Kuorma-auton kuorma

lopussa juhanipeltosviikon marraskuinen alakulo - vielä täältä noustaan!
isällä olisi melkoinen muistokuorma kipattavaksi

Näin on viidesosa Näköisveistos ruumiskirstusta tarkk'luettu ja kuvitettu, kun on puristettu ekajakso Syksyinen isä loppuun, neljä runoelmaa on vielä kuvitettuna jäljellä - josko palattas taas vuoden päästä asiaan?

Juhani Peltonen lähti tuonnimmaisiin helmikuun 25:ntenä päivänä 1998 elettyään vajaat 57 vuotta.

Runokirjan väliin olen tallentanut Helsingin Sanomista nekrologin, jonka on kirjoittanut alan ammattilainen Antti Majander.

Jotenkin minusta tuntuu, ettei tässä tapauksessa ammattilainen tavoittanut kuitenkaan olennaista peltosta, siis kirjailijan kirjoitusta: eihän hän Elmoa lukuunottamatta luetellut yhtään niistä teoksia, jotka minun hyllystäni löytyvät (ks. kuva).

Niinpä huomenna on pakko vielä palata Peltoseen ja leväyttää pöytään yksi oma näkemys yhdestä hauskasta! romaanista eli Jumalan kuopus -kehukritiikki Karjalaisesta, siitä Luakkoslehestä männä vuosilta Seppo Vennon, sittemmin irtisanotun, ollessa vielä lehden päätoimittajana. Tai josko sittenkin vedettäisiin esiin koira ja kuljettaisiinkin viel hetkonen Natalian kanssa. Emmityttää. Emmityttää, kas kun Kuopuksessa on se maailman sulottomin koira, se jolle omistajakin joutui silloin tällöin kauhuissaan lausahtamaan:

 - Katselepas, rakkaani, muualle, vai menisitkö ulos?

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Ätsyyn! päästää isä

 juhanipeltosviikossa marraskuinen alakulo tuskastuttaa
pienen piirtäjän mielestä isällä on vain lunssa, vaikka

Minusta tuntuu, että Juhani Peltosen sanataide johti, ei pyrkinyt, samaan mihin Hugo Simbergin pensselöinti; Hugohan sanoo Helena Ruuskan Finlandia-skabassa mukana olevassa kirjassa Pirut ja enkelit, jotta 'taiteen päämäärä on saada ihmiset itkemään sisimmissään.'. Hugo tuotti tuskaa tuhannen teoksen verran, Juhaniltakin irtosi melkomoinen pino, johon voi käydä tutustumassa ja samalla itse kirjailijaan Juhani Peltosen Seura Ry:n sivustolta.

Näpätääs sieltä otos oikeista Juhaneista tähän:

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Isän puut

menossa juhanipeltosviikko marraskuisen alakulon selättämänä
isä halaa puita jo ennen kuin siitä tuli muoti-ilmiö

Velssikin, 89v, tuossa yhtenä päivänä oikein pysäytti autonsa, kun karsin puista oksia, ihan vain ilmineeratakseen, jotta 'noilla puillai ne on tunteet'. Peltonen sen tiesi jo ainakin kolmekymmentä vuotta sitten kuten ruumisarkun runot kertovat.
Semmoinen alakuloinen huumorinkin viljelijä Juhani kaiken kaikkiaan oli, aivan niin kuin kirjailijan leski Tuula Nurmi radiohaastattelussa vahvisti: "Juhani oli huumoristaan huolimatta pohjavireeltään surumielinen."

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Isän itku

 juhanipeltosviikossa marraskuinen alakulo ei itkutta hellitä
isä pakenee synkkään pehmeäoksaiseen 'maunoon' eli kuusistoon, ei koivistoon, vollottamaan

Nyt piirtelyn alla oleva Näköisveistos ruumiskirstuksi jäi Juhani Peltosen (1941-1998) viimeiseksi runokokoelmaksi. Alkuvuosilta löytyvät esikoinen Ihmisiät sekä Oudot minät ynnä sanaleikkisä Felix Navitan etu- ja takaraivo.
Vuotta ennen ruumisarkkua (1986) ilmestynyt Iloisin suru -romaani ei ennakkoaanailuista huolimatta tuonut kirja-Finlandiaa, oli kuitenkin ehdokkaana nimekkäässä sakissa:

Bo Carpelan: Axel
Antti Hyry: Kertomus
Sirkka Turkka: Tule takaisin pikku-Sheba
Christer Kihlman: På drift i förlustens landskap (Tuuliajolla tappion maisemissa)
Lassi Nummi: Matkalla niityn yli
Kirsti Paltto: Guhtos̀et dearvan min bohccot (Voijaa minun poroni)
Esko Raento: Suru. Ystäväkirja
Eeva Tikka: Aurinkoratsastus
Antti Tuuri: Ameriikan raitti

Turkka se sitten pisimmän korren kiskaisi ja kahmaisi kolmannen Finlandian Erno Paasilinnan ja Jörn Donnerin jälkeen.
Itketti varmaan vähäsen Juhania, kun toinen Juhani eli itse Juice oli jo puolesta hehkuttanut.

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Isä osuu naulankantaan

juhanipeltosviikossa marraskuisen alakulon kääntämisyritys yläkulon puolelle
hyvässä lykyssä isä voi saada jotain aikaankin

Suoraan asiaan:

Jos runot eikä Näköisveistos ruumiskirstusta ketä hetkauta, voi Peltoseen takertua runsaan muun tuotannon kautta, vaikka näytelmien. Kokoelma Kohti Maailman sydäntä sisältää nimikkonsa sekä kolme muuta näytelmää: Jatkojen aika, Päivän sankari ja Suomen leijona. Myös kuunnelmissa löytyy: Elmo edellä käyden Surunapeista (1965) Ikuisen rakkauden poluille (1989).



1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Isä yössä ja jäässä

menossa juhanipeltosviikko marraskuisen alakulon voimaannuttamana
isän vuode- ja vuodenaika

Juhani Peltonen: Näköisveistos ruumisarkusta luennassa vasta toinen ja kolmas runo - vielä ehtii kyytiin! Peltosen huumori on semmoista hevihuumoria, kuten tulemme huomaamaan.

Alkaa käydä vähitellen ilmi, että runo ilman pienen tytön, 7v, piirroksia on kuin aitanpolulla astelematon emäntä!

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös  

Isää määritellään

menossa juhanipeltosviikko marraskuisen alakulon voimistamiseksi
mikä on isä?

Tosiasiat:
Isä lukee Juhani Peltosen runokirjaa Näköisveistos ruumiskirstusta järjestelmällisesti alusta loppuun, ja tytär, 7v, joka ei osaa vielä lukea, piirtää. Isä puolestaan ei osaa piirtää, siksi osajako! Kirja on tytön kädessä, isä lukee sivusta kurkkien. Tapahtuma-aika: 27.1.1996.

Kirja jakautuu viiteen osastoon, joista tällä viikolla peramme Syksyisen isän runot.
Joskus sitten hamassa teessä:
2. Autoihminen paljastaa päänsä
3. Raskaammat tunnit
4. Iso varis daameineen
5. Näköisveistos ruumiskirstusta

Alkakaamme:

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Juhani Peltos -viikko

omavaraiskirjoitusviikon jälkeen edessä juhanipeltosviikko alakulon vahvistamiseksi
ensteks isän ulkonäkö

Alustukseksi:
Juhani Peltosen (1941-1998), tuon marrasmielisen alakulokirjailijan, tuotannon luulen hallitsefani paremmin kuin joku vuokko tai moni muu, aika läpikotaisin. Absurdisti JPeltosen selän taakse realismi joutuu pahasti kyykkyyn lymylle.

Hyllyyn jäi melkoinen aukko kun poimin tuohon kirjavankukikkaan kankaan päälle malliksi muutaman Peltosen. Yllätyin: ainakin kolme jymäkäntuntuista kirja-arvostelunkin olen aikoinaan 'Luakkos-lehteen' luatint - innostuksen vallassa aivan.

Mistä kyse?
Isästä.
Taisipa olla isänpäivä toissa päivänä - mitä häh?
Sen tiimoilta tässä liikkeellä ja lauantaisen Eno-Elmon jälkihöyryissä yhä. Ei ole vielä löytynyt yhtä mahtavaa ja mahtipontista runoa isälle kuten äidille Lauri Viidan se Äiskät nuo toivossaan väkevät.
Juhanilla on jonkinlainen yritys edes. Ja monisivuinen. Löytyy tuon kuvan kirjapinon vasemmalta laidalta, nimeltään karkeahkosta Näköisveistos ruumiskirstusta, WSOY 1987.

Miten?
isärunot kuvitettuina.
Kerrankin runot valmiiksi kuorestaan avattuina kuin lanttukukko!  
Runothan tahtovat (ja haluavat) jäädä avautumatta kertalukemalla. Nyt eivät jää. Koska minulla tuon kokoelman lukemisen aikana sattui olemaan oma pikkuinen tyttönen, 7v, joka heti kuullessaan piirtäen näytti oman näkemyksensä jokaisesta kokoelman ääneen lukemastani runosta.

Emme varmaan yhdessä riko immateriaalioikeuksia, koska yli puolet sivusta on ns. omaa tuotantoa - piirusteltuina.
Tästä aloitamme, eivätköhän myrtyneet marrasilmeemme sen myötä hitusen kirkastu:

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Elmo Enossa

Viimeksi siellä oli Vanja-eno, Enossa siis. Mutta se oli toinen juttu ja toisen ryhmän tuotantoa metsissä ja vainioilla, tämä tämän toisen Louhitalolla. Molemmissa pontta ja energiaa yllin kyllin.

- Kyllä tässä nyt on melekonen meininki! huokaili joku eturivin mummoistakin kuuluvasti jo hyvissä ajoin ennen puoliaikaa.

Juhani Peltosen urheilusankari Elmo, jota kukaan ei voittanut - paitsi ratsastava Aliisa. Sitä tässä katsoimme kodikkaassa hirsitalossa pylväiden välissä.  Ihan riittävästi näimme ja kuulimme ja yhdyimme mummon huumaan - repäisevä oli meininki. Isolla porukalla temmelsivät, yksin laskien 18 henkilöä lattialla sekä Elmo.

Matkalla Elmoon tuli mietittyä että pystyvätköhän Elmon, tuon Andien talvikisojen ja Derwangan jättiläiskisojen sankarin paketoimaan uskottavasti näyttämölle näytelmän keinoin, elokuvakeinoin olisi kummakaan. Uskottavasti!

On siinä vaatimusta kerrakseen - kun lähtökohta on tämänlainen: Mies kaatuu satasen juoksussa ja voittaa; mies ottaa nokoset kesken viidenkympin hiihtoa ja voittaa; mies yksin pesee jääkiekossa kaikki joukkueet, samoin jalkapallo-ottelussa Elmo - Muu maailma. Tai heittää keihästä yli sadan metrin tai tai tai! Ja miten Immo ja Lyly onnistuvat selostamaan tunteella kun esikuvina sentääni Kauko Helovirta/Heikki Kinnunen ja Jarno Hiilloskorpi/Pekka Autiovuori ja ihan oikeasti Pekka ja Paavo, Tiilikainen ja Noponen, heihinhän väkisin selostus vertautuu.

Hyvin onnistuivat. Ainahan louhitalolaiset onnistuvat niin kuin Niskavuoressa ja Pois kauas pilvet karkaavissa esim.

Poismatkatessa teemme yhteenvetoa:

Surullinen tapaus tuommoinen Elmo, ei se ihmistä kuuluisuus auta onneen. Se kävi selvästi ilmi. Tatu Kaihua, se Pölösen Onnen maan Tapi, osasi olla sivullinen, vaikka päähenkilö olikin, elämöimättä vetäytyi kuoreensa ja antoi kannattajiensa hurraukset hurrata, fanien huutaa kurkkusuorana Voitto-VOITTO!!!aan ja suoda eturivin mummolle töminällään ihmetyksen jos ihastuksenkin aihetta. Entä Elmon äiti! Mikä läsnäolo, taisi oikeakin kyynel poskelle vierähtää ihmepojan vuoksi. Musiikki pelasi ja poljento kohdillaan. Ai niin se Reijo Rymy Petkelström: hänessä oli notkeutta ja oikeaa kovuutta, vaadintaa.

Ensimmäinen jaksoa hallitsi enempi ilo ja remakka, toista suurempi suru.

Niin kuin pitikin, kirjan mukaan. Parempi peittääkin kirjan loppu, olla sitä näyttelemättä. Ja mitenkä näyttääkään se miten Elmo hopeanhohtoisena tykin ammuksena sinkoutuu taivaalle ja kiertää maapalloa - yhä, sillä senhän voi kukin nähdä menemällä ulos ja katsomalla yötaivasta

- kuten me pois ajaessamme pimenneessä illassa.

kuuntele
lisää lehdessä

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Facebook ja kriminal

 

 

 

No nythän ne kummat keksi, kun en oo iänkuun päivänä moiseen veljesryhmään osallistunut! Ja nyt ovat sulkemassa ryhmän ulkopuolelle!

Onneksi samaan sähköpostiin tuli neuvoa-antava viesti eli kutsu Tampereen kokoukseen:

Tiedote ja kutsu Kriminaalityön foorumiin Tampereella 20.11.2018

Tiedote. Julkaistu: 09.11.2018, 11:47
Kriminaalihuollon tukisäätiö

Aiheina vankiloiden digitalisaatio, vankien rahapelaaminen ja vertaistoiminta.

Josko sinne tästä neuvoille!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Runon vuoro

Omavaraiskirjoitusviikon päätösseksitekstiksi julkaistakoon sen nälkiintyneen tamperelaistuneen kirjasto-opiskelijakampraattini* puutosruno joskus annepohtamovuosilta: 

Lähde

* antoi luvan saatteella: Kohan ei pottusi kärsi kolohuja...
(- no, ei noilla pyllyillä - 💃)

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Toinen tapaaminen

Todellakin: -Tulenhan minä, kun vain kirjoitat esiin.
❤
Kokeillaas miten viiden vuoden jälkeen onnistuu, vieläkö saa pännällä langan päähän tai nyt skypeen äiskän:

"Katoitteko maanantaina Maajussit siellä taivaissa? Kävipä Rantasalmen poijjalla mäihä! Vai näkyykö sinne telkku ollenkaan ..."

"Ho-ho-iiii..." 

Houkutellaas varmalla, sillä jos ei tällä tärppää niin ei millään; se kun aikanaan tuhahti Jatkoaikaa seuratessaan kun Mossen näki: - Sennii homo! ja räppäsi koko värkin kiinni.

"Mitäs mieltä oot näistä homohommista jotka nyt niin pinnalla?"

"Oisin minä tullu homoitakki tänne sinua tapaamaan, vaan kun en heti päässy kun oli muuta puuhaa."

"Rupes kiinnostamaan, että näkyykö sinne, missä oot, televisio."

"All inclusive of course." 

No nythän tämä meni, eihän äitillä enkun eikä minkään kielen hallintaa pitänyt olla!

"Mitä sannoit?"

"Jotta tietysti! Täältä sitä ei mittää puutu. Eikä noita tarvii katella, voi lehahtaa paikan päälle mihin tahasa mikä kiinnostaa. Ja moneen paikkaan yhtä aikaa tai siten senkun valikoipi mieleisesä."

"Niin vaan tuo Maajussithan oli nauhotettu, tallenne! Miten muka paikalle?"

"Tää ei kuule ole aikaan sijottua olemista, poikani polloinen."

Noin sanoo äit-Aino ja naurahtaa jotenkin ymmärtävän säälivästi, tai toisin päin. Vaatii mietintäaikaa, eli kun kerta yli ymmärryksen muutenkin menossa, parempi tältä erää pistää heipat:

"Pietään yhteyttä, pitää lähteä pinolle. Tulethan sitten kun taas ikävän pukkaa."

"Siästyypähän sähkö kun puita poltat Ja voit olla varma jotta tulen. Tulen, aina tulen ja ihan viivana millonka vuan kirjotat."

"Eikä pietä nyt viidenvuoden taukoa!"

 Tämmöstä tää on yhteydenpito, mukavata! - nykyvehkeillä.  ❤

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

  

No'vellitoistanta

menneiltä ajoilta, toukokuulta 2013 
siis yllätysloppu se vasta novellista novellin tekee, kerrataas

Jos äiti eläisi

12.05.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, Local, lapsismi, ällös unta näe!

elätetään näin äitienpäivänä


 Helppohan hänet on kirjoittaa takaisin tähän näkyville:

- No mitä äit-Aino?

- Poikani poloinen, vastaa äiti. Silti ymmärtävästi, kuten aina.

- Kerro missäs olet ollut?

- Maahan laitoitte ja vaikka kannen lujasti kiinni ruuvasitte, mutta en minä sinne jäänyt.

- Vaan?

- Tuonne väljemmille vesille, sanoo äiti ja katsoo taivaisiin, viittoo käsillään yläilmoihin. - Mutta missäs täällä ovat Martta, Suoma, Hilja ja muut ikäiseni?

- Manan majoilla ovat kaikki paitsi Pankin-Aino. Aino on tasan sata, sinä jos olisit niin olisit 102 vuot ...

- Minähän olen.

- Niin mutta oikeesti silleen.

- Luineen ja nahkoineen tässä liikkeellä ollaan.

- Olit sinä kyllä monessa asiassa oikeassa tai ainakin jyvällä silloin kun oikeasti elit ja töppönen heilui. Niin kuin lämmitysasiassakin kun sanoit että vielä sitä itekin kumartelet patterin nappia vääntämässä pienemmälle, kun nauroin kun irronnutta nappulaa sormissasi pyörittelit. Tai kun aamuisin kuului vintille melkoinen jytinä kun lähdit sängystä liikkeelle ja lattiaa pitkin kuljit aamujäykin jaloin. Siitäpä ne sitten pian vertyivät ...

- Sama rata se on kaikilla vaikkei nuorena uskois.

- Niinpä näkyy olevan, ja jutut muutenkin kolotuksiin kääntyvät, pilleripuolelle.

- Minnekäpä se maailma siitä.

Vielä kirjoitan että tulehan toistekin ja sitten pistän tapaamiselle pisteen - tällä kertaa. Jottei kaihon puolelle, itkun puolelle kallistuisi. -Tulenhan minä, kun vain kirjoitat esiin, ehtii äiti vielä huikata ennen pistettä.

2 kommenttia

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

No'velli

laadukkaalla novellilla on oltava yllätyskäänne lopussa - joten sitä kohti!

Poika seisoo hartiat lysyssä mäenpään pysäkillä umpipimeässä. Mieli pimeyden kaltaisena. Sataa tihuuttaa. Kaupunkiin kouluun, niin kuin joka maanantaiaamu. Yön unet vähissä. Viikoksi sinne haukuttavaksi.
Sedän talon laitimmaisesta ikkunassa palaa valo.
- Pääsispä joskus tuohon tilanteeseen, huokaa poika, - sais maata tai lukea huoletta. Valita. Vaikka keskellä yötä lukea, eikä aamulla pakkonousua. Painautua vällyjen alle turvaan.

Mäen alta kuuluu jyrinää.
Linja-auto pysähtyy Martan talon kohdalla, ottaa Lotan kyytiin. Lähtee nousemaan mäkeä, valokiilat yltävät mäntyjen latvoihin.
- Mikähän kirja sillä on luennassa, ennättää poika vielä pohtia, ennen kuin autonkeula sukeltaa mutkan takaa.

Sielläpä akkunan takana vähän toisin, ei ihan noin auvoista:
- Jokohan veljen poika menossa lukioon, virkkaa valvoja itsekseen, jättää Mannerkorven yöpöydälle ja nousee ikkunaan, katsoo pimeyteen, tietää vaikkei hahmoa juuri pimeän seasta erota. Kohta kuitenkin näkee kun puolikuuden auton valot vääntyvät Martan risteyksestä mäkeen ja kääntyy viimeisestä mäenmutkasta.
- Onhan se.

 - On se nuorena helppoa. Ei kolota, ei vihlo. Saa nukkua yönsä läpi. Huolet joutavanpäiväisiä - onko tukka hyvin, meneekö sanakoe rööperistä läpi kun kirjoitti edelin ädeliksi. Elämän loppusuora kaukana monen jännän mutkan takana, ennättää setä vielä sottailla ennen kuin linja-auto on imaissut pojan kyytiinsä ja hävinnyt pimeyteen.

Mistäkö minä muka tiedän? No kun minä olen kumpikin.
(vellihousu sekä setä)

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kumma tunne

eilen alkanut omavaraistuotantokirjoitusviikko menossa

Arto Nybergiä katsellessa, sitäpä Andyä, illalla olohuoneessa yhdenäkin iski kumma tunne että nuohan istuvat tässä samassa olohuoneessa meidän vierainamme.

JK

Puoliympyrässä soffa, jossa minä, toppastuoli1 jossa vaimo, toppastuoli2 tyhjä. Puoliympyrä jatkui nurkkaa kohti, heti seuraavassa istui saunamies, sitten Arto sohvapöydän takana, Andy upoksissa omaan tuoliinsa ja se sukeltaja hyvä ettei ollut jo täyttämässä ympyrää täyteen. Miksei tuo saunamies istuutunut toppastuolille2, joka jäi nyt tyhjäksi?

Niin aito oli tunne, että soffalta nousin ja olin jo keittiöön menossa kahvinkeittoon: pitäähän vieraille helekutissa kahvia tarjota.
Vähä etten toppastuolissa1-istujalta kysynyt: - Onko meillä mitä kahvileipää?

Kunnesh hiffashin, dortshu, viime hetkell etteihän ne ihan oikeesti meillä istu vaan Hesassa jossain; tarjotkoon Arto kunhan levyn on valinnut.
Eikähän meillä Hulkon-pojalle olisi ollut edes kunnon tömpsyjä tarjota.

Ja se se vasta olisi mahdotonta ollut jos vielä nuokin tähtitanssijat, jos kerta Artokin, olisivat huoneeseen pyörähtelemään ahtautuneet ja Jore tötteröhuulillaan alkanut töräyttelemään!

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

2

omavaraistuotantokirjoitusviikon aloituskirjoitus

 - Mummo! Ukki!
Eteisessä heti ylös korkealle.
Sankarin kiharat kutittavat käsivarsia. Kädet valmiina nostamaan kattoa kohti. Ensimmäinen nosto varovasti painoa tunnustellen puolitiehen; nautinto kikatuttaa, molempia. Sitten hurjempi nosto suorille käsille ja irrotus; nyt valtoimenaan nauru ja nautinto.
Riittävä lahja.

Mitä kummaa siihen romuja lisäksi. Ainakin lahjan antajalla täyteläisempi ilo kuin kovasta tavarasta. Lahjansaajasta ei takuuta, ennen kuin päästään peremmälle ja näkee sankarin pulleat puhaltavat posket. Intoa on ja innostusta.
- Ei kun toisin päin.

Kääntää, pistää huulet soittimelle.
Ymmärtää jo noin vaikeat sanat - vaikka vasta kaksi! Ja saa äänen.

Liikuttavaa.

Ei se mitään vaikka harpun sijasta liikkuukin soittajan pieni kiharainen pää.
Hyvää harjoitusta, sillä pian puhalletaan sankarin koristaman kaakun Kakkonen - yhdessä.

2

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kuka nyt Nuori Voima -lehteä lukisi

Sormet syyhyssä taas. Kahden luettavan ja maan mainion jutun, Vesander sekä Rantala, jälkeen tärppää kolmas onkeen, tosin tätä vonkaletta en saa pyydystetyksi - karkaa pitkän kesyttelyn jälkeen.
Vaan onhan lohtulause olemassa: yrittänyttä ei laiteta.

Enkä laita vonkalettakaan, sillä paikka jossa se temppunsa teki, oli vaativa, siellä ei amatööri pärjää.

No, kunhan sadattelen - omaa tyhmyyttä.

FB

Eli luen taas lehteä: Nuori Voima nro 4/2018 ja sieltä Maaria Ylikankaan tekemää rinnakkaista kirja-arvostelua kahdesta runokirjasta: Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä anteeksi ja Hanna Storm: kutsun itseni kylään.
Ruotsalaisen kirja on sekä tekijän että asennekustantamo Pesän esikoisteos. Hanna Stormin Aviadorin kustantama kirjahan on minulle läpituttu, Ruotsalaisen tuntematon.

Hävettää. Nyt hävettää.
Minäkin olen käsitellyt tuota toista kirjaa, pitänyt pukinsorkassani onkivapaa ja yrittänyt nostaa saalista pataan, noin niin kuin kuvaannollisesti ilmaisten, eli ryhtynyt runonruodintaan.

Stormin kirjaa olen arvioinut kahdessa paikkaa eli tällä potalla kuin myös tuolla Kirjavinkeissä.
Ja nyt kun niitä vertaa varsinaisen runoasiantuntijan analyysiin niin olisi parempi minulle, jos myllynkivi ripustetta minu kaula ja upotetta Orivette! Noinhan unkarilainen ope meitä uhkaili, kun emme korpikoulun keskikoulussa millään ilveellä meinanneet saada jäämään pahkaan maantietotunnilla, jotta jokin Bern tai jokin on merkittävä rautateiden risteyspaikka Euroopassa.

No, on minulla asiantuntemuksena sentään yhden kokonaisen lukiovuoden uhraaminen kaupunginkirjaston hyllyille nro 82.

Ylikangas aloittaa arvostelun:

"Joskus ennen modernismin epähenkilökohtaista käännettä ajateltiin, että runous on minän puhetta tunteistaan ja paikastaan. Tämä sai osakseen perusteltua kritiikkiä, joka trivialisoi minän. Nyt kuitenkin sukupuolta, etnistä alkuperää ja seksuaalisuutta tutkiva identiteettiajattelu vie runoutta juuri tuohon suuntaan. Se on minän puhetta toisille, samastuville minuuksille."

Minä onneton aloitan samasta runoteoksesta näin:

"Lähdetääs pilkille! Kairataas reikiä! Katsotaas onko syönnillään ja mitä sieltä nousee, saadaanko saaliiksi peräti soppatarpeet.

Semmoista se on runokirjan luenta, varsinkin näiden modernimpien, loppusoinnuttomien, kokeilevien. Ikinä ei tiedä mitä sieltä tulee, monesti mielenkiintoisia vonkaleita, monesti pelkkiä kiiskiä."

Ylikangas lopettaa arvostelun:

" --- kutsun itseni kylään puolestaan lähtee vapauden, kiinteytyvän olemisen tielle jonkinlaisen intiimin suhteen, kosketuksen kautta, ja päätyy hapuilevaan ja kevyeen irtonaisuuteen.

Tila, jossa ei alvariinsa tarvitsisi puhua vain itsestään, syntyy molempien kirjojen loppuun. Nähdäpä vielä tämän vapauden synnyttämiä säkeitä." 

Entä minä onneton turkishaalareissani:

"Runoilija, kirjallisuustieteen tohtori Hanna, nyt siis pilkkireissun jälkeen sinuksi jo tullut, sanoo olevansa kiinnostunut puhekielestä ja kirjoitetun runon ja äänen suhteesta sekä minä-muodosta. Kyllä sen näkee ja kuuleekin ja tuntee. Ja mikä mukavinta: niin olen minäkin.

Kuten vihjattu jo yllä: kyllä tässä soppatarpeet ovat – ja soppa syntyi."

Mitä me opimme:
Ei pitäisi mennä sorkkimaan, onkimaan liian isoille vesille!
Tai sitten lohdullisemmin:
Muistaa se Tarkan muistutus: "Uskottavan arvostelutoiminnan ainoa perusta on oma lukukokemus - ja sen rehellinen välittäminen lukijoille."
Ellei peräti ohjaaja Pölöstä vääntäen: "Elokuva runo on tunnetta. Ja se on juuri näin."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös