Eino lopetti juomisen jouluna,
Tommi juhannuksena. Kertalaakista.
Einon väänsi korkin kiinni kaksikymmentä vuotta sitten, Tommi kymmenen.
Eino oli juonut kolmattakymmentä vuotta, Tommi vähän toistakymmentä.
Eino kertoi että monta vuotta kulahti jolloin ei tiennyt onko juhannus vai joulu, päivistä/kuukausien nimistä puhumattakaan. Tommi oli sentään jyvällä ja selvin päin viikot, yleensä, koska kävi töissä: aluksi baarissa, sitten Alkossa myyjänä ja lopulta viinipuolen myyntiedustajana Altiassa.
Einolla kaikesta huolimatta oli auto, tai lada, ja yhden kerran Eino oli sen verran selvinpäin että sai ladan liikkeelle, vaan eipä Venäjän rajalla muistanut olevansa Venäjän rajalla ja ajoi tullipuomia päin ja jonkin matkaa siitä eteenpäin. Siitäkös metakka!
Tommin kummallisin teko oli lähteä kesken ravintolailtaa lentoon Kööpenhaminaan, missä aikansa sammuskeltuaan ajatutti taksilla suutelemaan Merenneitopatsasta.
Einon minä tunnen hyvin.
Tommin olen nähnyt pari kertaa livenä: ensimmäisen
kerran Kiteellä kun mies kyykötti jäähallin kulmilla kahvia pahvimukista ryyppäämässä. Varmaan ihmetteli karjalaista mentaliteettia ja ystävällisyyttä, kun hämmentyneenoloisena kertoi, että tästä kulki yksi mies ohi ja huusi hänelle:
- Mitä apina!
Eino ei ole julkisuuden henkilö, joten hänen tarinansa ei ketään kiinnosta; muutaman kerran olen
Uusi toivo -lehteen ottanut yhteyttä että tehkääs juttu Einosta, vaan ovat vedonneet resurssipulaan ja pyytäneet josko itse tekisin. Vaan en minä vähäinen tohi.
Sen verran voin sanoa tässä, että Einosta tuli Ukko Nooa eli kunnon mies: Käveli raitistumisen jälkeen eka vuonna tuhansia kilometrejä, ja toisena vuonna jos en ihan höpöjä puhu, jo pari kolme kertaa enemmän kuin mitä minä juoksin - ja minä juoksin tuolloin kolmisentuhatta vuodessa. Sitten Einolle järjestyi sijaisuuksia seurakunnasta ja aika tiivistikin toimi suntiona, haudankaivajana, kellonsoittajana ihan näihin päiviin asti: puvut ja lekkeet hommasi kun huomauttivat ettei villapaidassa ole suotavaa eikä oikein sovi kirkossa hommia hoidella, virsinumeroita tauluille merkitä. Nyt Eino on terveyden reistailujen, pumppuvikojen sun verenkierohäiriöiden takia siirtynyt soutuhommiin: vähintään kymppi per päivä kesäisin järvellä. On kuin paahdettu papu koko ukko kun kesällä kylillä törmäillään.
Niin, Tommi on koko kansalle tuttu,
Negativen Jonne Aaronin veli ja
Katri Helenan manageri/kalakaveri. Hänen tarinansa voi lukea vasta ilmestyneestä kirjasta:
Kaasu pohjassa,
Otava 2015.
Kelpo kirja, suorasukainen: suorat sanat viinan vaarojen hyssyttelystä.
Einon elämäntarinaa ei ole kirjaksi kirjoitettu, vaikka Einon kirjan nimeksi kävisi, vielä paremmin kuin Tommin,
tuo
Kaasu pohjassa jo senkin takia kun törmäsi siihen Venäjän tullin puomiin ja jonain juhannuksena kynti täydessä kaasussa ryyppykavereidensa kanssa veneellä uppoamis-, hukkumis- ja sammumispisteessä kohti raittiimpien ihmisten kokkojuhlia.
Sano se Eino jotta saa näistä kertoa hänen törttöilyistään, josko joku opikseen ottaisi, eli en minä luvatta.
Vaan samassa tarkoituksessa se Tommikin kirjansa kirjoitti, opiksi jollekin, edes yhdelle; ja jos siitä menekki tulisi ja siten jää jaettavaa niin osa kirjan tuotosta jaetaan ennalta ehkäisevään päihdetyöhön.
"Mutta täytyy sanoa, että kylläpä tällä terassilla on huono tarjoilu, ei edes olutpulloa vieraalle tarjota. Mistä tänne on näin kamalan paljon vieraita tullut, enemmän minulla on kyllä olutpulloja kaapissa. Yksi korillinen on piilossa maahan kaivettuna. Minulla on huonot aamutossut... Katsokaas, kun varpaat vilkkuvat. Pitäisi liimata, pitäisi liimata pontikalla, niin kestäisi. Minulla on aamutossuissa näissä viisi litraa viinaa. Tuossa renkaassa on ruohosipulia aika paljon, meilläpä on enemmän, viisikymmentä kiloa, meilläpä on kotona viisikymmentä litraa viinaa. Täytyy sanoa, että jo on huono tarjoilu vieraalle kun ei edes viskipulloa ole. Jos tuo järvi olisi olutta, vesi viinaa, sukeltaisin ja uisin. Ampuisin konekiväärillä. Sukeltaisin yhtä mittaa ainakin kaksi tuntia. Ja taas sukeltaisin ja ampuisin."
