Ensimmäinen Nobel-kirjailija, jonka kirjan olen arvostellut julki lehdessä, on
William Faulkner, nobel 1949.
Aika huvittavaa: joku mitätön nuori opentollukka ojentelemassa arvokirjailijaa!
Ainakin lausumassa kelvollinenko vai eikö on teos
Kaikkein pyhin.
Kun tuo
Nobel unilammas extreme on jo
Sillanpäässä menossa - ja kaikki edeltävät nimet opeteltuina mielessä 👌 - on kohtsillään aika lisätä Faulknerin Williamin nimi saajien listaan.
Esityönä, alustuksena ja pohjustuksena tuli tempaistua hyllystä Keltaisen kirjaston Kaikkein pyhin ja ryhdyttyä skannailemaan kantta ja lehtiarvostelua.
Siihenkös sitten prosessin jossain vaiheessa jostain on ilmestynyt suvun kaikkein pyhin, nuorimmainen, pikkuinen ihanainen tytönkiäpä vihreä tussi kätösessään.
Ja katso!
Kohta olikin niin kirja-arvostelun alkuosa,
kuin myös loppuosa, vihrein tuorein tussiallekirjoituksin hyväksytty.
Ilmeisesti hyväksytty. Ilmeestä päätellen.
Hyväksyntää löytyi siis permanentattuna ns. kirjoissa ja kansissa sekä hippu permannollakin.
Niinpä oma nimi jouti pyyhkiä tarpeettomana tunkkaisen kirja-arvostelun alta so. raikkaan uuden tuulen tieltä.
🏂 hiihdot 6 + 9 km/ 41 km/€ = 7 h
