Joskus, niin kuin eilen, mielleyhtymät pyörivät päässä villeinä, jopa unikuvia vilkkaammin, ja asioiden yhdistäminen toisiinsa on kaikkea muuta kuin loogista, saati hyväksyttävää.
Mutta minkäs niille.
Tässä tuorein eiliseltä - tänään on aika, ja takuulla, taas omansa ja jokin omalaatuisensa vinksahtanut epäloogisuus; ihan tuota jo odotan! - jolloin sisäinen nauru purkautui ulkoiseksi. Onneksi kuulijoita oli ainoastaan yksi, se rutinoitunein ja kaikkeen tottunut, joka asiaankuuluvasti paheksui, hellin sanoin kylläkin, kuten lopussa näemme, ulos pyrkiytynyttä hörähdystä.
"...Korean onnettomuuslaivaturmassa kuolleita koululaisia --- vararehtori löydettiin hirttäytyneenä --- luokkaretkellä ---"
Kyökistä, Tuvan puolen radiosta, siitä Kelalta voitetusta, kantautui sohvalle hajanaisia ääniä vakavasta haverista Korean vesillä.
Vanha Opettaja oitis heräsi ja telläytyi sohvalla rötköttävän miehen, meikäläisen, sisuskaluihin.
Salaman lailla se iski ja yhdistyi siihen sisävesiluokkaretkilaivamatkaan Pyhäselällä Paksuniemestä kaupunkiin, jota varajohtaja Matsin kanssa vastuullisina hätäpäissämme johdimme vähän ennen Ilovaaran koulun listintää.
Tässä kohtaa tuli se naurun paikka.
Pääsi hörähdys: Näinköhän olisimme Kuhaluodon kohdalla turman sattuessa laivan kellahdettua vastaavalla lailla menetelleet. Olisimme aikamme katselleet hässäkkää ja sitten, piru vie - nirri pois!
Innostuin:
- Soitan Matsille ja värittäen kerron!
- Annahan olla -
Rauhotuttaanhan.
Toppaileva ääni oli sen ainoan kuulijan.
Soittamattahan se sitten jäi.
Sylvi oli taas Urhonsa ruotuun laittanut, ylilyönniltä pelastanut.
