Syntyi korvasta!

Sen verran pitkälle edennyt jo lukurutto, etteivät Boccaccio Decameroineen Dante Divina Commedioineen enää mittää - ihan mietoja seksiturinoita ja ihan mieto kuolemanjälkeinen rakkaushaikailu! Toista alkaa olla Gargantua, tuo, Rabelais-lääkärin kertoma, korvan kautta syntynyt jätti.

Että korkeelta ja kovaa tässä mennään - korvakuulolla kaiketi.
Olisikohan syytä pistää päätä päivän valjettua pihalle ja jalkaa rotanloukkuun ja pyrähtää suksineen kohti metsänrajaa - josko pakkanen vähän asettelisi ja viilentäisi, vielä tuolla kuitenkin vähän vajaa miinus 25C.

Historialliset ulkomaalaisten tarjonnat ovat vallan mainioita, ja mukaansa tempaavia, vaan silti Lehtosen saareen tahtoo mieli palastella. Vähä-Vohlissa on tunnelmaa. Sopivasti äksöniäkin nyt kun Matti-kukko, tuo kynityn kanan näköinen, on ostettu toimeensa rypistyneellä setelillä:

"No, paljonkohan suo sitten maksoi?"

"Maksoi se viisi markkaa."

"No johan oli rämäys!"

"Se oli näöltään niin suomalaisvaatimaton, melkeinpä torpparivaatimaton, että ristimme sen heti Matiksi. Muuten tämä onkin kaikkein reiluimpia nimiä, ilman makeilua ja mitään keksittyä."

Jotta kyllä melkoisessa tulituksessa saa olla ja monenkirjavaa vastaanottaa kun siirtyy maailmalta kotoiseen ja kotoisesta hypähtää taas maailmalle Hirnin Esteettisen elämän myötä pohtailemaan taide- ja kauneuselämän itsetarkoituksellista, Selbstzwecke, riippumattomatonta olomuotoa:

"Kant määräsi suunnan myöhemmille teorioille selittäessään kauneuden sellaiseksi, joka miellytti ohne Begriff und ohne Interesse, ilman käsitettä, välittömästi, ja ilman henkilökohtaisia pyyteitä ja pyrkimyksiä."

Schiller vertaili taidetta leikkiin, jota harjoitetaan ajattelematta tulosta; Schopenhauerin mielestä esteettisyys oli 'tahdotonta' elämää, jossa sai vaipua puhtaaseen pyyteettömään mietiskelyyn.
Pohja-ajatuksena koko ajan ja kaikilla taiteen ja kauneuden riippumattomuus' käytännöllisen elämän tarkoitukseen nähden'.

Mukava kääriä hihat ja astua pakkaspäivän ratoksi taas noiden viisaiden remmiin! Minnekään hiihtämään!
Ei hassumpaa luppopäivän viettoa: tulta takkaan, puita pessään ja monenkirjavaa opusta kätteen.Vai mitä?
Tottahan sitten ilimojen lauhduttua, hyvän sään aikana, palailee muina miehinä rantteelle puita pilkkomaan.

 hiihdot 6 km/52 km/€

Rakkaita muistoja

Onnen poika on nyt tiensä päässä: luettu ja arvioitukin Kirjavinkkeihin.
On tullut aika siirtää kamppeet toiselle puolelle Suomea, tyystin tuntemattomalle, vain Linkolan soutajasta tutulle, Vanajavedelle, Sääksmäkeen, Vähä-Vohliin, saareen. Tuntuu melkein kuin ulkomaille tästä, kielettömänä.
Mutta siellä sitten kuitenkin läpituttu opas!

Niin, Lehtosen mukana Lintukotoon. Rohkeasti.

Mutta 'sitä ennen kuitenkin', ihan niin kuin radiojuontajat ärsyttävästi sanovat luvatessaan että seuraavaksi kuulemme, Joel Lehtosen poikatuotantoa vuodelta 1911: Rakkaita muistoja. Pikaisena, ylimalkaisena luentana nelisikemäinen runokirja:

1. Rakkaita muistoja
2. Helmikuun päivä maakylässä
3. Mustalaiset
4. Kyläpajalla 

Onnellisia aikoja Joelin elämässä. Mikäs noita lukiessa: 

• työntyä mustalaisten mukana talvikylmästä hevoskyydistä remuamaan, rauhaa rikkomaan tienvarsitaloon, missä: "Punaiset piian-pallukat torkkuu, ja rukit verkkaan liikkuu. Emäntä pulska, ruskea-pää loikoen lehtiä lukee ... Mustalaisia! ... Samassa pihaan ne porhaltaa, hei haaligrammaa! ..."
• kurkistaa mitäpä se seppä siellä pajassansa takoo: "Nokinenä poikanen palje-varressa kiikkuu. Pullehin poskinpa tynnyripalje puhaltaa ..." 
• ihailla salomaisemaa päivin - "Salo kirkkona päivässä loistaa ! Tuhat alttari-kynttilää !" - sekä öin: - " Kylä nukkuu, kuutamo-hankea puikkaa jänis tummien riihten luo."

Mutta jotain kummaa kuitenkin lapsuuden linnakaupungissa; nimistä näet saattoi jo menestyksen päätellä, sen, mihin luokkaan kuuluit:

'Paganus, Vinland, Reisvän, Kålrabb, Bonet -

ja Kniper, Piper, Pimpler. Siihen soi

lisiä ryssän-kirkon kellot monet,

pomittain, rallatellen: "Kilin kalin 

Pilikova, Malinoffski, Krikunova, Pomiloff."

Jos lisätään Pötz-Mayer, Büxenhof,

niin meluun hukkuu nimiluokka alin:

Turunen, Mömmö, Tallukka ja Siidoin.

Ne porvarit ne paljon nukkui. Riidoin

heräili pienin, lomaan ehkä peijas, 

maamoukkaa hieman. Reimasti joi, reijas.'

Aika hulabaloomeininki joka tapauksessa kaikilla päällä. Semmoinen tuo vuolaan virran kaupunki silloin ennen, nykyistä edeltävän vuosisadan vaiheilla.

Mutta nyt siis kiireenvilkkaa sieltä pois: no sinne Lintukotoon. Vihdoin. 

Voisi aivan hyvin nokkela jos olisi, nokkelana lausahtaa: virta tuo, virta vie.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä