On aika ottaa Ystävämme ja vanhan tuttavamme Onni Eläkeläisen nahka naftaliinista, vetää se ylle ja lähteä päätä tuulettamaan. Hänen nahkoissaanhan kaikki on niin tyyntä ja turvallista, hänen Paratiisissaan ei huolen häivää.
Sen verran sekaisin meni päänuppi Arla Kanervan kirjan kanssa ja kitalaki kuivui jatkuvissa huudoissa: - Uskomatonta! Ei voi olla totta! Että nuo taiteilijat nekrofiilejä, pedofiilejä, insestin harrastajia, koiriin sekaantujia, vaimonpieksäjiä, puukottajia, ampujia, kiusaajia, kiduttajia ...
Vailla mitään häpyä. Nerouden oikeudella. Ja nimiluettelo on valtava.
On pyörryksissä Onnimme kirjan jäljiltä, ei voi ukko uskoa että hänen edustamansa miessukupolvi on jossain Paratiisin ulkopuolella jotain noin animaalisvietillistä.
Oikein tempaisee sukset liiterin seinältä, vetää porkkanaa pohjiin, nousee mäelle ja laskettelee liukuna lähelle järven rajaa. Lopulta vauhti hidastuu kun maa tasaantuu, kääntää suksen kärjet sohjoiselle rantoja seuraavalle metsätielle ja alkaa hiljalleen hinkkautua eteenpäin, siltojen taakse toisen saaren perille.
Siinä hinkatessaan, lämmön noustessa, väkisin palailee kirjaan.
- Eivät näy kuolleetkaan enää saavan hautarauhaa, pulpahtaa ensimmäinen miete.
Eteen tulee jyrkkä mäki, Onnin on siirryttävä haarakäyntiin. Mäen päällä huokaisee:
- On ne eräillä kovat halut ja himot. Siellä suuressa maailmassa. Eivät osaa ihmisiksi olla. Vietti vie! Kulttuuriporukkaa kuljettaa.
Alamäki on jäinen, tempaisee hiihtäjän melkoiseen haipakkaan, nykäisee, hyvä jottei kaada. Pelolla hipaisee. Vauhdin hurma silti voimakkaampi kuin pelko. - Seköhän se noitakin neroja vietättää?
Tullaan lopulta käännöspaikkaan, viimeisen saaren korkeimpaan kohtaan. Järven ulappa on valkoinen pelto, hanki lainehtiva. Märkä kuuluu olevan hangen alta. Täällä mäen päällä, korkealla Onnin pääkopassa kaikaa Huerten puheenvuorosta palanen, minkä nyt Mustasta kirjasta muistaa: miehen ylemmyys ilmenee tämän suuremmassa koossa sekö ulos kasvaneissa sukuelimissä - lääkärismiehen logiikkaa puolentuhannen vuoden takaa.
Yhäkö voimissaan?
Siitä se sitten väsy hiihtäjäämme kotimatkalla vähin erin iskee, voimien huvetessa joutava pohdinta vähenee ja lakkaa kokonaan. Paratiisin portilla, kuusiaidan aukossa Onnin valtaavat raukeus ja tyyneys, ja suksia liiterin seinälle nostellessaan täyttää miehen jokapäiväinen onnentunne: - Onneksi tuo paha maailma on jossain kaukana muualla. Televisioissa sun muissa, lasien, matkojen takana.
Nostamme Onnin-nahkan suksien viereen liiterin seinälle kuivumaan, odottamaan seuraavaa nahkanluontitarvetta.
Loppujyrähdys
🏂 hiihdot 10 km / 730 km//€ = 111 h
KIRJA-ARVOSTELUT*** myös
Järven jäällä oli uskomattoman hyvä hiihtää mehtäsuksilla. Kaukana arlat ja kanervat. Huomenna lissää.
VastaaPoistaej
Poistaoon säästelly vielä tuotatuonnemmaksi jäile menoa, eli herkut lopuks.
eli herkut lopuks"
VastaaPoistaOh my God!!!
Mä kun olen ollut jo pitkään niin onnellinen, kun Åbossa ei ole liukasta, et tartte varoa askeleitaan ja lämmintäkin rupeaa olemaan. Lenkit pitenee, ei tosin 10 km:iin.
Ja talvi oli jopa Åbossa ihan liian pitkä, kyllä ens talveksi täytyy katellaa kortteeria etelämpää. Olen vain huono nukkumaan vieraissa paikoissa.
T. JV
von
Poistariittäskö niin kun armeijan kolmen päivän jotoksella kolmannen päivän iltayöstä teltan oviaukosta vääpelin puhuva naama:
- Paleleeko poikia?
- Palelee.
- Siirretääs sitten telttaa teltan mitan etelään!
Muuten lukases Jokisen
'Isänmaan miehet - Maskuliinisuus, kansakunta ja väkivalta suomalaisessa sotakirjallisuudessa'.
Sotakirjallisuudessa - ihme kun ei kauno-!
Meikäläinen joka ei lue sotaromaaneja, saa kirjasta nyhdettyä oivan luettelon suomalaisten kirjoittamista sotaromaaneista kautta aikojen.
Se on hassu juttu, että palelemista mä etelässä eniten pelkään. Yhden talven olen nimittäin Espanjassa palellut, Suomessa tehdään kunnon taloja ja lämmitys pelaa. Pimeys ei haittaa, mutta kelit sais olla sellaiset, ettei ole lumen ja jään kikkaraakaan missään.
PoistaT. JV