Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin (Suomen arvostelijain liiton)jäsen, exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Leväperä vai työperä

Riettaallistahan on, kaukana taivaallisesta, tuommoinen tyhjänpäiväinen elämä, jota eilen tässäkin potussa harjoitettiin. Tiedetään! Tiedetään! ja tunnetaan. Uhallani ihan esille toin. Iliman aikojaan. Pirruillessani. Toki jonniilaista vetoa tuntien - mitä sitä kieltämään.

Tämä tänään tuon tulkitsee:

Aina ei jaksa hyveellisesti elää eli vaikkapa tämän Senecan (n.4 eKr.-65 jKr.) oppien mukaan: himottomana hyveitä etsiskellen aikakausien viisaiden seurassa, Pythagorasta, Sokratesta sun muuta Aristotelesta mielessä ja kämmenellä.

Vaan onko Senecaakaan uskominen, paraskin opettaja ja kasvattaja, jonka ylimpänä luomuksena ja tuotteena kimmeltää keisari Nero! Tai voihan olla että vehnäjauhoista ei ruislimppua paraskaan leipuri paista.

Tuosta Heikoimmasta lenkistä ja sen nippelitiedoista Senecalla olisi varma tuomio esittää, sillä, kuunnelkaas sanaa Jeesuksen ajoilta kahden vuosituhannen takaa:
"Oli aikoinaan kreikkalaisten tauti kysyä, montako soutajaa Odysseuksella oli, kumpi kirjoitettiin ensin Ilias vai Odysseia, edelleen kuka oli niiden kirjoittaja ja muuta sen laatuista. Jos keräät tuollaista sisällesi, se ei kartuta hiljaista tietoasi; jos taas tuot sen esille, sinua ei pidetä oppinneena vaan tylsimyksenä. Ja nyt tämä vimma joutavien asioiden opiskeluun on vallannut Rooman!"
Ja ensi torstaina alkavista Jaliksen MM-kisoista Venäjänmaalla tuomio tuli jo kaksituhatta vuotta sitten:
"On työlästä käydä läpi yksitellen kaikki ne, jotka ovat kuluttaneet elämänsä lautapeleissä, pallopeleissä tai auringossa kehoa grillaten. --- Heistä tuskin kellään on epäilystä, etteivät he ole muuta kuin työteliäitä tyhjäntoimittajia."
Mikä kumma se silti vetää ihmismassoja hyödyttömään ja turhuuteen?
Vaikka tarjolla olisivat 'jalot opinaiheet: rakkaus hyveeseen, hyveenmukainen elämä, himojen huomiotta jättäminen, taito elää ja kuolla sekä syvä rauha kaikesta'.

Kunhan ei vain tuo kaukainen käsittämätön mutta vääjäämätön elämänpäättyminen, ks. kirjan nimi, panisi iskemään kiireen vilkkaa töppöstä toisen eteen, käsittämättömästi pomppimaan tyhjän perästä, riehaantumaan joutavan jäljillä. Sama se - kuollaan tässä kumminkin!

Vielä pahempi kuin Heikoimman lenkin katsominen ja Jalkapallon MM-kisoista innostuminen on Senecan, myös minun (opettajahan minäkin!), mielestä maineen metsästäminen ja tuhannen arvottoman asian saavuttaminen hinnalla millä hyvänsä, kun kuitenkin lopulta 'mieleen hiipii ajatus: näinkö kaiken vaivan vain saadakseni kaiverruksen hautakiveen?'.
- Säälittävä. Surkea. Häpeällinen.
On ihminen joka kuolee vanhuuttaan virantoimituksessa aplodeja odotellen, kuittauksena kuitenkin vain pitkään kärkkyneiden perillisten hyvät naurut.

Loppukysymys, retorinen, kuuluu: työperäkö vai leväperäkö parempi?

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

10 kommenttia:

  1. HJ
    Asia on ajankohtainen, myös. Anna kun houkutti peräänsä, oon päässyt jo sivulle 186 eli Ronskisti helmoihin. Tiiä vaikka ennen jotain joulua loppu häämöttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. j

      siinäs näet: laatu on laatua, vaikkei aivan huippua olisikaan!
      Hiljaa hyvä tulee ja hyvää on luettava hitaasti, kuten vaikkapa Volteria. Ite kokeilen ens talavena voimia tuon Harhaman kanssa. Nää senecat ja muut latinistit käyvätt sparrikavereina.

      Käys muuten tuolla Rydmanilla, siellä on asiantynkää varttuneille.

      Poista
    2. HJ
      Tuli käytyä. En tietysti ole mikään mitään sanomaan, mutta paljon samaa havainnoinut olen. Siksipä on syytä olla ns. kussukassa, jos omanarvonsa haluaa säilyttää...jos sillä nykysin mitään arvoa on; parastaennenpäivät kauan sitten menneet.

      Poista
    3. j

      ennenvanhaan ol vanhat vallankahvassa, eikä me nuorempi polovi mahettu mittää niille luutuneille - nyt nykypolvi on sen verran SOMEmpi ettei meillä vanhoilla oo jakoa: luu kourassa kahellaan.

      No olokoon noin, sillä heillähän se tulevaisuus on.
      Vaikkakin suvaitsemattomuus on sotien juuri.

      Poista
  2. Arvoisa turhuuden turuille tiiraileva hikkaj

    No, nykyaikanahan on olemassa semmonen jokakodin sontaluukku, töllötin, näköratio, televisuuni ... millä nimellä kukakin tätä kodin keskipistetä ja talon rakkainta arvoesinettä kutsuukin !

    Jo pelkkä olemassaolonsa on turhuuden kiteytymä.
    Ja suoltaa tämä sontaluukku kymmeniltä vaihtoehtoturhakekanaviltaan toinen toistaan turhempaa mielenturruttajaa, läskittymisedistäjää, diabetesagonistia, selkävaivapatogeeniä ja elinpäiväleikkuria !

    Turhuusvirikeluettelo on oleva loputtoman pitkä !
    Siinä se heikoinlenkki on toki vahvimmasta päästä. On myös haluatkomiljonääriä, kaasollemorsiuspukua, hengenvaarallisestilihavaa ( = TV:n kummiohjelma ! ), nakudeittiä, kymmeniä ruokaohjelmia, emmerdaalea, ruotsinlihavintakoiraa, kummelia, kaapistaulosta, remontillarahoiksia, exonthebeachia, yökylässämariaveitolaa, kauniitjarohkeataa, huvilajahuussia, remppavaimuuttoa, houstonineläinpoliisitia, madventuresia ... ja kuin kirsikkana kaakun päällä Upea Lihava Elämäni !!

    Ja sitten on vielä näitä blogeja !!

    Ja pakkoko sitä onkaan perillisille mittään jättää !
    Itelle parhaat naurut !!

    Se parhaiten nauraa, jolle toiset kuoppaa kaivaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      'sontaluukku, töllötin, näköratio, televisuuni ... millä nimellä kukakin tätä kodin keskipistettä ja talon rakkainta arvoesinettä kutsuukin !'

      Niin vaan tää blogi, jokakodin keskipiste, onnii jo valamiiks pottu, hienommissa piireissä potta.

      -Viska sitta! sanos virolainen.

      Poista
  3. Arvoisa röstipottu -hikkaj

    Meikä muistelee, että jo ainakin 20 vuotta on ennustettu, että internet kaatuu kahdessa vuodessa omaan mahdottomuuteensa, joiden mahdottomuuksien kärkisijoilla olisi tietty infoähky.
    Saa nähä kaatuuko !

    Nyt vaan sitä toivoo, että tuo joka kodin sontaluukku tukehtuisi omaan pas .... eiku sisällöntuotantoonsa !
    Jäljelle voisi jättää oikeat asiat, joita nykypursotuksesta lienee noin 5 %.

    Muuten kävin lukasemassa K R:n viimeisimmän potun.
    Perimmäisiä totuuksia laukoo K R siinä.
    Toivottavasti ei ajatuspolliisi hoksaa pidättää K R:ia !

    Ja tuskin, kun sen pitää vahtia, ettei vaan tässäkin hikatuspotussa etno-omita vieraitten kulttuurien ominaispläjäyksiä ... kuten latinalaisia kirjaimia, arabialaisia numeroita, virolaiseksi naamioitua ruotsin kieltä tai vaikka heliosentrista maailmankuvaa !
    Tai, hui kauhistus, antiikin käsitystä siitä, että sukupuolia olisi vain kaksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      ominaispläjäyksiäpä! - kuten sitä mikä pottuun läsähtää sen jälkeen kun vaippoja ei enää käytetä! :)

      Poista
  4. "Jättäkää kaikki turhuudet! Lukekaa vain hyviä kirjoja! Kuunnelkaa vain hyvää musiikkia! Käyttäkää aikanne vain hyviin harrastuksiin!" Kuulostaa ylevältä. Mutta kun kysytte, mitä nuo turhuudet ovat, ja mitä ovat nuo "hyvät", alkaakin vimmattu taiston tuoksina. Jalot viisauden opettajat siinä sukkelaan osoittautuvat vaivaisiksi ajattelijoiksi, jotka innolla yrittävät saada omat ennakkoluulonsa istutetuiksi toistenkin mieleen. Sitä se on sano eukko ja vei tikulla ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KR, liituveljeni

      me opettajina tiedämme ettemme tiedä - siis muutkaan.

      Poista