Kultaa vuolemaan

Urheilu pois jo mielestä; kahmikoot norskit kaiken kaikessa rauhassa, vetäkööt nenusta muita, ei meitä - vai onko viikinkirotu muka noin paljon vahvempaa, no ovelampaa ainakin on.

Nyt siirrymme lätäkön taa, vai rapakonko, Ameriikkaan Ameriikkaan. Vetäistään joka tapauksessa naama ryppyyn ja vakavoidutaan, sillä nyt on kysymys ihmiskohtaloista. Niin kirjallisista kuin ihka oikeista. Sukuakin siten sivuten, että sinne se vaan tätikin vuosisadan alkupuolia -28 lähti niukkoihin olosuhteisiin rakkauden perään. Eikä tuo takaisin palannut, edes pientä poikaansa hakemaan - kävi kyllä sittemmin kun tämä aikuiseksi oli jo varttunut.

Kalle Rissanen (1885-1958), Tampereen tehdastyöläinen ja sanomalehtimies, livahti vainoojiltaan vuonna 1913, 'jolloin hän joutui erikoislaatuisissa olosuhteissa, sen ajan poliittisena pakolaisena, lähtemään sekä kotikaupungistaan että kotimaastaan, muuttaen Amerikkaan'. Noin valottaa esipuhe miehen tietä Tampere-seuran vuonna 1956 kustantamassa kirjassa Nauru hyvälle, nauru pahalle - Tamperelaisia pinoiskuvia  vuosisadan taitteen ajoilta.

Tsaarihallituksen vastustajalla ei ollut muuta keinoa säilyttää päänsä.

Kalle Rissanen ei siis lähtenyt ensi sijaisesti kultaa vuolemaan Amerikkaan, niin kuin moni muu maanmies, vaan pakoon pahaa maailmaa. Siellä hän kirjoitti muutaman kirjan, joista käsissä nyt Puuveitsellä kultaa vuolemassa, romaani, jossa nukkuvaan Mill Cityyn Minnesotaan saapuu uusi mies, sanomalehtimies Alarik Miettinen toimittamaan Syntymämaa-lehteä pilkkapalkalla: kahdeksan dollaria per viikko. Mutta ei sillä nälkään kuole jos tekee muuta, edellinen nyt kuollut, tautiin kuten muutkin, toimittaja Kangas.

- Kangas teki kiukaita ja kuppasi.
- Sitä paitsi hän kirjoitti värsyjä hautajaisiin.

Eikä heru hunaja kaivos- ei maatyönkään kautta.
Mainari Pekka Hakkarainen uhraa säästönsä ja ostaa maatilan. Ja pettyy kannokkotilaansa, josta kaikki metsä on hakattu ja jäljelle jääneiden hirmukannokoiden kanssa nuhjaaminen ei leiville lyö, perhettä elätä. Parempi palata, käyttää nekin voimat kaupan perumiseen: on mentävä puistelemaan maahuijaria kurkusta ja jaloista.

"Hakkarainen laski uutimet alas. Hän huomasi maakauppiaan hermostuneena kopeloivan kirjoituspöydän laatikkoa. Revolveri, jonka hän sai käsiinsäm kiihdytti Hakkaraista ja hän väänsi sen hänen kädestään pois.
- Minä voin tehdä ensimmäisen kerran elämässäni murhan, selitti Hakkarainen."

Kuten näkyy niin ei siellä Amerikoissa sen helpompi arki aina ollut, vaan moni joutui puuveitsellä kultaa vuolemaan niin kuin Kalle Rissasen, Osakeyhtiö Työn kirjapainon vuonna 1925 painamassa romaanissa.

 

KIRJA-ARVOSTELUT 

*** myös