Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kuollut ja kuopattu virkoaa toviksi

YLE 18.3.2015

Joensuun kaupunginteatteri teki yli 300 000 euron tappion


Heti kun jätin talven käynnit väliin tekivät kuprun!
Viimeksi näin Nummisuutarit. Mukava siellä on istua ja eläytyä, mutta se lähteminen! Huonoja esityksiä olekaan, paljon parempia aina kuin mitä kotona. Turha syyttää lehtiä tai kritiikkiä kohdaltani. Orkesteriin on kyllä mentävä, maksoi mitä maksoi.

Kritiikin Uutisissa - lehteä olen aina hautausmaana pitänyt kun siinä ei juuri elonmerkkiä ole näkynyt vaan korkeintaan kuolleiden hyrinää - kuplii kerrankin mukavasti, 1/2015. Tavallaan kaksi kuollutta tai ainakin koomassa olevaa herää elon puolelle: Onnennumerot-komedia, Hämeenlinnan teatterista kesken kaiken yleisökadon takia poistettu näytelmä, sekä KU!

Ohjaaja Hanna Ojalan antaa huutia ja kyytiä kriitikolle kertoessaan siitä miten yksi sanomalehden kriitikko voi tärvätä koko projektin ymmärtämättömyyttään. Tässä tapauksessa Katri Kekäläinen Hämeen Sanomissa.

Kova  on syytös Katria kohtaan, mutta tarkka on Hannan analyysikin lehden kritiikistä teilatun teilatessa teilaajansa.
Ohjaajan suulla:
... työryhmällä oli tavoite tehdä farssiksi yltyvä komedia taiteellisesti kiinnostavalla tavalla.
... ohjauksella, lavastuksella, puvuilla sekä muulla audiovisuaalisella suunnittelulla.
... nostaa esiin tekstissä väijyvää yhteiskunnallista kysymyksenasettelua.

Mitä näki kriitikko?
Ohjaajan suulla:
... ei tehnyt minkäänlaista eroa ohjauksen ja näytelmätekstin välillä ...
... nimesi tekstin tyylilajin klassiseksi brittikomediaksi ...
... ei selvästikään muistanut lajityypin kriteereitä...
... genreen kun kuuluu voimakas ironia ja sarkastinen huumori ...

HO: --- Kaiken kaikkiaan kriitikon lukukyky esityksen audiovisuaaliseen ja tyylilliseen viestintään liittyen on vaatimatonta ---
Ja
jatkaa:
- ... Haluan vielä palata katarsikseen, jota kriitikko toivoi komedialta. Sattuu nimittäin olemaan niin, että Mike Yemanin Onnennumerot ei ole tyypillinen britti- tai muukaan komedia, sillä siinä on katarsis.
... Ensi-illassa tämä liikutti monia ...

HO: --- Jäin miettimään, istuiko kriitikko tuolloin ylipäätään katsomossa. ---
Onnennumeroiden esittäminen jouduttiin huonon myynnin tähden lopettamaan.
--- Käytännön tasolla hän tyhjensi sekä työryhmän freelancereiden että teatterin tilipussia. ---

Siis kohmeista heräilevästä Kritiikin Uutisista tässä tukka pystyssä teatteriuutista perkaan, paraskin katsoja, joka menee teatteriin elämyksiä, niin kuin Kajaanista vasta, hakemaan eikä takuulla huomaa puoliakaan noista näytelmien idiksistä.

Hyvä KU! Hyvä HO!

Mielenkiinnolla, jopa huvittuneen, jään odottamaan toukokuussa ilmestyvää kakkosnumeroa, jossa Katri Kekäläinen vastaa Hanna Ojalalle. Jos ei jo sitä ennen innostu KU:n kotisivuilla vastaamaan.

Vaikka mikäs hoppu tässä, sen enempää kuin kotisivun kommentissa hitaudesta.


 
YLE 19.3.2015

"Teatterinjohtaja kaipaa nopean toiminnan joukkoja"

3C hiihdot  780 km/€
jatkot:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti