Jouluruokaa tarjoo ABC:n väki

Tänään piti hiihtää tavallista aikaisemmin, jo ennen puolta päivää, koska kolmeen mennessä oli käytävä appamassa kystä kyllin. On se vaan merkillistä ettei sitä ikinä eikä kuuna kullan valakiana opi ihmisten tavoille ruokailuasioissa. Eli nauttimaan ruokapöydän tunnelmasta.

Ei. Edelleen olen sitä mieltä että ruokailu on tankin täyttämistä, jotta taas jaksaisi potkiutua pätkän eteenpäin. Ajat, niin kuin autosi, itsesi ruoka-astioiden viereen, ja alat mättää, kun tankki on täynnä ja alkaa läikkyä yli, lopetat. Pyyhit roiskeet ja jatkat matkaa.

Niin siinä aina käy vaikka kuinka pyhästi päättäisi pitkittää.

Nyt tosin, aivan muista syistä, kävi toisin, ja ruokailu loksautti suun auki pitemmäksi aikaa.
Pöytään tuli tuttu, vaikka naapuripitäjässä oltiinkin, paikkakuntalaisia, ja kertoi suruviestin.

Vanha kauppiaspariskunta oli ajanut mutkikkaalla tiellä kolarin. Auto oli alkanut heittelehtiä, vastaan tuli pakettiauto. Jälki oli rumaa, lopullista.

Kuolemat joulun alla, syntymäjuhlan edessä. Odottamatta.

Ja samaan syssyyn istuutui pöytään toinenkin mies, puolituttu lehtimies.

     "Teidän pitäjäläinen, meidän entinen toimittajamme, menehtyi nopeaan tautiin. Tiedättekö? 
     "Ei olla kuultu."
     "Sen poliisin vaimo."
     "Tunsimme toki."

Johan nyt! Joulun alla ilouutisten sijaan suru-uutisia niin paljon että ruoka jäähtyy. Ruoka-aika venyy.
Mutta kaukana nautinnosta tämmöinen.

su  -7 C  tuuli melko ärhäkkänä 12/132 km/€