No ei, olkoon luettelematta - näkeehän nuo vaikka täältä.
Sen sijaan kertailen omaa yo-kevättä ja -kesää.
Stipendinkin ojensi äidinkielen Vieno tuolloin ja arveli varmaan antavansa potkua kirjallisiin rientoihin. Mutta mitä vielä! Ainoaksi stipendiksi jäi se satanen, ja ura uusi oli urkeneva kun poikanen meni kesäksi TVH:n lanahommiin ja puisia sillankaiteita veistelemään. Syksymmällä sitten työntyi armeijan harmeihin ja harmaisiin.
Pyrki uutena kesänä kesken armeijan ja asevelvollisuuden, loma houkuttimena, Ouluun kirjallisuutta opiskelemaan, analysoimaan pääsykokeissa jonkun runoilijan runoa. Ei osannut, eikä päässyt; mitä lie höpäjänytkin hienoa tuon taivaallisia.
Se oli virhe, suuri virhe, tuo pyrkiminen, sillä varaventtiilinä kukkinut opettajuus ja sinne päin pyrkiminen kiellettiin: tarvittiin muka kovapanosammunnoissa Lapissa laskija tykin lentoratoja teltan pimennossa laskemaan - kapelo kova kuulemma pätevistä laskijoista, varsinkin kun kovilla jysäyteltiin. Kajahti ehdoton ei, koska: "Olettehan jo kerran pyrkinyt ja lomaoikeutenne käyttänyt."
Ristonrillu, kelanpyörittäjä viestimies, pääsi, mutta minä en.
- No johan on helevetti! kirosin ja heti tein karkaamissuunnitelman eli huomenissa joka tapauksessa hyppään Misistä junaan ja jyskyttelen Riston kanssa Joensuuta päin.
Sattui onneksi suokäppyröiden ja mäkäröiden seassa vaellellessani suurin mahdollinen herra vastaan, oikea ilmielävä evlut.
- Saanko puhutella? asennon tempaistuani kysyin.
Ja sain. Ja sain lomatoivonkin saatteella: "Tehkää nopeasti uusi loma-anomus toimistoon."
Humaani mies tämä Hevonoja.
Paljon humaanimpi kuin luutnantti ja ärisevä vääpeli siellä toimistossa.
"Viikko", murahti jompikumpi noista ja ojensi litteran.
Johan tärppäsi.
Eikun aamusella Rilluttimen kanssa parhaat päällä rotoon ja asemalta junaan.
Sille tielle sitten jäin. Taikka kävin vielä parin viikon kostot istumassa vakipäivystäjänä kasarmilla.
- Lapsen kielellinen kehitys, kerroin tuntojani haastattelussa professori Annika Takalalle perimmäiseksi syyksi pyrkiä luokanopettajaksi.
Noin viisaasta tekstiä ei liene kuullut muilta, koska pomppasi kesken vartinhaastattelun pystyyn Annika ja lähti varmistamaan, ettei kai vain ollut este päästä sisään vaikka yksi neljästä sisäänpääsypäivästä oli jäänyt väliin.
Tuli kohta ja huoahti:
- Vähän painoarvoa sillä päivällä.
Siihen kuihtui kirjallinen ura, lähes. Vaan onhan tuota saanut kirjoittaa kyllin näinkin, vaikka isommat ambitiot katosivatkin sen siliän tien. Tänne Pottuun/Pottaan ja Kirjavinkkeihin mahtuu tavaraa päästä jos jonkinlaista, ihan omatekemää. Sanapalikoilla leikkimistä. 🚽
Eikä korvauksista taahi copyrighteista puhettakaan Tolstoin mallin mukaan. (ks. Konkka)
Ja plussana vielä tämäkin: villisti ja vapaasti on saanut kulkea kenenkään häiritsemättä kaduilla, valtateillä ja metsissä.
Niin metsään on mennyt.
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Arvoisa omat tavoitteet Suomen puolustamisen edelle asettanut hikkaj
VastaaPoistaKun meikä oli intissä alokkaana 1964, niin kesken kaiken sinne kasarmille ilmestyi ylimääräinen alikessu. Oli ollut lääkikseen pyrkimässä. Ei sitten kuitenkaan päässyt. Eivät riittäneet natsat ?!
No, tulihan sinne vielä toinenkin alikessu. Oli kuulemma VR:n maitologistiikkaa ollut edistämässä. Oikeen RUK:n lähettiläänä.
Jotta kaikenmoisten vähä-älysten koulutettavana sitä on meikä joutunut intit käymään !
Kun meikä seuraavana kesänä reservin vänskänä kävi lääkikseen pyrkimässä, niin avot, heti aukeni ukset !
Kannattaapi sitä itsekunkin miettiä, millä sotilaskoulutuspohjalla mihinkäkin itseään tyrkyttää !
Jos ois meikäläinen runoja yrittänyt analysoida, niin ois kyllä se portti pysynyt kiinni !
Kemialliset analyysit kun suju paremmin.
Opettajanoppiin en sitten yrittänyt edes, kun se eka pyrkyovi heti jo aukeni.
Mutta kyllä sitä silti on monenlaista opetushommaa joutunut vuosien mittaan harjoittamaan assistentista apulaisopettajaan.
Ne kun yliopistossa on tällaiset fiksummatkin vaan toisia assisteeraamassa taikka opettajan apulaisia ....
Siirryinkin sitten sairaalahommiin.
Se on lääkärinkin työ kuitenkin vähän kuin opettajan:
Ensin kysellään kaikenlaista.
Ja sitten laitetaan kokeisiin. Todistuskin voidaan antaa, muttei välttämättä joka lukukausi.
Mutta toisin kuin koulukkaat, niin potilaat on semmosia, jotta luokalle eivät jää, eivätkä liioin saa YO-lakkia.
Kukkia voi kyllä olla jaossa lopuksi isompikin määrä, mutta virsi ei välttämättä ole se tuttu Suvivirsi ...
Voksi, sir
Poistamukava kuulla tarinaa piirtyvästä ympyrästä ja kukkivan lopputuloksen varmuudesta.
Sulla olis kerrottavaa, jos ois lupa, yhtä paljon kuin taksimiehillä.
Mitä puolustusvoimiin tulee ja minkä nyt sieltä enää muistaa, muistan yhen sotamiehen henk. koht. valituksen teltan periltä: - Sie et millonkaan komenna.
Kerjäsi toimintaa ja juoksutusta!
- LEPO!
karjaisin välittömästi. Naurahti, kehno, mutta totteli.
Tykistössä minäkin , tosin esikuntapuolella, mutta koulutus tuliasemaan 122 haupitsille. Ja ainoa keino oli saada 1975 viimeiset HSL - lomat pois 6 päivää ennen kotiuttamista, hakeutumalla johonkin , jossa järjestetään pääsykoe.
VastaaPoistaMitään tarkoitusta ei ollut sinne mennä, mutta kun 4,5 % hakeneista vain hyväksyttiin, minut mukaan lukien, ja olen aina ollut perso maineelle ja kunnille, lähdin minäkin sitten sille tielle.
Lomien saaminen muistutti 1970 luvulla strategista kyber-vaikuttamista. Kun silmien takia B 1 palveskukelpoisena piti anoa kuntoisuuslomaa ensimmäisen luokan ampumamerkin johdosta, ei auttanut muu, kuin lirkutella esikunnassa olevalle tyttärelle, jonka isä sattui olemaan perusyksikön vääpeli.
Joka vääpeli kylä muisti kiroilla lomaa myöntäessään, että saatana kun sokeat miehet lähtevät kuntsarille ammunnan vuoksi.
En uskaltanut mainita vääpelille siitä, että minua ihmetytti, miten vääpeli ei olekaan vääpeli, vaan jäänyt ylikersantiksi
Tillikka
Poistapitkä aika noista kummallisista ajoista, paljoakaan mistään menneestä, saati tulevaisuudesta, mitään muista - mutta 'sotasortoajat' yhä kummittelevat. Ois siinä sietämättömillä meetolaisilla valittamista kaltoinkohtelusta!