Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivänä

Volter & Hilja  I

Maha täynnä makeaa, myös ajatukset täyteläiset.
Tyttö kirjoittaa kirjeen ulkomailta ja poika tarjoaa aterian kaupungissa.

Semmoiseen mukavaan olotilaan monesti johtaa monenkin kohdalla liitos miehen ja naisen välillä: syntyy seuraava sukupolvi. Omaa kapulaa ei tarvitse enää puristaa vaan sen voi irrottaa seuraavalle viestinviejälle, itsellä on lupa jo lönkötellä.

Että hivelee kun vihdoin saan tarttua aarteeseen, tuohon Volter Kilven ja Hilja Vanhakartanon kirjeenvaihtoon ennen avioliittoa vuosilta 1905 - 1907.
Laura Kokko: Volter ja Hilja "Ovat sanasi kuin valoa minulle" Kirjapaja 2013. Kirjassa on 85 kirjettä 239 kirjeestä.

Juuri tänään haluan sen aloittaa ja toivon että sitä 'riemua' kestää, että sitä riittää ajoiksi, sillä Ei ole olemassa hivelevämpää suomenkielistä tekstiä kuin mitä Volter Kilpi on kirjoittanut.
Kirjeissäkin täytyy olla samaa kielen ja mielen lentoa.
Ja ehkä heillekin aikanaan kasvaa se uusi lenkki sukupolvien ketjuun. Kirjeet sen näyttäkööt.

Aloitan miltei vapisten ensimmäisellä kirjeellä jonka kolmenkymmenen ikäinen Volter-maisteri lähettää kymmenen vuotta nuoremmalle, vielä niin vieraalle Hiljalle, joka kesän kynnyksellä, ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, on lähtenyt Helsingistä loman viettoon kotitanhuvilleen Pietniemeen Porin seutuville.


On toukokuu ja sen 15. päivä 1905 - ollaan vielä teitittelyvaiheessa.
"Kun saisi sitte vielä ajatella, että olisi joku toinen, jolle soisi kauneinta ja hiljaisinta hyvää, lähellä, joka näkisi ja tuntisi ja olisi samaa, ja jota lähellä ajatellessa tuo kaikki hyvä ja kaunis tuntuisi kahdet verrat lämpimämpänä mielessä, niin en ymmärrä mitä sitte enää tahtoisi toivoa elämässä."
V&H II
********************************************************
******************************************************
Tähän alle kokoelen Kauppalehdessä puhki lukemani Volterit

Parin vuoden saaristoseikkailu alkupäivillä (reality)   06.01.2009


"... myötäneet mielenniskaa lauhojen liepimille ..."
Kahdenkolmen sivun keskivauhtia etenen Volteriani, pala kakkua, täytekakkua - ja joka päivä! Ajatella! Tätä riittää toiseksikin vuodeksi, tätä elämänhyppyä, palapelipuzzlea. Ihanaista mesimarjaa.

Ihan paperilla pyöristellen laskea täytyy:

    1. Alastalon salissa   900 s
    2. Pitäjän pienempiä  500 s
    3. Kirkolle                400 s

    Jaan kolmella sivulla per päivä, kolmella varmuuden vuoksi jotten liioittelisi lukunopeuden hitautta.

1800 : 3 = 600 d vähintään. Siihen kun lisää lomat sekä kiire- ja kyllästymispäivät, on kissanpäiviä edessä parisen vuotta, vuoden 2010 loppukvartaalille - juuri se aika joka on eläkeikään. (Lukee sitten ne Volterin varhaiskauden tuotteet, jotka tällä viikolla posti Ruissalon antikvariaatista kuljettaa.)
KAHDEN VUODEN SAARISTOSEIKKAILU VAIHTELEVISSA OLOISSA YKSIN on alkanut.

Aito lapsenilo, tutkijan uteliaisuus on syttynyt SP:n tyhjässä, vasta raivatussa päässä.  http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2008/10/31/paratiisin-raivausurakka-yha-jatkuu/ 

Tiedän, tiedän, tottakai tiedän! Vaara, kielonmarja, vaanii Puna-Hikkaa yksin kulkiessa. Tämä voi olla nopeasti vähästä syttyvää ja vaarallista kuin lapsen riemu horjakalla pöydällä: yht'äkkiä tuossa tuoksauksessa alasrojahtavaa.

Mutta siitä jo niin iloinen olen, että ylipäätään vielä syttyy elämänkemulle näin herkästi mukaan. On yhäkin kyllin naiivi asettumaan mukaan ja matkaan täyssadalla, yllytyshulluna, vaikka sydän riekaleina rinnassa riuhtoo.


Mikä nautinnollinen kuikuilu Vähäntalon Vihtoriinan ja Isontalon Justiinan niskannakkeluun, Andersin ja Aatun, viholaisen ja keräjäkiusan olkapään nyhillä eteneminen kirkkomatkalla onkaan!

Tuosta alun lainauksesta piti puhumani ja kysymäni: mitäpä sanot ja selität sen, Sinä, tässä vaiheessa enää ainoa lukijani? (Eilisestä yleisöryntäyksestä säikähtäneenä kirjoitan tänään itse, Lennun jätän äkäliemeensä marinoitumaan.) Nuo neljä lyhkäistä sanaa - ja pitkän päivän työ minulla ennen kuin sain selville jokaisen sanan, kakunmausteen: "MYÖTÄNEET MIELENNISKAA LAUHOJEN LIEPIMILLE"* 

Kirkkoon juhannusaamuna kävelemässä - ennen venerantaa kirkkopaattiin asettumista - ovat naapurinemännät räjähtämispisteessä toisilleen, syntymäisillään 'sellainen suumeteli ja särkevä sanankimitys, että varikset kylästä olisivat kaikonneet kolmanteen pitäjään ja kivet tien varsilla ruvenneet pitelemään korviansa'.

Vaan ei sydänperiin tärskäystä tullutkaan, 'rauhalle kääntyivät'*, kun nuorten emäntien väliin ilmestyi tanhuanpäästä Metänkylän Agata, leski ja täys'ihminen, jolla lapsia vakussa: pojat Amerikan meren takana, jos enää elossa kumpikaan.

Tähän viritän nuotion tältä päivältä ja laavulle laskeudun lepäämään 59 sivun ja 12 mesimarjavuorokauden jälkeen, jotta taas huomenissa uusin innoin vereksin voimin nousen uutta arvaamatonta makuetappia kohti nyykkimään.


"Emännätkin olivat muistaneet itsensä nuoremmiksi Agatan rinnalla ja myötäneet mielenniskaa lauhojen liepimille, koska puhe oli hurskasta, niinkuin kirkonpenkissä olisi istunut ja kuunnellut sanaa."  Kilpi Volter, 1937: Kirkolle

 
********************************************************************************

Matkalaisia       11.01.2009

On niin ällöä painaa kynä paperille: kaikki painavampi on jo kauan sitten kirjoitettu - joko toiset tai sitten itse itselleen = Markus Matteus, Luukas Hikkaj jne.  Mutta jos elää niin syö - sitähän se on.

Kiukuttelen itselleni, koska liian helppoa on kaikki, lautanen kukkurillaan: mitään uutta ei tarvitse tuottaa, luoda, synnyttää, kaikki on valmiina - sen kuin lappaa. Eivät ne katoa ne sanat, jotka kirjoitettu on, vain sanottu katoaa, eivät ne haihdu savuna ilmaan niin kuin pilkepinot, joita vuosi toisensa jälkeen innolla puurran, puran ja poltan. Eilenkin kaksi sahallista.

Ojennan vain käteni kymmenen vuoden taakse ja luen vaikka juuri tätä päivää, tasan tätä päivää; silloin tosin oli maanantai ja tulipalopakkanen, nyt lauha sunnuntai, suveksi kääntyvä.


TAMMIKUU 1999ma 11.1. Turkista pois Vaimo vuoteen ensimmäisen kerran töihin. Innoissaan. Aamukuudelta paukkupakkaseen starttasi sadan kilometrin päähän. Pankkiin. Toiseen pankkiin, kun omasta irtisanottiin henkilöstömenojen pienentämiseksi.

Jännitti jo pyhäiltana niin perhanasti:

-         Entäs jos en sua turkin vetoketjua auki kun oon perillä?-         No onpa peleko! kummastelen.

-         Niin niin aatteles nyt. Ilimestyn uudelle työpaikalle ja vetoketju jumissa, kuvittele ilmeitä kun ähellän ja ähellän ja turkkiin oon juutuksissa … uusi virkailija saapunut! Ei herätä luottamusta.-         Jätä vetoketju varmuuven vuoksi puolitiehen niin voit pujottautua, ikkäänkuin savusukeltaa takistas ulos, annan taktisia neuvoja ja alan minäkin jo uskoa kummaan, sillä mistä näitä Venäjän Värtsilän kesätorihankintoja tietää! Kahensaan markan turkki. – Tai mää Essolle niin ne rälläköivät siut irti!

Onnellisena tuli illalla kotiin. Oli päässyt turkista pois.
”…pidättyminen lietsoi hänen lemmentunteensa kiihkeämmäksi, kuin se olisi vapaasti ilmetessään ollut.” –1300-lukua BD
Näköjään Boccaccioa ja Decameronea Danten jälkeen luin ja lainailin tuolloin. Nyt seestyneempänä ja siivilöityneempänä kävelen kirkkomatkalla Kilven porukoissa, kohtapa airoihin käsiksi: kolmisenkymmentä meitä on veneelle vaeltamassa.

Lautamies Lahdenperä harppii joukon nenänpäänä, viimeisten joukossa säärystelee Härmälän Herman kuuron Judittansa kanssa ja heidänkin jälkeensä vielä samalla veräjänavauksella Vainionperän Heikki mustankipeän Karoliinansa etupuolella sekä säpäkkä Herras-Manta polunpiennarta huppimassa - ihka viimeisinä Metänkylän Agata toisiaan näykkivien Isontalon Vihtoriinan ja Vähäntalon Justiinan välissä vierekkäin tapikoimassa.

Pyhä on kylässä ja juhannus raiteilla.

Piankos tästä sivulta 78 päästään tutussa seurassa astumalla sivulle 233, jolloin jo aletaan kirkkopaattiin asettautua! Helmimaaliskuun vaihetta veikkaan, hiihtoloman seutuvilla.

"minäkin olen ja sinäkin olet ja molemmat yht'aikaa ja samassa kylässä, eikös olekin ihmettä koko elämä ja kaikki tyyni!" Kilpi V,1937: Kirkolle

********************************************************************************
VILJUVALJU ja irtileikkautunut miehen pää                                12.01.2009

Kontrastia kerrakseen.

"Katselin kukkasta kerran, neitsyistä viljuvaljua",
ilmoitti Kilpi minulle sunnuntaiankeuteen, iltapäivällä juuri siihen ankeuden huippukohtaan, siihen valjuimpaan, kello kuudentoista särveen kun nousevan viikon työasiat ovat alkaneet pahimmoilleen jyllätä avohakatuissa aivoissa. Ja minuakos varsin ilahdutti, melkeinpä mykisti Volterin vanha kieli - taas kerran! Se vetää kissanpennun tavoin puoleensa, hymyn ja hyväntuulen kera - kutituttaa leuan alta. Olkoon työviikko mitä on.

"Pää oli leikkautunu irti, torso jäljellä Espoon radalla, oli joku jääny junan alle. Miehen pää", ilmoitti tyttö etelästä myöhempien uutisten jälkeen. Mykisti.
Piti kuitenkin kysyä kiireellä heti perään, ettei olisi jääty jauhamaan onnettomuutta:

"Tiedätkös mikä on viljuvalju?"

"Vihje."

" 'Niin puhtaina riippuivat sen kellot varressaan'."

"Kissankello."

"Keväämpi, märemmän paikan kasvi... 'ja itse se varsi nousi lehtiensä välistä kuin kaunein sointuva ajatus'. Miten muuten Lempi voi?"

"Lähti just ulos hiirijahtiin talon alle. Tai pissille."

"Sillä on myrkyllinen marja ja liittyy jäähyväisiin. Jos satut Kilven Suljetuilla porteilla divarista löytämään niin ota!"

"Millä kirjaimella alkaa vijuvalju?"

"Ällällä ruotsiksi. Tuo Kilven viimeinen kirja on niin loitolla kielellisesti tavan kiemuroista, että Vilho Suomen mukaan 'alttiinkin ymmärtämisen tahdon on usein vaikea tavoittaa sanojen takana olevaa ajatusta'. Se kukka muuten tuoksuu hyvältä ja alkaa koolla ja on ruotsiksi LILJEKONVALJE ja kilveksi VILJUVALJU."

"Kielo!"

"No se. Unoha se junaturma ja näe kauniimpia unia. Lempille terveisiä."
 *******************************************************************************


Perjantaita puolta päivää pitää, aurinko Lassen talon takana, pakkasta -12,7. Toppatakin puolelle kääntynyt ilma alkuviikon plussilta, jolloin syksyntamineissa kärsi pyöräillä. Karvahattu toissa viikolla. Elämä Suomen maaseudulla on vaihtelevaa. Viikolla siirsi SP potkurinkin pois hiekalta pihamaan laitaan.

Polkiessa vastaviima puree mennen tullen tuulen käännyttyä sivulle pohjoiseen.

- Olkoot koulumurheet piilossa pyhän, koululle jääkööt koska kukapa meistä niille mitään mahtaa, olipa paikalle eli ei. Isompien ihmisten puristuksia, pyrkyreiden pyristyksiä ovat, toisten kynnen alla... päättää SP marmatuksensa pyörän tallinnurkaan työntäessään.

Opettaja -lehden onkii potilaatikostaan ensin, sitten käteen tarttuu Kauppalehti perässä KU:n Viikkolehti. Sisällä vasta huomaa Elonkehän kytkeytyneen Kauppalehden taitteeseen. Image laskuttaa 76 € vuodelta. Naapurin Kalle on tuonut aamulla eilisen Ilta-Sanomat ja vienyt vaihtokaupassa vanhan Hesarin mukaansa.

Seisaaltaan kypärä päässä lukee jo keittiössä: Sukupuolta vaihtanut Imatranpappi veikistelee puun takaa onnea täynnä. Huojentuneena kymmenien vuosien piinasta.

Sitten jysähtää yllätys suur!

Ilta-Sanomat onkin ensimmäisen kerran historiassaan opettajan puolella!

Eilisaamuna SP oli näyttänyt vaimolleen lehtiuutista kalanpaloista ja oppilaasta - koulusta johon oli jouduttu hälyttämään POLIISI. "Kato vaan. Kaikki kääntyy kumminkin kuria yrittävän opettajan ja koulun syyksi", oli SP murheellisena todennut.

Nyt ei ollut uskoa silmiään lehteä tutkiessaan, myötäkarvaan ymmärtäen antaa IS tilaa tapahtuman toisellekin osapuolelle: Sijaisopettaja sanoo opettamisen olleen yhtä helvettiä ja rotevanakin opettajana, taistelulajien harrastajana, oli ottanut oppilaan iskut vastaan ja sieraimet verta valuen katsonut paremmaksi vaieta kuin puolustautua. Syyn arvaa SP: koska näissä tapauksissa syy on aina opettajan, tiedotusvälineet iltalehdet etunenässä pitävät siitä huolen.

Sijaisopettaja uskaltaa puhua, sillä mitään menetettävää ei ole ja hyvin tietäen ettei mitään muutosta helvetilliseen menoon kuitenkaan tule. Jokin hentoääninen psykologinaisryhmä korkeintaan kokoontuu ja neuvoo ymmärtämään pienempiä.

" - Aikuiset ovat menettämässä pelin muksuille. He pelkäävät oppilaita ja niinhän asia ei voi pitkään olla, toteaa Kosovossa rauhanturvaajana toiminut mies." Siis se sijaisopettaja.

SP sulkee lehden sekä silmänsä ja kuva omasta kahdenkymmenen oppilaan viiskutosesta terävöityy: Miten ihana luokka, miten ihanat oppilaat. Näitä minä olen aina halunnut opettaa - ja se minulta viime kesänä yritettiin evätä kaikin mahdollisin keinoin. Mutta se painajainen on nyt ohi. Ymmärrys palannut kaikille osapuolille.

SP heittää lehdet pöydälle ja ripustaa kostuneen kypärän uunipellin tankoon. Oikaisee sohvalle, ottaa Kilven käteen ja ei kun Kirkolle porukan mukaan pujottautuu.

Siljan luo menee ja yllyttää: - Sano noille juoruakoille, että pitävät jo suunsa ja ovat nokertelematta. Mitä se niille kuuluu jos sinä isätöntä lasta kannat. Mutta Silja, sirkku tytönpalanen, joka on häpeänsä yli päässyt ja sulkenut murheensä nyytinmyttyyn, tuskin katsahtaa SP:tä sivusilminkään, jättää raskasaskeliset, verkkatahtiset kiusaaja-akat hetkessä taakseen ja kepsaa kannankevein, nilkkavilskaan kilpaa eteenpäin.

SP säntää perään huolta murhetta vajaa.
"...mielensä helmat koonnut ja siepassa vihurin viskeiltä pelastanut nyt joudunmenossa ja jalkakiepassa kiirehti puikki mokomien ohitse, karsaitten silmänkynsiltään ja kadekirppujen sielunkärsiltään! ... ... pitikö sentähden olla ihmisten nokittavana kuin talinpalanen tiaispölkösten hakkaamilla!" Kilpi V, 1937: Kirkolle
 *******************************************************************************

Sanaselibaatti selätetty   01.02.2009 -

Samalla lailla, kuin kehrääjän hyppysistä villan happura langan valmiina, asettuivat ihmiset kapteenskaa tottelemaan, siivona olemaan. Eikä se pelkkää silmänpalvelusta ollut. Huudittomuuteen löytyi hilttiä omista jäsenistä ja omantunnon heikotuksesta.

Heti aamusta vapaudessa!!!

Auktoriteetin ja karisman mietteistä tässä tulla rymistelen taas livenä estradille. Sadatellen miksi on kirjamakuasiantuntijoita kuunnellut ja jättänyt lukematta monet hyvät kirjat. Kilven Volterin saaristolaisten kanssa on oltu kirkkohankkinoissa ja nosteltu anturoita jo niin pitkään (joulusta 08) niin pitkälle (s.169/440) että sadan sivun päästä päästäneen sinne kirkkopaattiin souteluhommiin. Vaikkei tässä matka juuri joudu niin kyllä saarelaisten sielunsalat aukenevat.

Tammikuun sanaselibaatti on siis kärsitty. Nyt ripuli päällä kuten alku näyttää. Olihan se tuskallista alussa: Hikikarpalot pyörivät otsalla, panta päätä kiristeli. Vapisutti, heikotti, pyörrytti, huippasi, vihastutti kun ei sanoa saattanut.

Vihaksi pisti, koska ei hiihtääkään voinut. Vaan siitä se sitten muutaman päivän perästä enin tärinä tasaantui, kun rantteella kävi muutaman puupökkelön halkaisemassa, kalikoita pinoon panemassa, kävelemässä, pyöräilemässä töihin ja töistä.

Saipahan arkistoida kymmenen vuoden takaisia järjestykseen ja ennen muuta nauttia kunnon seurasta. On kuin kissanpoikasen kanssa leikkisi kun muutaman sivun Kilpeä lukee: sanan lento on arvaamaton ja pehmyttä kuin kissan käpälän huiskaus. Volter hyppyyttää sanaa kuin kissanpentu söpöä pehmoista käpäläänsä ylen arvaamattomin liikkein: KILVANKIIMAT, KIVEN KIIPU, PAKOVAUHKOT, NÄKÖSIIVOT, KIUSAUKSEN KUTKA, OUTOUDEN HÄMÄ, KARKUVALMIS, SUUPIELTEN HYRÄ, LÄMPIMÄNHULVA, MIELENOLON HIVELÄ, HUIPPUJEN HIMARI, MUHOSSA SUIN.

Mikäpä ei ollut liittyä jonon sojossa saapasvauhtiin kuukkuroimaan, paapertelemaan kuunnellen kielenvähtiä parranvirkistykseksi kirkkomatkalla muonansärpimeksi jutunpaastoon!

Tuntuipa täysin samalta kuin vuosikymmen sitten, jolloin kielloista huolimatta tartuin Päätaloon, jota halveksi, syljeksi kirjallisuuden ystävien eliittijoukko ja kielsi Päätaloon ryhtymisen: yhtä pöllin pyörittämistä ja pinoonpanoa koko mies.

Ja kun sitten sai kokea sen Kallen sanan imun!

Saman eliitin olin ymmärtänyt kuiskivan Kilvestä taas toisinpäin: se on liian konstikasta ja laajaa, hilseen yli menevää aikaasyövää liikaviisasta ymmärtämättömän ymmärtää - että antaas olla, amatöörien hyppyset irti.

Vääränlaisia karismaattisia auktoriteetteja, niitä miellyttäviä asiantuntijaegoistinarsisteja on syytä kuunnella mutta kaunokirjallisuuden luonteen tajuten tajuta myös se että oppineisuus voi olla jopa haitta sekä este tunteiden tulkitsemisen tajuamiseen.

Mikä herkku yöpöydällä! (Huom! - Palasina nautittavaksi.)  Mihin herkkuun olivat kieltäneet tarttumasta! Vain herrojen herkkunako pitänevät?

Samaa ihmisten, rahvaan, kuvausta molemmilla, Volterilla ja Kallella. Ja mikä sanojen runsaus ja ilmeikkyys - ja mikä erilaisuuden rikkaus! Kilvellä mielen kieli, Päätalolla tekemisen.
"...hämätti mieltä yhtaikainen pelon karttelu ja turvan hupa." Kilpi V, 1937: Kirkolle 
"Jokivarressa aloitettiin oikoa puomeja, vetää suomustuksia, sitoa kaplastuksia ja ennen muuta rakentaa lämpiä- eli kunttakosseja."  Päätalo K, 1973: Kunnan jauhot 

******************************************************************************
 Aikuinen mies. Ja arpoja myöpi!   09.02.2009 -

Vanhemmiten elämä on vapaa-ajalla todella hauskaa ja rentouttavaa sen leppoisuuden takia; ei tarvitse nääläytyä peilin edessä, kuten Kalle Päätalo sanoisi, kun ei ole aihetta pienintäkään kotopiiristä poistua, ei vaatetuksestaan välittää, ei ihmistenilmoille päätänsä pistää.

Voi ottaa lunkisti, tehdä sitä mitä kulloinkin mieli tekee: jahdata vaikka painovirheitä.

Sunnuntaisen aamupäivän askaroin intoa täynnä taas Kilven kielen kimpussa, tavallaan opettelen siis uuden kielen - pikkuisen viroa tutumman. Uskokaa tai älkää, mutta enemmän kuin mielenkiintoista se on. Huvittaahan se: joku lähtee autoja rassaamaan, joku pilkille kairautuu, joku koppelon pudottaa, joku lastensa kanssa lumiukkoja kasaa, taitavat jotkut pikku-ukkojakin nähdä lauantaihuuman jäljiltä.

Ja Yks Hurja painovirhettä metsästää!

Sen tuhannen kerran sitä miettii latoja parkaa, joka aikoinaan Volterin sanomisen hurmaa on joutunut sanoiksi ykskerrallaan painamaan: virheen tekeminen on ollut todennäköistä.

"Katamilta"-sanaa olen tässä pyöritellyt parit tunnit monelta kantilta ja lopulta tullut painavaan päätelmään: PAINOVIRHE!

"... suvipaahteissa, jolloin taivas sinensuliltaan valoi hellettä kuin vesikupin katamilta kenen hyvänsä ylle ja rynnäspinnoille."
Tyrkytän ensin s:n sisään ja saan sanaksi kastamilta. Kelpaa kunes muutan ässän a:ksi: kaatamilta.

"...vesikupin kaatamilta kenen hyvänsä ylle.."
Se sen olla täytyy.

Viivaan ja veivaan eestaas ja yhä uudelleen, niin että nälkä ja jano unohtuvat eikä vilukaan vaivaa. Enkä voi olla ihmettelemättä, etteivät jotkut, oikeastaan eivät ketkään tuntemani jaksa paneutua maiskutelemaan näin mielenkiintoisia makupaloja, joita Volter ystävällismielisenä ilmaisee ilmaisin maisteltavaksemme.

Nämähän ovat suorastaan juovuttavia: kuin pienet hömpsyt naukkaisi aika-ajoin. RUOHOJEN SINKAA. KÄPÄLÄ KAPSAS. LAPA LIPSAS. ILMAN HULA. KIDAN HAUKKO. VARRON KIEHDOT UMPUILLA IMPIVÄN POVEN.

Tämä on kuin juoksun ensihuumaa, silloin aikoinaan kun sen pauloihin kietoutui, saloihin sisälle pääsi, uuden maailman löysi. Hurmaavaa, huumaavaa, ihanaa! Leijonat ihanaa!

Aikuinen mies eikä - pyssyä! rallia! formulaa!

Mites se rakentaja-Vessi tuhahtikaan kun rakennukselle arvankauppias pölähti: - Aikuinen mies. Ja arpoja myöpi!

Niinpä! Ja mitäpä niistä!

Ei kun Kirkolle väen mukana keikuttelemaan ihanaisessa suviaamussa vanhan Renki-Juhan rinnalle matkantekotoimeen valonhuikaa ja heijien tuijetta silmiin ja tajuun, huumiin ja hikiin. Kirkkovene on jo viidenkymmenen sivun päässä.

"...aprikoimisella, hellittäisikö hän villasärpin solmua löysemmille leukansa alla, koska se hijotti kurkkua helteessä, vai kävelisikö rauhassa eteenpäin niinkuin luhdissa oli itsensä valmiiksi ja kirkkomatkaa varten hankkinut." Kilpi V, 1937: Kirkolle 
*****************************************************************************

 Sydäntalven sunnuntaina    16.02.2009 -

"Heikki ei hiiskaissut mitään, koska hän kaikessakin mieluummin oli verkas kuin nopea, ja koska sitäpaitsi neljänkymmenen vuoden aviokokemus oli jo luonnonlahjoiltaankin piukkaleukaiselle opettanut, että suun viisas säästö oli äkkipaikassa ja kotohuveissa otollisempaa kuin tihuvakaan äänenpito."
  • klo  6.10   -18 C.
  • klo  6.30   Lempi hyppää sänkyyn (kissa).
  • klo  7.00   Aamukahvi. Uunissa humajaa tuli.
  • klo  7.30   -16 C.
  • klo  8.00   Haanpäätä ja Kilpeä:
      • PH:"järkeni on tommessa" / VK:"Kumara hartiain kuukka"
  • klo  9.00   -15 C. "Laskee koko ajan, tunnin päästä päästään liikkeelle!"
  • klo  9.30   Pullan tuoksu. Välikahvit.
  • klo 10.00  -14 C. "Ota porkkana kaapista, vedetään sitä."
  • klo 10.30  -13 C. Porkkanaa pohjaan ja tien kautta ladulle.  
  • klo 13.30  -12 C. Saari kierretty. Selällä viima. Vihreä pitäisi. 15 km. 
  • klo 14.30  "Tämmönen mummon kökkänä tul syömään!"
  • klo 15.30  Ruokaettone.
  • klo 16.30  Koivuranta kaatuu ylipitkän.
  • klo 17.00  -14 C. Lempi mouruaa ulos. Hapa-Opa kondiksessa.
  • klo 17.30  +90 C. "Sirkka on kuollut", kertoo vaimo avannon jälkeen sisäsaunassa.
  • klo 18.30  Intiaanit, jaguaarikansa, pitävät pilkkanaan valkoista miestä.
  • klo 19.45  Ollila ilmestyy Nybergiin. "Tuommosetkin ovat samaa kansaa!"
  • klo 20.15  "Eiköhän painuta yöpuulle."
  • klo 20.30  -12,7 C. TV ja tietokone kiinni. Opeksi muuttumaan. Lusikoin kuitenkin ensin Lempin kakat solokkusankkoon.
  • klo 21.00  Haanpää ja Kilpi auki. Kilpi ihan levalleen! Mikä ymmärtävän huumorinmäärä Volterin tekstissä ihmispientä elämänjonoon asettaessaan! Sen kymmenet kerrat sunnuntai-iltahetkessä kertaan, etenemättä nautin virkettä vanhenneesta pariskunnasta, Vainionperän Heikin katsannosta Karoliinaansa päin:
"...että Karoliinan siellä vain näkisi, joka oli oma eukko ja jolla olivat kasvot laintaulun tekstiä ja silmäin präntti postillaa, eikä muinaista Haapkarin Liinua, jonka kanssa oli mennyt naimisiin, ja jolla oli kuoppa sillä paikalla poskea, joka nauroi ja ilonlysti siinä silmänurkassa, joka vilahti."
*******************************************************************************

 Rainer Friman paniikkihäiriössä    17.02.2009 -

"Pojat aloittivat soiton. Yritin etsiä katseellani jonkin pisteen salin peräosasta.En uskaltanut katsoa tanssivia ihmisiä, koska minua alkaisi pyörryttää. Suuni kuivui hetkessä. Tämä on katastrofi, minä kuolen, ajattelin kauhuissani." RF, Aikamedia 2004 

"1. Otanko elävän aikuisen tuohon? Puhelemme.

2. Otanko romaanin? Luen.

3. Otanko romanin? Kuuntelen vaikka."

Pohdiskelee SP.

Ensimmäisen vaihtoehdon hylkää suoralta kädeltä, koska mistä sen totuuden tietää, lööperiä ettei laskettelisi, ja niitä näitä edukseen jatustelisi, ja koska sielu on niin mittaamattoman laaja, ettei sillä suuntaa ei määrää. Kuluisi vain turhaa aikaa turhanpäiväisissä jutusteluissa. Hujanhajan asiat järjestämättä kummankin päässä.

Vaihtoehdoiksi jäävät 2 ja 3. Kilpi Volter ja Friman Rainer. Vaan kirjoittaakos Rainer - eikös se ainoastaan laula? Tuolta Turusen alta pilkottaa sinisävyinen kirja: Elämän Estradilla lukee kannessa. Sen valitsee SP.

Pelimanneista, Kyöstistä ja Ernosta, pillereistä, alkoholista, suunnattomasta yksinäisyydestä, hylkynä olemisesta kirjaa Rainer ja sitten itsestään: siitä kuinka iskelmä kyllä elättäisi muttei enää maista.

Puolet kirjasta ahmaisee SP kuin nopeinkaan väyrynen, sitten vaanivat pelko ja paniikki, on näet ympärillä yö kun SP lukee: Raikun keikkailu jää kesken. Raikku valahtaa. Iskee paniikkihäiriö. Musertavalla voimalla. Murskaa. Raikku istuu keikalla hurraavan yleisön edessä, suu kuivuu, vesimuki kaatuu tärisevissä käsissä - on poistutava, takahuoneeseen talutettava.

Ei yhtään iskelmää enää!

Psykiatri nyökkää aikojen päästä: - Sinussa kehitystä kun uskallat kaksiosi pihassa ottaa jo aurinkoa naapurin nähden!

Tuohon heittää SP Frimanin luvun, hylkää, mutta vahvistaa päätöksen: Tämän miehen keikalle on pakko päästä, noin syvältä riipaisevan mielen uloslaulaminen on koettava - ensi kesänä lavan reunalla.

Mutta tuota romanin romaania ei enää vähään aikaan. Se saa olla, se haavoittaa lukijansa.

SP ottaa omansa, tarttuu yönselässä kauniimpaan, ah! niin turvalliseen Kilven-setään ja solahtaa taas loppuyöntunneiksi juhannusaamuun ja kirkkotielle Juuvanin vaarin viereen etupäähän jalkarientoon kävellä kolkuttelemaan, vaikka apuun pumppuvärkin kuntoon laittoon:
"Vaari ajatteli kävellessään sitä, että haen ensiksi esiin paatinpohjalta toisen takapiitan alta pumpuntoron ja kastan sen mereen, että on siemenvettä putkessa ja letku kastuu ja pehmenee ja rupeaa imemään ilman korisemisia. Kerkiän minä nostamaan toron pystyynkin pantterikoloon ja sovittamaan juoksuruuhen paikoilleen ja sylkysuun parraspuun väkeen ennenkuin muu väki tulee, niin on kaikki valmiina ja saavat nuoremmat ruveta pumppuamaan!"

*****************************************************************************

Pyörän tarakalle vai kirkkoveneeseen     24.02.2009 -

Kilpailevat  nuo, ettenkö sanoisi veijarit, minusta mitättömästä kansanopettajasta: kumpi saisi houkuteltua kyytiinsä. Haanpää ja Kilpi. Pentti iänikuiselle tarakalleen, Volter kirkkopaattinsa tuhdolle.

Pentti elää vuotta 1930: "Sillä olen purkauksen tarpeessa. Mieleni on synkeä. Sillä eilen illalla tapahtui raskas juopottelu."

Volterin kanssa on turvallisempaa, vakaata, juhlallisempaa, Kirkolle käydä - Pentin pyörän kulun päätä määrää maalia ken arvais. Vuosikymmen on sama kummankin kuljettajalla.

Puolivälin krouvi Kilven kanssa ohittuu juuri eli siirrytään sivulle 220: "...liepisi ilmoin ja hilpisi hulvin, tuudin ja tulvin tuulen tohinat ja sirpat sirkkojen, korsien kahinat ja visertäjäin vilkut, lehtien liplat ja varjojen vihkeet, läikyt ja lymyt, salat ja säihkyt leikkivän - liekkuvan, viekkivän - viekkuvan auringon pirran, kultaa kirjoovan tummien vihille elämän kankaissa!"

(Tuossa kohden tosin tuntuu kyllä että Volter kuvaisi ikään kuin Pentti pyörällään pienessä sievässä olisi juuri hatelikkoon humpsahtamassa.)

Itse veneeseen soudulle käymme jahka kymmenen sivua on luettu, kolmenneljän päivän päästä, siis aivan pian. Mielemme malttakaamme! Mikäpä tässä meidän ei ole siihen saakka toista toisen eteen nostellessa.

Pentin ritsillä pääsisi heti mukaan huojuun, horjuun, 25-vuotiaan hapuiluun, haahuilemaan nuoruuden epävarmuudessa: " ...on annettava epiteetti: ensi kerran. Sillä 11:ntenä k.kuuta lähdin ensi kerran retkelle, jonka pohjimmiltaan voisi sanoa riijailumatkaksi. Siinä pienessä kauppakartanossa aioin tavata sen pienen neitin." Leskelä 13.XI.30 

Plörinäksi menee, koska Pentti on kuitenkin siksi 'alkoholisesti väritetty', ja muutenkin.

Kohta jo houkuttelee aikamoisella toisella tarjouksella kapuamaan kyytiin: "Tänään olen piirtänyt pisteen 'Noitaympyrän' loppuun. En saanut asiasta irti mitä tahdoin, mutta ehkä kuitenkin jotakin. Ehkä parasta mitä olen koskaan kirjoittanut....Lähes puolen vuoden seurustelu eräiden varjojen kanssa." Leskelä 26.VI.31

Silti valitsen, iästä kai johtuen, kypsän Kilven, jonka kypsyyteen luotan kuin vuoreen ja kuusikymppisen vuosiperspektiivin seesteisyyteen. Ei ole pienintäkään halua enää uudelleen pudota koluamaan epävarmuuden aikoja, joita Pentti nuoruutensa myrskyissä joutuu kokemaan ja jotka kaikki edessä vielä jonossa marssimassa. Sotineen puutteineen  vastuksineen jos kohta huolettomine huliviliseikkailuineen. Noitaympyräkin julkaistaan vasta kuoleman jälkeen 1956!

Jos mahdollista nostaisi tämä kansanope Pentin turvaan tänne Volterin joukkoihin, kovalle maalle turhaan päätä lyömästä maailman mäntyihin, vaeltamaan kohti venerantaa juhannusaamuna, sitten airomieheksi Juuvanin vaarin viereen kirkkoveneeseen. Mutta kun se mahdollista ei ole, niin jatkakoon Pentti tukkoista uraansa kohti huolten huomista, jälkipolvien kunniaa. Käynpä silloin tällöin kurkistamassa kuulumisia kuoppateillä kuin myös auringon risukasaan paahtaessa:
"Ihmiset ovat ankarissa heinätöissä, mutta minä makailen alasti rannalla. Sillä aurinko paistaa ja on paistanut koko tämän viikon mikä olen kotona ollut. Kerrankin kehuttava kesä." Haanpää Pentti: Muistiinmerkintöjä vuosilta 1925 - 1939
*****************************************************************************

 Viime yönä se vihdoin tapahtui      25.02.2009 -

Klo 02.35 astuminen. Tuntui uskomattomalta. Kaiken vaivan jälkeen.

Joulukuun 25. lähdettin liikkeelle jalan ja helmikuun 25. aamuyöstä oltiin sen verran perillä, että ranta näkyi. Ja siitä enää vilahdus ja pojanpapeneiden perässä seistiin paattihuoneen oviaukossa.

Kihlakunta - se on paatin nimi.

Ei muuta kuin tasajalkaa hyppy Kihlakunnan etupiitta-täkille, pumppuholkki toroineen paikoilleen niin että siemenvesi on toronhotkossa ja letku imee.

Sitten vartooman että kolmen kylän asukkaat saavuttavat rantahuoneen ja päästään soudun hutkaan.

Tämä on juhlayö kun heleästä juhannusaamusta lämmöllä kertoo Kilpi V.
"Lahden suojattu sini ja laakson lehteinen vehma, vetten häämytty häily ja haapojen huojuva himmi, hije kallion kupeen ja läike päilyvän päivän, tunto takaisten merten ja turva läsnäisen maan kantoi ja kietoi sielua-mieltä kuin viete ja varmuus..." Kirkolle, 1937 
******************************************************************************

 Kihlakunta lähtötällissä ja menon nenässä     10.03.2009 -

69

Kuudentenakymmenentenäyhdeksäntenä lukupäivänä irtosi Kihlakunta rannasta ja merimatka alkoi. Oli juhannusaamu.

Kirkkovene oli mäskätty väkeä täyteen, kansakas haaksi. Ainoastaan Langholman vanhanemännän maahanpanijaispyhänä oli paatissa ollut saaristolaisia joitakin enemmän.

97

Nyt meitä oli kolmea vaille sata ja minä siinä siivellä. Ihan piti istua kyynäspään kyhnyillä, jopa neljä vetäjää airojen tyvissä. Monenmoista, vaatevierua jos kohta kirkkohankkinoitakin, piitoilla istujaa.

Tuossa Kurjalan Kalle, saamaton nahjus 'ei enemmän veroinen kuin rähjälaimiska solkatun pöydän pinnoilla juomatiiman jälkeen'. Ja entäs Herras-Manta jo kaivelemassa peilinpalastaan tuhraantunutta tukanhärvilöä sipoakseen. Ruisrannan Efram joka 'kiisteli yhdeksättäkymmentänsä, mutta jonka olo muuten jo oli samaa läpytystä ja hengenhinkaa kuin kynttilän, joka jo on palanut talinsa loppuun, mutta vielä sydänlopuiltaan kuitenkin hiukka käryy ja liekkuu!'.

On meitä! Meitä on: vienonviehkää, puuskapovea, riipirautaa ja siunasielua, tonkijaa ja tepasniekkaa, puskapartaista ja haivensaitaa, tiivisleukaa, lörppälerviä, miehenmuhka, miehenvätys, hopunhuitoja, tyhjänpätö, toimenterä...

266

Kahdennellasadallakuudennellakymmenennelläkuudennella sivulla Kihlakunta ruhossaan alkoi ymmärtää tosilähdön olevan kysymyksessä ja rupesi lipumaan eteenpäin.

440

sivua kirjassa on, joten jäljellä soutua on vajaat kaksisataa sivua; perillä ollaan neljän sivun päivävauhdilla pääsiäisen ja vapun välillä. Joulupäivän aamunahan tämä kirkkomatka alkoi, ikimuistettava, sanoista täysi. Ensin varhaisen juhannusaamun retki kyläläisten kanssa jalkapelissä kohti rantahuonetta, josta nyt sitten soutaen kirkolle.

Minä istun Juuvanin vaarin piitalla lautamies Lahdenperän ja Toistalon kapteenin lähettyvillä peräpäässä, missä Vainionperän Heikki, Härmälän Herman ja Henriksson ovat vähitellen löytämässä takaisin kadotetun kielen sekä elohopeisen mielen.

Etupuolella enimmäkseen naisenpuolta, takana miestä, suuhölppää edessä, peräpuolella päähartautta ja hartianpitoa - järäkkäpuut ja honkavartiset, jotka metsälle maut ja saloisuudet antavat.

Heije on ja ilma häiky.

5.3.2009 klo 12.10

Viimeiseen asti pitelin istuinpaikkaa EJ:lle, E:lle, Pystykorvalle HauHauneineen, Leilalle, Helalle ja Vanhiksellekin, vaan kun ei teitä näkynyt niin irrottauduimme rantahuoneesta torstaina viides päivä  ja tartuimme airoihin hartiavoimin. Pysykääs edes kuulolla - huutomatkan kantamilla! )
"...airorivin nousemalta, airorivin laskemalta kiihkeni meno ja vauhdin paine, nosti kuohunsa halkova keula, levitti lainetta roiskuva rinta, viiletti viertoa peräkupeen liukava live, jäi vanoihin vesille kylkilaineen kolmiva liekku ja loiviva laahus." Kilpi V, 1937: Kirkolle
******************************************************************************

 S.O.S. - karilla ollaan ja apua anellaan     15.03.2009 -

vaikka täällä totisesti eivät siitä saaneet hyvää muut kuin mitä helon peleillä ja peileillä itsillänsä kukaties oli heijaa ja kevytmielisyyttä itsestänsä lipumillaan ja puneran huulimilla


Karahti noille kiville kirkkoveneeni. Luku lakkasi, meno taukosi. Tuli ensimmäinen pysähdys kohta kolmikuisella matkalla.

S.O.S. taitaapi olla merihädän merkki. Tässä sen töräytän.

Kirkkovene jatkaisi matkaansa kyllä, ei mitään hätää Kihlakunnalla, vaan lukijana putosin veneestä enon lailla.

Jo kolmen päivän ja kolmen yön ajan olen huutanut sosiani ja räpiköinyt samalla sivulla 282 ja tankannut ymmärtämättä yhtä pitkän virkkeen tummennettua lausetta. Ja sitä tässä nyt neljättä päivää janoissani ja nälissäni itken ja apua anelen, teiltä pelastusta pyydän:
”Olihan sitä paitsi näin peränpidon joutilaissa ja muussa mielenlevossa ajanhupia silmällekin, kun katseli sivuille ja vuoren törmä  jäi eikä ollut muuta tekemistä kuin ihmetellä sitä auringon valon haaskoa ja järjettömyyttä tämmöisenä poutapäivänä, kun paljaille vuoren kallioillekin ja kupeille ja pelkille meren laineille ja huikenteleville vilskutuksille kaadettiin ja tuhlattiin samat määrät päivän pilkutusta ja armon viljaa kuin rehellisille rintavainioillekin ja hyödyllisille nurminiituille omilla talomailla, vaikka täällä totisesti eivät siitä saaneet hyvää muut kuin mitä helon peleillä ja peileillä itsillänsä kukaties oli heijaa ja kevytmielisyyttä itsestänsä lipumillaan ja puneran huulimilla tai mitä joutilas laiskoiltansa niin kuin tässä itse pyhäisissänsä huvitteli mielensä ajatuksia turhilla katsomisilla ja veden liekkujen kaitsemisilla: kirkasta veden kulaa kuitenkin kaikki tyyni vain, ja kovaa kallion silaa ja kylkeä se, mikä oli muuta!”
Ja jos ei apua tule, merkitsen lauseen painovirheeksi, alleviivauksen erityisesti, ja jatkan huomenna taas matkaa.

Omaksi tulkinnaksi jätän ja kuittaan tämän: Lautamies Lahdenperän mielestä aurinko turhaan valaisee sellaisiakin paikkoja, missä valoa ei tarvittaisi.

Ja sitten eikun taas kyytiin mukaan menosoutuun tuimaan jotta päivemmällä juhannuskirkkoon ennättäisimme. Helei – ja Heijaa!

 ”Hujat-hajat, suvi ja savi, ilman hulja ja ruohon parta…

…mies hikii mieltä kuin pihkaansa tervas tai mahlaansa koivu,karvasta-kitsasta, makuista-mehoista, kuinka on laatu ja sakotihkuvan uhon ja helmivän mehun!”                       Volter Kilpi, 1937: Kirkolle
******************************************************************************

 Miten lukea?     25.03.2009 -

  • Volter Kilpi luki ahkerasti huomattavimpia filosofeja.
  • Kilvelle filosofi on taiteilija: filosofi ei tutki, hän tuntee, filosofi ei kokoo, hän luo, filosofi ei ole tiedemies, hän on taiteilija.
  • Hänelle merkitsi enemmän näiden teksteissä ilmennyt henki kuin opilliset tietorakenteet.
  • Kilpi ei aukea jos lähestyy älyllisesti ja analyyttisesti.
  • Se aukeaa vain jos lukijalla on halu hitaasti sulautua virtaan ja tulla pisaraksi valtamerta.
Noita poimin Marja-Leena Laakson eritelmästä Teuvo Raskun Mystisen ilon lähteillä tutkielmaan, jossa oppaana on Volter Kilpi; Rasku toimitti uusintapainoksena vuonna 1990 Kilven teoksen Ihmisestä ja elämästä vuodelta 1902.

Volter Kilpi on elämän ikuisten silmänräpäysten kuvaaja.

- Ilmankos! Ilmankos! Henki eivät rakenteet.
Ilmankos Kilven oma teksti kiinnostaa ja innostaa tavattomasti lukijaa jolle on ykshailee mitä romaanissa tapahtuu tai miten juoni etenee. Samoin, samoin. Noinhan luen kaikkea kirjallisuutta!

Kilven luvussa minulla on vahvana 'Kotona ollaan' -tunne, vahvempana kuin muussa luennassa. Elävänä en ole tavannut ketään muuta lukijaa joka lukisi tekstiä tavallani.

Helpotti, että näinkin saa lukea: henki, ei rakenne - hitaasti hitaasti virtaan sulautuen.

"Munakarin Jojakim siellä airoissa, ja Juuvanin vaarin vieressä, selvitti kurkkuansa ja järjesti äänen sulkuja siten, että tarvitessa jotain sanoisikin, koska taas kerran istui ihmistenkin parissa, ja oli kerran vuodessa lähtenytkin taas kirkollekin. Juuttuu lukonsäläkin rantapuodin suulla sisuvärkeissä paatumiinsa ja yksinäisyyksiinsä, ellei silloin tällöin viljele avainta ja kävele talvi-ummissakin joskus turhanpäiten rantaan ja muistuta vieterikiskoille, että eletäänhän tässä vielä ja kevättä odotellaan yhdessä, saati sitte ihminen, joka on monella lailla elämänhikoisempi ja seuranvaivaisempi kapine kuin sepän takoma rautatela."  Kilpi, 1937: Kirkolle 
***********************************************************************

 Hurraa! Hurraa! Hurraa!     03.04.2009 -


IM004432.jpg  Kuvan öinen harhailu mielikuvien maailmassa jatkukoon: Hurraa! Hurraa! Hurraa!

Siis, no niin, voimme sittenkin jatkaa eli SP kääntää soinimais-väyrysläisittäin takkinsa; lupa jatkaa on tullut ylemmistä seespiireistä: tuoltako edestä pimeydestä vai ylhäältä taivahilta, ken tietäis? Mutta tullut on.

Eli Ilovaaran johtaja, tuo tuulella käypä soutaja - ups! pahus itseänsä nälvii - on selvinnyt kahden kapakkakarin kautta suurinpiirtein selvin päin, ehjin nahoin soutuhommiin airontyveen takaisin: yliminäin puhuttelujen, nuhtelujen sekä 'sormet sanoo soo-soo soo!'-leikkien jälkeen. Karikot kasvattavat. Käytämän ne piti. Rakot oli puhkaistava, ennen kuin soutelun sallittiin jatkuvan: jos kerta kokka Kirkolle käännettynä niin siittä vaan, etupiitalla akkain välissä turvassa istuin. Hurraa! Hurraa! Hurraa!

Ei siinä paha paikka: Ihanat ymmärtävät naiset! Hurraa! Hurraa! Hurraa! Mielelläni minä teidän pehmeälle povellenne pääni kallistan ja soutaa riuhdon.

Tänään perjantaina 3.4.2009 olemme sivulla 340, jolloin venematkamme Kihlakunnassa, kolmea vaille sata soutajaa, on jatkunut tasan sata (100) päivää. Sattumaako vai mitä: tasan sata (100) sivua on matkaa jäljellä, mikä ajallisesti ottanee vielä kuukauden päivät. Pysykää soutelossa mukana, mutta älkää keikuttako!

Tämmöistä on sortin sakkimme täällä:
"...kymmeninä hyri ääni, kieri-vieri haaston kehrin kulkuansa, raiteitansa, loiski-liekkui, vaappui-viekkui lipulaineen vapahilla, niinkuin meri vedenkielin kupehilla Kihlakunnan, turhissako, tärkeissäkö, vaisun kuivan vakavissa, jauhoi järmää järkipuheen, toimenhaaston takotankkaa, joutojutun löysälientä, hilpasmielen hilkahdusta, salajuorun lierinkieltä, hyvän uskon avokuiskaa, umpiako oman koetun, herkeitäkö maailman menon, toimen touhaa, jutun jahnaa, mielen hilpaa, mielen hiljaa, kuinka laatui kieli, mieli, loiski-laiski, läiski-läätyi."   Volter Kilpi, 1937: Kirkolle
*****************************************************************************

Pääsiäisenä juhannusaamun kirkkomatkalla - jo melkein perillä    14.04.2009 -

"Ylistalon tupakin, laiskan Esan isä-Esan, polkka-Esan laveaksi salvoma, vasiten tanssia varten palkittu ja notkavaksi niskattu: piskottuun mereenkö, ruispellon tähkävään harjaanko, tuiverille huiskattuun, vertaisi permantolakean, valloilla nyt Huima-Hannun valssin, riemakkaan kansan ja meripojan valtoimen tuliaiskemun? Nyt oli Rikulla Milja käsivarsilla..."
Maailman tulisin tanssi puotallettiin kirkkoveneessä pääsiäispyhinä.

Siinä Kihlakunta keinui kun Hurja-Riku tempaisi Sysilän korun, Miljan, semmoiseen pyörteeseen ettei ennen moista haipakkata. Filadelfian prinsessa sai semmoisen kyydin, että siitä puhutaan vielä kymmenien vuosien päästä; vaan mikäpä ihme tuo kun merimiehellä, joka vei, on morsian Kaliforniassa ja kaksi Lousianassa!

Huima-Hannun valssin lähtiessä viulun viideltä kieleltä, se viski veriä ja vauhkotti mielen. Sakeanaan oli kohta permannolla sullo. Ja korkeinna vinkui viulun kimi.

Raju-Riku, Meri-Riku, Hurja-Riku vei ja Milja oli elämän oksalla omenan kypsä ja kyltä. Vartonut poimijaa kymmenen pitkää vuotta. Neidon veret varsissa ja uumissa valssi.

"Riku oli riento, riemu ja vietto, itse liehu, liito ja liitty: joka pyörtämä kietoi, joka kääntämä kadotti, joka lentämä siivitti halun ja mielen, helman ja kengän!" Varrekas poika hän oli: heilava hiltävä hartian heitto. Milja taas kevynnä liidossa liehdon ja lennon.

Aikansa sitä kesti.

Tuossa soutaa nyt yksin yksinäinen Sysilän Kehruu-Milja, kasvot kuin kymmenen elämää niiden ylitse kulkenut. Takana elämän karuus, lohtuna kirkko. Valssit valssattuina. Julma-Riku maailmalle lähteneenä, elämän antaneena, elämän tuhonneena. Turvallisempi tarttua virsikirjaan ja yhtyä virteen.

Kuultu on kaikki kirkkoviisaudet unohtaneen lautamies Lahdenperän manaukset hätäisimmille aironnostajille ja rämähdys saastaiselle Ananiakselle, joka alle veneineen työntäytymässä. On aika tömähtää pian rantaan.

Tämä vene ja nuo veneet täynnä tarinoita, kohtalon kolhimia, kohtalon pieksämiä jos kohta kohtalon silittämiäkin ja nuorimmat kohtalotta juhannusaamussa tässä pääsiäisenä. Soudamme sivua 400 Kirkkosillan kupeilla jo, matkan päässä Kirkkorannassa. Että on surku jättää tämä paatti, nämä saaristoeläjät yhä tutummiksi ajatuksiltansa käyneet, tutummat kuin moni täällä omalla kylällä, tämän kirjan kantaman ulkopuolella elävä.

Vielä onneksi on kappale-kaksi, viikko-pari luettavana, kirkkomaalle kiivettävänä.

"... kun Hannun valssi viski veriä ja tukkaa ja se lensi, joka pääsi! Niinkuin tuiska vihurinpuuskan, niinkuin suistu saalislinnun oli lento ja tempa korskan viejän, niinkuin tuiver turjatun koivun, niinkuin taintu kiepatun kyyhkyn oli taipu ja myötö liedon viedyn, kun kiedossa soiton sieppa oli sulhon ja liehu neidon, komea kuljetti ja sorea seurasi." Kilpi V 1937: Kirkolle
*************************************************************************

 Kirkko jo näkyy!     19.04.2009 -

"Kirkon kellotkin jo kumahtelivat metsän takana."

Sadankuudentoista soutu- ja vaelluspäivän jälkeen kaikui metsän takaa kirkonkellojen ääni; juhannusaamupäivään toivat lievitystä - kämmenten ja jalkapohjien hankaumien tuskaan. Kihlakunta oli jätetty kirkkorantaan muiden veneiden joukkoon ja työntäydytty vaeltamaan sankkaan ihmisjoukkoon anturainiskentään pitävälle maalle.

Juuvanin vaari oli jäänyt viimeisenä paattiin selvittämään airojen sekamelskaa, tuhahtelemaan ihmisten hopulle, joudulle ja huolettomuudella. Harmi kun en älynnyt jäädä kaveriksi.

Agatakin kuukki jo menijöiden perässä toisella kyljellä Milja ja toisella Silja tukemassa elämänsyrjälle joutuneina.
"Kellotapulin katonvintti ja kirkonkaton musta päätypää!"
Kallion kamar kaikui ja kun tarkasti katsoi näkyi laaksossa välähdys päämäärästä: kirkko lehvikkönsä leudoilla lymyili auringon valon alla.

Mikäs meidän enää oli juhannuskirkkoon rientäessä. Vähän vailla, vähää ennen kuin kaikki kauneus edessä odotuksella.

Sitä näkymää katseli Langholman jälkeläisten pikku-Väinökin isänsä käsivarsilla, isän sormea myöten, kysellen: "Sielläkö Jumala asuu: hänellä on kaunis talo, onko siellä taivas?"
"Oli kuitenkin jo kulettu vuoren kalletta taaskin, tie painunut siihen viidakkolaaksoon, jonka takaa kohta oli avautuva peltolakea kirkkoaukioineen..."
Tähän me jäämme raaskimatta autuuteen perille astua. Vartoomaan että Juuvanin vaari meidät tavoittaa.

Sadanteenkuudenteentoista lukuiltaan joulusta keväänkoittoon pysähdymme, viisitoista lukusivua ennen matkan päättymisestä, vielä muutaman päivämatkan päähän korusta, koreudesta ja kauneuden täyttymisestä. Lopusta.
"Sen elämässä oppii, että kädet sulkeutuvat ristiin, mutta enempääkös paljoakaan voi? Aaltoa tulee ja aaltoa menee ja meri vierii."  Volter Kilpi, 1937: Kirkolle
******************************************************************************

Kirkolla         20.04.2009 -

Täällä siis ollaan kirkonkellojen kumussa kirkkolaaksossa.

Nyt vasta Suuton tajusi, että Kihlakunnassa olivat soutumiehinä olleet myös kollegat Mats, Laiska ja kaupungin-Kiltti. Jälleennäkeminen oli riemukas, suorastaan liian riehakas ja meluisa tässä kirkkohartaudessa. Ei heitä olisi hevillä tunnistanut, koska olivat puketuneet parhaimpiinsa: Matsilla yllä samettia, joka joskus on ollut sinisenmusta, ja hiussuortuvat jakauksen kangistumilla, Laiskalla hameen liepeet sihdattuna ja laskot suorina sekä kaularintojen pumpustyvit nyplättyinä ompeleisiin, Kiltti silkkisissä syltäisyydessään!

Jestanas! Kaikki siinä taatissa, että kehtasi kävellä hipsutella kirkkotanhualla.

Kirkon katveessa mietimme, että pidetään sitten kiirusta, jotta myös poislähdön aikaan veneeseen ehätämme. Riennetään vaikka käsi kädessä takaisin paatille, ettei yksikään meistä tänne lopullisesti joutuisi jäämään, tänne hautautumaan, niin soma kuin tämä paikka onkin.
"Rukoilla saattaa lastensa puolesta ja sydänalassaan vuotaa verta, mutta auttaa ei saata, koska kullakin on oma elämänsä ja maailma vie!"  Kilpi, 1937: Kirkolle
****************************************************************************

Tässä ne syntiset blogit     23.04.2009 -


Ylleisön pyynnöstä - tässä koko säkki:http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/11/pian-sentralisaatiotoimikunta-tulee/
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/16/kylakoulukiusaamista-pahimmillaan/
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/17/oopas-kirjottamati/
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2009/03/18/pitaa-olla-alisteinen-alisteinen-pitaa-olla/

muualta blogikannanottoja:http://tillman-maailma.blogspot.com/2009/04/kohta-tarvitaan-lapparinkantolupa.html
http://erkkijormanainen.blogspot.com/2009/04/ottaa-pattiin.html
http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2009/04/23/salaista-julkisuutta/
http://dosome.wordpress.com/2009/04/23/ei-rakentavaa-tietoa/
http://arialsio.blogit.uusisuomi.fi/2009/04/21/varo-lautakunta-kyttaa-blogiasi/

 **************************************************************************

Leikin loppu     26.04.2009 -

http://www.bengtskar.com/kustavi/index3.htm

Tänään aurinkosunnuntaina lumista pihamaata silmäillessä on aika pistää kirjankannet kiinni, neljän merellisen kuukauden ja yhden päivän päästä joulupäivän aloituksesta, hetkestä jolloin silmissä välähti ihastus ja mielessä ennen kokematon into ja innostus; jo ensi riveiltä - ´metsien liehtovat rannat ja niittyjen liepivät loitot' - olin varma, että sielu saa talviravintonsa tältä venereissulta, kirkkovenematkalta Kihlakunnan airoissa Kirkolle juhannuskirkkoon.

Mitään tämänkaltaista, kuin Kilpi, en uskonut, en edes kuvitellut, olevan olemassakaan.
- Sanat ovat kuin savi, materia, muokattavissa, on Volter aikoinaan mietiskellyt.
Sivu sivun jälkeen näin on. Sanojen ylenpalttisuus, sanomisen syke perustapahtuman verkkaisuuden täydellisenä vastakohtana. Siinäpä imua kerrakseen!

Vaan nyt vappuviikon sunnuntaina, ei auta, on jätettävä lautamies Lahdenperä vakaana kirkon penkkiin juhannussanaa kuulemaan, Isontalon Aatu ja Vihtoriina, talon piika nyt emännänveroisena, Vähäntalon Justiina ja Anders, miesparka turhuuden höyhenissään tuntien yhä nahoissaan kummanko suvusta on talo ja tila. Etupuolelle jäävät veisuulle myös Toistalon kapteeni, muhossa suin, ja kapteenska vierellään omat pojat Albert, Anton, Eerik ja Väinö.

Isosempaa väkeä ei enempää olekaan, tavallisempia isäntiä ainoastaan ja eivätkähän isontalolaiset eivätkä vähäntalolaisetkaan isosempaan väkeen oikeasti kuuluneet.

Muu Kihlakunnan soutuväki oli istuutunut sinne tänne penkeille tipoittain. Tuossa Härmälän Hermanni Juditinsa sivulla, tuossa Vainionperän Heikki nenäpiikintoro harhaviistolla Karoliinansa keralla hartaana, hetken hulluttelematta. Herras-Manta poskipakarat sileänpingolla. Silja, Milja ja Agata. Kiilin Miina. Lapsenpilkkuina Akut, Oskut, Vihtorit, Artturit. Heisala. Juuvanin vaarikin jo kirkkoon ehättäneenä järjestystöiltään, Munakarin Joakim, Vierniemen Jooseppi. Sillanniemen Mattikin Äärtalon penkinpäässä haurassilmin ryhtymässä minävaivaista mutisemaan. Vilkutanpa heille hyvästiksi.

Haasteenhurinat oli huristu kirkkotarhassa, nyt oli asettauduttu laupeuden tälliin ja siveiksi, mielenkauna kansiin suljettu sekä sydänpuskiain nyyttiin solmittu. Sopi täyttyä virrenveisuulla keskikesän kirkko.

Suljen kirkon etelänpuoleisen oven paukauttamatta ja lähden astelemaan vakain askelin kohtaamaan Pitäjän pienempiä - saaristolaisseikkailuun kohti uusia huomioita ja huomautuksia.

"Mikä maailmassa kuumemmin ihanaa kuin koivun nuojuva latva huojuilla auringon hohdon. Mikä riemu syttävämpi silmään ja heriin kuin päivänpäily kukkasen häilyillä polkutien likillä tai ketojen kiilloilla puuntojen loitoissa, kummatkin kuin kultiin viljatut, loitot ja lähit! Hurmako likistävä vai hurmako levittävä, kun ahti karsina rintapoven samoin silmäyksin ahmiinsa ja huomiinsa taivaan katot, sinisiintoihin katoavat, ja maan kätköt, vehreytensä vehmoa kantavat!"  Volter Kilpi, 1937: Kirkolle
*************************************************************************
***************************************************************************

Pitäjän pienempiin päin       27.04.2009 -

 Sinne jäivät Kirkolle kirkkoon tuttavamme veisuulle; pohjaton ikävä jäi jäytämään Juuvanin vaaria, Agataa, ja ennen kaikkea Albertia eli nuorta Volteria itseään.

Vaan mepä jatkamme saaristovaellusta ja teemme tuttavuutta pitäjän vähempiin, Pitäjän pienempiin, jonka Kilpi oli kirjoittanut kolme vuotta kirkkomatkaa aiemmin.

Teemme aikataulun, otamme huomioon kesän, ja veikkaanpa jotenkin näin: sivuja kolmisensataa ja kun jokaisesta sanasta puristamme kaiken mehun, ovat pitäjän pienemmät luetut kahden sivun päivävauhdilla koulunalun särvessä syksyllä elosyyskuun vaihteessa.

Onpa ihanata kun on odotettavaa: monimuotoista ja monitasoista, täyteläistä koettavaa - mikäli 'tahot' sallivat moisen kokemuksen pitäjäläiselleen ...
"...milloin kämmenessä kouran täysi silkkaa kultaa, milloin ainoana omaisuutena ja ruumiinpeittona rikkinäinen, puukon haavojen viileksimä takki, joka sekin oli vedon voittona toisen miehen hartioilta väkivoimin kiskottu." Volter Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä
****************************************************************************

 Joskus koulussa opetetaankin    28.04.2009 -


Ilovaaran koulun oheistoimintana harjoitetaan, muun kiireen välissä, opetustouhujakin.

Tänään saimme selville että vuosi 313 on tärkeä vuosiluku ihmiskunnan historiassa: keisari Konstantinus julisti kansalle uskonnonvapauslain. Enää ei ollut vaarana leijonien raatelu eikä kitaan joutuminen.

Sittenpä sittemmin astuivat toiset leijonat kehiin, heimoveljemme hunnit, ja pistivät varsinaisen lätkämatsin käyntiin, saattoivat sekasortoon koko laajan Rooman valtakunnan. Vasta Ranskanmaalla, lie tuolloin jo aurinkokuningas asialla ollut, hunnilauma tuhottiin, tosin hunnijohtaja Attila säästyi ja sai pitää pari vuotta henkensä, kunnes onneton ukko meni naimisiin löytämänsä nuoren neitosen kanssa - ja kuinka ollakaan Attila laski kuihtuneet voimavaransa väärin. Kirjassa näet luki - 'luepas Samppa luokalle ääneen!':

"Pari vuotta taistelun jälkeen Attila vietti häitä nuoren burgundilaisprinsessan kanssa, mutta kuoli jo seuraavana yönä nuorikkonsa silmien edessä", luki Samppa.
- Ja pystyasentoon haudattiin, paljasti SP kotvan kuluttua: - Mitäs opimme tästä? Ja vastasi itse: - Elä sinä, Samppa, ota vanhana nuorta akkaa.
Ja koska muutenkin historia ja opetus on aina kytkettävä nykytodellisuuteen, päätti SP opetustuokionsa niin että luokka valpastui:

- Toissailtana joku teistä sattui katselemaan jääkiekko-MM-ottelua Kanada - Unkari? Siinä oli jotain samaa kuin uskonvainoissa ja hunnien hurjasteluissa. Kanadan lihaksikas hunnilauma pieksi pahanpäiväisesti hentoiset heimoveljemme kepit tanassa ammuksena musta lätkä. Surutta ajoivat päin ja seinille mättivät niin että pleksit rämisivät. Aikaa tosin oli käytössä vähäinen määrä, se parituntinen, jotta pahemmilta vältyttäisiin. Vain yhdeltä madjaarilta lähti taju, mutta päänsä taisi säilyttää ...
Siihen paaruntaan soi kello ja lopetti tunnin kuin summeri pelin. Loppukaneetiksi ja evääksi välitunnille rynniville oppilaille kommentoi opettajasetä Tamina ja Apena hätäisesti perään:

- Lie moinen käytös maailmalla sallittua, teille EI, ja muistakaa välkällä pitää ainakin pää ylhäällä!

Siinä sitten istua purppasi SP, tyhjentyneessä luokassaan papereita kokoillessaan kokoili ajatuksiaan pää alhaalla päätään ravistellen: kultivoitunutta, kultivoitunut on suurin harppauksin tämä ympäröivä yhteiskunta ...

Ei onneton huomannut ei havainnut että Momentum oli jo ollut ja mennyt ajat sitten.
 "Isäntä sylkäisi uuden paheksuvamman kerran, tällä kertaa aika läimäyksen ja ilman varoomisia ja äkäisesti suoraan laattialle ja aivan vakunkamman viereen sekä potkaisi vakun allansa runkuttavaan liikkeeseen: häntä äkötti se, kun piti olla kiukkuinen, eikä saanut olla rauhassa ja laiskana..." Volter Kilpi, 1934: Pitäjän pienemmät
***********************************************************************

 Viiskutosten naismainenope ja luokan rikotut ikkunaruudut    09.05.2009 -

IM004416.jpg                                  Ilovaaran koulun rikotut ikkunat  Ks. 5-6 lk = vasen ylämummo



Satulassa satua suunnitteli SP, soft and mild -nimikkellä. Polki ja polki ja yhä surullisemmaksi kävi.
"Ilovaaran koulu, itäisillä mailla, seisoo erään mäen eteläisellä rinteellä, liki valtakuntain rajoja. Sen lähiympäristö on kivistä tannerta, mutta alempana jatkuu tie valittavana itään tai länteen. Ja tuo koulu, joka mäen rinteeltä on katsonut jo vuosisadan maailmaa, on tuhoon tuomittu. Tuon koulun isäntä, SP, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa eduista kuin omasta parhaastaan, lyö hanttiin minkä sielu sietää. Idyllin tuholaiset yrittää hän häätää ja hätistellä kauemmaksi, pois sydämiä murtamasta ...

Jo useamman viikon ajan oli oppituntien aikana koulun 5-6 -luokan ikkunoista kuulunut ajoittain pientä rapinaa, niin oli luokan oma naismainenopettaja kertonut ja kuvaillut koulun johtajalle. Ei siihen juuri kukaan oppilaista ollut huomiota kiinnittänyt eikä se näin ollen haitannut oppilaiden ahkerointia noiden tärkeiden pilkkujen ja pisteiden kimpussa. Opettajan omia ajatuksia toistuva rapina häiritsi ja kuljetti ajatukset pois olennaisesta: substantiiveistä, predikaateista, inessiiveistä, illatiiveistä...

Yhtenä kauniina päivänä opettaja avasi varovasti tuuletusikkunan ja kuuunteli tarkkaavaisena: - Pst... psst... pssst... Kummallista hyssyttelyä kuului akkunain alta.

Opettaja työnsi päänsä aukosta ulomma ja eiköpä siellä poikalauma ja muuan kimu, jo pahimman puberteetin ylittäneet entiset oppilaat, seisoskelleet kivissä käsin suunnitelmia laatimassa. Jotain hämää hän kyllä huomasi heti ja tarttui tarjottuun täkyyn kurimielin:
"Mitäs te siellä?" kysyi viiskutos-ope porukalta.

"Me emme kommentoi", vastasivat hämillään. 

"Miksi teillä on kivet käsissä?" viidennen ja kuudennen luokan opettaja jatkoi utelujaan. Rykivät, vilkuilivat toisiaan: "Emme me kommentoi!"

"Miksi Sinulla, Petteri, on kivenmurikka kourassa?"  Mutta ei suutaan raottanut Petteri, pyöräytti murikan selkänsä taakse ja oli hiljaista poikaa.

"Entäs Mauri! Sinulla tiili! Mitäs sinä sillä meinailet?" Vaan eipä Maurikaan kommentoinut. "Lisärakennussiipeäkö suunnittelet? Oikein tiilistä vielä jotta kestää."
Oli se aika huligaaninen näky ikkunan alla: lippalakit taaksepäin, mustat rotsit imakasti päällä sekä housut roikkumassa maata viiltäen muodin mukaan. Purkkaa jauhoi jengi kyllästyneenä, ylimielisenä niin ettei mieltä määrää. Yksyhteen ei näky oikein stemmannut: vanhat ruttunaamat uusissa kuoseissa - valepuvuissa pahukset liikkuivat.
"Tulkaa toki sisään niin rupatellaan", lirkutteli viiskutosten ope maireudella, jolla ei silläkään määrää.
Tulivatkos! Pah - keskarit sojossa läksivät lampsimaan alamäkeen kohti itään-länteen vievää vallantietä; mennessään jurppasivat 'vitunhomoa' ja 'haistapaskaa' - kommentoivat sittenkin.

- Entiset kiltit mallioppilaat, valehuokaeli ope ja kurotti kaulaa pitemmälle ulos ikkunasta ja näki että asearsenaalin, kivikasan, olivat jättäneet kivijalan viereen.

Näin sen välikohtauksen oli naismainenopettaja kuvaellut."
Ja jotta sadulla olisi yllätysloppu, jonkinmoinen ratkaisunhaju, huipensi satulassa istuva pyörällä sotkeva SP tarinansa ravakkaan päätökseen:
"Viikonlopun jälkeisenä maanantaina ennen koulukellon soittoa ryntäsivät kauhistuneet oppilaat viiskutos-open kimppuun kurkut suorina kiljuen: - Kaikki viiskutosluokan ikkunat on säpäleinä! Muut luokat ehjinä säilyneet..."
Polki ja polki, kuin jarru päällä, pusikoihin tähyili, pälyili, polkija pienessä pelossa empivin mielin: tulikohan riittävän soft? Jottei taas hirmu ryllinkiin joutuisi satunsa kanssa - rauhanmies.
"...murhetta joka puolella, mukulat laattialla, isä vakussa, naveton oven yläsarana poikki, puuvaja tyhjänä talven edessä, heinäladossa heinää hyppysellinen!" Volter Kilpi, 1934: Pitäjän pienemmät
*************************************************************************

Vaimoväki hevosjahdissa      21.05.2009 -

Kirkolle soudeltiin neljä kuukautta kaiken kaikkiaan, vaikka vain yhtä juhannusaamua elettiin. Nyt helatorstain seutuvilla Pitäjän pienempiä on plarattu 26 poutapäivää ja 57 sivua edetty. Sama on tahti, verkanhiljaista meno niin kirjailijalla kuin lukijallakin: hädintuskin kahden sivun päivävauhdissa ollaan.

Vauhti ei päätä huimaa, vaan kun tarkoin tutkii, löytää aarteita aarteiden alta. Mikä huumorin määrä peitoissa tongittavissa!

Pienempiin päin ei ole vielä päästy, vaan on juututtu Ylistalon isoon saliin, minne laivamiehet ovat talveksi kortteeraamaan palanneet ja missä aikaa tapetaan turisten ja iso-torakkaa pelaten.

Hiljainen hillitty huumorisilmä seuraa tarkkana, kuinka

  1. Alastalon isäntä parkkilaivakimpassa mahtavuutta suunnittelee niin että kylillä ihmetellään: "Priki? Sanoitko sinä priki?" "Parkin ja täyden kolmimastolaivan ne turkaset aikovat rakentaa pitäjään..."
  2. Ylistalon rumilus-Esa kateellisena mietiskelee ja vakussaan seljällänsä rojottaa sen minkä selkää mahtuu: "Liika laiska hän oli, ollakseen kade, mutta naapuri harmitti kuitenkin, kun aina piti yhtäpäätä viitsiä ja yritellä, ja asui niin lähellä, että akkunasta näki."
  3. Naisenpuolet, hameväki, joilla 'pään sisäpuolella ei ole mitään ja ulkopuolella ainoastaan hiuksia!' hätistelevät naapurin hevosia oraspellolta, talvimiesten kommentoidessa akkunan läpi kaikenlaista: "Aijai sitä vilskaa hameissa, kun ketarat pistävät eukolla parastansa ja multa sinkoo varpaan jäljiltä kuin akanapyry viskurin syljiltä!"
  4. Itse laiskan Esan on lopulta pakko vastentahtoisesti astua kynnyksen yli koskapa emännän ja Miljan hevosjahti elleipä entistä toivottomammalta alkoi näyttää ja ei auttanut kuin lähteä lonkkaamaan porstua-ovea kohden, missä vielä marahtelee ovenlinkun napsamilta äkää ilmoihin syyttäsuottaisen vaivannäön ja ihmisruumiin tarpeettoman rääkkäämisen vuoksi: "Vaimoväen toimitukset ovat aina vaimoväen toimituksia!" 
Alkakoon varsinainen jahti, akkunassa kannustajia on ainakin melkoinen joukko, kaikilla utelias nenänpiikki ulos kurkistuksessa. Ja meillä kirja kädessä ja edessä.

" - Sinun juttusi juoksee kuin vanhan valakan lönkkä tai tervapytyn poron loro!" Volter Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä
 
*********************************************************************************

Absurdia ainakin     22.05.2009 -

"No nythän tää homma vasta kusee", ärähtää SP. "Merkilliseksi on menossa - mutkikkaaksi, konstikkaaksi", huokaa SP illan tullen ja taputtaa karvaisia kämmeniään.

"Uskomatonta mutta totta!" siunailee  SP maailmanmenoa, sammuttaa karbidin ja kädet tyynyllä ynnää: "Hänkö se kiusaaja onkin eivätkä ärhäkkäät ämeriäkkyläiset! Hänkö on menetellyt väärin puolustaessaan kevät kevään jälkeen kyläläisten rinnalla koulun säilymistä. Voi herranväki ja sotapieksut! Kädet ristissäkö olisi pitänyt kylän murtumista katsella?"
Oma terveys sotasavotassa mennyt, sydän suistunut ikuisesti radaltaan: marevania, selokenia, corderonia ja tobleronia on kourakaupalla nielty ja välillä käyty kardiologilla sydäntä rytmittämässä - turhia reissuja reissuttu.

Hiotuttaa siinä viltin alla kun pohtii, tyyny kastuu kun kelaa: Syksy kulahti marraskuulle ennen kuin SP jonkinlaisessa kuomenessa kolmen kuukauden sairasloman jälkeen kykeni kampeutumaan Sulaton Päällikön töille; sitä ennen luppopäiviä oli pitänyt yhden visvaisen saikkupäivän.

Viiden viikon opettamisen jälkeen tunkee sitten Mittaaja ylemmiltä tahoilta, ja kohta jo toruu: - Huonosti olet opettanut - eiväthän nämä substantiiviä, ei inessiiviä taida!  - Mutta vasta kuukauden opett...,yrittää puolustautua. - Elä selitä! paukuttaa Mittaaja.

Edetään uutta kevättä ja kas kummaa nämä ylemmän tahon mittaajat olivat jostakin löytäneet palstaviljelmän, jossa SP perunoitaan, porkkanoitaan viljelee omiksi tarpeikseen ja jäniksille herkuiksi, sanoo mitä sylki suuhun tuo, mutta totuutta karttaa kuin ruttoa.
- Huomautus! Huomautus! Huomautus! Huomautus! Huomautus! kajahtaa viidestä suusta metsän rajan takaa. Löytävät muka itsensä.
Nöyränä poikana pokkaa SP kukunnat vastaan ja arvelee: nyt tämä on tässä, jaksan sen kantaa, sen huonouden häpeän, läpi urani viimeisen vuoden.

Mutta mitä vielä, prosessi leimahtaa uudelleen liekkeihin: jälleen lakkautetaan Ilovaaraa, jälleen hyökkäävät ämeriäkkyläiset. Nyt tosin uudella taktiikalla: väijymällä, pää pensaassa, pala palalta napsien. Siinä on kantti kovalla koetuksella, kaikkien kantti ei kestä: ei väijyssä olo ole niin yksinkertaista ja lokoisaa. Turruttavaa jäykistävää kangistavaahan se on.

Johonkuhun kyykkijään sattuu - eikä oikenekaan enää pystyyn.

Ja arvatkaa mitä: uuden mittausjärjestelmän mukaan he, nämä väijyskelijäkyykkijät eivät kiusaajia ole - vaan ainoastaan yksin SP on! Suuri Kiusaaja se on, koska se kuljeskelee kaikenmaailman köysien kanssa. Vaikka toinen vain välituntivalvontaa innokkaasti suorittaessaan kerää hyppynaruja ja palloja viikonlopputalteen pois koulun pihalta viereksimästä, kunnan rahoja nieleksimästä.

Kylkeä kääntää SP, Kafkan Prozessia ikävöi: se sentään niin selkeää. Anarkistista Franziin verrattuna on koulupuolen elämä.

 Käsittämätöntä!
"Absurdia ainakin!", älähtää SP ja vajoaa silmälaudat ummistettuaan untenmaille, valtakuntaan missä oikeus on monesti samanlainen kuin tämänkertaisen tarinan sisälmys, epäoikeudenmukaista.
"...'hemmetin meininki tässä talossa!' murahteli hän vain oljista, 'vaimoväki karaa vainioilla kieli kyynäränä suupielillä ja pata kraakussa kasvaa totossa nahkaa ja anturajuhtia päivällistiimaksi herneihin! Merimies onkin tottunut toiseen komentoon, ja jollei hän itse kiroo, niin kiroo hänen vatsansa!' " Volter Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä
*********************************************************************************

Hevosenleikkiä     24.05.2009 -

"Sääret saakelilla tallella vielä, ja juoksee, perhana, Esanakin kuin enkeli pöksyissä!"

Koskapa ei 'vaimoväen touhussa ole kynttä ja järkeä', ovat Ylistalon isä-Esa ja Esa-poika, kookkaita rohjakkeita kumpainenkin, joutuneet hevosjahtiin kun Alastalon hevoslauma on karannut mylläämään omaa oraspeltoa. On siinä akkunaväellä ällisteltävää hevosraivoa tuijottaessaan: pitäisi pysyä hevosen selässä eikä 'silpputyynyn pyllypampuroilla'.
Jännityksen kuti on niin saralla kuin ruutujen tärisemällä.

  heiskaavia harjatupsujapistivät tihuvintansa sarallasieppaava kaapaEsa-pojan sinkamillahivuhiljaasuihkavan vilkantinka tarillalaskeumaan kaarelta karkaajan keinumilleirstaille hirnumillehiipakoura huljamen tuntumillapivonhaukkavasempansa ahmiinsalamana ponnaamassaetulongan liehtovilla paljepielilläviimeisen vinhaimman vaihdonvauhdinoton punnaamiltakiitäville keikkumilleenkoipivan ihmissätkän ripeydetkieminkäistä selässä äkkipyräys sivuillelaukanhuippakuin pinne istui loikareimettynä selkäpinnan karkaankupeen helläpaikoillapihdinpidoilleen vasemman vävähtelyihintiimellyksen kirmakinvapaan neljästäjän syöksävä kilpahuimamakopuolen valmiudensuillaan lepääjän ruumisherkkyydenkarkupenteleen vatsakupeissapläsipäätä ohi sojokurkunlerputella korvapuikkojensa kärkiähämä kysymässä hevosen päässä mielen ajatustajäsenissä potkosi varsaa ja uljuutta irstailtansapian tannersikin Ruskonelikarkua vielähuitoillen suunnan tietoa ohjaksettoman korvallisillesahtautuvan laukan asettuvilla keinan notkuillapuhimisen rääppeistäsaalinkiraa’alta täkinkanteenvaan kynsinensä hän etana killuu kärppänä pätkässä  
Yhden aukeaman sanailotulituksen ja sisältöön sopivuuden luettuani olin vielä hämmästyneempi, vielä ihastuneempi: mitään tämänkaltaista en ikinä olisi uskonut olevan kielellisesti olemassa! Ja mikä tonttu ja tolvana olin koko elämäni ajan ollut uskomalla monien paljonlukeneidenkin varoituksiin Volter Kilven tekstin mahdottomuudesta!

Pikapikaa täysin höpertyneenä liityin vanahkantaiseen Volter Kilpi -seuraan kesken pyhäpäivän maksamalla 15 euron jäsenmaksun nykyaikaisen internetin verkkopankin kautta. Nyt meitä on 145, lienen nuorimmasta päästä - kuusikymppisenä pian.

Vaatii taakse elämän ja lukuhetkiin ajanrunsautta - hitauden hallintaa, etanamaista liikettä ja tarrautumiskykyä - ennen kuin Volterin aarrearkku aukeaa ja sen koruista, mittaamattoman arkiarvokkaista, täysin rinnoin ja ennen kaikkea ILOMIELIN kykenee nautiskelemaan.

Tai sitten sitä on vain sekopää pollen pyllävillä keikuilla.

"Tosin oli Vileeniltä päässyt pieni tunnustuksen pihaus poika-Esan miesteon kunniaksi: 'jumaliste, se oli ryssän' keikaus!" Volter Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä 
******************************************************************************

Äksöniäkin     06.06.2009 -

Iso-Esan, jonka 'nenä roikkuu naamassa pitkänä kuin isoviisari kellotaulussa', poika-Esa, joka jo 'vaiva syntyessä ja kiusa elämänijäksi', Alastalon muorilta naamapesun eli luutahieronnan saatuaan ei niele merimiesten pilkan kimiä ja riekua, vaan nostaa syöntäajaksi Hosu-Kallen, miehenkimpaleen, makouumilta tammikoukkuun roikkumaan, missä sitten roikultansa Hosu-Kalle anturat ilmassa avunkäden oijennusta odottelee.

Isä-Esa käy kaapilla hevoshäpeissään ja siemaisee lehmänlääkkeen suun toroilla viimeistä tipan välkettä myöten; siitäkös oma emäntä äläkän nostaa ja latelee värssyn jos toisenkin lakievangeliumistaan.

Pitäjän pienemmissä on varsinainen äksön meneillään. Toimintaelokuvan ainekset parhaasta päästä.

Tästä neljännentoista luvun seutuvilta äkkilukija voisi Kilpensä aloittaa - mene ja tiedä innostuisi enemmänkin sivuja kääntelemään.

Vaikka naurunhölä minultakin pääsee ja hyväksyvä mutinanmanna huulilla höplöttää, niin silti mieluummin paneudun hartain mielin vaikkapa kirkkomatkan soutuun, Kilven näennäiseen tapahtumattomuuteen - antaa rennejen ja artojen hoitaa vilske ja vilinä ulottumattomissani.

On tämä Kilven Volter varsinainen sanakaivos. Tuntuu että hänellä on hallussaan kaikki ne suomen kielen miljoona sanaa ja yksi päälle.

Toppuutella täytyy: vauhtia on pidetty neljän päiväsivun verran (120 s : 42 d). Jarrutella pitää, muuten menee hotkon kulkutukseksi eikä nautinto niin syvä. Enää 160 sivua tätä jälkiruokaherkkua jäljellä, ja koulun alkuun pitäisi piisata ennen kuin saattaa kolmanteen Kilpeen, itseensä Alastalon saliin istuutua. Niin olen sen räknännyt, kalorit tarkoin laskenut. Tipoittain, tipoittain maistuu makeammalta, ettei ahmia hotkisi ja yllättäen käsillä olisikin viimeinen herunhelmi.

"Kyllä tämän talon miesväessä mojoa on, sen minä olen aina sanonut ja joka paikassa, vaikka pellot ovatkin laihat kuin köyhän kappelin lukkari tai oravan kinttu kevättalvella!" Volter Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä
 

  ;)  sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi   ) 

ps tänään sopivasti aiheeseen sopivat nimpparit: Iltalehti.fi Lauantai 6.6.2009 Nimipäivä: Kustaa, Kyösti, Kustavi 
 
*******************************************************************************
 
Ei ummikoille     21.06.2009 -
 
Juhannuksen jälkeisen sunnuntain kunniaksi kääntyy esille sivu, mistä Pitäjän pienempiä on jäljellä tasan sata sivua, kuukauden urkko. Päivävauhdiksi lasken kolme sivua, Volteria lukiessa parhaimmillan, jotta tekstinautinto olisi ylimmillään.

Ylistalon hurjien Esojen jälkeen poiketaan Alastalossa, missä suutari Solenius, vanhapoika seitenkymppinen, loukossaan sujauttaa saippuaan naskalin ja pujottaa nahkaan, vetelee pikilankaa, kiristelee saumaa, ja anturaa naputellessa ajattelee tiedot tolkulleen: - Sillä Salomonillakin yksin oli kolmesataa vaimoa ja seitsemänsataa jalkavaimoa, niin ettei jokaiselle miespuolelle saattanut vaimonpuolta riittää.

Yksinpä hänkin sai kuormansa kantaa. Vaan aurinkotytti, tuo hullu hulluttaja, lämmitti häntäkin, vaikka niin paljon muistamista ja tietämistä sillä oli: - Minun nurkkaan se joka talossa löytää! Ihan siinä syysauringon valossa koko verstaspöytäkin villiintyy ...

Ja tässä tulee, taas kerran, esille kirjailija Kilven yksi iki-ihanuuksista: luo luomatonta, antaa hengettömälle hengen, esineille elävän mielen.

(Montako kertaa minäkin talven pakkaspäivinä liiteristä uunipuita noukkiessani olen ollut kuin vapahtaja ja pelastanut kylmyyttä ääneen valittavien halkojen, puhuvien puiden joukosta, muutaman onnellisen klapin kantotelineeseen ja lämpimään, ja surren liiteriin jäävien puolesta sulkenut oven ja kuunnellut jälkeen jääneiden uikutusta.)

Tämä se on sitä realismia, hengen hedelmää, josta nauttii ja jonka kaltaisen kunnanmiehet, nuo ummikot, kokouksissaan kieltävät.

Näin nopeasti ja useinkin syrjäpoluille päästää Kilpi: antaa ajatuksille, tunteille ravintoa, kuljettamatta juonta sen kummemmin eteenpäin. Avartaapa näkymää enemmän sivuille kuin eteen- tai taaksepäin. Panoraaman levittää.

No ota tuosta tai tästä selvä!

Joka tapauksessa Kilpi on suomalaisen sanakulttuurin aarreaitta: joka kuopaisulla tarttuu kuokkaan 'peruna'. Juonen perässä juoksijat älkööt vaivautuko! Tai jos vaivautuvat, aloittakoot sitten Kilpensä Pitäjän pienemmistä, sillä siinä on sitä aikaisemmin mainittua äksöniäkin, jota 'nykyajan turhat vaativat' niinkuin vääristettyä lestiä saappaisiinsa konttakätiseltä suutari-Soleniukselta.
"Tunsikos enää omia siivoja naskaleitaan? Sylkivät kilpaa riemua kärjistään ikäänkuin eivät ikinä olisi karvasta nahkaa maistaneet! Ja pikikimpale nahanpalasellaan, pitikö senkin vanhanpiian vielä tulla irstaaksi: koreili ja kiilteli aivan syntisesti, minkä sitkas pinta suinkin kerkesi ja mahtui räiskymään!" Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä
*****************************************************************************

Merkillisiä hörönaurunaiheita      05.07.2009 -

Viimeksi olen ääneen nauranut kaunokirjallisuutta lukiessa lukiessani Kalle Päätalon Tuulessa ja tuiskussa teoksen kohtaa, jossa sotilaspartio nappaa kynsiinsä Kallen tämän laskeuduttua ravintola-Kansasta Asemakadulle huonoa vointia selvittämään, raitista ilmaa haukkaamaan. Huomenna olisi ollut komission kenties palvelusta vapauttava päätös, nyt tuomio toisenlainen.

Ihmisen osan vähäpätöisyys lie naurattanut: ihmisreppana, kuka tahansa meistä, ei käskijälle rukkasenkaan arvoinen.

Nyt puolenkymmentä vuotta myöhemmin nauran toisen kerran, kun Volter Kilpi Pitäjän pienemmissä hiustupsuja personoi: antaa hengen ja sukupuolen suutari Soleniuksen kaljun molemmin puolin kasvaville hiustupsuille; nämä nimittäin rupattelevat keskenään muistellen menneitä, jolloin riitti kyytiä ja huolenpitoa. Hiusmuori haikailee ("Nuo nuoret, nuo nuoret!") vasemman korvan puolella ja 'huojautteli hurskaasti hapuroa töyhtöään', ukkelitöyhtö paheksuu ("Eivät hameissaan pysy!") syntistä menoa vastakkaisella puolella ja 'torrotti äkeästi suoraan pystyyn'.

Taikka en oikeastaan ääneen naura, kunhan pyrskähtelen. Huvittuneena pitkitän Aurinkotytin tanssin III luvun tarjoamaa lukunautintoa, hymyhuvia; viikonpäivät huopaan ja soudan ja kelaan tätä seitsensivuista lukua - sanoja syöden, lauseita maiskutellen: kylläiseksi tullen.

Köyhä suutari varakkaan Alastalon tuvannurkkasopessa työntoimissa mietiskelemässä ja joutavaa kuulemassa omalta päälaelta karvatukkojen huudellessa puoliltaan kynipään ylitse.

Että arvokkaassa paikassa tuommoista hupsua! Hienosti ilmaistuna: kun koko spektaakkelista, kontekstista irrottaa namupaloja niin voi sanoa, että Volterin viipyilevässä seurassa viihtyy paremmin kuin omassa, on rattoisaa ynnä huumorinhenkeä täys!
"...koska ansion toivot istuivat nokissa ja venyttivät ihmistä nenästä tiedon tiensteihin, niinkuin uistimen väkä haukea huulesta huithemmetin fliiteille rihman päässä!"
Ja mikä elämänkypsyttämä näkemys kirjailijan kynässä kautta matkan!

(ps Lisukkeena luennan ohessa hymähdyttelee: minkähän tuomion se oma komissio langettaisi jos meikäläinen, eikä Volter, noinikään kirjoittelisi ... siis kun hiustupsut keskenään keskustelevat ... loukkaisiko taas jotakuta ... )

"... sitä Maria Solenius siihen aikaan katseli! - sukinut ja silittänyt, vetänyt ja venytellyt, joka minuutti uusi sylkäys pivon pohjaan ja taas tahkomaan ja tasottelemaan! - uppiniskaisia saparoita osasimmekin olla aikoinamme, paksuja kuin oravan häntälorvi, piti väkisin kurkistella pystyharassa maailman menoa! ..."  Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä 
*****************************************************************************

 Uusavuton pörssäilee     22.07.2009 -

EILEN

Eipä ole toista vuoteen tullut pörssättyä = pörssissä törssättyä, kun alkoi humpuukilta maistua: aina kun sinne sijoitti visvaiset euronsa niin kohta jo eurot senteiksi muuttuivat. Tuli litistynyt olo ja viilinki.

Unohtuivat salasanat, käyttäjätunnukset, avaimet ja koko kaupankäyntistrategia. Eikä mitään tietoa tekniikasta: Win Tradeista sun muista kotkotuksista. Eikä kursseista harmainta aavistusta. Siis uusavuton mikä uusavuton.

Vaan nytpä tiedustelujen jälkeen kaikki on reilassa ja pörssäri kovasssa kondiksessa - ei kun matoa koukkuun!

Ihan piti silmiä hieraista: puoli-ilmaisiahan kaikki ovat kuin Tallinnan toritavarat.

Valinnan vaikeus oli lopulta ainoa vaikeus. Uusasiantuntemus peliin, nappulat käteen ja vainulle: Olvi (16,94) olisi edullinen, mutta parempi juomana. Fortumia (16,24) ei sen ryövärin takia koskaan. Marimekko (9,63) ei miehelle sovi. Stora E (4,10) sekä UPM (6,88) - metsässä ollaan! Lemminkäinen (19,25) - nam! Amanda (1,65) - namnam. Mutta ei.

Kukas se sieltä sitten kurkistelee: NOKIA NOKIA NOKIA. Parasta taas aloittaa siitä mistä aikoinaan aloitti: Nokia a 8,93.

Aika haipakkata vilisteli numeroa näytöllä, ei vanhan vapiseva käsi tahtonut mukana pysyä. 9,05 oli jo ennen kuin oikea nappula sormeen osui - ja siihenkös pysähtyi ruletti ja sinne vilahtivat kesälomarahat kera ruokarahojen. Vaan olipa halpaa lystiä! Silloin aikoinaan aloitellessa hintana oli 16 €. Eiköhän se sitä samaa kohti pian ... ... kun siinä lisänä on tämä warre:  NOK 090821 SHB 10 callukka

22.07.09 5 000 0,05 250,00

TÄNÄÄN

Kappas vaan: Nokia 8,80  ja päivän Kauppalehti kirjoittaa:
 Yhä useampi kehottaa myymään Nokiat

"Nokia on menettänyt asemaansa analyytikoiden suosituksissa toisen neljänneksen osavuosikatsauksen julkistamisen jälkeen."
Saavathan ne kirjoittaa ja analyytikot suositella! Turhaan suosittelevat. Näitä ei myydä hinnasta mistään, uhallakin pidetään: jännä seurata joko huomenna 8,50 € ja ylihuomenna taas enemmän vähemmän. Eiköhön noilla jouluun mennessä jo vitosen hujakoille päästä.

Kahellaan!

""... ja ihmisen ahne sydän, se on nälässään ja janossaan sitte semmoinen peto, että jos sen hellittää järjen raudoista, niin paratiisin tarhoissakin ja taivaan pitopöytien partailla se vielä kiljuisi nieltävää himonsa huutavaan kitaan!" Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä
 
********************************************************************************

Tyhmääpä tyhmää! ja miltei käsittämätöntä     24.07.2009 -

... Eihän sitä koskaan uskota, mutta totta mikä totta, että näin kävi: meillä kävi vieras! Arvoisa vieras kävi.

Siinä sohvalla rellotellessani, tv Kolmoselle, Neloselle, Subille tai Jimille käännettynä, lueskelin ja viivailin kaikessa rauhassa Kilpeäni:
"Kulta on hyvä asia paikallaan ja lanta vielä parempi omalla paikallaan; paikallaan! sanon, sillä ei se pelto paksuakaan satoa lykkäisi, johon hullu olisi kultaa voimaksi kylvänyt eikä se isokaan piironki miestänsä mahtavaksi paisuttaisi, jonka laatikot hupsu olisi sullonut pakilleen tunkionsa tuoksuvinta parasta, ja niinpä olen minäkin mies paikallani ja lannan kullan veroinen höystäessäni tietojeni palavalla väellä teidän soukkien aivokoppienne laihaa urpasarkaa..."
Siihenkös sohvan kulmalle oli tunkenut itsensä mustapukuinen, valkokauluksinen hieno herrasmies, jolla tuntui olevan asiaa; vaikka toisaalta sen olemus aina on ollut poissaolevanpuoleinen, kalpeahko, vetäytyvä, ei mikään tyrkky, vaatimaton, mitä sen nyt on kauempaa katsoessa nähnyt: televisiossa tai Kuopion venemessuilla.

Voisi ilmaista että etiäinen kävi lähellä.

Se ei ollut se taattori, joka imi olutta ja läpsi lapsia golfklubilla, vaan sen hillitympi kollega: 'se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa' -mies.

Niin se se seisoi siinä sen näköisenä että asiaa sillä on. Käänsin Kilven nurinniskoin lattialle ja nyökkäsin päivät. Jo pitemmän aikaa lukemisen läpi oli kuulunut 'se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa' -rallatus sieltä Kolmoselta, Neloselta, Subilta tai Jimiltä; 'ei siinä mitään, kyllä sen kestää' -mietteissä olin kuunnellut hentoa häirintää. Jossain vaiheessa jo luulin että television boxi oli juminut repleyhyn turvalliseksi taustahälyksi.
- Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa, se toisti toistamiseen syvältä silmäkuopistaan tuijottaen.
LIVENÄ! Olohuoneessamme. Suorassa lähetyksessä siinä sohvan kulmilta, eikä miltään kanavalta.

- Mänetkö siitä matkoihis! hätistin kutsumatonta etiäistä loitommalle - harmi että se häippäs kokonaan pois.
Vissiin se tyyriinä piti ja halusi varoitellen muistuttaa niistä toissapäivänä ostamistani osakkeista, niistäpä nokialaisista ...
"...tässä minä olen, tämmöinen minä olen, karvoineni, kiiltoineni, sieppaa kupeeseen, jos kerkiät, karaa kylkeen, jos riipastaisi! Mikä ketun livata kielellään kuononpäätä, jonka takana ei ole hammasrivi häritsemässä, ja mikä viisauden vilkutella vaikka helmojansa hempeimpiä pyytäjälle, jonka verta soutaa vuosien hyhmä ja jonka kättä ei kutsu ja sormea sytytä hempukan hempeissä reiden pyöreä paalle ja kupeen hullaava kukkula!" Kilpi, 1934: Pitäjän pienemmät


 ***************************************************************************
 
 
26.7.2009 klo 12.10  +21 C
Tänään sunnuntaipäivän auringossa täyttyy tasan 3 kk Kilven Pitäjän pienempien parissa (Kirkollehan soutelimme 4 kk ja 1 päivä): on istuttu Ylistalon Esojen meininkiä ja melkomoista mesomista ihmettelemässä - naisväen halveksuntaa, vakku-unia ja hevosenleikkiä kurkistelemassa.
" - Kukas uskoisi, sanon vieläkin, äijää Esaksi ja tämminappuloita hänen allaan Ylistalon isännän jalkaviisareiksi!" tokaisikin siis Iso-Vileeni ja ihaili, sekä terästi silmänsä entistäkin hartaammalla killillä mieheen ja Kalevan poikaan vainiolla ..."
Katseensiraus sinne, katseensiraus tänne:

Nähty akkunan hamuilta ja ahtimuksista meritimperi Järvelin knallihatussa setelinippu tapuloituna lompakon lokeritaskuun, lompakko povitaskun upiin upotettuna astumassa Alastaloon - laivanostoon, parkinosakkaaksi, laivareitariksi - oikein taattiovesta.

Nähty suutari Solenius Alastalon tuvan puolella filosofeeraamassa köyhyyden olemusta sekä kuunneltu surkua sydämen pohjalta hiustupsujen hyppelyissä.

Nähty ja päästy Kaaskerin Lundströmin kipparioppiin, missä päivänryypyt hörpittyään jakaa opettaja oppejaan, tiedon palavaa sontaa, niin Jata-Fiinan pudokkaalle sun muille visakalloille tyhmiin luukuoriaisiin. 
56 SIVUA ON PITÄJÄN PIENEMPIÄ EDESSÄ, 224 SIVUA ON SELÄTETTYNÄ TAKANA. 2 JA 1/2 SIVUA PÄIVÄSSÄ ON LUETTU TAHTI. KAHDENKYMMENEN PÄIVÄN PÄÄSTÄ ON AIKA, JA KUNNIA, ASTUA ALASTALON SALIIN, KUN NYT SUURIMMAN OSAN AJASTA YLISTALON PENKKIÄ KULUTAMME, MIKÄLI SAMA LUKUVAUHTI SÄILYY - MENE JA TIEDÄ: VAIKKA IHAN TAATTIOVESTA KÄSI MESSINKIKAHVALLA!

NAUTINNOLLISTA! HERKULLISTA HAUSKAA JA LUMOAVAA!
" ... ja ihmisen ahne sydän, se on nälässään ja janossaan sitte semmoinen peto, että jos sen hellittää järjen raudoista, niin paratiisin tarhoissakin ja taivaan pitopöytien partailla se vielä kiljuisi nieltävää himonsa huutavaan kitaan!" Volter Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä
 *****************************************************************************

Loitto ja Yksinäinen     23.08.2009 -

1

8

1

Sijoittipa surullisen elämän Kustaan Riikkan - Frederika Emerentia Jäderholm - nahkoihin Kilven Volter, kun Esmeraldan puosu-Kustaan kaikkine fregatteineen oli nielaissut meri ja törmyyttänyt Gotlannin kallioihin.

Kolmekymmentä vuotta oli sen jälkeen elättänyt itseään leski-Riikkana nyhtimällä riiviä kovonein sormin kuluneista köysistä laivalautojen tukkeiksi. Yksinäisyydessä. Sehän siinä pahinta juuri olikin: itsensä kanssa, koska Jumala ei ollut jälkikasvua suonut eikä Riikka ollut kyennyt kakaroita maailmaan kieräyttelemään.
- Siksi se Kustaakin meni merille hukkumaan, syytti Lundenin Lovisa. Muut nyppijät toki vaikenivat: Huruholman Hanna, Viliskerin Maija, Koikarin Viikka. (Voi mitkä lämpöä hehkuvat nimet!)
Ja tottahan Lovisa oli puhunut: yksinäistä heillä oli ollut. Silloinkin kun Kustaa käväisi meriltä kotosalla. Silloin tahoillaan kohtasivat toisensa Loitto ja Yksinäinen. Olisi se niin somaa ja toisenlaista ollut 'vakun kampojen hauskasti lonkutellessa lankkujen kuhmuilla' ja 'nuoren tohun pienessä torassa ja iloisessa nuhinassa'.

Raskaanhaikeat olivat Riikkan ajatukset, mutta eksyi sinne väliin jokunen parempikin, kuten Kustaan kehumus: "Kotosaunaa ja oman mamman solmimaa vihtaa parempaa herkkua ei ole syntiselle ruumiille!" Lähti Kustaalta siis, kun oikein mieli merille poltteli, huulilta humu, pettävä puhe sekä suusta miero herja ja kuului huulien syntivä puhe, sana juoksi karulta kieleltä kuin veden vilpo pisara kolean kallion rotkosta: "Ihminen kasvattaa rintansa maallisesta ahdingosta sielunsa taivaallisen yrtin!" Silti ei merimies maissa viihdy, sillä maissa 'päivä laahaa raskasta vatsaansa yhtä laiskana aamun tumpeasta illan tympeään'.

Siinä huomaamatta köydenpunetta pitelevät sormet haparoiden hakeutuivat lovikkain hapsittujen säikeiden limiin, sydäntä paleli ja huulilta irtosi pyyntö, aneli hupiseva huuli: "Herra, armahtava Jumala, kanna minut sinne, kussa Kustaa lienee!"

Vaan eloonpa jättää Kilpi Kustaan Riikkan - Frederika Emerentia Jäderholmiksi lukuvuorolla kutsutun. Ei armahda Volterkaan työnraskauttamaa naista. (Minä olisin armahtanut ja täyttänyt Riikkan tahdon!)

Jättää Riikkan kylmänviileästi nyhtämään triiviä laivan saumoja varten. Siksi se niin todelta tuntuukin.
"... ikäänkuin ihmisen sydämellä ei olisi muuta toimellisempaa tekemistä kuin olla murheen hampaiden syömänä." Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä
 ******************************************************************************


BB-talossa ja Alastalon salissa     26.08.2009 -

1

7

8

Pitäjän pienempien parista ei millään haluaisi erota. Kilven tarjoamaa lukuelämystä ei millään raaskisi lopettaa. Pihistän kuin paraskin peluri viimeistä korttia: viimeisiä sivuja kääntelen esille hitaasti, nautinnolla, tietäen ettei sieltä hantteja nouse.

Pitkitän, jopa sairaalloisesti, niin että luen ainoastaan sivun päivässä, joskus vain puoli - joskus pelkästään yhden virkkeen iltahartaudeksi. Maiskuttelen, kääntelen sivuja taapäin ja takaisin, sanoja kielen päällä pyöritellen; monesti huvitun, joka hetki viihdyn - naurattipa, itkettipä, säälittipä ...

Vaan nyt on hyvästijätön aika, kättelen Pitäjän pienemmät, viimeisimpänä Lindqvistin Taavetin, joka pimeänpakkasessa palailee kotomökilleen kelkka kukullansa katavarunkoa, ulkoluodoilta kerättyä, viimeiset voimanrippeet kuluttaneena: "On työläs siirtyminen, niin kuin työläs koko pitkä elämä..." Mutta kun ne 'vaarnat ovat veistettävät, jotta suolat saadaan keväisin silakkoihin, ja eletään ruu'issa vuosi eteenpäin'.

Nyt on otollinen aika luopua PP:stä ja kääntää katse BB:hen, joka alkaa illalla telkusta - ja siellä jos missä on nähtävillä monensortin sakkia, oman aikamme pitäjänpienempiä, miltei yhtä alastomina ihmisyydessään kuin Kilven Volterin porukat, tosin pahempikielisinä ja vähemmän siveinä - estottomina.

Nyt on otollinen aika päättää Volterin PP myös siksi, että tasan neljä kuukautta huhtikuun 26:nnesta elokuun 26:nteen täyttyy neljä kuukautta Pitäjän pienempien seurassa, 280 sivun lukunopeudeksi päivää kohti tulee n. 2 sivua.

Samalla päivämäärällä on myös aika astua Alastalon saliin, ihan salin puolelle herraseuraan, pitäjän napamiesten kanssa istumaan Alastalon paremmalle puolelle pyhäisen päivän viettoon.

Jännittää aivan sairaasti uudenlainen elämänpiiri: alastalolaiset ja bb-talolaiset. Edessä on neljän kuukauden urakka. Palataan asiaan, kunhan ensimmäinen perstuntuma on saatu.
"Lienen nirso minä, lienevät ilot veriltäni loppuneet kuin veden huuhdot hauen haukottelevista kiduksista maakamaran kuivilla, lienen ollut syyte päiville ja nääntö elämälle, kitu lapsilleni ja sammu Serafiialle, niinkuin tukahduksen sormi kynttilän liekille ..."  Kilpi V, 1934: Pitäjän pienemmät
*****************************************************************************
******************************************************************************

Biitä, heteroa jos homoakin      29.08.2009 -

1

7

6

.

Lappaapa väkeä taas BB-taloon: Terttua Esaa Ragnaria Lottaa Kätliniä, venäläistä virolaista persialaista, mensalaista hölmöläistä... "Mahtaa tuosta soppa syntyä!" töräyttää SP intoa täynnä.

Vaan lappaapa väkeä  kyliltä Alastaloonkin: Mikkelsson, Langholma, Nordberg, Lahdenperä, Härkäniemi, Pihlmanin Janne... Touhua täynnä sekin sakki, vaikka verkkaan istuinsijojaan hakevat. Ennakkotiedon mukaan parkkilaiva pitää hankittaman, oikea mahtialus. Ovat pelotelleet pitkästymiseltä SP:tä: piippuakin kuulemma ladataan sivutolkulla niin kuin Gogolissa kärpäsen lentoa.

BB:ssä mennään suoraan asiaan: paljupailut pystyyn, tuossa tuokiossa pistetään töpinäksi, hösseliksi. Ilon pintaan litkivät.

Jokos jokos toisiinsa käsiksi käyvät, toisilleen vieraat. Hipelöivät. Pilettävät niin että vesi paljussa vaahtoaa!

Ei Alastalossa, ei - herranen aika! - niin pitkälle päästä. Yhä vain peremmälle käyvät ja yhä vain istuinsijaansa hakevat. Tietävät tarkoin kuka kukin on ja minkä väärtti, kenen kunkin viereen on soveliasta asettautua.

"Toista se on tässä toisessa talossa!"  Tuntemattomia ihmisiä tutkii ja tarkkailee - huvittuneena? - SP. On biitä, homoa jos joku heterokin eksynyt joukkoon. Ja sitten on vanha papiljotti-Terttu sekä miehenkipeä Jellu. Montakaan nimeä ei jää SP:n kaaliin vielä näin alkutapaamilta. Ei edes tuon kulmakarvansa nyppineen omahyväisen iranilaisen, homofoobikon, joka uhoaa olevansa miestenmies siinä ensimmäisessä merkityksessä ja joka joka kerta, sanojensa mukaan, ja nopeasti haluaa aina kiireesti suoraan asiaan.
"Viiu viiu vihhih! Mitä tarkoittaa 'suoraan asiaan'?" viattomasti aivan kyselee SP, tuo tuntemamme erämaan viimeinen mohikaani ja kääntää katseensa ujosti Alastaloon päin, missä ei bailata, vaan kierrellen kaarrellen kysellään ja vastaillaan.
Alastalossa ei ole aihetta sanoja lyhennellä tähtimerkein niin kuin BB-teksteissä, missä ison-Veen jälkeen tarjona on koko tähtitaivas: V**** ***u.
"Hittolainen kun osaakin olla elämä monimuotoista! Oikein biodiversiteetin täydentymä!" hihkuu SP arki-iltaansa lopetellessaan, ja onnellisena painaa kaukosäätimen nappulaa. Kikattaa kuin pikkulikka.
23.00 näyttää digiboxin kello, maate mennessään haahuilee ja laulaa lurauttelee: "Oi jospa ihmisellä ois BB ainainen...Viiu viiu Vihhih..."

Vaan kun ei ole, ei. Työt sotkevat hyvän harrastuksen: kakskytäneljäseiskaa ei voi ajatellakaan, saati tilata, jos meinaa jobinsa hoitaa, aamulla ylös kammeta ja sinne pienempien saparonheiluttajien joukkoon palata. Duuniin. "Duuniin sano", toistaa SP; sanat kummat tarttuvat töllöstä kieleen, kuten nämäkin tässä: bii, hetero ja lesbo. Kuin takiaiset.

Vanha mies nuortuu nykymenoon ajatuksissa, sanoissa ja kai huomenen töissäkin. Lukee silti ennnen silmäumpea rivin kaksi Volteriaan, koska tietää, että sen kätköissä mieli melskeeltä rauhoittuu.
"... silmänkiiluissa pilaa ja hilpaa räiskymiltään ..." Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa
******************************************************************************

Kaksi talollista ylitse muiden     31.08.2009 -
1

7

5

"Terttu ja Nino, Mattsson ja Pukkila", raapustaa SP, Sulaton Päällikkö, sulkakynään tartuttuaan härännahalle, istuuduttuaan tiipiissään makuuksiensa reunalle, ja jatkaa: "Nyt tässä viikon ajan kahden talon, Alastalon ja BB-talon, elämää ja eläjiä mediasta seurattuani, toista kirjasta ja toista akkutelevisiosta, haluan ilmituoda tutkimustulokseni selkeästi julki:

ALASTALO
    1. Se onkin viikon keskipäivä 'keskellä silkkaa viikon selkää jumalan valkeana arkipäivänä', eikä pyhäpäivä kuten alkuluulo oli.
    2. Mattsson on Alastalon pulskan isännän nimi, ja Herman siihen eteen.
    3. Kuudestoista-osalla saariston äveriäimmät isäntämiehet pääsevät rakennettavan parkin osakkaiksi.
    4. Pukkilan isäntä, Peter etunimeltään, haraa vastaan kateuksissaan: prikikin riittäisi.
BB-TALO
    1. Juopottelu on jatkunut päivästä toiseen; Iso-Veli, se Big Brother, ei ole pihistellyt MIETOJA alkoholijuomia jakaessaan.
    2. Terttu ja Nino  ovat erottuneet muista: Terttu höppänyydellään, Nino säheltävällä homoudellaan. Muut ovat vielä massaa.
    3. Terttu on uskossaan vapaamielinen, niinpä Nino on uskoutunut Tertulle kertomalla että hänellä on pieni pippeli.
    4. BB-talossa on tiivis tunnelma sekäintiimit jutut ja harrastukset.

    Molemmista taloista ovat nousseet esille nuo alussa paksunnetut, kaksi persoonaa kummastakin.

    Näin mennään, televisiossa lähemmä joulua ja kirjassa lähemmäs vuosi, ennen kuin koko kumma = 100 lähetystä ja 800 sivua on käännetty. Mennään naurun hölkässä ja hymyn muhossa, seurataan ihmislasten, vaikka isäntiä ja aikuisia ovatkin, vajavuuksia: kademieltä, näyttämisen halua, isosuudella uhittelua ..."

    SP päättää raporttinsa yllättäen tähän, muutaman sivumerkin lähetettyään, kätkee sulkakynän polsterinsa alle ja alkaa nauraa kihertää yksikseen. Sitten kiipeää tiipiin harjalle ja suuntaa antennin. Lupaa toki palata asialle, kunhan sellaista sattuu.
"... jos minulla tällä haavaa olisi ajujen sijasta kuiva mullankokkare otsakopassa, niin jumaliste, yhtä viisas minä olisin kuin nyt!" Kilpi, 1933: Alastalon salissa
*****************************************************************************

Pukkila ottaa 13 askelta     04.09.2009 -


1

7

1

.

Otettiin just 13 askelta Pukkilan isännän kanssa, me miehet, tampuurin oven suusta peräkamarin kynnyksen eteen ja istuuduttiin peräsohvalle keskimmäisiksi - Alastalon salissa.

Nenät niistettiin toki ensin isoon nenäliinaan, jossa on Lübeckin kirkon kuva ja minkä piti näkyä kaikille, nenäliinan, kirkon ja niistämisen, niistettiin sellaisella puhdilla ja pärinällä, jotta kylän isäntämiehet takuulla huomaisivat merkkimiesten, napamiesten saapuneen paikalle parkinhankintakokoukseen.

Rojo sylkikin meinattiin ruiskauttaa Alastalon laattialle, vaan jätettiin se tekemättä. Arveltiin, notta sitten ensi kerralla.

13 askelta Alastalon salin poikki otti Pukkilan isäntä, Pihlmanin Petter, otti. Niin. 13 vallan mainiota askelta kaikkine kateuksineen, ja outokumma kun Alastalon isäntä, itse Herman Mattsson, ei tajunnut laskeneensa ketun kanaparveen taikka tammatalliin oriin!

20 sivua nuo 13 askelta, Pukkilan isännän askelta, kestävät ennen kuin peräsohva saa istujansa.

2 viikkoa siinä kuluu mukana-astujalta, kaksi somaa viikkoa, kahdessakymmenessä kirjansivussa makeaa seurattavaa mahan täydeltä. Mukana-astuja tosin välillä palaa askelissa takaisin, eestaas astelee ja vemputtaa salin lattialla, replaa kuin hyväkin tv-hidastus maukkaimpia paloja, ja ihmettelee kun Pukkilan isäntä ihmettelee ryysymattoja ja silkkaa alastonta irstasta puuta, jota paistaa mattojen välistä: 'vilhii välistä rivona silkka puu'. Matot eivät peitä koko laattiaa tarkoin kuten Pukkilassa matot peittävät kunhan Pukkilaan joskus uusi sali rakennetaan...

Mukana-astujaksi kutsutaan tässä lukijaa ja lukija on SP ja SP olen minä ja minä olen yhä myyty ja lääpällään Kilpeen ja hänen tekstinsä lumoissa, liekeissä kuten moderni sanonta kuuluu. Ei hitossa tämä totta olla voi! Että joku kielenkäyttäjä Kustavista on voinut soittaa kielellään ja mielellään, näin laajalla repertuaarilla esittää! Että vähäisestä Kustavista tämmöinen mies! Eihän siellä nykyisin ole kuin joskus Sukari huvilallaan, samoin Matti ja Teppo!

Ihan pyörryttää.

Lääkkeksi otan Ohlsonin uuden kuvaston, otan käteeni vastapainoksi, tasapainoksi liialliselle kuumumiselle, ja alan yhtä hitaasti, nautinnoksi silti, katsella kuvia värikkäitä kuvia:
  • Soseutin 13,90 €
  • Kermasifoni iSi  46,90 €  Valmista kermavaahtoa napin painalluksella. Mukana kaasupatruuna.
  • Harjavarrenkiinnike  2,30 €
  • Omenasorvi  Kuorii, viipaloi ja poistaa kodan kerralla. Valurautaa, teräsyksityiskohdat. Jalassa imukuppikiinnitys. 19,90 €
Ohlsonin uusi kuvasto on yhtä paksu ja yhtä kätevä käsiin kuin Kilven kirja ja siitä saa virikkeitä siinä missä Kilvestäkin; seuraavan kerran kun käyn kaupungissa ostan Olsonilta kylpyammetarjottimen, sen jossa on lasinpidike, kynttilänjalka ja kirjatuki, ihan varmana hankin - ei voi olla ostamatta, kaksinkertaistamatta lukunautintoa!
"... mene nyt sinä kirjoittamaan laivan osa, kuudestoista-osa, kahdeksas-osa, neljäs-osa, en minä käske, en käske, meri on aina meri ja meren vaahdolle pistetyt rahat meren vaahdolle pistettyjä ..."  Kilpi Volter, 1933: Alastalon salissa
******************************************************************************

SP päättää pudottautua pyörän tangolle     12.09.2009 -

1

6

6

SP on väsynyt. Viikko on ollut raskas. On pitänyt käydä neuvotteluja ja puuttua ns. peliin eli kakata kätensä.

Yöt ovat jääneet lyhyiksi. Ruoka ei ole maistunut, Kilpikään ei ole kiinnostanut, sininen suklaa ei ole huvennut hyllyltä.

On pitänyt järjestää.

Päätyönähän SP:llä on ei-olla sulaton päällikkö vaan olla opettaja. Monta kertaa hän on uransa aikana miettinyt, onko hän
  •  a) 2x7
  • b) Äläs töni! vai 
  • c) §
Ja tullut aina samaan tulokseen: b) - rousseaulaisittain. Sen tähden hän on valinnut luokanopettajuuden eikä aineopettajuutta.

Vaikka titteli LO kuvaisi enemmän hänen työtään ja toimenkuvaansa, silti hän käyttää komealta kalskahtavaa kirjainyhdistelmää SP - turhamainen kun on, muiden ihmisten tapaan. Tosin hänelle tuo sanapari Sulaton Päällikkö kuvaa vähäisyyttä: Ei edes sulkaa inkkarilla! Kynitty mikä kynitty.

Työnantaja taas, huumorintajuttomuudessaan, luulee että mies rehvastelee: Koko Kombinaatin eli Sulaton Suuri Päällikkö. Primus inter pares!

Luulkoon: eihän sillä muutenkaan huumorintajua ole, kuten nähty on, siis sillä Penteleen kunnalla; laikka kourassa kyttää, ettei vain pahaa, poikkipuolista sanaa alamaisilta pihahtaisi.

SP on äkeissään ja väsähtänyt. Siksi purppasee. Pyörällä kotiin polkiessa hän pohdiskelee viikon kohokohtia:
    • a) joku heittää kalkkia silmille
    • b) kaksi sotii saksin toistensa kimpussa
    • c) joku lyö lapiolla toista
    • d) joku kiroilee, käyttää kännykkää, keskisormeilee, sylkee, kamplaa, tönii, tökkii, etuilee, mölisee, möykkää
    • e) joku tunnilla hortoilee, tuolia natisuttaa, vihkon sivua rutistaa, hinkkaahankaa, pyyhkii, höpöttää ...
SP polkee rajusti, ja kas!, suhteellisuudentajun palatessa hien myötä kohta jo hymyilee: No tuommoisiahan me kaikki olemme kaikkine kotkotuksinemme ja viisauksinemme, varsinaisia homo sapiens sapienskeja, neuvostoihmisiä - Sovjet Sapiensky.

Jos on Venäjän johtajilla VP:llä sekä DM:llä olemista niin on SP:llä sentään pienemmät sodat ja murheet.

SP:tä helpottaa: ei kukaan kummempi toista - aikuinenkaan. Polkee, polkee, kotia kohti kelaa, kuin mummolaan lapsena pyöräili vailla huolenhäivää, vaikka perillä joskus, aika useinkin, jarrutettuaan, mummon nähdessään, vilkuttaessaan, oli pudonnut tangolle niin että silmissä kipu säkenöi; tähtihetken koki.

Nyt isona kipunoivan viikon jälkeen hän päättää puhdistautua samoin menoin kuin pienenä, tähtihetken kokea: pihaan kurvattuaan, paratiisille vilkutettuaan, hän päättää pudota - tangolle!

Odotettavissa: riitti Katharsis.
"... muijaset kolmen kylän läänistä huiskivat sillalla ja puotien solissa, puukot pärskyttävät, kielet papattavat ..." Kilpi, 1933: Alastalon salissa
****************************************************************************

Kalastamassa     19.09.2009 -

1

6


1

.

.

"... maanmakea on heru juoksevan uran, pehmyt suomuilla hula suljivan virran, joko läsnä on häittävin loiskein kuturannan hullu ja hemasa lämmin:"

Jo kolmatta päivää on, uskomme tai emme, SP ihastellut, osaa sen jo ulkoa, napsaamaansa virkkeen osaa, jonka on kirjoittanut, yllätysyllätys, joku Volter jossakin Alastalon salissa. Kilpi. Kalastamassa siinä.

Kirjaa on kohdeltava kuin muitakin taideteoksia: katseltava, kuunneltava, läheltä, kaukaa, tunnusteltava, viivähdettävä, palattava, ohimennen vilkaistava, keskityttävä ...

Vai katsooko joku taulun, kuunteleko musiikin, hankkiiko joku Munsterhjelmin, Mozartin kotiinsa periaatteella 'kerta riittää'? Kerran keskittyy tauluun, kerran kuuntelee kappaleen, siirtää syrjään ja tutuille kehaisee: "Nyt Munsterhjelm on katsottu, Mozart kuunneltu. Seuraavat."

Kunnon romaanin kanssa on meneteltävä samoin kuten maalauksen ja sävellyksen, taiteen minkä tahansa: viivyttävä, palattava, oltava läsnä monesti monesti monesti.

Jos hetkeksikään herpaantuu, Volter ei ole mitään. Ja herpaantuu jos lukee kerralla liikaa, ylittää yli kymmenen sivun määrän.

Olisi loukkaus Kilpeä kohtaan hampsien lukeminen ja sitten unohtaminen muiden romujen joukkoon. Kilpi on Edelfelt, Munsterhjelm, Sibelius, Mozart yhtälailla myös Matti ja Teppo. Eli hyvin paljon.

"kypsä on kupeessa maiti! kiiru on kalan, kiiru virvivän veden, kevään liehtovan, kiiru jään sulaavan, kiiruin huhtovan isännän ja hikisten miesten..."  Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa
**************************************************************************

Härkäniemi valitsee suuhunsa sopivaa piippua seitsemänkymmentä sivua     22.09.2009 -

1

5

9

.

3.9.2009 to

Nyt kun Pukkilan-purnari on saatu sohvalle sijoitettua 13 askeleen 20 sivun ja kahden lukuviikon jälkeen, on vuoro saatella Härkäniemi sohvalle omalle paikalleen Lahdenperän viereen; piippuhyllyn kautta käy tie.

10.9.2009 to

Tässä on piippua vaalittu, valittu ja valikoitu ihan sitä tehden. Härkäniemelle tämä on kunnia-asia ja oikeastaan tärkeintä maailmassa; kyseessä on tunneasia: tunteen tunteminen. Piipunvalinnassa pitää olla yhtä ronkeli kuin vaimon valinnassa.

Sen pitää olla suuhun sopiva ja käteen käypä - sen piipun.

Tällä Härkäniemen vanhallapojalla on hauskankuuloinen etunimi: Malakias. Heikki olisi minusta sointuvampi: Heikki Härkäniemi kalskahtaisi isommin. Toinen nimi on suorastaan kuin Peltosen Juhanin parhaista: Afrodite. Toisen nimen, niin arvellaan, Malakias Afrodite Härkäniemi oli saanut kai siksi että pienellä leveällä potkijalla oli hyvä olla varoilta toinenkin nimi.

Härkäniemeksi minä tätä uutta kaveriani tituleeraan, ennen kuin tarkemmin tutustumme, ja tiedä vaikka tuonnempana sinunkaupat syntyisivät. Sittenhän Härkäniemen Malakias voisi olla vaikka 'Mallu' tai jokin muu väännös.

Niinpä tosiaan! Härkäniemi haluaa lisätä vielä ettei piippu ja vaimoihminen ihan sama asia kumminkaan ole, kuunnelkaas: "Vaimoihmisen luonto on monimutkaisempi kuin piipun, ja vaimoihmisen kärsivällisyys pienempi kuin piipun."

Noine tuumailuineen olisi Härkäniemestä saattanut, jos tätänykyä eläisi, nuoruuden ripsakkuudessaan tulla mainio automyyjä, Kiesin veroinen sovinismissaan. Saman rähäkän olisi jo monta kertaa nostattanut, olisi siinä jos Audi kuin Ladakin kaupaksi käynyt. No parempi Härkäniemelle että eleli parhaimman miehuutensa hevosaikana, ennen vanhaan, jolloin oikeasti sai sanoa sen mitä mieltä oli - lööppeihin joutumatta.

- Härkäniemi, joko käteen käypä löytyi?

- Jokos Pukkila istuu?

- Jo istuu.

- No kohta se oikea suuhun sopiva, Hullin piippu, löytyy kun saa rauhassa löydättää.
Nuo olivat kyllä ihan keksittyjä, hihasta tempaistuja, eli lukijan päässä käytyä dialogia, lukemisen jalostelua, vaan ei kaukanakaan totuudesta, koska tarina kirjassa jatkuu näin: "Härkäniemi naurahti omille ajatuksillensa, silmän verkkaisesti tarkastellessa piippuriviä hyllyllä ... ... paljonkos sumun löysää mahtuukaan pääkuoren sisäpuolella liikkumaan, ja pitääkös ajatus määriänsä sen piukemmin kuin savun polveileva rihma ilman keveissä piipun pesäsuun yläpuolilla?"

17.9.2009 to

"... minun ajatukseni on kuin kukon varvas, joka kapsuttaa mullan tuhkaa sielläkin, missä ei ole jyvän hitua eikä madon makuakaan nokkaan noukittavana ..."/ Tähänpä vedän poikkiviivan ja jätän Härkäniemen piippuhyllylleen. Helekatti, että osaa olla virittävää tekstiä eikä mitään Tänään iltapäivällä -höpinää, iltapäivälehtilöpinöistä puhumattakaan. Kiellon päälle vielä kerta, en malta olla kertaamatta tätä: "... onko lorvi tyvestä piukemmassa loirossa kuin latvan löyhöpäässä." /

Ei muuta kuin: Carpe diem! ja Vade mecum!

22.9.2009 ti

Kilvestä ei teksti parane. 70 sivua on tässä pian täydet kolme viikkoa 'Mallun' kanssa piippua valikoitu, ja nyt se oikea hullilainen on näpeissä; monta tärkeää asiaa elämänkulusta on piipunvalikoinnin ohessa läpikäyty. Ja ei muuta kuin lautamies Lahdenperän viereen Langholman isoista odottelemaan, piippu palamaan ja nautinnolle: "Kun on oikea piippu hampaissa, niin on kumminkin suu taivaassa, vaikka mies itse olisi housuinensa missä!"





 "... mies kääntyi yhtä leveänä hyllyltä kuin hän oli hyllyn edessä seisonut, käveli verkakseltansa sohvalle päin ja meni istumaan." Kilpi, 1933: Alastalon salissa
*********************************************************************************

"Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika"     24.09.2009 -

1

5

7

.

 "joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään", kuvaa Niklas Herlin isäänsä. Jostain luin hänen sanoneen isästään TÄYS PASKA, mutta onhan tuossakin jo substantiivit kohillaan.

Itse olen pyöritellyt vuoden päivät Volter Kilpeä ja kokonaan lukenut alleviivaten kaksi teosta, Kirkolle ja Pitäjän pienempiä, Alastalon salissa on alkumetreillä. Pekka Herlinin elämäkerta on ilman muuta siinä ohessa hotkittava ja nähtävä miten pojan näkemys käy yksyhteen neljännesvuosisadan Koneen palveluksessa vaikuttaneen John Simonin kirjoittaman Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä elämäkerran kanssa, elämäkerta.

Hätkähdytti jo otsikko (US 23.9.2009) - Niklas Herlin: Pahan ihmisen seurassa,  saati blogin sisältö, ylinnä otsikossa mainittu eniten. Harva lataa noin rehellisesti kun sitä hienotunteisuutta (= piilottelua) aina vaan korostetaan sivistyksen mittana.

Miksi tähänkin tellätä Volter Kilpeä? Siksi kun Volterinkin kylänmiehet ja naiset papattavat totuuksia kanssaeläjistään, mutta lähes aina pysyvät kohtuuden rajoilla toisin kuin Niklas, silti loukaten toinen toistaan. Käyttävät kieltä, josta satuttavan totuuden jyvän löytää kyllä se ken omin korvin kieleen kiinni käy.

Lukijalle Kilpi antaa lepoa ja rauhaa kielellä joka virtaa kuin joki, tapahtui mitä tapahtui niin kieli sen kuin soljuu. Siinä joessa Kilven kanootissa on miellyttävä istua ja meloskella eteenpäin. Harvoin tarvitsee oikeasti hätkähtää ja pelästyä kanootin kuperkeikkaa. Sitten kun harvoin, yllättäen kanootti alkaa keikahdella niin äkkiarvamattomien karikkojen kiertäminen ottaa lujille. Oikeasti pelästyy kun yhtäkkiä kielen soljuvasta virrasta esiin syöksyvät pedot:
  • "Pärisköön paskoja tyhmemmille"
  • "Jumaliste"
  • "kuin perse penkille"
  • "mitä saatanaa"
  • "kullien kiluttamisen"
  • "kusen pisunloroni"
  • "onko paskaa käsissä vai hamppua"
  • "paskanen vierestänsä"
Noina hetkinä tuntee miten raadollinen on maailma, saaristossakin. Paikassa joka sisämaasta katsoen on lähinnä paratiisia. Näemmä sielläkin ovat omat käärmeensä. Noina hetkinä jopa Volterkin, valitettavasti, saa elämän karvaan maun nousemaan suuhun. Ei nyt sentään ihan noin karvasta sapenmakua kuin mitä Niklaksen kakistus isästänsä.

"... sopii Ristimäen tuomarin piippu Langholman leukapieleen kuin perse penkille ja nuotti kanttorin kurkkuun." Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa
 ***************************************************************************

Mistä löydät sä ystävän      30.09.2009 -

1

5

3

.

SP kääntää kylkeään ja sivua: on kohtuullisen tyytyväinen kuluvaan syksyyn.

Ulko-ovella on riittänyt koputtelijoita, sisäänastujaehdokkaita. Harrastuksensa myötä hän on saamassa taas nipun uusia kavereita. Joillekin hän aukaisee oven, joillekin vain raottaa ja kehottaa palaamaan paremmalla ajalla.

Härkäniemen Mallu, Pukkila, itse-Mattsson sekä ylväs Langholma - nämä näitä 'alastalolaisia'. Alastalolaisten ulkopuolisista suhteista merkittävimmäksi olisi tyrkyllä suhde vanhoihin tuttuihin: Kuikka Koposeen sekä hölmöläisiin.

Härkäniemi piippuineen, Pukkila kateuksineen ja Mattsson ahneuksineen ovat ihka uusia tuttavuuksia; heidän kanssaan SP aikoo viettää aikaa läpi talventuiverrusten pitkälle kevääseen, vähintään kahdeksan kuukauden kaveruus on katkolla vasta vapun tietämillä.

Hota-Leenan vielä keskenkasvuinen Taneli on seisoskellut sitkeästi tuontuostakin oven takana verannolla; ei häntä SP ole raaskinut joka kerta poiskaan hätistää, vaan silloin tällöin päästää pojan aikamiesten joukkoon.

Koposen Kuikka-kelmin kanssa sietää olla koko ajan varpaillaan - Kuikassa on liikaa bisnesmiestä; tämän herran seurassa liikutaan liian usein laillisuuden huonommalla puolella tai ainakin harmaalla vyöhykkeellä, ja sitä SP ei entisenä lautamiehenä voi noin vain niellä. Milloin virsikirjan lehdet tämä veijari muuttaa rahaksi, milloin vallesmanni joutuu itse Koposen sijasta rautoihin. Häpäisyn rajoilla liikutaan silloinkin kun nokkiintunut Kuikka nostattaa hienojen fryökkynöiden ja koppavien neitosten hameenhelmoja korviin muka hyökyveden vuoksi, taikka siveettömästi muuttaa onkijan sukuvärkin ahveneksi tai toisinpäin.

Hölmöläisten seurassa SP ei lopultakaan viihdy, sanoutuu irti, ryntää huutaen karkuun. Karvat nousevat hetikohta pystyyn, koska hölmöläisten touhut, viljapellolla rypemiset, valon pirttiin kantamiset, peiton jatkamiset ja sen sellaiset älyttömyydet, tuovat jostain syystä mieleen kuluneet ja kuluttavat viimevuodet Murhevaaran (nimi muutettu) koulun lakkautuksen tiimoilta. Mutta onneksi on lakkauttajillakin mattinsa, jottei vallan vallattomaksi hommat ole päässeet paisumaan - vielä.

Vapaa-aikana heidän seurassaan! Ei hinnasta ei mistään. Ei, kyllä se niin vain on että ei SP hölmöläisiä eikä Kopos-Kuikkaa kavereikseen huoli, vaan hylkää heidät toistensa seuraan kokoustamaan.

SP ottaa Tanelin völjyynsä, palaa Alastaloon ja etsii sieltä kaverit syksyn koleutta tappamaan, tulevan talven tuiskupäiviin, ratoksi viimaan ja pakkaseen. Ainakin Härkäniemestä näyttäisi olevan jopa ystäväksi asti.

Katellaanhan.

ps Näkyy muuten Aila M ja Lauri V nousevan käsikynkkää verannon rappuja. Piileskelisiköhän vai laskisi sisään? Tuosta Laurista kun ei koskaan tiedä, sillä kun ovat ne hulluuskohtaukset vaikkei ryyppäisikään ...
" - Otapa nyt pussi ja mene renikoita keräämään, että sika saa ruokaa. Ja pieni Taneli otti pussin ja käveli kylälle ja kyyristeli talojen pihahuoneitten seinänvierissä ja nosteli tikulla pussiinsa ruskeita renikoita. Niitä kun ei tullut riittämiin oman navetan seinustalle. Hän palasi pussi pullollaan ja sioille sekoitettiin suurus."  Haanpää, 1929: Hota-Leenan poika 
***************************************************************************

Sydämen asialla     18.10.2009 -

(146)


"Teille on varattu aika tiistaina sisätautien osastolle.
  • verikokeet
  • sydämen tietokonekuvaus
  • rytmihäiriötutkimus
Jättäkää kotiin suuret rahasummat ja arvoesineet."

Tänään sunnuntaina iltapäivällä SP jo hyvissä ajoin ryhtyy suunnittelemaan tulevaa viikkoa. Alkamassa kinkkiset ajat.
ma  epänormaali koulupäivä
(syys)Loman jälkeinen koulupäivä on aina tavallista levottomampi: niin opettajat kuin oppilaatkin ovat yhä lomilla - yhtä pihalla. Vapaus on jäänyt päälle, ruotuun asettuminen ottaa koville puolin ja toisin.

ti   sairaalaan

SP matkustaa pimeässä anivarhain linja-autolla sydämen asialle kauas isomman kaupungin valoihin, missä hänelle tehdään SYDÄMEN TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUS. - Onko muuten teille koskaan tehty sydämen tietokonetomografikuvaus? katsahtaa SP tännepäin ja yllättäen kysäisee.

Hänellä on mukanaan henkilökohtaiset välineet: Kilven Alastalo kassissa ja Karpin Unkarilainen taulu kainalossa. Karpin dekkarin hän on saanut Kauppalehden kirjeessä joltakin tuntemattomalta blogin lukijalta, lähettää kiitoksen; Karpin teosta hän on tapansa mukaan vierastanut, dekkarisyystä - nyt lienee aikaa paneutua lahjaan. Suuret setelit hän kuuliaisena on tallettanut pankkitililleen, kotiinsa on jättänyt ainoan omistamansa arvoesineen, so. taulutelevisio 42".

Tomografiatutkimuksen jälkeen hän jää makaamaan sairaalaan, koska

ke   sairaalassa 

suoritetaan ETEISVÄRINÄN KATETRIABLAATIO (ylimääräisten hermoratojen umpeen hitsaamisyritys.)

to   kotiutus

SP, mikäli kaikki on sujunut hyvin, kömpii kotiinsa nuolemaan haavojaan ja ihmettelemään miten mukavaa loppujen lopuksi tämä elämä kaikkinensa on.

pe  saikulla

Ovat myöntäneet ylimääräisen päivän sairaslomaa, koska peninkulmainen työmatkapolkupyöräily ei vielä luonnistu nivusten hellyydenkipeyden vuoksi. (muiskis!)

Noin se menee, jos suunnitelman mukaan menee.

Tästä eespäin SP vakavoituu ja lupaa olla asiallinen seuraavan viikon ajan, vaikka joutuukin veäräleekasten kalakukkoelijoehen kaapuntiin.
"...mutta kielen, kielenpään minä pitäisin ohjaksissa, ja sanaa, sanankuheraa minä laskisin kuin hienoa höylänlastua terältä ja langan juoksevaa kerältä!" Kilpi, 1933: Alastalon salissa   

 ****************************************************************************

Eteisvärinä ja lepatus     19.10.2009 -

(145)

Koulunpidon jälkeen SP lukee sydän syrjällään sairaalasta tullutta tekstiä (Kivelä/Hartikainen) tulevasta:
"Eteisvärinä on yleisin sydämen rytmihäiriö. Siinä sydämen eteisten tavallisesti sännöllisenä rintamana kulkeva sähköaalto hajoaa epäsäännölliseksi kohinaksi. Seurauksena on sydämen rytmin muuttuminen nopeahkoksi ja epäsäännölliseksi. Eteisvärinän syntyriskiä lisääviä tekijöitä ovat korkea ikä, verenpainetauti, läppäviat, sepelvaltimotauti ja sydämen vajaatoiminta. Eteisvärinä voi syntyä yksittäisestä tai toistuvista eteislisälyönneistä. Lisälyöntejä voi lähteä mistä kohtaa eteisiä hyvänsä, mutta erityisesti vasemman eteisen takaseinään tulevien keuhkolaskimoiden tyvialueilta. Tällaiset lisälyönnit ovat usein syynä ns. terveen sydämen eteisvärinään. Eteisvärinä voi olla täysin oireeton ja suorituskykyä haittaamaton. Jotkut kuitenkin kokevat eteisvärinän hyvin hankalana ja tuntevat rasituksensietonsa heikkenevän selvästi eteisvärinän aikana.

Oireettoman ja rytmiltään rauhallisen eteisvärinän hoidoksi riittää veren hyytymistä vähentävä varfariinilääkitys (Marevan), jota seurataan veren INR-arvolla. Jos eteisvärinä aiheuttaa runsaasti oireita, tulee sitä yrittää lääkityksellä estää ja/tai tahtia hidastaa. Tähän käytetään beetasalpaaja- ja kalsiumsalpaajalääkitystä ja varsinaisena rytmihäiriölääkkeenä yleisimmin flekainidia (Tambocor) tai amiodaronia (Cordarone).

Eteisvärinän hoitona voidaan harkita katetriablaatiota (keuhkolaskimoiden tyvialueiden sähköinen eristäminen eteisestä) jos
    • kohtauksittaisen tai jatkuvan eteisvärinän oireet ovat vaikeat
    • vaste rytmihäiriölääkitykseen on huono
    • ei ole merkittävää rakenteellista sydänvikaa eikä vasen eteinen ole laajentunut."
Luettuaan, vaikka puistattaakin, lukee lisää ja luovuttaa lukemansa nipussa tänne blogipottuun, jossa ne julkaistaan ennakkotietoina kunkin päivän sairaalatoimenpiteistä ja taustatiedoista päivittäin puoliltapäivin; ne ovat ikään kuin pankissa täällä Kauppalehden ajoituskalenterissa.

Jää muistelemaan kymmenen vuotta sitten tehtyjä toimenpiteitä, miten kaikki nyt edessä oleva sujui.

Ei muista juurikaan muuta kuin huonekaverin, joka salaa käytti kännykkää, vaikka se oli ankarasti sairaalalaitteiden takia kiellettyä. Muistaa toki myös sen etteivät millään ilveellä saaneet ärsytettyä rytmihäiriöä päälle, vaikka kuinka yrittivät, ja lääkäri lopulta totesi häiriöradan olevan liian syvällä poimuissa heidän välineilleen.

Sen myös muistaa, miten sydämen sisus näytti merenpohjalta, missä Wrou Marian kaltainen alus lojuu paksussa töhnässä ja miten kaikenlaiset limaiset hutaleet heiluen roikkuvat sydämen seinämistä. Eipä ihme jos tulloinen nuori SP ihmetteli: tuollaisenko elimen varassa on elämä!

Nyt SP kääntyy meihin päin ja sumein silmin ilmoittaa:

- Lauantaihin! Kaikkia hyvää kaikille!

"Jumalan lykky, että sinulla kuitenkin on niska siinä paikassa ruumista, josta päätä taivutetaan." Kilpi, 1933: Alastalon salissa



****************************************************************************

Pian on tulokahvin aika      27.10.2009 -

1

3

9

.
Pitäjän pienempiä.jpg

.

.
Tahti on säilynyt vakaana, takana kaksi kuukautta ja 190 sivua Alastalon salissa eilen, kolmen sivun päivävauhti, joten vappuun mennessä kaksiosainen saaristokuvaus on nautinnolla luettu: 421 + 405 sivua samassa pehmeäkantisessa pokkarissa, joulunpyhinä ensimmäinen osa selvitelty.

Sivuakaan ei ole kääntynyt etteikö alleviivattavaa olisi kukullaan.

Pyhänseutuna siirsin Haanpään Hota-Leenan pojan luettuna hyllyyn Volterin tieltä; Hesarista leikkasin Veikko Huovisen kuolinilmoituksen ja siirsin sen Haanpään kirjan väliin ikään kuin kiitollisuutta osoittamaan: Pentiltä on Veikko paljon pohjiksi saanut.

"Minun on yhä vaikea levollisin mielin odotella häntä baarista kotiin. Olen vuosien varrella yrittänyt rentouttaa ajatuksiani. Välillä onnistun. Usein odotus on purkautunut siihen, että itse heilun kuin Justiina kaulin kädessä vastaanottamassa uupunutta juhlijaa. Opittavaa on. Puolisoni on keski-ikäinen mies. Hänen juhlahalunsa ovat harvenneet eikä hän enää laita rockia soimaan täysillä saapuessaan kotiin."
Kati Jarin-vaimoTervon Kesäpäiväkirjan fiksun kirjailijan fiksun elämänhallinnan kautta siirryn Alastalon saliin, missä Petter Pihlman, Pukkilan 'manttaalin isäntä ja prikin kapteeni ja Petter Pihlman päälle kaupan', paaruaa ja purnaa, kadehtii, säälii ja häpeää kylän isoimman edessä tapahtuvaa pokkurointia ja lierua. 'Voi Lissabonin maantäristys!'  että pitää Pukkilan pysyä nahoissaan kun Langholman Eframia palvotaan, vaikkei Langholman nimi liene sen isosemmilla puukstaaveilla kirkonkirjan plarilla eikä jokainen etunimen kirjain isolla kirjoitettu.

Juljettaa ja käärmettää sydänalassa pirutuksen kuti meitä kumpaakin, Pukkilaa ja minua. Vaan minkäs mahat!

Kuinka köykäiseltä sanastoltaan tuntuukaan teksti kuin teksti Volter Kilven sanonnan rinnalla! Suorastaan tyhjänpäiväiseltä lekottelulta.

Mikä rauha salissa, mutta mikä myrsky Pukkilan mielen maisemissa! Ei olla vielä kaikin istumaan päästy, tervehdittykään tahi tulokahvia aloiteltu, tosin posliinikuppeja etukamarin kolmipeilisen oven takana jo kilistellään, vaikka kohta kaksisataa sivua ja kaksi lukukuukautta on takana. Itse asiasta, parkkihankinnan puhumisesta tuskin vielä puhettakaan.

Antaapa äijien, kylän isosempien toimissaan nahjustella, kumarrella ja pokkuroida ja Langholmaa nuoleskella, saattaapi Pukkilan isännälle kertyä sitä enemmän asiaa lausuttavaksi, ja ainakin mietittäväksi, kun jo ärsyttää yksin keinutuolin keno Alastalon salissa.

Mutta, muistettava siis aina on: ei viittäkään sivua kerralla Kilpeä. Ei viittäkään sivua! Silloin herkkuna säilyy.

'Katopa kuvaa mikä aarre mulla verraton netti-antikvariaatista' lukee kaverilta tulleessa mailissa. Ja kun aukaisen kuvan, ymmärrän Pukkilan isännän kademielen ja käärmetyksen yhä sisemmin. Kuvassa pöydällä lepää pehmytkantinen, käteenkäypä kirja: Volter Kilpi Pitäjän pienempiä.

Ja mikä järkyttävintä: 1. painos vuodelta 1934!!!

Eipä vaan omaan haaviin sattunut vaikka kirja-antikvariaatit kerran jos toisenkin kolusin. http://www.antikka.net/  http://www.antikvaari.fi/ yms.

Huulia purren, hampaita narskutellen silti onnittelen aarteen löytäjää sekä lohduttaudun: samat sanathan ne ovat myöhemmissäkin painoksissa, ja hyvät sanat ovatkin kun ovat Kilvestä lähtöisin.

Tänään ei silti enää Volteria, kiitos! Kohtuus kaikessa: unelmavauhdissa ollaan.

"...noin vain, taiten ja verkkaan luukku visuhiljaa kiinni: ei hätä saa hypellä hyppysissä, vaikka on hoppu hepenissä..."  Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa


                       Pitäjän pienempiä.jpg
****************************************************************************

Kahvi maullaan     28.10.2009 -

1

3

8

.

Jo jo, jo tärppää; pannaanpa oikein kunnolla lainaten Alastalon salissa, asetutaan kahvihetkeen mekin:
"... etukamarin ovessa krapahti niinkuin Pukkila oli aavistanut krapahtavan, ovi lensi auki selkoselleen ja avoimesta ovesta purjehti etukamarin puolelta miestäyteiseen saliin edellä tytär, Alastalon Siviä, jälestä äiti, Alastalon Eevastiina, ... "Pääsetkös, Siviä, ennenkuin rinkilät varisevat minun koristani, taita vinoon ja sujuta syrjittäin, herran harmi, kun tekevät ovet semmoisiksi, ettei niistä mahdu, kun on kuljettava! mahduit sinäkin maailmaan, vaikka ahtaammasta, semmoinen pinne, että tulee kaikkea mieleen ja pisu hameisiin! livuta prikka edellä ja sinä jälestä, niin minäkin pääsen perästä, en suinkaan koohonestikaan minä tänne jää sinun taaksesi, kun vieraat odottavat salissa ja minulla on kori ja kiiru!" Jopa oli kuitenkin onnella tarjotin salin puolella, Siviä sipsaten menossa, emäntä konkaten kulussa, vieraat hyryllä ympärillä.

... tyttären hoimilla tarjottimen kaartuma helkun helovaa silmän yltämältä ja lemun lämpenevää ilman kyllävältä, äidin kuormana parman taakka tuoksuntuoretta sämpyläpinoa herkkuvaa ruskuviltaan, hemaavaa valkuviltaan, Eevastiinan parasta, pullavaa kielelle ja vehnävää mielelle!

...Pukkilakin jo nieleskeli kaunojensa viimeisiä kuoria mielensä kurkusta alas, sillä miehen luonto ei suvaitse sitä, että naama on muikea ja huuli hapan silloin kun on nuorta hipiää silmän välkkyvillä ja hemaa luvassa sekä suihin että jutun pirusiin: saan kahvin ja kuppini, niin ollaan kotona ja päästetään poskista sutevaa jos purevaakin, eikös pistetä Siviänkin poskipäihin vielä herivää, jos vanha kieli osaa taitonsa!"
Ai että maullaan on kahvi - ja teksti! Maistuis varmaan sullekin?



     ;)  sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi   ) 
=

Coffee maullaan



138

Jo Jo, already tärppää; pannaanpa very well with quote Bottom of House room, indulge in a coffee moment we do:
Etukamarin door krapahti like Pukkila krapahtavan had anticipated, the door flew open, and open the door wide open sailing etukamarin side of the hall above miestäyteiseen daughter, Down House Siviä, jälestä mother, Eve Stiina Down the House, ..." Pääsetkös, Siviä before rinkilät my koristani vibrate, bend and squint sujuta edgewise, for heaven's a shame when the doors to make that sort, that they fit in the shipping!  mahduit the world of you too, though narrower, course you clip that comes to mind, and all PiSu skirts!  livuta washer above and you jälestä, so I get the source, I do not koohonestikaan I left here behind you, when guests are waiting room and I have a basket and kiiru! "However, luck was up to the room side of the tray, Siviä sipsaten going, konkaten Running hostess, the guests hyryllä around.

 ... Daughter of hoimilla tray kaartuma helkun helovaa eye yltämältä Lemo and warm air in the majority, the mother load of Parma burden smell of fresh sämpyläpinoa herkkuvaa ruskuviltaan, hemaavaa valkuviltaan, Eevastiinan best, pullavaa language and vehnävää mind!

 ... Cradle cap already nieleskeli kaunojensa last shell fit down the throat, as the man's nature does not tolerate the fact that the face is sugary and acidic lip when it is young hipiää eye flashing, and the permit hemaa and suck that thing the devil member: I get a coffee and kuppini, so we are at home and discharged into the cheeks sutevaa if purevaakin, right pistetä Siviänkin cheek herivää even if the old part of the language skills! "
 Oh, that is maullaan coffee - and the text!  Maistuis probably sullekin?

***************************************************************************

BB-talosta ihan pihalla     02.11.2009 -

(135)
Yleisönosastokirjoitus

"Tullut Alastalon salissa vieteltyä aikaa, melkein joka nurkka nuohottu niin tarkkaan, että BB-talon tämän vuotinen väki jäänyt suht vieraaksi.

Yleensä tässä vaiheessa kautta jos astuu kunnolla kärriin, on suurin osa bimboista pudonnut, oma suosikki löytynyt, vaan tänä vuonna näyttää olevan toisin.

Alun pyrstötähtiä, Esa J ja Minna, ei enää näy ei huohotustakaan kuulu, niinpä Samista on päässyt kuoriutumaan talon peitonheiluttajien kuningas, jota Toni oman mopon keulimisellaan yrittää säestää, kenties jopa kangeta vallasta. Sami on empaattisuudessaan selvä narsisti. Toni mikä lienee reilu lapinjätkä.

Kaksi kuukautta on kulunut ja kaikki kotkotukset koettu ja osa nähty, enää puuttuu kunnon kukkotappelu tyyliin 'polliisit paikalle'.

Eilen näkyi muuan sekoileva sisko, blondikaunotar, liittyvän pudokkaiden joukkoon - varsinainen kananen tämä Iita-tyttönen.

Tohtorismies-Antti sokeltaa leukahaivenet väpättäen tyypillistä tohtorinjorinaa. - Mitä se sano? saa kysyä joka kerta kun tämän epäloogista puhetta kuuntelee. Tuommoinen ulosanti on tyypillistä kammioituneille yliopistomiehille.

DI Esa A on selkeä ja johdonmukainen ajatuksissaan, kuin myös sanoissa ja töissä, analyysikykyä löytyy. Mutta onko joka ainoa mutterin pyörähdys järjen kautta selviteltävä? Spartalainen hedonistien joukossa, ihan pihalla hanskat kourassa pipo päässä parvekkeella tässä porukassa - kuin varpunen jouluaamuna lätäkköön jäätyneenä. Mielenkiintoinen kontrasti. Missä lienee tunne?

Jos Esa on liian rationaali, oli pudonnut Nino pelkkää tunnetta, affektiota äyräitten yli ja kuin sormi lieden polttavalla levyllä. Ei kelvannut Nino kansalle, ei Marko-karhunköllykkäkään - vaiko tuottajalle? Epäilyttää että jälkimmäiselle.

Epäilyttää myös tuo puhelinrumba, epäilyttää että soita mitä soitat, putoaja on päätetty kulisseissa jo ennen Vapun sunnuntaista show'ta. Pimiää touhua, tai sitten sillä harmaalla vyöhykkeellä mesomista. Pelinpolitiikkaa!

No no: mitä sitä viihdettä nyt näin vakavalla pärställä ruotimaan!

On se silti ihan rattoisaa katsottavaa, varsinkin kun niille jakaa korin kaksi alkoholillisia juomia. Remu on tarttuvaa ruudun molemmin puolin. Sitä aina vain ainoastaan ihmettelee kotona kun siellä kotikomerossa ei koskaan ole subeja eikä juuri muutakaan mukellettavaa.

Viisaiden, totisten uutisjargoneiden vastapoolina BB-talo tarjoaa tunnetta ja tuoksua joka lähtöön; ja eihän uutistenkaan itse sisältö ole muuta kuin ihmisen, yleensä poliitikon, ihmiselle aiheuttamaa kiusaa ja sekasortoa - yhtä BB-möyrintää, köyrintää sekin.

Suosittelen. Mutta lähetyksen jälkeen on syytä rauhoittua, siirtyä vaikka toiseen taloon, sinne Alastaloon, jossa eletään ihmisnahan sisäpuolella sisäisissä sielunmaisemissa ja jossa 'ruma sana':a ei sanota niin kuin se on."

nimim. Naibi
*************************************************************************
 
Lorun loppu?     07.11.2009 -
 
 
1

3

1

.

SP on väsynyt, ainakin väsähtänyt. SP:lle on kasvanut reppu selkään. Sen uumenissa ei voi olla penaalia, ei oppikirjoja, ei vihkoja, ei koulutarvikkeita, tai no iso pyyhekumi voi olla.

Reppu on tiine, brutaalisti ilmaistuna. Se painaa kuin syntisäkki. Se painaa kulkijan kumaraan, mielen maata viiltämään.

Voi jos näkisitte tuon miehen, ja tuon repun, tahi repun sisällön! Hämmästyisitte! Vaan kun ette näe, ei SP itsekään voi nähdä, kun ei kaula käänny eikä käsivarsi uletu. Reppu on liimautunut selkäpiihin kiinni. Eivät hihnat irtoa eivätkä kurenarut aukea, eivät ennen ennen kuin reppu paisuu vielä tiineemmäksi, niin suureksi että se poksahtaa pallon lailla puhki.

Laskettu aika on itsenäisyyspäivän tietämillä. Vasta sitten SP pääsee tutkimaan, mitä reppu sisältää; joululahjaksi, ilontuojaksi sisällöstä ei ole. Siihen saakka yönsä päivänsä kantakoon SP taakkaansa kuin ristiä mäelle.

Onneksi on pyörä, muuten kulku olisi käynyt jo toivottomaksi. Aamuisin hän laittautuu rutiinilla pyörän selkään vetäistyään yhä laajemman ja laajemman halettihurstin ylleen. On on, on vaara liikenteelle moinen kulkija: niin suurta turvaliiviä ei enää löydy että sen voisi kietoa paisuneen polkijan turvaksi.

Riihen ja kirkon ohitettuaan polkee kohti terveyskeskusta, otattaa verikokeet ja koputtaa lääkärin ovelle:
- Joko on Aika käsillä? kysyy.

- Ei ole, vastaa lääkäri yrmynä joka-aamuiselle riesalle.
Ja koska ei ole, ei auta: on vääntäydyttävä hautuumaakukkulan kupeitse leipää kohti. Kiimalammelle ja siitä suorana sojottavaa tietä eteenpäin, kymmenen kilsaa.

Perillä ovat tottuneet SP:n selkäreppuun, harva enää edes vilkaisee koko miestä, mikä oikeastaan harmittaa SP:tä - ripaus sääliä ei tekisi pahaa. Kerrottuaan päivätöikseen, että neljä kertaa neljä on kuusitoista, että substantiiveja ovat sellaiset, joita voi potkaista tai pussata, että Johannes Kastaja ei ole kengännauhankaan arvoinen ja että isomalluainen on vedessä elävä hyönteinen, ja kohtakos, näkemiin sanomatta joutavia vilkuttelematta, SP huokaisten huomaa asettelevansa itseään pyörän sarviin ja palailee leiripaikalleen. Poikkeaa apteekissa ostamassa Hirudoid-salvaa haarukkanappulaansa, kirkon kohdalla vähän huojentuu, vaikka repun hihnat hiertävätkin ihopoimuihin painuneina, kiinnikasvaneina vereslihaan uponneina.

Höpisee huulin: - Vielä ei ollut minun aikani heittää veivi. Riihen kohdalla jopa naurahtaa hirtehiselle huulelleen, ensimmäisen kerran viikkokausiin. Kuinka sattuikaan, juuri riihen suorallahan ne ennen vanhaan katsastivat autoja hiekkatien laidassa. Veivasivat autoja kammilla käyntiin, jos ei muuten hyrähtänyt, ja pelkäsivät  ärtynyttä katsastusmiestä. Autojono ylsi kaupalle saakka.

Melkein unohtaa repun painon vanhoja sottaillessaan kotirinnettä lasketellessaan.

Pihalla jää kuuntelemaan repun kahinaa, sisuksissa hulinoidaan. - Nekö juuttaat siellä taas lisäävät niitä mappejaan ja kansioitaan, tutkimuksiaan ja todisteitaan, lukuja ja numeroitaan Murhevaaran koulun pään menoksi. Peijaisia jo pitävät.
"Ihmisen pääkoppa on ravistunut laari, puolillaan akanan ruumenia, ihmekös sitte, jos päässä pölisee, kun milloin mistäkin raon saumasta tuulenhenki pyrähtää kasaan, ja helpeet luulevat lentävänsä." Kilpi,1933: Alastalon salissa
**********************************************************************
 
Paratiisiin satoi ensi lumen     11.11.2009 -
 
 
128

Yöllä oli satanut Paratiisiin pehmyttä lunta, joka peitti möyheäksi puut ja pensaat. Kaunista. Lumoavaa.

Tuli kiire kantaa kesäkalusteet verannolta aitan suojaan. Kaataa viinirypäleköynnös saunan seinältä maahan havujen suojaan. Ympäröidä päärynäpuu katiskaverkolla. Poistaa hyttyshuilakkeet ulko-ovelta ja asettaa väliovi saranoilleen. Tuplat ikkunoihin. Talven esteiksi.

Virittää pakkasvahti vesiputken ympärille. Jäädä odottamaan jäätä ja pakkasta. Liikkumattomuutta. Kaamoksen rauhaa.

Lehdissä luki, uutisista näki miten vesi oli vallannut Helsingin, tulvinut kaduille pelottavasti, estänyt liikkumisen, tärvellyt paikat, aiheuttanut miljoonien tuhon. Joka paikka tuntui olevan veden vallassa, ihmiset sekaisin enemmän vedestä kuin sikaflunssasta.
- Kunhan eivät liioittelisi, kuten tapana on, epäili Paratiisin Asukas.
Ikioma kirjeenvaihtaja sähkötti ulkomailta:
"Taalla Englanti.

Taallakin on nyt jo kylma, mutta kun siita sanoin koulussa niin kukaan
ei ollu samaa mielta. Kaupungilla oli tanaan ihmisia t-paidassa ja
sandaaleissa! Jaatyvat kaikki :)


Oon kayny kattomassa valilla nakoislehtea mutta oon huomannu etta
suomen uutiset ei kiinnosta taalla niin paljoa kun luulin. Ajattelin
etta haluisin seurata paivittain mutta se on yllattavan tylsaa. Tai
ainakin siks etta hesari uutisoi ihan kasittamattomia asioita. Esim.
Pasilan lipunmyynti siirtyi 5 metria. Ja joku oli kommentoinu siihen
etta "Ok - viisi metria, mutta mihin suuntaan??'. Hyodyllista tietoa."
No sitähän minäkin, vahvistui Paratiisin Asukkaan epäilys ja usko. Liioittelua, armotonta liioittelua, paisuttelua maailmallisessa mittakaavassa ja periferian asukkaiden sumuttamista.

Yli äyräiden tulvi vesi, yli äyräiden ryöpsähti tieto veden kiertokulusta. Kukaan ei ollut hukkunut. Silti katastrofi oli Helsingissä suur!

Paratiisin Asukas patosi tiedon kulun, väänsi sulkuhanan kiinni, tammesi tiedon virran. Sytytti tulen uuniin. Köllähti sohvanpuolikkaalle tulen rätinää kuuntelemaan, liekkien leikkejä tuijottamaan.

Eikä vastannut puhelimeen, vaikka se rilahteli tuon tuostakin. Tuon tuostakin havahtui ja pyrki mieleen ajatus, josko vastaisi muina miehinä: - Paratiisissa. Aatami puhelimessa. Eeva on lumitöissä. Lunta luomassa.

Jätti sen tekemättä ja nukahti hymy huulilla hypellen liekkien loimuun, tulvivaan hiipilämpöön.
"Voi Abraham Mamren tammistossa ja Joonas öljypuskan juurella, kuinka saattaa riipaista sydänalaa ja heikottaa täysi-ikäistäkin miestä kurkun kukkuraa myöten pelkkä värinhyvä ja silkinsametti paperin pohjilla, ja semmoinen kaunis, joka on vain kihoa silmään ja himmelin kimmellystä tyhjiltä vilkkuvilta lasin kilon takana!" Kilpi, 1933: Alastalon salissa
**************************************************************************

Tanssin hytkettä     13.11.2009 -

1

2

7

.

Alan olla tosi huolestunut entisen läheisen ystäväni SP:n jaksimisesta ja jaksamisesta.

Sen jälkeen kun pääsin hiljalleen kuoriutumaan hänestä pois sillä sairaalareissulla, jolloin abloitiin paitsi eteisvärinä rytmihäiriössä niin myös SP minusta, emme ole juurikaan olleet kanssakäymisessä. Edellinen kontakti on kirjattu marraskuun 7. päivä, jolloin näin hänen kumaran olemuksensa ja selkään kasvaneen reppunsa.  (  http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2009/11/07/lorun-loppu/ )

Huolestuneena olen kyllä seuraillut hänen yhä köyrympään käyvää mustaa olemustaan reppuineen päivineen. Mutta mitään sen kummempaa minulla ei tehtävissä ole. Eli en taaskaan muuta sanoa nyt voi kuin 'olen vain niin pahoillain'.

Oma ajoitukseni hänestä irtautumiseen osui nappiin, pääsin livahtamaan kuin koira veräjästä, sillä nyt jos koskaan tuon SP:n laikkunahkoissa kulkeminen olisi ollut sanoisinko, hieman piruilua mielessä, voimakas elämys. Sietämätön. Olemus muistuttaa jotenkin tyhjiin puristettua rullaan käärittyä ilmapatjaa tai ehkä pikemminkin pumppaamatonta barbaraa, tai jos siveellisemmin ajatellaan: ensiavun havaintovälinettä, juuri laukusta otettua velttoa Anne-nukkea. Se vaikuttaa vähemmän virkeältä nahkurin orsilla roikkuvalta lipposelta - tai mitä näitä lutteroita nyt onkin.

Mutta ei, emme me häntä tyystin hylkää. Toki olemme uteliaita kurkkimaan hänen loppuelämäänsä tarpeen vaatiessa, vai sanoisinko pelin välistä, pureudumme väläyksittäin SP:n luihin ja ytimiin.

Se on mahdollista, koska minulle jäi vielä jonkin asteinen yhteys - etiäinen - tuohon koukkukäyntiseen mieheen sekä miehen tämänaikaiseen mieleen. Silloin tällöin hän ohi kulkiessaan pudottaa myös Reissuvihkonsa postilaatikkoon luettavakseni.

Viimeisin tuorein uutinen, mikäli haluatte kuulla, on tässä: Viikolla hänen reppunsa painoa taas lisättiin, jotta yhä käyrempään mies ja miehen mieli kävisi; hänen reppuunsa sullottiin tanssija lystinpitoon, uudentyylistä tanssia jo olemassa olevien reppueläjien kera hytkyttelemään. Tanssin nimi kuuluu olevan yt-tanssi ja se näyttää olevan yleisesti levinnyt, sikainfluenssaakin nopeammin, tarttuva tanssi koko maassa ja maanosassa. Se on mannermainen transsitanssi, moderni, viimeistä huutoa.

On sillä SP:llä nyt repussa rytkettä.
"Minun ihmisluontoni ei kärsi sitä, ei niele kurkustansa alas, että joku on kampela silloin kun minä olen silakka, ja toisilla ihmisillä on antura leviämpi kuin minulla." Kilpi, 1933: Alastalon salissa. 
 
**********************************************************************
 
Sanasateessa     18.11.2009 -
 
 
1

2

4

.

.

18.11.2009 klo 4.25 aamuyötä

Nollakeli

Viides luku päätöksessä

Kyllähän taas melkoisen pläjäyksen, nautinnon tarjosi Volter tässäkin luvussa. (Vajaan kolmen sivun päivävauhti: pakko hidastaa, niin nauttii enemmän.) Ja mikä loppuhuipennus! Ja mikä elämän yhteenveto! Elämän leikistä enää ikä jäljellä ja emännän kukoistus siirtynyt omaan tyttäreen - Alastalossa. Poikamies Härkäniemen ei minnekään.

Härkäniemi on Eevastiinalta kahvivehnäsensä saanut, kun ei kerta koko Eevastiinassa aikoinaan onnistunut, silloin kerran kun oli kasvonkuistella mittumaari ja lehvät lehtimässä. Poikamieheksi jäi Härkäniemen Malakias ja Eevastiinasta tuli Alastalon emäntä, koska Herman Mattsson oli kerkeämpi.

Se on viides luku siinä, luettuna paketissa: 421 - 234 = 187 sivua edessä, yli joulun kestävää nautintoa! Ja sitten vielä toinen osa pinossa odottamassa kuin maaherran piippu Alastalon piippuhyllyllä - ihan naurattaa kun hyvä mieli ja ilo raapii ja hytisyttää sisuksia jo pelkästä ajatuksesta: tämä konvehtirasia ei hevin lopu. Miten kypsää viljaa! Mikä sanasade! Mikä näkemys! Mikä mikä ...!!!

Mikä tapahtumattomuuden rauha!

Otettu askeleet, valittu piippu, istumaan päästy ja kahvikupitkin jo käsissä sekä sämpylävehnäset kourassa: ei mitään surun hätää. Ja vasta kolmisen kuukautta kulunut luennan aloituksesta. Seuraavaksi siirtyminen kuudenteen lukuun, jonka alkuteksti lupaa pelkkää hyvää: "Luku, jonka mukavasti voi jättää lukemattakin, koska siinä ei tapahdu enempää kuin muissakaan."

Ennemmin minä Alastalon salissa olen kuin koulussa. Kilven kypsässä seurassa. Ja paljon ennemmin kuin viihdeohjelmien huminassa.

Sydämestä suosittelen.
"Jaa-jaa! Alastalo niinkuin Jannekin, ja Siviä niinkuin Eevastiinakin, kullakin on aikansa, varsalla hyppiä laukkansa kedolla ja juhdata kaakkina länkiruoma rintaluilla, ruoholla kukoistaa kukkasen sirkkuna pyörtäneellä ja varistaa palkona rikkapapunsa ruokajyvien mukana laariin, neidolla olla helpeä silmäin hilpiviltä ja siljas kielen kostumilta, kun on veri naarailla ja viehto ihon pyörylöillä, mutta hölppä silmäin karttuvilta ja raiska kielen raksuvilta, kun on laukka ratsastettu, ikä leikistä jäljellä ja oma kukoistus tyttäressä!" Kilpi, 1933: Alastalon salissa
******************************************************************************
 
 
 
1

1

9

.

Se on kuin sodanjulistus. Se on yllätyspaukku. Se aiheuttaa hämmennystä, valppautta. Itse asiaan ryhtyminen uhkaavasti lähenee.

Se paukaus tulee yllättävältä taholta. Kaikki odottivat sen kuulumista isommasta suusta, keskemmältä lattiaa. Arvovatsaisen miehen suusta, Alastalolta, jos ei peräti itseltään Langholmalta.

Niin eikös tämä Karjamaan Eenokki hönkäise, laukaise, riisuttuaan piipun suupielestään ja lykättyään sen poroineen kaikkineen nuttunsa vieritaskuun noukittujen vehnästen joukkoon:
"Vai parkkeja täällä nyt siis ruvetaan rustaamaan ja mastoja tikkukaupalla astioihin pystyttämään!"
Paheksuntaahan Eenokin hölötys aiheuttaa kun se näin äkkiä ja arvaamatta tulee: jo sivulla 244 ja jo liki kolmen kuukauden lukemisen jälkeen.

Olisi tuota kahvipöönien tuoksua, kahvinjuontia kauemminkin katsellut ja puheensojoa, miesmietteitä pitempäänkin kuunnellut, vaan minkäs mahdat: hönkäisty mikä hönkäisty. Hölmönä siinä katsovat niin salissa istujat kuin saliin kurkkijakin.
  • Menikös Pukkilan nenä myttyyn?
  • Härkäniemellä silmänluirua?
  • Palaneen käryä haistaa Alastalo?
  • Langholma istuu tynnyrinä, itse määrää hanansa aukaisun?
  • Sietäisi viiden kynnen pamppua häristää?
Entäs, entäs lautamies Lahdenperä paukauttaa yhdenäkin yllätyksenä itselleenkin:
"Parkin kaarnoistakos sinä puhelet, Eenokki, koska parkista puhut, minä kun luulin täällä tulevan puhetta silkoista puista ja puunrungoista!"
Säikähtää toki ja soimaa sitten omaa suutansa: olisi pitänyt läjäyttää lörppää takakämmenellä varoitukseksi omaan turpaan. Yrittää sitten silittelemään ja peittelemään sanansa liika näkyvää kikkaretta naurahtamalla: "He-he."

Valpastuvat siitä kaikki, niin Haukisten isäntäpoika, Kala-Nordberg kuin Krooklakin. Tyhjennetäänkö kukkaro jotta lompakko lihoisi? Vissiin tästä hevoskaupan hierojaisiin, so. parkin hankintapuheisiin, kaiken tämän esivalssin pyöräytysten ja polvenverryttelemisten jälkeen käydään?

Vaikka mikä kiirus tässä olisi, sillä aikaahan on: vasta tasan kolme kuukautta kulunut ja tasan 270 sivua Kilpeä kääntynyt - ja ajatukset sellaisessa menonjomossa notta!

Rakennetaanko se uljas parkkilaiva vai eikö? Jouluna ollaan jonkinverran viisaampia Alastalon salissa kuin salin ikkunassakin. Kuudes luku on loppu; seitsemännessä luvussa 'tulli rommitetaan ja tullikapteeni haetaan pöydän alta, niinkuin muukin tullibesättninki, paitsi kokkia'.
"Kyllä kait tulikin, tuli sekä parkki että parkin topit, siltä kumminkin näytti, jos päätteli Pukkilan parran pureksimisista, joka oli koko kiivas, tai Härkäniemen jalan siirtelemisistä, kun hän nyt vaihtoi toisen säärensä, oikeanpuoleisen tällä kertaa, vuoroltansa siihen etupotkoon, jossa tähän asti oli ollut laattialla vasen ... ... kyllä kait, tunnustettakoon, vähän siellä täällä salissa korva herkistyi ja ajatus nosti kulmakarvojansa havahtuneissa päissä ..." Volter Kilpi. 1933: Alastalon salissa
**********************************************************************

 Pistänpä paremmaksi     31.12.2009 -

1

0

2

.

.

Hyvät maapallon asukkaat!

On vuoden viimeinen ilta. Pallo on taas kiertänyt auringon ympäri radallaan ja palannut lähtökohtaansa palloteltuaan pinnallaan kulkijoita monin kohtaloin. Pakkanen paukkuu, on pimeää, ja voi sanoa että monenmonelta pallo on hukassa. Vuoden tulosta laskiessaan moni jää pakkasen puolelle. Tinan sulatuskaan ei enää riittävää lämpöä tuo eikä rakettien räiske valaise.

Taloudellisesti pakkasen puolelle jääminen ei useinkaan ole omissa käsissä, joten sitä syntitaakkaa ei kannata kovin kannella eikä varsinkaan ottaa syyllisyyttä povelleen, vaan surutta saa syyttää ympäröivää yhteiskuntaa ja sen hallitsemattomaksi ryöstäytyneitä rakennelmia - ja lopulta siis päättäjien pitkää letkaa.

Henkisesti pakkasen puolelle jääminen sen sijaan on täysin oma syy. Vain sinä itse voit, kapasiteettisi rajoissa, päättää mitä oman pääsi sisällä liikkuu, mitä aivosi ajattelevat, missä mielen sfääreissä liikuskelet. Taide edustaa henkisyyttä jaloimmillaan - siis rientäkäämme yhdessä taiteiden kinttupoluille! Taaplatkaamme kukin omalla tyylillämme ensi vuonnakin, niin ei henkinen vilu pääse yllättämään.

Hyvät maapallon asukkaat!

Minkä me sille voimme, jos koulu lopetetaan, työpaikka lakkautetaan, blogeista annetaan huomautus - jos päättäjäenemmistön mielestä niin on parasta. Ei siinä muu auta kuin tyytyä - aikansa rimpuiltuaan - kohtaloonsa. Sama se on sairauksien kanssa: jos sydän reistailee tai jokin vakava sairaus runtelee, voi yrittää hoidoin parantumista. Ja jos ei hoito tehoa, on todettava tosiasia ja mukauduttava elämään toisenlaista elämää kuin mitä suunnitelmissa on ollut. Se elämä voi, yllätys yllätys!, olla entistäkin antoisampaa. Ei pidä pelätä.

Hyvät maapallon asukkaat!

Meille jää onneksi aina jäljelle oma mielikuvitus, ajatusten viidakko. Henkisen elämän generaattori. Eiköhän sen käynnistysnappulaa painamalla valoisampiin aikoihin taas päästä ja pärjäillä! Ja omanapaista mittakaavaa vähän, vaikkapa alun pallomittoihin, rukkaamalla yksilön ongelmat hyvinkin kestettäväksi supistuvat.

Hyvä maapallon asukas!

Lopuksi kiitän Sinua saumattomasta yhteistyöstä sekä toivotan Sinulle pallon asukkaana  Vauhdikasta Uutta Vuotta 2010 - uskaliaasti uudelle kierrokselle! - Kyllä se siitä suttaantuu.

"...ovatkos isännät hulluja vai; ei, laitatotia vain odotettiin saliin, ja sitä helinää ja hilkansiukua silmään ja sydämeen, korvan kalvoon ja munaskuiden pohjiin, kun ovi aukee ja täyden tarjottimen taakka lasien kimivää juhlaa ja karahviinien kimalaa hehkua vaeltaa virkistyvän ihmislapsen editse ja elävien silmien todistukselta taivaallisine kuorminensa pöydän avatulle siivulle, joka varmana ja todellisena odottaa sivuseinän keskikohdalla valmiina akkunain väliin!" Kilpi, 1933: Alastalon salissa

********************************************************************************

Ei parempaa!     02.01.2010 -

1

0

2

Purjehdustaidottomana sisämaan eläjänä olen oppinut Kilven Alastalon salista asiaakin. Nyt tiedän laiva-arvojärjestyksen mitättömimmästä uljaimpaan:
  1. JAHTI
  2. KALJAASI
  3. KUUNARI
  4. PRIKI
  5. PARKKI

Parkin hankinnasta on puhe Alastalon salissa, jossa äveriäisyysjärjestys, monella perinnönhometta tallella, näyttää seuraavalta, isoisin ensin:
  1. Langholma kapteenien kapteeni, pitäjän napamies 
  2. Karjamaa  kahden manttaalin pihi isäntä
  3. Krookla puolentoista manttaalin mies, silti kirkossa etupenkinpaikka
  4. Mattsson  Alastalon isäntä-Herman
  5. Pukkila  kateellinen vastarannan kiiski 
  6. Härkäniemi  myhäilevä vanhapoika
  7. Lahdenperä  lautamies jonka metsästä mahdolliseen parkkiin laudat
Sali on isäntiä täysi, mutta muut jäävät huomaamattomiin ja iso osa nimeämättömiinkin.

Naisia ainoastaan kaksi, jotka tarjoilevat pian kuumat totit, jotta asiaan päästäisiin: 

  1. Eevastiina  Alastalon topakka emäntä
  2. Siviä  Alastalon sievä tytär
Näillä eväin on päästy Alastalon toisen osan alkulehdille.

Yhä sadattelen että näin vanhaksi piti elää ennen kuin uskalsi pelotteluista irtaantuneena imautua Kilven kylkeen. Jos ei vielä ole tullut mainituksi (he-heh): Mahtava mies tämä Kilven Voltteri! sanoineen päivineen - on siinä hilkansuikua kerrakseen, siinä tapahtumattomuuden runsaudessa.

Olisipa sitä sanattomaksi jäänyt jos Volter olisi väliin jäänyt. Päätalon, Haanpään sekä Mukan jokaisen sanan lukeneena ja luulleena ettei ilmeikkäämpiä sanoja eikä esittäjiä enää voi olla, on mukava erehtyä ja havaita että on: Kilpi on.

Kirkolle-kirja oli jotenkin sees ja ihmiset lämpimimmillään, Kilven viimeinen teos. Pitäjän pienempiä -kirjassa karahdeltiin rajummin, ihmiset olivat inhimillisesti heikoilla. Alastalon salissa istuu itseellinen miesjoukko ja jokainen itsetunnoltaan sitä luokkaa, että 'ensin tulen minä, kumminkin'. Huumorin määrä on valtava piiloudessaan, sen löydettyä on pakko yhä uudelleen ja uudelleen palata ja lukea taaksepäin. Ilmankos ei lukemisen harppa edisty kuin korkeintaan viisi sivua päivässä!

"Suurenmoinen romaani elämän ja mielen kompleksisuudesta, Suomen Proust", ilmoittaa professori Matti Klinge mielipiteenään.

- Höh, mitenkä sitä taas tähän samaan rysään sotkeutui - Kilpi ja Kilpi ja Kilpi ja - vaikka on uusi vuosi jo toista päivää! Sitäpä pohdiskelen kahdenkymmenen asteen pakkasta ikkunasta ihastellen, metsähiihdolle valmistaudun, sarkatakkia ylle jo sovittelen, harmittelen kun ylänappi ei tahdo pysyä kiinni. Ja ihmetellen kiittelen joululahjaani ja sen antajaa: nyt minun kaapissani on se 1.painos Pitäjän Pienempiä  - saaristoväkeä arkisillaan.

ALEKSIS KIVELLE 

"Seitsemän Veljeksen" kuolemattomalle runoilijalle omistettu hänen satavuotis-muistopäivänään 10. X. 1934. Volter Kilpi

Kenelle on Suomen kansa kiitollisuuden velassa siitä kielensä ja henkensä jalosta ilmaisusta ja korkeasta kaunistuksesta, jonka Aleksis Kivi Seitsemässä Veljeksessä on sille elämänsä lahjana jättänyt? Tietenkin Aleksis Kivelle itsellensä ja sille kohtalon armolle, joka hänet kansallemme soi kirjallisuutemme huomenissa."

*********************************************************************************

Malakias Härkäniemi ja Juhani Tamminen     27.01.2010 -

8

5

"Retari puolisortuutissaan oli juhlallinen mies tällä hetkellä, kuin ruhtinas ikään kulki hän miehestä mieheen, kätteli ja puheli, askel piteni ja tanavoitui jokaiselta koron siirtämältä ja kukin sai sanansa kuin kuninkaan parrasta."

Vaasan kaupungissa, mikäli mediaan on uskominen, ei muuta mainittavaa tunnu olevan kuin Tamminen. Juhani, aurinkokuningas. Kustaa Vaasa, kaupungin perustaja, on hänen rinnallaan pilipalipoika.

Kaikki olisi hyvin, vaan kun raha ei riitä. 'Tämmöinen turhanpäiväinen pikkukaupunki' antoi Tamminen jossakin ymmärtää.

Ihanpa piti hätkähtää, että kuinkas sattuikaan: Aloittelin Alastalon salissa kolmattatoista lukua kun tieto Tammisen uusimmasta elämöinnistä tuli julki. Härkäniemen Malakias kertoo tarinan Albatrossista, uudenuudesta fregatista, joka seitsemän vuoden odotuksen jälkeen palaa murjotun näköisenä ensipurjehdukseltaan Vaasan satamaan. Että siis Tammista ennenkin Vaasassa on oltu ja eletty ja outoja koettu!

Härkäniemi kertoo tyhjätasku-Villestä, joka saa kuin saakin kootuksi velkarahaa niin paljon että rakennuttaa kolmimasto-fregatin. Lähettää sen sitten rahaa poikimaan maailman merille, kahvisäkkejä Rion möljästä hakemaan. Sille tielleen jää laiva ja ajanoloon velkojatkin luopuvat toivosta saada Villeltä rikiäkään takaisin. Ville palaa puotipuksuksi Valmqvistin tiskin taakse ja käy joka ikinen päivä vuosi vuoden jälkeen, talvellakin jäätyneen meren aikaan, vilkaisemassa josko Albatrossi olisi palannut.

Toivo on mennyt, kunnes yhtenä harmaana lokakuun huomeltaina satamaan ui merkillinen otus, tuli kuin Turkin sodasta nenä niistettynä puoliupoksissa uiva ränsistynyt laiva: "Totisesti, olipa laiva päässyt haalistumaan! Kylki koko pituudeltaan harmaan hallava kuin savirapakossa rypenyt musta lammas, terva varisevilla suomuksilla niin kuin puolen vuotta tiinun laukassa maannut säynään kyljyspieli! ... Niinkuin pihaton päätyseinä, kun talvinen tunkio on kärrätty pellolle!"

Siitäpä se sitten ilo alkaa. Ja rahaa on!

Tulisipa nytkin jonkinmoinen Albatrossi Vaasan satamaan, niin Tammisen Sport olisi pelastettu! Vaikka enpä luvun loppua tiedä, hyvinkö vai huonosti käy, koska vasta on avattu arkut, maailman rahoja täydet.

"Fregatin riki sillä oli, ja isonen olikin fregatiksi, mutta mastot ja rakapuut jo kaukaa nähden sormenpaksuisessa sammaleessa ja lieneekö kokki ripustellut vanhoja tiskiriepujaan raakoihin, purjeiksi ei ainakaan juljennut niitä homeenmustia riekaleita kutsua, joita mastoissa pärjättiin kokoon siinä kuin alus lipui keskiredille. Albatross se oli, joka siinä ankkuroi, se asia ei muuksi muuttunut, vaikka kuinka tirkisti ja kuinka polvia heikotti." Volter Kilpi: Albatrossin tarina. XIII luku Alastalon salissa, kuvittanut Erkki Tanttu, 1965  
**********************************************************************************

Perjantaipullo     06.02.2010 -


7

8

.

Semmoiseksi on mennyt, viikon kun panttaa niin johan maistuu, ensin kunnon loraus ja sitten tipoittain nautinta, kulaus kerrallaan. Aikansa kun hölskyttelee, imee ja nielee niin tyytyväinenhän sitä on, väliin onnellinenkin. On. On. On.

On viikollakin mieli tehnyt, vaan ei ole tohtinut tarttua loppumisen pelosta: mistäs täältäkin otat uuden - kaupungista asti joutuisi rahtaamaan, eikä se viikolla onnistuisi, se käynti, eikähän näin jaloa ainetta, vuosikertaa, saisi sieltä, ei mistään. Korkki vain hyvissä ajoin kiinni niin kyllä tällä vappuun saakka päästään; ottaapahan huonompaa kuraa sekaan kun oikein tekee mieli päätä sekoittaa.

I  kielenkostuke

"mojakka juttu"

II  tuikku

"hellittänyt parrastaan"

III  huikka

"niinkuin suopavoidetta keloille"

IV  moukku

"laiva rytinällä lähtee petiltä"

V  tömäys

"kehoitteli hän ensi leukavuoroikseen"

VI  kulaus

"lykyn potkua"

VII  hörppy

"jutun juuritellut parroiltansa"

VIII  tujaus

"omastakaa syyhyäkään"

IX  ryystö

"kutka palaa kuin saamari ihonahassa"

X  loraus

"laveammilla maistuu lananan alla kaapimisen kirpivä makea"

XI  imaisu

"mielenhyppyset sormenpäineen rahankutivilla ja ansionsyhymillä, niin pölkkytukkeja istuu minun tuoleillani, eikä ihmisiä ja kristittyjä luterilaisia"

XII  korkillinen

"ajatukset vilkkuivat varsoina"

Ei siis väkevää mahan täydeltä, kierrämme korkin kiinni niin ei lauantaihuomeltaina vapisuta.

Vajaa sivu, oikeastaan kolme virkettä Volter Kilpeä perjantai-illanhuumaan. Viikolla ei passaa - riittää jaloainetta kesänkynnykselle, vastaavaahan ei enää saa kun koko saaristolaiskuvaus on silloin nautittu: Kirkolle, Pitäjän pienempiä ja Alastalon salissa, mainitussa järjestyksessä. Takuulla tuolloin melkomoinen mandoliinikrapula tärisyttää ja paha mieli, kun joutuu korvikkeita vapusta eespäin lipomaan: Koivukaria tai jotain ennen kuin taas kunnolla ottaa - Lehtoseen, Lassilaan, Salamaan juurimultia myöten paneutuu.

Vaan nyt riemuitkaamme, iloitkaamme, nautitaan tipoittain Kilven volteista niin kauan kuin iloa piisaa! Väkevän makeaa on aine: jo yhdellä sivulla enemmän kuin monella koko kirjassa kaikin!  Tämäkkää on aine, hyvin vähästä nuppiin tömähtävää.

PS  ON TÄÄ NAURETTAVAA, IHAN OIKEESTI; EIPÄ ENNEN MOISTA HALTIOITUMISTA, ENPÄ MUISTA - EN RAASKI LUKEA KIRJAA ETEENPÄIN, KOSKA SE LOPPUISI!!! ONKOS HASSUMPAA KUULTU! (Tuossa ohessa oikealla on kuva nautinnan jälkeisestä transsista)

 "Kun menomatkalla kryssättiin Bornholman sivussa, försti oli lähettänyt jungmannin mastoon. Ei seilejä vähentämään tai lisäämään, vaan krapaamaan mesaanimaston saalinkeja, ne olivat kuulemma päässeet pahasti kerrustumaan."  Tapio Koivukari, 2002: Luodetuulen maa

******************************************************************************

Natsiko? - vois kysyä Aila Meriluodolta?     09.02.2010 -


7

6

Josko raaskisi taas yhden sivun verran Alastalon salissa istuskella - mieli tekisi, vaan entä jos loppuu herkku, entä jos Alastalon isäntä-Herman saakin parkin piirustukset levitetyksi pöydälle, rullan jo klahvistaan oli sormillaan esille sapuloinut, entä jos miehet jättävätkin toisen totilasin siemaisematta ja ryntäävät suin päin parkin piirustuksia sihtaamaan, entä jos pääsevätkin yhteistuumaan rakentamisesta niin sittenhän siinä pahasti käy ja pääriita jää riitelemättä?

Ei, en minä tohdi Alastalon saliin tänään ollenkaan kajota, tyydyn Koivukarin majakkaluodon väkeen, Sofiaan, Aaroniin ja muihin Havströmeihin, Erikssonin Janiin. Vai joko lopettelisi Meriluodon muistelot, katsoisi tuon Koskenniemen suhteen Ailan silmin, että näkikö hän edessään natsin vai vähemmän juutalaisvihaajan, sen mitä Vanhis tuolla Koskenniemi-blogissaan mittaili? Ailahan kontaktoi tunnetasolla V.A.:n kanssa; kai hän nyt paremmin miestä pystyi lukemaan ja tulkitsemaan kuin Häikiö pelkkien papereiden kautta - tosin sodan jälkeen vasta. Ja Ailahan elää vielä: jos häneltä joku kysyisi - vaikka soittaa rimpsauttaisi hänelle, vaikka Vanhis ite ...

Jännä miten paljon valinnanvaraa seuran suhteen on ropeloitavissa ilman nettichatteja sun muita nykyajan näpelöintejä: Carpelan, Päätalo, Hyry, Haavikko ja Salama, ja Heidi Liehu paksuna, jo pelkästään kädenojentaman ulottuvilla yöpöydältä syliin hinkumassa, saati jos oven avaisi, hyllyiltä laskisi koko kulttuurivuon Ahosta Utrioon!

 Salama tuossa eniten silmille hyppii Jeesuksen opetuslapsineen, neljättä osaa tyrkyttää. Kaikkien elämän kiemuroiden jälkeen on tosiaankin mielekästä yhtyä Harri Salmisen toteamukseen: "vasta eläkevuosina tässä hullunmyllyssä on mahdollista saada kiinni nuoruuteen kuuluneesta tyhjäntoimittamisen eli olemisen iloisesta tieteestä vaikkei sen toteuttamiseen tarvittavaan honkkeloimiseen enää kykenekään - hyvänä puolena kuitenkin se, ettei myöskään joudu olemaan huolissaan menestymisestään elämässä."

Siis: entten tentten teelika mentten, hissun kissun vaapula vissun ... Salama! ... eli kaikki muut pelistä pois! Tänään on Hannun vuoro pitää minulle seuraa, kunhan ensin nopeasti saan siilattua mitä näille julkiystävillemme tänään kuuluu: Viiville, Lindalle, Matille, Paavolle, Tanjalle, Tapanille, Eerolle, Maurille, Paulalle, Jarille, Mikalle, Essille, Vesalle, Lolalle, Merville, Virpille, Aikulle ... ja ja ... tietysti Jungnerille, niin ja vielä Annalle sille Abreaulle.


 "Anna paljasti, että Himoksen-konsertissa hänelle heitettiin lavalle tusinan verran kalsareita, joista kaksissa oli tuoksahtavat "jarrutusjäljet"."
 
******************************************************************************
 
 

Takaisin tylsyyteen     16.03.2010 -

5

6
  • Tanja Karpela ei jatka
  • Urpo Leppänen on kuollut
  • Matti Nykänen pomppii jälleen
  • Beckham Oravan operoitavana
  •  
  • Osta. Käy. Katso. Näe. Koe. Haista. Maista. Nuuhkaise. Pyyhkäise. Hivele. Hipelöi. Nouda.
  • Osta. Käy. Katso. Näe. Koe. Haista. Maista. Nuuhkaise. Pyyhkäise. Hivele. Hipelöi. Nouda. 
  • Osta. Käy. Katso. Näe. Koe. Haista. Maista. Nuuhkaise. Pyyhkäise. Hivele. Hipelöi. Nouda. 
  • Osta. Käy. Katso. Näe. Koe. Haista. Maista. Nuuhkaise. Pyyhkäise. Hivele. Hipelöi. Nouda.
  •  

Noissa tohinoissa tahtoo kulua aika niin tarkoin ettei muuhun liikene työkamppailun lisäksi. Anna Abreau kasvaa merkittävämmäksi kuin J-J Rousseau.

Siinä kierteessä, kuonassa rypemisessä, ei pääse sivistämään (= kuonasta puhdistautumaan) itseänsä, koska joutoaikaa ajatuksille ei ole. Kirjallisuus jää syrjään, ainoat lukukokemukset tulevat netin kautta: nopeata uutistietoa kuvien kera, mikä on samaa kuin ruokailu päivästä toiseen pelkillä donaldsmaisilla mällyköillä ketsuppeineen kastikkeineen - täyttyy, muttei ravitu. Kaasu pohjassa, turhanpäiväisyyksien vilistessä ympärillä.

Tilapäistä, onneksi, on kaikki kiire. On korkea aika palata rutiinipäiviin, turvalliselle radalle ( - Tylsyyteen, kuuluu kuiske), jota itse voi hallita ja päivänkulkua säätää, lopettaa päivä, jok'ikinen ilta juhlahetkeen: kaivaa kulloinenkin kirjojen kirja ja ennen nukahtamista lukea pätkä punnittua elämää milloin kenenkin punnitsemaa ja muistiin merkitsemää - tällä haavaa Volter Kilpeä. Sitä ennen jokunen vuosi Haanpäätä, sitä ennen vuosimäärin Päätaloa ... Tämän jälkeen vuosi Haavikkoa? kaksi Lassilaa? kolme Lehtosta? Salamaa? ... 

Valinta on oma - niin iso herra kukin kumminkin on itselleen!

Albatrossin tarinan - hyvänen aika, kuukausiko siitä jo on! - luin irrallisena, erillisenä painoksena, Alastalon salin kolmannentoista luvun Tantun piirroksin, Härkäniemen kertomuksen uskollisesta kapteenista, joka maailman merillä vuosikausia kuulumattomissa purjehdittuaan tuo persaukiselle omistajalleen suuret setelit.

Nyt on aika palata, monen arkikiireen ja huolen keskeltä turvaan suureen saliin rahamiesten seuraan: Alastalon Hermanni on juuri pannut jauhot suuhun ikuiselle kadepullistaja-Pukkilalle, ja saanut Langholman, pitäjän kaikista isoista isoisimman, keskeyttämään kiikkumisen ja lupaamaan omistusmerkinnän: "... minä puolestani olen myötä ja mukana: kahdeksannesta minä olen ajatellut osakseni ..."

Se on piste parkkihankinnan jahkailulle. Asia selvä: kolmimastoparkki rakennetaan. Alastalolainen on nyt toimennopea ja pikakiiruin ripsakasti hakee hanhensulan pitimiltään ja laatii tilat laivakirjalle piirustusten eteen allekirjoitettavaksi.

Heipparallaa!

Näin sitä taas ollaan hetken jo syrjään jääneessä Alastalon salissa Volter Kilven polvella seurailemassa saaristolaisisäntien ja kapteenien, hyvinvoipien suunnitelmia yhä paremmasta toimeentulosta entistäkin äveriäämmästä elosta - ja ennen kaikkea polvella istuessa näkee ihmisen pikkumaisuuden, olipa kuinka isoinen tahansa nahkan alla. Miten sen kauniisti sanoisi, loukkaamatta: pitäjän isoisimmankin valtaa aika ajoin turhamaisuus - pitää näyttää mistä reiästä se kana.

Jep!

Tästä taas startataan ja nostetaan Alastalon salissa parkkilaivaa kukoistukseen, menee kyllä vapun yli, taitaa mennä aina kesän alkuun asti, ennen kuin  tämä kokous on tässä päässä pidetty. Saisi mennäkin, näin antoisiin kokoontumisiin harvoin yhtyy.

On ilo polveilla.

" 'Saakoon lahnansa maihin ja parkkinsa papereihin, mutta Pukkila minä sittenkin olen ja Petterinä pysyn ja Pihlmannina kävelen trompuissani!' lohdutteli sadatteli hän ja karaisi itseänsä, koska karvaskin palanen on nieltävä miesmäisesti, ja kukon kiekaistava kukonluontonsa harjaksille silloinkin, kun pöksyt omine älleinensä pötkivät pakoa toisen kieppaavamman nokilta!Kilpi,1933: Alastalon salissa
 
***************************************************************************************************************
 
 
Suuttuu sitä vähemmästäkin, ja riehaantuu     07.04.2010 -


4

2

Alastalon salissa olemme edenneet siihen pisteeseen, että kolme varakkainta isäntää ja manttaalin omistajaa on kirjoittanut nimensä mahtavan tulevan parkkilaivan osakkuuteen: pitäjän napamies Langholma aloittanut yksikahdeksasosalla (1/8).

Alastalolainenkos aloitteentekijänä on hyvillään ja hyvän mielen polkimilla. Ja kohta jo seisoo parkkikirjan paperissa nyhteristi ja luettavissa: "Herman Mattsson - kahdeksas (1/8) osa."

Karjamaan Eenokki on saanut kunnian kolmantena tarttua kuljettamaan kynää vaon päähän paperilla. Varttitunnin huulenhörpän jälkeen on Eenokinkin puumerkki näkösällä ja vaivaisella 1/32-osuusmerkinnällä.

Sitten räiskähtää kuin salama salissa, Pukkila hermostuu niin että menettää kaiken malttinsa: ei soisi Alastalolle parkkihankinnan aloiteentekoiloa. Suu alkaa laulaa ja 'kieli suun karsinassa on järjen hyrräämillä kuin orava häkissä lyhtynsä kierimällä' ja 'käsivarsien huiskimilta peukalojen paukutukseen saakka jousipotkoa ja saamarin sinkaa'. 'On Pukkilaa ja pentelettä vielä silmien tuiskaltakin ja kulmakarvojen tuhattulimmaiselta satikutilta!'.

Vetää Pukkila Alastalon korean Siviä-neidonkin kautta rantain peliin mukaan. Ja siitäkös riita repeää, kun 'pitää kappaleen ruumiissa ja kielenkokoisen pätkän olla semmoisen kipenän suussa, että se kieputtaa miestä eikä mies sitä!'.

Suja mies Alastalo oli tavallisissa oloissa, vaan nyt julmistuu ja kiehahtaa. Siihen kitameteliin rientää Siviä seitsentoistavuotias hamehulmissa pulmusen tietämättömänä miesten keskelle ja setien joukkoon juoksunhopussa, jotta puolentoistatusinan miehen ja isännän totilasit saisivat toisen täytensä.

Suuttuu Siviä-sirkku ja sanat singottuaan hylkää totivesikannun permannolle ja häipyy veden kiha silmävälkkien ripsikarvojen välissä salista.

Alkaa toisen osan kuudestoista luku sivulta 193, missä 'Parkkikirjojen kirjoittamista ei jatketakaan, koska on muuta estettä ja ajatuksen aihetta, ja Siviän jättämä totivesikannu edelleen röyhyää laattialla, kunnes Härkäniemi sen nostaa ja kantaa kiehuvia kämmenurakalla, vaikka varvaspolskassa, kynsissänsä pöydälle sylkemään'.

Kuudettatoista lukua luen ja lonaan kuin korttipakkaa kuukaudenpäivät ihastuksen into verissä. Enkä malta, vastoin tapojani, olla kurkkimatta jo seitsemänteentoista lukuun alustavasti tiirailemaan kuinkas äijäin käy, miten Pukkilan; herkkuruokain tuoksu näyttää palauttavan Pukkilan ja muutkin miehet maanpinnalle ja ruotuun sekä sopupäälle jälleen, ja lukijan lukuimuun.

Volter, Volter - oletpa taas tekosesi tehnyt, varsinaisen taoksen takonut! Aarrearkkua tässä kaikessa rauhassa lukija kaivelee. Ja on kaivellut jo viime kesän lopusta 26.8.2009 asti. Nam. Tiuran Marjaako tai muuta Merisaloa tähän kaipaisi!

"- Kantakaa itse kannunne ja totiliemenne sensijaan, että häkläätte, isot miehet, kuin Vanu-Miina villoja, ja jahtaatte kieltenne karttapiikeissä samaa syytöntä ihmistä koko kultaisen päivän, ja istumisen intillä niinkuin kärpänen, jota ei nimeltä sanota, lypsylehmän takapuolia tarhalla! sanoi tiuskaisi Alastalon Mattssonin tytär ja Eevastiinan flikka nasevasti kuin isä ja kielevästi kuin äiti." Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa

*************************************************************************


Onni katoaisi jos Renny Harlin tahi Jone Nikula ilmestyisi     17.04.2010 -


.

3

5

+

r

i

s

a

t

Ei voi kahta onnea kerralla halkeamatta kestää. Siksi toista olen vältellyt, silti vaaniskellut, silmällä pitänyt, ettei vain karkaisi. Toisesta sen sijaan olen nauttinut täysin siemauksin ja pohjia myöten.

Nauttisitte tekin, jos vain malttaisitte:

"Siinä nyt oli sana ja karvainen penikka salissa ja neljällä käpälällä, ja Pukkila huomasi itsekin leimauksessa, että nyt oli tullut sanotuksi liika paljon samalla kertaa ja suunkarsina päästänyt veräjästänsä hyppivän kilikaritsan sijasta puskivan pukkivuohen, sarvet pääotsassa ja sorkat kaviovarpaina!"

Niin Volter Kilpeähän se ja siitä ensimmäinen onni.

Toinen onni on, pojan joulusta pöydälle panema, odottamassa vartoomassa vuoroansa. Kurkistetaanpas, maistellaanpas varkain palanen:

"Pietari oli tyytyväinen, vaikka jokin vähän mieltä kaiversi. Miksi tämä soittaminen tuntuu niin vastenmieliseltä, hän miettii. Ennen vanhaan hoidin puhelinkeskustakin, yhdistin puheluita, vaikka Eevalle, joka tilasi puhelun: Karihaara Suojala kaksi soittoa. Eikä se ollut vaikeaa. Niitä on semmoisia ihmisiä, jotka heti sanovat, minäpä soitan, ja soittavat vaikka mihin. Minulla nytkin, vaikka asia on hyvin hoidettu, tuntuu, että pitäisi saada asettua ja levätä, että rupeaisi tuntumaan olo tavalliselta, niin kuin ei mitään."

Eipä paljon kalpene Antti Hyryn Aitta Alastalon salista.

Pysähtyneisyys. Nyt sen keksin! P-y-s-ä-h-t-y-n-e-i-s-y-y-s. Siitä se kumpuaa kumpaisestakin se onni, olemisen ilmainen onni.

Oikein korvissa viheltää jos tähän pitäisi aukaista televisio ja sieltä tulisi vaikkapa Renny Harlinin Kurkunleikkaajan saari. Tai Rennyn itsetietoinen Amerikan naama ilmestyisi milloin mitäkin Genaa käsipuolessa taluttamassa. Saati rottamainen Jone Nikula! Onni katoaisi sen siliän tien.

Silloin viimeistään halkeaisi, eikä olisi olemassa onnen ripettäkään.

**************************************************************************


"Pärisköön paskoja tyhmemmille"     23.04.2010 -


.

3

0

+

?

.

Illalla lopetin Alastalon salissa kohtaan, missä isäntä Mattsson puhelee variksesta, joka ei "istumasijaa saa tunkemallakaan latvoissa Lahdenperän puolella aitaa ja variksen pursto puskemallakaan persettä sopimaan mäntyvillojen havuhuppiin!".

Joka kerran on suuri yllätys kun yhdenäkin lätkähtää ruma sana kaikkinaisten kauniiden sanojen seasta lukijan otsaan: perse. Perse. Niin kuin lumisateessa lumihiutaleiden leikkiä katsellessa kiteiden seasta hulahtaisi ripulipaska. Ensin se pysäyttää, sitten jysäyttää ja lopuksi hymyilyttää.

Kynä kädessä luen Kilpeä - niin sitä on luettava. Koko ajan joka sivulle on pakko vetää useita viivoja sanojen alle, raameja lauseiden ympärille. Yhä aina vaan Volter löytää tuoreen sanan, vereksen ilmaisun joka elähdyttää ja säväyttää.

Tätä iloa on jäljellä enää vaivaiset 150 sivua ja sitten tyhjyys, vähän niin kuin  ulkomaan reissun jälkeen kotikylän raitilla. Lukemisen tahti hidastuu ja hidastuu, sivujen huvetessa pelkää kaiken loppuvan. Nyt on käynyt niinkin että kesken virkkeen vedän pystyviivan ja lopetan; enää puuttuu että kesken sanan lopettaisin päivän Kilven!

Plaraan luettua, luen viivattua - ehkä tässä viehättää myös murteemme erilaisuus, kalskahtaa kaukaisuus, asuinseutumme vastakkaisuus. Rumien sanojen, hävyttömyyksien määrä on minimaalinen; karjalaisen rahvaan H. Turunen olisi ennättänyt vosuta sen sata hävyttömyyttä siinä missä länsisuomalainen Kilpi yhden.

Tänään kokoan suurinpiirtein kaikki Alastalon salin rumahkot samaan kekoon ja poltan ne lopuksi roviolla.
  • "Pärisköön paskoja tyhmemmille"
  • "mitä saatanaa on hauruilla tekemistä siellä, missä mies haukea pyytää"
  • "nypin ja tiedän, onko paskaa käsissä vai hamppua"
  • "Perse edellä oli Eenokki siinäkin asiassa"
  • "sen piti olla paskanen vierestänsä"
  • "joko sinä virkasi paskannat"
  • "perseen hievahtamatta edes tuuman vertaa irti tuolilaudasta"
  • "Voi helvettiä, kuinka minä häpeän"
  • "niin kuin olisi piru perseen takana nykäsemässä"
  • "mies, hosuu turhia ja potkii tyhjää niinkuin tuulennussija ilmaa niitunojan yläpuolella"
  • "paskoja prätisit ja turhaa tohisit"
  • "Saatana! pääsi Alastalolta"
  • "semmone kasa kon kirpun paskamurunen"
  • "Parkista puhelen, parkinpaskasta!"
  • "Säkki jäi isännäksi paikalle ja säkin perse istumaan isosena kedolla"
  • "siimalta toppiin, kun minä käsken, joka klippu kuin pieru kirkonpenkkiin sihdiltänsä ämmän hameista!" 
******************************************************************

Maaherran piippu ja tuomarin piippu rauhanpiipuiksi     26.05.2010 -

.

8

.

.

.

"Härkäniemen aikaisemmat aamupäiväiset aprikoimiset maaherran piipusta osoittautuvat oikeiksi ja Alastalo virittää kuin virittääkin piippuhyllyn edessä helmitaatin työnvirkoihin suupielessänsä ja kävelee salissa niin, että savu jää taakse, keinutuolille keikuttelemaan niinkuin Langholmakin tuomarivainaan piippu suupielissänsä häntä vastapäätä."

9 kk on tänään istuttu Alastalon salissa. Oli 26. elokuuta viime vuonna kun suurella intohimolla Kirkolle ja Pitäjän pienempien jälkeen tarrauduin Kilven Alastalon saliin.

Vappuun mennessä suunnittelin parkin paperit järjestykseen laittavani, vaan reilulla kuukaudella aika ylittyy: jäljellä on vielä XXIII luku, 'jossa vihdoinkin Alastalo kokoo parkkikirjan pöydältä ja lukitsee klahviin ja jossa tapahtuu muutakin juhlallista'. Eli ökyeläjät tarttuvat arvokkaisiin piippuihin ja aloittavat öyhyttelyn.

37 sivua vielä onnea kestää - eipä paremmassa seurassa olisi voinut talveansa, viimeistä - niin uskon, kaikesta huolimatta -  opetusvuottansa viettää! Miten helpottavaa oli istuutua Alastalon salin merenpuoleiselle seinäpenkille romutettavan koulun ja sitä seuraavan piinaavan koulutyön pinteistä.

Samanmoiset rikkaat isäntämiehet, jotka arjessa kunnan salissa tuhosivat koulun, päättivät kirjassa rakentaa kolmimastoisen uuden uljaan parkkilaivan.

Talvi oli tunnetta täynnä: jos kirpaisi niin kyllä hyvittelikin.

Ja kuukauden päivät vielä tässä molempia riemuja riittää. Olisiko se sitä rauhanpiippujen aikaa?

"Suussa on kumpaakin, sekä sanaa että sylkeä, ja niitä sopii tarpeessa käyttää kumpaakin lääkkeeksi, kun on sattunut vahinko ja haava tarvitsee nuolemista! ajatteli Alastalo ja oli sopu-mies, koska siihen oli varaa. - Syödään pöydässäkin räätti kerraltaan sitä myöten, kun niitä kannetaan pöytään, ja asiatkin, se asia erältään, mikä kulloinkin on vuorollaan ja lykkää sarvea kouran kukistettavaksi, niin työ tulee suoritetuksi niinkuin ateria syödyksi, eine rauhassa ja suupalanen ja kouranpideltävä erältänsä, ja saa haukotella välissä, jos ruuanpainuminen tarvitsee aikansa, ja ajatella raossa, jos järjentoimi tarvitsee levähtelemistänsä!"  Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa

***************************************************************************

 Leikin loppu     06.06.2010 -

0

0

0

0

0

VIIMEINEN SAVOTTA  XXII

Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina  (7C, kolea tuuli, valoisaa)

Eilen kaikki päättyi. Kyläkoulu vaaralla sulki ovensa.

Tuhat asiaa tuli tehdyksi, tuhat jäi tekemättä. Kolme oli asiaa, joista loppuun saakka pidin kiinni ja joista sapiskaa myös sain:

1. Koulunjohtajuus  2. Oppilaiden omatoimisuus  3. Ei rangaistuksia jälki-istuntokuittauksena

Upeaa, hienoa ja mahtavaa on ollut olla opettajana ja apuna monenmonituiselle oppilasjoukolle. Koulunjohtajana olen ollut siksi, ettei koululla olisi ollut johtajaa: pitkälle koulutettu työntekijä ei tarvitse kontrollia vaan vapautta, joka synnyttää halun tehdä parhaansa omalla tavallaan ja luovasti.

Itse olen täysin epämusikaalisena ihmisenä kuvitellut olevani kapellimestarina orkesterin edessä. Ja tärkein tehtäväni on ollut huomata, etteivät kaikki soittele samanlaisilla soittimilla, kaikilla ei ole polvellaan haitari, vaan jokainen käsittelee erilaista instrumenttia. Minun tehtävänäni on antaa soittaa jokaisen omalla soittimellaan, muttei koko ajan sooloillen vaan niin että koko orkesteri soi persoonallisesti yhdessä, eikä se rumpali rummuta kaikkien päälle.

Viimeiset kolme vuotta olivat vaikeimmat, suorastaan mahdottomat, koska nuotit revittiin käsistämme ja tilalle työnnettiin epäkelpoja sävellyksiä ja soittimia.

Työnantaja halusi lopettaa orkesterimme, niinpä soittamisen sijasta jouduimme tämäntästä tukkanuottasille toistemme ja työnantajan kanssa. Sulosointujen sijasta tuotimme suunsoittoa ja kakofoniaa. Ja aikamme kakofoniaa tuotettuamme kävi työnantaja mittaamassa tasomme ja antoi arvosanaksi: ei lähelläkään toisen koulun tasoa. On syytä lakkauttaa epäkelpoa tavaraa tuottava laitos.

Ensimmäisellä kerralla koulun lakkauttamisyritys epäonnistui, mutta painostus jatkui ja lopulta keskustapuolue sai osoitettua muutamille kannattajillemme ettei huonoa kannata kannattaa. Lopulta kolmivuotisen taistelun jälkeen valtuusto päätti lakkauttaa 70 oppilaan koulumme äänin 13 - 8. Kokouksessa kylänmiehistä, arvostettu kunnallismies, Kauko Kaasinen sai yleisöpuheenvuoron, jossa hän jyrkin sanoin paheksui koulun ja kylän tahallista kuolettamista sekä esitti koulun muistolaattaa, johon hakattaisiin lakkauttamisen puolesta äänestäneiden nimet*.

Oli miten oli, elämä jatkuu, ja on tässä ja nyt. Kiitän kuluneista vuosikymmenistä ennen kaikkea oppilaita, vanhempia ja niitä luottamushenkilöitä, jotka ovat olleet tukemassa koulumme säilymistä ja koulutyötämme. Samoin työtovereille kiitos ja kunnia.

Koulun ensimmäinen johtaja ja opettaja oli Otavan ja WSOY:n ammattikirjailija K.A.Järvi ja viimeinen kirjallisuudesta kiinnostunut  SARVin amatööriarvostelija, blogipottuilija hikkaj.

Vaikka 113-vuotinen sivistyslaitos lakkaa, niin korvikkeeksi kolmipuolivuotias blogipottu jatkaa. Käykää kylässä - tarpeen tullen!

"No hei taas, muistivihko! Vaikka rahat on kaikki ja sorruttu olemattomiin kamppeisiin, niin onhan kuitenkin VAPAUS ja edessä lämmin kesä ja paljon sääskiä. Hellurei . . . ! Näitä piirteli Vikke Nilo" Kalle Päätalo, 1966: Viimeinen savotta

*"Lakkauttamista vastustivat Kari Kulmala, Ilpo Jorasmaa, Mikko Juvonen, Väinö Jordan, Jari Pitkänen, Jouko Päivinen, Arvo Tikkanen ja Merja Vaittinen.

Lakkauttamisen kannalla olivat Tapio Hämäläinen, Tuure Hirvonen, Irja Ihalainen, Lasse Korhonen, Harri Laasonen, Raija Helmi, Merja Leskinen, Raili Makkonen, Urho Makkonen, Satu Melkko, Timo Mölsä, Saila Tarkkonen ja Marjukka Viljala."  Koti-Karjala 16.12. 2009


****************************************************************************

Kunta Kinte on pian vapaa lukemaan     27.06.2010 -


.

(nulikkamainen vapauden tunne yltymässä)

"...niinpä olivat sanatkin hetken hyvissä saaneet ilmaa liepeisiinsä ja lähteneet järjen tanterilta mielen liehumille ja helmahuiskeille."

Juhannusaattona 25.6.2010  mummon tekemän vastan hauduttamana

Kuukauden päivät olen vetkutellut Volterini kanssa. En ole istuutunut Alastalon salin penkille, tarkoituksella olen karttanut. Parkkilaivan osuudet ovat merkityt. Piiput sytytetyt. Pääruoka tuoksusta päätellen tuloillaan. Langholma on saatu houkuteltua takaisin saliin (hänhän ei voinut sietää Alastalon Hermannin kevytmielistä marssia ja toimitusta parkkikirja käsissä huiskimassa salin ympäri Pukkilan käsikynkässä Härkäniemen kanssa).

Kaikki kunnossa. Kaikki on valmista, sen kuin tulevana talvena kaadetaan metsä ja rakennetaan parkki, kolmimastoinen, mikä tosin jää kirjan loppuessa lukijan mielen kaadettavaksi ja rakennettavaksi.

En ole raaskinut istuutua saliin, koska sehän olisi tämän sarjan, Saaristolaissarjan, Volter Kilven myöhäisiän kypsän kypsän tuotannon loppu: Alastalon salissa 1933, Pitäjän pienempiä 1934 ja Kirkolle 1937. Neljä vaivaista sivua ja sen jälkeen Kilpi on siirrettävä syrjemmälle, koko sarja luettu. Jätettävä, ryhdyttävä uusiin tuumauksiin ja tuumailuihin. (Onneksi sen päätöksen saa itse tehdä; helpotuksen huokaus on pääsevä kun voi vähitellen jättää omaan arvoonsa tuon ilmaisun esteeksi asettuneen sensorin, sivistyslautakunnan salaisine nuhteineen.)

Niin neljä sivua ja sitten esille Lehtonen, Lassila taikka Salama, Haavikko - kokonaan kaikkineen niin kuin Mukka, Päätalo, Haanpää. Vaiko Lehtosta, Lassilaa, Salamaa, Haavikkoa osina, palasina? Kun ei enää viitsisi haukata palaa sieltä, toista täältä, vaan on nautittava koko kakku ajan kanssa. Antaapa ajan ratkaista, syksyn saada. Päättää sitten mikä nautinnoksi syyssateisiin, talventuiskuihin valitaan. Tosin vaikea (mahdoton) on löytää Kilven veroista isän polvea, jolla tuleva talvi istuskella.

Ihan ensin kyllä lopputarkasteluun joutuvat ne Huovisen Kylän koirat, kun ei tarvitse enää olla sidottu, tilivelvollinen Kunta Kinte, orja kunnan isäntämiesten ikeen alla. (Tunnehan hipoo nulikkamaista armeijasta kotiuttamistunnetta! Poistutapa vielä maahan, senkin kehno ...) Voihan elämä!

Juhannuspäivän iltana 26.6.2010  vapaan Suomen lipun laskun jälkeen, +16C

Kuuden tunnin kokous  Alastalon salissa on nyt 800 sivun jälkeen päätöksessään: parkkilaiva hankitaan ja sen kunniaksi kirjan päättyessä jäädään Alastaloon syömingeille ja vielä sen jälkeen juomingeille, sillä "ei Alastalosta enempää Eevastiinan kun Hermanninkaan hommista ja sallimilta vierasta tavallisestikaan aterian jälkeen karaisemattomana ehtookylmiin päästetty, saati sitte tämmöisenä päivänä ja parkkipidoista!".

Kymmenen kuukautta, tismalleen, olen salissa myötä istunut, nauttinut, lukenut - mit den guten appetit!

Puolitoista vuotta, toissa vuoden joulupäivästä, olen Kustavin saaristolaisten kanssa aikaani viettänyt. Ylen kiitollinen olen heille heidän tarjoamastaan isottelunhaluisesta seurasta, vaikka viimeksi minä olisin kyllä saaristolaisisäntien ja kapteenien kynnen alla halunnut elää, sillä ei heillä juuri muuta ihmisen arvonmittaa ole kuin manttaalit ja rahanmäärät. Volter Kilpi kirjoittaa heidän himonsa, ajatuksensa ja aatoksensa, arvojärjestyksensä,  sielunliikkeensä sisältä päin julki. Silti ilman heitä ja Kilven ainutlaatuisesti välittämää tunnelmaa tässä älyä vailla olevassa turhanpäiväisessä koulumylläkässä olisi ollut kestämistä.

"Härkäniemi, joka kauan oli ollut hiljaisin, ja jonka sydän siis oli täysin parrastasainen, ja joka myöskin,  jos munaskuihin asti näki, oli taatusti vakain ja uskollisin sielu salissa ja Alastalon lähin mies ja käsivarren tuki, hän nyt ensimmäisenä Langholman jälkeen valmistui tähjille ja jutunkypsiin. "Sinun henkesi kupeissa on siittävä sarvi ja sinä astut toimentiineeksi koko seurakunnan!" lausahti hänkin sanansa Alastalolle ensi mielensä täydeltä ja oli painava ja paikallansa kuin arkki Araratilla. Härkäniemi muutti kuitenkin nopeasti nuotin arkisemmaksi ja lisäsi saarnaansa maananataipäiväistä: "Onpa sinulla kuitenkin ollut juoksemistakin ja vielä viikkoisempaa hengenvähtiä, ennen kuin olet jokaisen meistä kääntänyt uskoosi, niin että nyt istumme niin monta kuin meitä on minä-Mattia salissa ja oman pään vikuria tuoleilla ympärileikattuina amalekiittoina seurakunnassa ja herranvertaisina parkinretareina pässikarjassa!" Hän antoi silmänsä vaeltaa Pukkilasta Eenokkiin, ja vaikeni, sillä mitä enempää tässä oli sanomista, koska asia oli valmis ja ateriakin odotettavissa." Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa

****************************************************************** 
 
Parin vuoden saaristoseikkailu  kesti lopulta


vain 1½ vuotta - oli parasta mitä suomenkieli voi tarjota. 
06.01.2009 - 25.6.2010
 


***************************************************************************
******************************************************************************
.
.
Päätetty: seuraavaksi Joel Lehtoseen käsiksi......

Pullo hellän muiskun antaa!     21.11.2010 -

.
"Tuttu on matalainen kylä, joss' ei elääksensä ihmislapset muuta voi kuin juoda kuollaksensa; vanha tuttu siell' on olven tuoksu."
Lahjapukettejaan pikkuhiljaa ajan kanssa avaa nyhräilee syntymäsankarimme. Aloittaen rapistelun rumimmasta päästä, tietäen taattua laatua saavansa, sillä sananhaltijaystävältä, bibliofiililta, lahjakirjan sai: Joel Lehtonen - Markkinoilta, 1912, I painos, Rakkaitten muistojen sarjaa. Sivutkin kiinni vielä toisissansa, paperiveitsellä luennan tahtiin auki viiltelee.
Mikä meno, mikä lento! Mikä ilmaisuvoima, voi veljet sekä siskot siellä! Mikkelin markkinoilla, kuin Rovaniemen!
  • naaman-nallit
  • kolme reuhkapäätä isäntää
  • hevot huiskuharjat
  • tukka hurrin harrin
  • koiran haukku, Hurrin luske
  1. Himalaisen Oski, melkoisen talon pariveljes
  2. Tasavaisen muori, pulleana kuin papin rouva
  3. Tasavainen itse, pitkä mies, reuhkahatun alla siansilmät
  4. Himalan veljeksistä vanhempi nuorikkonsa kanssa
  5. Maljas Ienokki ukkomies, vento, punanokka, hymyhuuli kumppalina luvatonna, tavatonta! - piika naapurin
  6. Perttu Porhonen, riuskea miehenkuva
  7. Nurkkahovin Massi, vauras, tarkka hengen-päälle asti, työntyy muitten rekeen säästääkseen
  8. Hepsun Jahvo, hauska, reima pulska, löyhkä leskimies
  9. Jätkä Eeliel
  10. reet kymmenkunnat
Jos ei tuosta sakista, noista eläjistä, niin kestäs mistäs sitten oivan 'paistin' otat, Mikkelin markkinamatkalaisia kun Joel kyyditsee!
Lukee, lukee, repii, innostuu, sankarimme viivaamaan.
"...kanss' armaan hämärissä käytiin, hemputeltiin..."
"...Mutta varsin monen pukkilaudan alla köllöttävi pullikkainen... ... Koliaatti, miesten kellistäjä. Ja ne pullot hellän muiskun antaa!..."
"...Vaan kun aurinkoiseen pirttiin mennään, siellä liesi loimuaa ja kahvi kiehuvi ja hiiliin sähisee..."
"...kaataa miesten kupposihin kermaa pullukastaan, joka nuorta rintaa äsken komeasti kohotteli, urhon kukkarintaa, kaataa kerman, jot' ei kissat kuulu maistavan, eikä naiset saa kuin haistella..."
Jokos kohta Kilpikin jo kalpenee? No ei nyt Volter tämän sisämaisen rahvaan eessä sentään, toista se on  merellinen meno saariston!
Mutta on Joelilla potkua ja vellontaa. On. On. Aivan yllinkyllin..

 







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti