Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

maanantai 18. syyskuuta 2017

Ei nimellä huoli koreilla

Joensuun kirjallisuustapahtuma. Heh. Yksinkertaisuudessaan ihan heh!
Aika myyvä.
Siinä voi kauppamiehillä olla naurussa pitelemistä.

Meille nynneröimmille kelpaa vallan mainiosti; myyvempi otsikko voisi karkottaa meidät vakavamielisemmät pois koko tilaisuudesta. Meille kelpaa vain paras ja laadukkain, kuten radiosta Yle Radio 1. Muu on kaupallista höpötystä.

Kahdeksannentoista kerran kokoonnutti viikonloppuna Joensuuhun tämä tapahtuma, jonka aikoinaan synnytti tuskissaan kaksi naista Mikkelissä hotellin sängyssä: Tuula-Liina Varis ja Eila Nevalainen. Lue vaikka Karjalan Heilistä.

Kolme marjaa kävin poimimassa sieltä tänä vuonna pottuuni.
  1. Matti Salminen. Toisinajattelijoiden Suomi on kirja jonka olin lukenut halulla hartahalla tässä potussa sekä Kirjavinkeissä ja lopulta lahjottanut sen kollega Matsille hyvin tietäen että hyvin uppoaa ilman ennakkoluuloja. Salminen kiteytti valtavirran vastaanoton epä-älylliseen 'N-liitossakos muka sen paremmin!'-nitistykseen. Urho Kekkonenkin muuten mukana puolensadan toisinajattelijan poiminnassa.
  2. Simo Hämäläinen. 'Onneksi olkoon isänmaa - mitäpä on mielessä säästyneen pojalla.' Tuollaisen otsikon alla tarinoi, paljon vakavamielisemmin ja sopeutuvammin kuin odotin. Ei puhunut mitään edes kuuluisista kaupungin vähäveroisista autokauppiasveljeksistä, kuten viimeksi parikymmentä vuotta sitten opetäydennyskoulutuksessa. Kätkäläisyys lie kuollutta kamaa.
  3. Volter Kilpi. No oikeastaan tämän takia sinne sunnuntaina, esittävän taiteen päivänä, kampesinkin. Ylin suosikkini. Enkä pettynyt.
"Ellei lintunen siiville heity,
ellei ihminen uskoonsa luota,
eipä lintunen ilmoja havi,
eikä ihminen Jumalaan saavu!"

Suljetuilla porteilla, Kilven viimeisestä teoksesta lauloivat, musisoivat.

otsikon jatke: ...jos ei kuvillakaan.
- Huikeeta! sanos Selänne ja muut sanaköyhät huippu-urheilijat.
Minä väännän sen lisäksi näin:
Kilpeä kiillotti laulaja, lauluntekijä Tomi Pulkkinen koostumuksella Trio Elävät todisteet. Loistava esitys, ennen kaikkea selkein ääntämyksin, mikä välttämätöntä, kun Kilven kielestä kyse. Oli porukka juonen löytänyt; olisi siinä Alastalon saliakin muutaman tunnin kuunnellut - Kirkolle-kirjasta puhumattakaan.

Jos jotain jäi vaille musamiesten esitys niin tätä vielä olisin odottanut sävellettynä:

"Sarvea torkottaa kuorimöyriäinen
ja tunnustelee maailmaa ympärilleen niin pitkälle kuin sarvi yltää,
ja torkottaa ihminenkin
otsansa tuntosarvea elämään,
minne järjen haun karvan kärki pimeyksissä osuu,
seiniin tai tyhjiin..."

On se Kilpi V vivahteikkuudessaan ja hämäryydessään viimeisen päälle humoristinenkin.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

lauantai 16. syyskuuta 2017

Liikunnallista kulttuuria

Kitee on kaupunki, tosin ei vielä niin iso että pormestari Vapaavuori olisi kutsunut Auvisen isojen poikain miitinkiin, mutta kuitenkin niin suuri että peräkkäisiksi illoiksi riittää huippuosaamista esitettäväksi suurelle yleisölle (n. 500/20).

Nytkin kahtena peräkkäisenä syyssadeiltana piti ajaa suikasta esiintymispaikoille kummia kurkistelemaan: Rantakentällä meistä tuli suomenmestareita torstaina pesäpallopelissä, ja perjantai-iltana Kiteesalissa päästiin nauttimaan eurooppalaista viisikielistä teatteripeliä, hmm! Eipä vähemmän!
Kulttuuria kumpikin, Potkua sieluun.

L'Avare de Molière
Se taas on katselijan, kokijan silmissä, korvissa ja tunnoissa, kumpi taitoesitys sykähdyttää sydäntä enemmän, kouraisee munaskuita myöten.
KiPan A-pojat pesäpallossa, vai mannereurooppalaisen Hippana Theatren muovaama omanlaisensa Molieren Saituri. Toistakymmentä uransa alussa olevaa räpylä-/mailataiteilijaa vai viisi teatterialan täysveriammattilaista?

Mitäpä tunteita arvottamaan, paremmuusjärjestykseen panemaan.
Toiminta oli kummassakin liikunnallista, tehokasta ja tuloksellista: katselijalle ei jäänyt paha maku suuhun, vaan päinvastoin.

Mikä tärkeintä: jäi kysymyksiä pohdittavaksi kotimatkalle. Epäolennaisiakin, kuten eiköhän poikia kylmänyt kultamitaliräpiköinti Kiteenjärven mutalikossa, taikka olikohan sillä Saiturilla kaikenkukkaraksi vielä toinenkin poikkeama, kun pelkkiä miehiä jututti yleisön joukkoon näyttämöltä hypättyään, ja missä vaiheessa ne muka saksaa puhuivat ja ...

kuva: Niilo Hirvonen
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Ei pitäs käydä kaupungissa

kun pelikasinonhoitajamies ei tiennyt jotta mikä on junapeluri
eikä
minna kuka on Viktor Klimenko*!

Toisaalta eihän meikäläisellekään sano yhtikäs mitään Almat eivätkä Steam Machinet, Valve Corporationin pelikonsolit/pelitietokonekonseptit.

Mutta mukana tässä vaan yritetään räpeltää.
Jälkijunassa, ikään kuin junapelurina
- ihan ukkina.

*Tark.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Lauantaita!

Ei oikein syty eikä sytytä. Vaikka pitäisi. Kuukauden kaksi jo pyristelty kirjan kiemuroissa. Sentään Hitleristä on kysymys, ja natseista.

Ja kun tekijäkin sisäpiiristä. Eli tietoa ja tuntoa löytyy.
Soutaa ja huopaa. Se kai tässä vikana kun lukijan ote lipsuu.

Jos kirjoittaa romaanin, saa, ja pitää, soutaa ja huovata, mutta jos kertoo historiasta, on parasta pysytellä kronologiassa, vaikka kuinka muistelmateos Herraskansaa olisikin.

Henriette von Schirach tutustui jo pikkutyttönä mukavaan Aatu-setään, joka kävi isän valokuvaamossa. Isän valokuvaamossa Eeva Braunkin tutustui Hitleriin. Henriette näki myöhemmin läheltä Führerin oikut ja oivallukset, mutta sisäpiiriin ei tahtonut oikein näkyä mitä ulkomaailmassa tapahtui, kunnes eräänä päivänä Hitler saa Henrietten suusta kuulla kunniansa - ja sitten Henriette Hitlerin suusta ja ...

Sielläpähän pesevät, vankilassa, amerikkalaisten sotilaiden pyykkiä Emmy Göringin kanssa sittemmin sodan päätyttyä, aviomiesten ollessa tuomiolla Nürnbergissä.
Vaan
jätetään naiset pyykkitupaan ja miehet oikeuden eteen ja siirrytään iloisempiin sävelmiin, kuuntelemaan vaikka natsien kieltämää musaa: Ravelia, Debyssytä taikka Tšaikovskia
- vapaita kun ollaan.

Mikäs meidän on viettäessä lauantaita. Edessä illalla Suomi-Italiaa koriksessa, lätkää tuutin täydeltä maksukanavilla ja ...
Viimeinen sana kirjasta
  KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

torstai 7. syyskuuta 2017

Valinnan vaikeus

Yöpöytä notkuu aloitettujen ja aloittamattomien kirjojen alla, mutta silti mieli jo uutta evästä halajaa. EJ ehdottelee runoa, MM romaania, IL totisinta tosifaktaa.

Olisi siis tyrkyllä ilon railoja, muistinkarkailua ja jääkiekkoilijan aivovammaa.

Syötiksi valintaan:

runosta pätkä -
sen kopin seiniin on muurattu sata hehtaaria myytyä metsää tai turvesuota 
 
romaanista alustus -
'Anna elää monessa ajassa samanaikaisesti. Hänen muistinsa on irronnut kiinnikkeistään. Aika on hajonnut hänen käsiinsä, ja hän tarkastelee ihmetellen elämänsä palasia.'
 
faktasta ainut ilo -
Nostin lapsen ylös ja puristin hänet syliini. Elämäni paras joululahja halasi minua tiukasti pienillä käsillään, ja samalla tunsin ensi kertaa oikeaa iloa sitten taklauksen.
 
Kiinnostaisi jok'ikinen.
Runolaina Helsingistä ostettu yksiö on Maija Varosen kokoelmasta Tuokio ilon railoja.
Romaani on Selja Ahavan esikoisesta Eksyneen muistikirja.
Tosi tarina on jääkiekkoilija Tommi Kovasen omaa kovaa Kuolemanlaakso-elämäkertaa.
 
Että valinnan vaikeus ja hankaluus taas eessä:
runolleko? proosalleko?
vaiko faktalle?
heittäyisi.
 
 

tiistai 5. syyskuuta 2017

Potku sieluun


1.) klo 14-17  Ruotsi-Suomi yu-maaottelu  (TV1)
2.) 16-19.30  Vimpeli-Kouvola pesismatsi  (Pro2- maksutv)
3.) 19.45-22.15 Suomi-Puola koris-EM  (TV2)
4.) Venäjä-Saksa lentop EM ...

Mitäs tuo tekee?
Yksin laskien kymmenkunta tuntia keskeytymätöntä urheilua sunnuntaipäivän ratoksi tv:tä. Mutta tuohan ei nyt vielä mitään jokunen pyhäpäivä taaksepäin kun Lontoossa ämämäiltiin yleisurheilussa: kävelykisapäivänä ennätti viisarikello kiertää toiselle kierrokselleen.
Töllötyshulluus huipussaan.

Vaan on se hienoa, taidetta, kädentaitoa, selkäydintä ja luovuutta, kun Late Markkanen kiertyy korille donkkaamaan ja kun Roope Korhonen tarttuu mailaan ja lyö just jetsulleen sinne minne on aikonut, aidan raosta maisemiin ja ...
      
Mikä siinä sitten on ettei tuommoinen sielua syvältä liikuttava käden taito ja sulavuus ole muka mitään Alvar Aallon, Aleksis Kiven, Olli Mustosen, Helene Schjerfbeckin kädentaidolle ja tuotokselle.
Miks Lauri Markkasen taito on vähempiarvoinen kun Eero Nelimarkkasen, kele!

Kun molempien suoritus voi olla potku sieluun.

Vai kuuluisiko moinen huudahdushuokauskysymys HS-sarjaan Lasten tiedekysymykset ?

 
 
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

lauantai 2. syyskuuta 2017

Tykkää - ei tykkää - tykkää - ei ...

Ei, en tässä päivänkakkaran terälehtiä nypi, vaan kirjan; enkä niitäkään irti nypi vaan kääntelen ja lopputulosta haen.
Vähän jää vielä auki tältä keskenlukemalta, mutta eikö tuo tuonne Kirjavinkkeihin lopputulos aikanaan tipahda, niin kuin monen muunkin kirjan, kuten tämän Paasion, joka kävi esitutkinnassa täällä ja nyt on lopputuomiolla tässä.

Eli muuan Julma Mies tässä Uotista leikkii ja tanssii kirjojen kanssa ja pisteitä heruttelee, ken kaunehin on - ja taitavin.

Aluksi en pitänyt, sitten sulin, sitten taas en, kun taas tällä hetkellä, Moottoroidun tuulitakin kohdalla, haiskahtaa jotta kyllä.

Suhtautumiseni kirjaan suhtautuu hyvin käymässä olevaan suhtautumisaallokkooni, kun kirjan nimeä ajattelee: Syöksyvirtauksia. Pakinakokoelman on kirjoittanut Tero Seppänen, juristipoliisi; kuvasta päätellen tekstinsä kaltainen, tekstinsä takana vakaasti jököttävä mies.


Maailma muuttuu, mutta Lovetun poliisipiirin ylikonstaapeli Tauno Kähtävä ei. Ei Tauno ihan paskaakaan nykymenolle haistata, mutta ei paljon puutukaan - piutpaut, ehkä.

Ei enää terrierinä viitsi lunki konstaapeli rähistä, mitäs suotta turhia - parempi vaan löhötellä ja antaa asioiden tulla ja mennä, vaikka vähän korpeaisikin kaiken maailman tatuoidut kaljupääpoliisit.
Nytkin pitää kestää naispoliisiharjoittelijaa, jonka aviopuoliso oli raskaana.
Lapsen kurittamisestakin olisi tullut rangaista, syytteeseen panna isä kun ei antanut lapsen tupakoida.

Elä näiden kanssa ristillisesti!

Kyllä tämäinen Julman Miehen Uotis-leikki plussalle eli tykkää-puolelle on kääntymässä.
Välilausunto:
Seppäsen pakinakokoelma on paineiden purkupaikka, henkireikä heillemeille, jotka eivät saa sanoa, mitä oikeasti ajattelevat nykynyansseista.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös