Tietoja minusta

Oma valokuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin jäsen ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Radiossa sanoi

Saisio kaksikin asiaa
radiossa, jota satunnaisesti kuuntelen, eli vain vessassa ja liikenteessä, jotta kaheksanko käsikirjoitusta hän väsäsi ennen kuin edes vähän sinne päin tärppäsi, sattumankaupalla sekin. PS oli kulkemassa Bulevardilla ja lukenut yhden kivitalon oven päältä OTAVA ja muistanut että hänellähän on taas yksi käsikirjoitus siellä sisällä hautumassa ja saanut mielijohteen: käynpä kysäsemässä.

Ystävämme Hannu Mäkelähän siellä istumassa paperiensa seassa. Ottanut Saision tekeleen käsiinsä takavasemmalta, selannut sitä ja sanonut jotain, jotta on tässä ainesta, mutta parempi tulevaisuutesi kannalta jos ei nyt julkaista. Siinä se oli Hannu sitä plarannut todennäköisesti eka kertaa, ja ollut mieltä.

Saisio sanoi, ettei kuuntele musiikkia taustaäänenä, vaan jos kuuntelee niin kuuntelee sitten keskittyneesti. Nyt soittotoivelistalla Pirkolla oli erittäin korkeat äänet. Erittäin!

Päivi Lipponen oli yhtenä yönä niin ikään radiossa kertomassa tunnin ohjelmassa tekosistaan ja Paavostakin, s. 1941, karismasta ja elämästä, myös kirjastaan Ihmisyyden vuoksi. Onpa hän nuori vielä, s. 1967! Paljon parempaa musiikkia hän toivoi kuin Saisio. Paljon!

Eli kyllä radiota kuunnella kannattaisi jos vaivautuisi etsimään oikeita kanavia, mutta meidän vessaradiosta kuuluu ainoastaan Nova, jota taas ei kuuntele pirukaan: niillä semmoinen vauhti päällä että pois tieltä.
Mistähän syystä eivät muut kanavat kuulu? Olisiko Nova maksanut eniten 'ilmatilasta'?

Oikeastaan eilisestä helteisestä Rajakävelystä piti tänään kirjoittamani, vaan tuommoiseksi kääntyi. Semmoinen pomppivan joustavan äkeä on ihmisen kesäinen mieli - minkäpä sille.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 18. heinäkuuta 2019

Hojo Hojo!

kolme Turusta

Heikki, ja Matti ja Teppo.  Heikki suonut nimen koko pytingille, missä ikätoverit yhä jaksoivat innoittaa satoja ikätovereita - ja keskellä viikkoa:
 - Nyt käsiä yhteen!
Ja silleen.

Ihmepatuja että jaksavat - täydessä kesäflunssassa vielä! Nytkin toinen kahden buranan voimin, toinen vellonen neljän! Kaksi tuntia täyttä työtä, tosin vartin huilin kera. Ties monesko Kissankulta kielellä - monettakohan kertaa?
La la la la lai la lai lai lai la laa
La lai la lai la laa
La la la la lai la lai lai lai la laa
La lai la lai la laa
                                      sanat Matti Ruohonen

Vaan
Näin se kesäloma toimii, kun oikean kohtaa ...

Keskiviikkona keskellä keskikesän viikkoa Hojo Hojon parkkipaikalta ei tahdo iltayhdeksältä enää tilaa löytyä, vaikka laania riittää. Kummallista. Kaks seitenkymppistä heppua on saanut väen taas vyörymään, ikäluokkansa liikkeelle ja Pöytä täyteen kuplivaa juomaa ... Noh noh, eipäs liioitella: kahvia ja pullaa vain. Autolla kun ollaan sadan kilsan päästä, hämärä kotimatka vielä edessä.

Harvinaisen aikaisin nykymittareilla ovat veljekset lavalle nousseet: iltakymmeneltä jo.

Matti ilmoittaa:
- Tämä on viimeinen keikka täällä. Mutta Areena-kiertue vielä edessä. Jäähyväiset!  -  Pienellä kesävarauksella.
- Silloin ei enää flunssa vaivaa! ilahtuu Teppo.
- Jos ei olla jo letkussa! toppuuttelee Matti.
Itseironia on heidän valttinsa. Myös lauluissa, musiikissa sitä on kun kaivaa. Eivätkä sanatkaan yksitoikkoisen tylsiä ole jos haluaa kaivella ja tönkiä. Ja jos ei joku halua, niin mikä ettei: ottakoon tosissaan. Kyllä ne oikean tunteen pystyvät meille haalarihakkaraisille välittämään, vaikkeivät nirppanokat uskoisikaan. Kunhan tuhahtelevat.

Vaan jätetään veljekset kiertueelleen. Jätetään eläkeukot, lavalle potkiutumaan. Mattihan vasta syyskuussa täyttää 70, sen sijaan aikarajan ylittäneellä Tepolla taskussa jo eläkeläiskortti, Matilla vain veikkauskortti. Molemmat kortit silti mukavia:
- Kun niillä saa etuja! iloitsevat ja iloittelevat.

Sen sijaan:
me, joille tuo kaikki yllä oleva on löysää hepreaa, palatkaamme kirjallisuuden pariin ja Hojo Hojon historiaan.
Kyllä-kyllä, sieltä Heikki Turusen Kekkosen kehumasta Simpauttajasta koko tanssilavan nimi juontuu:

"Heikki Turunen vastasikin Virvan yhteydenottoihin ja kuultuaan Virvan suunnitelmista ja pyynnöstä tulla kummisedäksi tanssilavalle, vastasi Heikki näin: ”Jos joku hullu tänä päivänä tässä eu-suomessa vielä uuden tanssilavan maaseudulle rakentaa, niin Heikki ei sano ei. Mutta minulla on yksi ehto. Avajaisissa on esiinnyttävä Reijo Taipale. Yhden poikkeuksen kuitenkin sallin; jos Reijo Taipaleella on kaksi metriä multaa päällä, silloin käy Kari Tapio.”
 
 
 


keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Kesätipottelen

kesäteatterissa osa 2 tai 3 tai 4
 - oleeton ja asiaankuulumaton yliviivattuna

Kunnon kemut vaativat arvoisensa rääppiäiset.

Jos mies kahdeksankymmentä vuotta täyttää, niin ei yhden päivän juhlinta riitä, saati kun kyseessä papin painovirhe syntymäpäivän merkinnässä - sinne klubiaskin kylkeen - niin antaa löyttä lisäjuhlintaan.
Eli viittä vaille piti järkähtämättömien ja muuttamattomien virallisten paperien mukaan Vejun päivänsä  jo viime viikolla viettää.
No mikäs juhlitaan sitten pitemmän kaavan mukaan.

Teatteriin, teatteriin! Eikun juhlakalu kyytiin ja rajaa kohti: kesäteatteriin, niissähän ei railakkuus lopu!

👏 Naurattihan tuo ja nuo kiemuraiset naimapuuhat, joita rahat ja mehät mielessä käytiin.
Ihan niin kuin pitikin. Rentoutusretkellä kun oltiin.
Kalle Kukkuran ärhentely oli totisinta totta; niin syömmestä lähtevää oli Timo Saukkosen kivahtelu, jotta siitä näytteleminen oli kaukana - täysin uskottava ukonjura. Ja entäs tämä Koposen Kaisa, mökin leski suon takaa: Johan Ulla Saariselta irtosi! 👏 

👍 Juvosen Eskon kieltä Kukkuran Kyöstinä ihhailin ihan kahella jos ei kolomellai hoolla - niin aitona puluppusi tammosta kieltä!  Eskoa asettelin mielessä jo Värtsilän Kuisma Lipposen aisapariksi, eli Pekaksi Pätkän rinnalle tulevaan Pekka Puupää näytelmään; harmi kun ovat erikyläläisiä, eri kesäteatterista, eivätkä maha yhteen sattuu.

Vaan eipä tuosta Kesäkeikasta tämän enempää.

Enempi kiittelen hyvin pelanneesta väliaikatarjoilusta Myllyn ylisillä, jonne oli katettu varta vasten meille oikein liinapöydälle juhlakahvit ja 80-vuotispäivänsankarille vielä selkänojallinen tuoli. 👏

Ja mikä mukavinta: Holopaisen Tuomaksen äiti Kirstikin myllynomistajana kävi 'käskystä' meitä tervehtimässä. Ja miks ei olis käyny - mahtava opekollega menneiltä ajoilta. Sai vielä tehtäväksi selvittää onko Nordstömit samaa sukua, eli missä liippaa kirkonrakentaja Tolpon jälkeläiset ja Nordstöm-Nortiat toisiansa ja apteekkari Anttilan Maija-Liisa-vaimohan oli myös Nordstömejä. ja entä me Kaupp ...

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


maanantai 15. heinäkuuta 2019

Tai hei,

oikeastaan ennen rajanylitystä kannattaa poiketa Värtsilän kylällä - vaikka oppimismielessä!

Siellä navetan ylisillä näytellään railakas, rajoja rikkova näytelmä, miten kaksiviikkoinen vihreä leskeys kannattaa käyttää hyödykseen kaikkine huveineen ja hetkutuksineen. Oppia sopii sitten soveltaa valtakunnan rajan toisella puolen ilotellessa - sikäli mikäli kantti kestää.


Vallaton Vihtori on tämän kesän farssin nimi.
Ja vaikka miten tiukkapipo kaksimielisyydelle olisi, niin väkisin tahtoo nauru pyrskähtää, vaikka kuinka pidättelisi, ainakin toisesta suupielestä, kun Holopaisen Vihtori, Kuisma Lipponen, vakavalla naamalla, turhia elehtimättä, asioi apteekissa, urologilla, baarissa, pankissa ja ties missä kamreerin arvolle sopimattomassa paikassa. Kuismassa on pätkämäistä masaniemeä niin paljon jotta eiköhän Värtsilässä jonain tulevana suvena nähdä kunnon repäisy Pekkaa ja Pätkää? Puistotäteinä, Kesälaitumilla, Suezilla taikka missä tahansa, vaikka Rajapuomilla hämärissä rajanylityspuuhissa... Suosittelen.

Hyvin roolitettu oli muukin väki, eipä silti. Poliisi Kaino Kankkusella oli niin monta sivuvirkaa, jotta ihmekös jos rakastajan osan Paavo Honkanen kiskaisi railakkaasti yli äyräitten. Nämäpä näitä kesäteatterin suoloja ovatkin: yli- jos alimenotkin! Ja tietysti myös nuo nappiin osuvat roolinvetäisyt, kuten siivooja-Salli, rämäpääksi paneutunut Eira Varonen.

http://www.vartsila.fi/kesateatteri/

Venäjän puolella siihen aito-oikeaan Värtsilään on sitten hankalampi nykyisin poiketa: vaativat erillisen oleskeluluvan, eikä sinne noin vain ole menemistä, et enää mielijohteesta pääse poikkeamaan kyläparturiin noin vaan niin kuin vielä jokunen vuosi sitten.

      
                          

Ja kun ei vanhaan Värtsilään pääsyä, niin ensimmäinen etappi ja yöpymispaikka rajan tuolla puolen voikin olla Herran kukkaro, Ruskealan kirkkopappila.


Ainakin Vihtorille, joka ei aina tunnista rajojaan, se paikka olisi passeli - katumuspaikaksi.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Rautakaupassako

entisen rautaesiripun takana, ihan simona kuin Speden ko. kaupassa

Siellä nähtävästi opiskeltu ja omaksuttu mallikäyttäytyminen loistavasti. Siellä tullissa, meinaan.

Niiralan tullista sujahdat nopeasti ensimmäiselle vieraalle puomille, pysähdyt ja honailet, jotta entäs nyt. Jos ei jonoa ole, niin tähyilet, josko portinvartija viittilöisi jotta sopii tulla syyniin. Viisumin haluaa nähdä, ja kun näkee, saat mennä.
Luulet että olipas helppoa.

Harhaluulo.

Tiilirakennuksen taakse kurvaat ja: jonohan siinä.

Kymmeniä autoja aluksi kahdessa jonossa, jotka liikahtavat viiden tai kymmenen tai kahdenky... minuutin välein autonmitan, joskus jopa kahden. Sammutat moottorin tovin torukuttuasi ja kun olet sammuttanut, jono nytkähtää - sen autonmitan. Starttaat taas. Kolmas kaista on syytä pitää tyhjänä, jos et nuhtelua halua: sitä pitkin viuhahtelevat pitkin rekkarein varustetut hienot citymaasturiautot, eli se on varattu oman maan kansalaisille, heille on suotu etuajo-oikeus.

Puolen tunnin, ja monen startin, päästä, ihme kyllä, huomaat olevasi jo kärkikahinoissa: yhden jonon ensimmäisenä - mutta nyt noita jonoja on kolmetneljät. Katoksen alle tuulitunneliin ei vielä ole pääsyä; siellä näkyy autoja konepellit ylhäällä ja ovet auki selällään odottamassa jotain, ovat kuin linnut lentämään lähtemässä. Vaan eivät ne pääse, eivät eteenpäin, saati lentoon.
Niidenkin on odotettava, kaikkien on odotettava: ensin kuljettajat käyvät papereineen ensimmäisellä kopilla, aikansa jonottavat ja työntävät sitten passin, migraatiokortin (ohutpaperinen) ja rekisteriotteen lasiluukusta sisään - seuraa tietokonetutkimuksia ja kyräilyä lasin molemmin puolin - ja huokaisevat helpotuksesta kun saavat paperinsa takaisin, paitsi migraatiokortista vain puolet, toinen puoli on visusti tallennettava poistuloselvitystä varten, siirtyvät sitten taaimmaiselle kopille, jossa jonottavat ja saavat aikanaan pyöreän leiman pitkään paperiin, mosnaansa, loikkivat siitä itsekukin kuuliaisna autonsa tykö vartoomaan ajopelinsä syynäämistä.

Ajan oloon tunneliin, ihme kyllä, ilmestyy kuin tyhjästä mies, jolla remmin päässä koira, joka kiertää auton kerrallaan, nuuhkii sisätilat, nuuhkii tavaratilat.
Ja nyt kaikki valmista ylitykseen?

E, ei!

Odotuttaa taas, joskus tovin, joskus kaksi, yleensä kolme neljä. Kunnes jostain, taas kuin kuin tyhjästä, ilmestyy kaksi univormua, joiden sisällä ihminen, tai oikeastaan ilmestyy yksi, sillä toinen on kyllä koko ajan ollut valmiina, jos naisihminen vuorossa, kopeloimaan auton alustaa pitkän peilikepin avulla. Mutta kun sitä toista ei näy, sitä arvokkaampaa virkailijaa, sitä miehenpuolta, ei kuulu. Ei edistytä. Sillä toisella kun tuntuu olevan tärkeämpääkin tekemistä: rupattelua toisten tärkeiden virkailijoiden kanssa. Ilmoja katselevat, purukumiakin pitää jauhaa. Ja ennen kaikkea kävellä siihen omanmaalaisten autojen kaistalle päästämään nämä nopsaan kotimatkalle - jottei kotona tsaju jäähtyisi?

Vaan suomalainen odottaa. Ja se on ihan oikein: mitäs tulevat tänne vorkoilemaan halvan bensan toivossa, senkin veronkiertäjät!

Vaan mikäs meidän matkustajien on tuota näytelmää katsoessa sisätilan lämpimässä, meidän paperimme on tarkastettu silmänräpäyksessä, ja olemme siirtyneet jo ajatammon seuraamaan tuota rautakauppajäykelmää kattoon asti yltävien isojen ikkunoiden takaa. Ja jos alkaa kyllästyttää voi aikansa kuluksi opetella kyrillisiä kirjaimia, jotka aina tahtovat unohtua, vaikkapa omasta passista - хик к а ж - taikka, mikä parempi, paneutua opaskirjan tarjoamiin mahdollisuuksiin nähdä ja kokea sen tuhannet naapurimaan paikat, jotka on luettavissa tästä Markus Lehtipuun mainiosta liki vuosittain uusiutuvasta tietokirjasta:



Kyrsiihän se vähän, mutta kannattaa kyllä: voi ihan tosissaan nähdä ja kokea jotain vallan erilaista aikamatkailua.
Kunhan on päästy vielä yhden leimantarkastuspuomin 'paremmalle' puolelle.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


perjantai 12. heinäkuuta 2019

80

"Lintu lentäy, šiipijäh ei räpytä."
                                  -Lukijan tehtävä Karjalan Sanomista - Arvaa karjalainen arvoitus.

"Kaks pientä lumipalloa päällekkäin ja iso pallo perässä", kuuluisi kuulua täkäläinen tämän päivän arvoitus.
Mikäs se on?
Se selviää otsikosta ja tästä komiasta kortista:



Sortavalasta pyörähdimme uutta asfalttitietä pitkin sen tuosta noin vaan noutamassa Kolmikulmapuiston tuntumasta,
Alpo Sailon muotoileman Pedri Shemeikan patsaan liepeiltä.

Lyhyen matkan päässä Niiralasta sijaitsee tämä yhä suomalaiselta kalskahtava Laatokan pohjoisrannan kaupunki,
65 km Värtsilästä.

Se on pikamatka verrattuna päivänsankarin juoksemiin ja hiihtämiin kymmeniin tuhansiin kilometreihin!

Viime talvenakin tältä tämän päivän sankarilta - jonka ei oikeasti vielä tänään pitäisi mitään täyttää, vaan vasta viiden päivän perästä: mitä lie pappi hourinut ja aikoinaan mihin tupakka-askin kanteen lie merkinnytkään väärän päivämäärän ja siirtänyt sieltä väärän tiedon lopullisesti pysyviin ja muuttamattomiin papinkirjoihin - luisti suksi taas yli tonnin kevyesti, tarkasti ottaen 1017 km.

Ihmekö jos joku pikkupoika oli huudellut tässä talvena muutamana kaverilleen Kallen-mäessä:
"Tule kahtommaan tiälä joku hirmu vanha pappa hiihtää hurjana!"

Mutta nyt asian ytimeen:
                 "Tää on herkkua!"
 
huudahti Veju jokunen talvi sitten kun auringon paahtamin kasvoin, nautinnollisin ilmein hiihteli vastaan mäen päälle Jänissaaren ties monenteenko kertaan kierrettyään.
Aurinko paistoi - kevättalven parhaat hiihtokelit meneillään.

Niin se on kun sen oivaltaa, jottei herkku ole sitä että helppoa olla pitää, vaan sitä että kun ponnistellen ja pyristellen, vastustuksia kohdaten, ne voittaen on päässyt taas kerran eteenpäin, mäen päälle, ja saa levähtää.
Se tunne sitä herkkua ennen kaikkea on: jaksan.

Niin elämässäkin.
🏆 Onnittelut ikäukolle täältä vuosikymmenten päästä! 😊 🏆
terv.
   Lenkkikaveri 🏃


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Ratsastan toisen hevosella

 kun sopii ja sattuu jetsulleen, alkukirjainta myöten

'Herään aikaisin kuten aina ja nautin talon hiljaisuudesta. Joka aamu on armo uus. Niin myös tänä aamuna. Kello tulee viisi. Torkun vielä hetken ja katson kuinka A. nukkuu.'

'Palaan ja annan A:n nukkua edelleen; työviikko on taas alkamassa. Kun sisällä kaikki on tehty mitä pitää (näin ainakin uskottelen itselleni), menen ulos. Näen että heti talon vieressä kasvava syyshortensia on jo kohta täydessä kukassa.'

On hänellä kukista runsas tienoo. Ja komeita kuvia niistä.

Minulla vain yksi, mutta kaikista tuoksuvin!


Jasmiini täydessä loistossaan, vitivalkoisena vallan.

Akateemikkoa peessaillen.   👴

'Mutta kaikki aikaistuu, samalla kuin ajan kulku vuosien myötä vain nopeutuu.'
 
 
 

torstai 4. heinäkuuta 2019

Riskillä

Fuskasin, bluffasin, taikka halusin ennakoida, jos kauniimmin ilmaisisi.
Otin tietoisen riskin.

Eli eilen tein ja lähetin kirja-arvion Kirjavinkkeihin ennen kuin romaani oli lopussa! Niin luotettava sarvilainen kuin olenkin! Toisaalta olenhan perinpohjin kirjaan tutustunut, paneutunut siihen täpöllä jo täyden kuun kesäkuun eka päivästä lähtien.

Ja tahallani tuon tein, sillä olin varma, kuinka kymmenellä viimeisellä sivulla tulee käymään:
Mies muuttaa yh-naisen luo ja pari vuotta yksinäisyyden uhmassa elänyt työtön teatteriohjaaja saa asuinkumppanikseen maankuulun teatteriohjaajan, jolla myös lapsi.

Niinhän siinä sitten kävi. Tämä aamu sen näytti.

Ja kirja-arvostelija huokaisi helpotuksesta, koska oli kirjoittanut arvosteluunsa romaanin loppuennakoinniksi kutakuinkin näin:
"Kadehdit kollegaihastus Matias Raatteentien menestystä.
Siitäpä taitaakin tulla, tuosta öklöstä, tämän trilogiaksi tarkoitetun sarjan keskipiste, se joka määrää Alinan mielenliikekaappien paikat, kenties myös sisällöt?"

Niin vain Matias muutti Alinan tykö ja - 'paini' alkakoon!

Vaikka eihän sitä vielä voi tietää, vasta sitten kun trilogian toinen osa on kirjoitettu ja käsillä, kuis äijän ja muijan käy. Tietääkökä Elina Kilkku itsekään, vielä:

Elina Kilkku. Kuva Uupi Tirronen

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Äpärettä lehmälle

Pikkuinen Hankkijan-mies porhalsi lastenistuimessa suurella valkoisella autolla pihaan ja remmit auki saatuaan hyppäsi suoraan aisoihin kiinni. Sitä mentiin.
- Ootapa niin ukki ottaa viikatteen, niin saahaan nyhettyä apilaita kärriin.

Eipä joutanut pikkinen mies pahemmin oottelemmaan, vaan paineli kärri eellä alas aitan taa.
- Tule jo, ukki!

Ukki sieppasi viikatteen saunan liiterin seinältä ja liipan oven päältä varmuuden vuoksi, viime kesän jäljiltä kun oli terä.

Katkesipa tuo ensi hätään vanhalla terälläkin ja lastattiin kärri kukkuralleen porukassa, käsin, ei siihen hankoa tarvittu, sen verran pienestä kuormasta oli kuitenkin kyse. Sitten lähdettiin nousemaan takaisin pihamaalle, missä lehmä jo vartoili.
Käytiin noustessa keskustelua:
- Sillä mahtaa Tutulla olla näläkä jo kun ei oo tänä päivänä vielä saanu.
- Etkö oo antanu?
- En oo kun oon ootellu sinua.

Siinä se seistä harotti koivun katveessa nälissään, lehmä.
Mutta enääpä ei hätää ollut kun purettiin kuorma miehissä sen eteen ja se pääsi märehtimään.
Hyvä että ehdittiin kärri sivuun siirtää.
- Jätetäänkö tää tähän viereen niin pääsee sen alle varjoon?
- Jätettään.



KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Köyhdyttävää kirjallisuutta

                  tai
Rikastavaa kirjallisuutta

Asennekysymys. Ennakkoluuloisen otsikko ylinnä.

Poika täytti vuosia ja aloin laskea että kun vielä samanmoiset lisää täyttää niin minua ei enää ole. Karmivaa? Eikö mitä - minkäs sille totuudelle mahtaa! Eihän minua enää nytkään tarvita, ihan oigeesti, koska omain puoskain kasvatustehtävä on päättynyt ja lisääntymiset lisäännytty.

Helpotus se on, ja suuri sellainen, yhtä kaikki!

Parhaita päiviä tässä on saanut elää ennen pehmenemistä, todella elämisen arvoisia, huolettomimpia aikoja sitten lapsuuskesäpäivien.
Pehmenemistä? Eikös kypsenemistä, kypsymistä?
- Pehmenemistä. Pehmenemistä. Ei tässä ikinä kypsäksi tulekaan. Siis sellaiseksi jotta tietäisi mitä tämä kaikki on.

Ei vaikka miten pohtisi ja kirjoja tutkailisi.


Noista nyt ei ainakaan rikastuisi saati viisastuisi jos noita lukisi. Pojan kassista niitä ongin puntariini, kun hän palautti kassillisen kirjoja huoneensa hyllyyn muistojen joukkoon nostettaviksi.

Vaan näistä 'vihtoreista' saattaisi ollakin:

Ja mitä näitä nyt muita kassista nousee: Kafkan Oikeusjuttu, Londonin Martin EdenPäätalon Koillismaa, Haanpään Noitaympyrä, Veijo Meren Jääkiekkoilijan kuolema.

Tuttuja ja läpitutkittuja entuudestaan ovat, mutta mutta. Onko noilla nyt niin vaikutusta ollut... Aika tollerona tässä yhä tallataan.
Vai miltä se teistä vaikuttaa? 👅

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 27. kesäkuuta 2019

Potsipäivät


kulttuuripitäjässä Tohmajärvellä meneillään:
jokohan Katri Helenan ja Maiju Lassilan jälkeen pian nostavat esille unohdetun miehen Tikkalasta, kirjailija Ville Kurosen (1917-2000)?

Kuronen oli kuusissakymmenissä kirjailijauraa aloitellessaan, kirjoitellut toki maanviljelyn ohessa näytelmiä paikkakunnalla; Teräsketju-kuunnelma oli esitetty peräti radiossa ennen esikoiromaania Ei kuu kuule, ei päivä näe, Kirjayhtymä 1978.


Omat näppini työnsin Villen tuotantoon heti ensimmäisestä romaanista, vetäisemällä kunnioituksella melkoisen ylistyslaulun esikoisteoksesta Karjalaiseen, samalla koko pohjoiskarjalaisen kirjallisuuden 'vyörylle'.


Viidenteen eli toiseksi viimeiseen Kurosen romaaniin Jehu, Kirjayhtymä 1983, näyn suhtautuneeni jo maltilla:

"Kalpeahkoa ja monin paikoin kankeaakin on kieleltään Kurosen tämänkertainen;
virallisten asiapapereiden, kuulustelupöytäkirjojen selailu on jäykistänyt luonnikkaan kielen taitajan.
Minne jätit, Ville, sattuvat sanat, mainion murteen?"
 
 
Voisipa hyvinkin olla että tämänkin Jehun ja minkä tahansa joskus luetun kirjan, tällä elämän kokemuksella, tulkitsisi aivan toisin kuin tässä:

 
 On se niin elämäntilanteesta kiinni lukuhetken tulkinta!
 


sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kirja varmasti julki

Ei näytä enää olevan konstikaan julkaista omatekemä, itsekirjoittama kirja - viis veisata otavien nyreydestä.
Ei, älkää peljätkö = en aio - paree pysyä repostelun puolella: pal helpomp arvostella tuotosta kuin tuotostaa.

Muuten vaan kahtelin juhannusjoutenolossani, Hesarin koko aukeaman aulisristikon ratkonnan lomassa, jotta mistä noita rommaaneja ja runoja noin paljon sikiää, kuin itikoita kuunaan.

Yhden pesäpaikan löysin täältä:


Eikä maksa maltaita, ja levityskanavatkin valmiina.
  • 'Teoksesi luetteloidaan kirjakauppojen ja kirjastojen tietokantoihin'
  • 'Jokaisesta myydystä kirjasta sinulle tilitetään kirjailijanpalkkiota, jonka suuruudesta päätät itse'
  • 'Vähimmäispainosmäärää ei ole'
Ja luvassa paljon muuta helpottavaa yksinkyntävän auraajan kivikkoiseen peltotyöhön.

Joten hopi hopi kyntö- ja kylvötöihin siitä halukkaat halulliset!

Siellä on jo nyt meille laiskemmille, jotka vain luemme toisten tuottamaa, runsaasti kelpo satoa korjattavaksi, heti kättelyssä.
Voisi aloittaa vaikka näistä:



Tai niin kuin meikä tästä, tai sitten nuista sadoista muista  ks.

pssst
vähän varpaillaan on kuitenkin oltava, jottei kävisi niin kuin Äejälle, joka jostakin kumman syystä mutta hyvillä mielin sanoi irti yhteistyösopimuksensa BoD:n kanssa parit kirjat julkaistuaan.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Miehuuskoe

Semenyan (s. 1991) testasivat ja siihen tulokseen tulivat, jotta mies mikä mies. Sitä testosteronia tirisee liikaa, niin jotta monen nuoren miehen panee kateellisena huokailemaan - On se niin väärin! - kun omat arvot eivät oikein juhannushellusteluun piisaa.

No, nuorilla nuorten murheet ja meillä vanhemmilla matalatestoisilla miehuuskokeet toisenlaiset.

Kerran vuodessa (esim. City) tämä minähurja käy testaamassa miehuutensa Helsingissä. Eli ajamassa autolla Mannerheimintien päästä päähän sekä sokkeloimalla Esplanadit ja Bulevardit toinen käsi ratissa ja toinen kyynärpää avonaisen ikkunan pokalla; radion bassonjumputus täysillä, tottakai! Vauhti vähintään Porvoontien lukemissa, toisella sadalla, jollei lujempikin. Muutenhan ei autovirrassa mukana pysyisi.

Haipakkata, haipakkata se on. Ihan toista kuin meillä maalla.

Että menikö testi läpi? Onko miehuus vielä tallella? Miltäs näytti? Kolahtiko?

Hyvin hyvin vielä onnistui: Vain yhessä ympyrässä vähän sotkeutui, mutta yhellä taka-auton töräytyksellä siitä selevisi. Ja parit kaistanvaihot olivat meleko omaperäsiä.

Jotta mikäs tässä ollessa, juhannuskoivujen alla istuessa, saunansavuja haistellessa, kun muulla keinoin ei tarvii enää miehuuttaan näyttää, ei lavoille mennä eikä siitä jatkorimpsoille ventovieraan kanssa ...

Mittuja vaan kaikille!
und die
Fahne hoch auch.



KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kirjatilaus

Liian vari hakata halkoja, joten 'kotiin' taas eli kirjojen kimppuun.

Ikään kuin noita ei tuossa liiemmälti jo lojuisi, niin just piti tilata paukauttaa vielä yksi:

 
 
Ollaan jo nuoruudenlopun taitekohdassa, se 30 v. ylitetty, ja siirrytty aikuisuuteen, eli ollaan lähempänä elämän realiteetteja eikä enää huithapelina - jalat tukevasti ilmassa - kuten Katri Siskon edellisessä 30 ennen 30.
Kaiketi.
Sittenhän tuon näkee, kun tulee ja lukee. Innolla odotan ope-Elinan kehityskaartumaa.
 
Siitä mukavaa luettavaa omatilaama siksikin, ettei tarvitse välttämättä julki mieltään ilmaista, kun on itse maksanut.
Vapauttavaa.
Sitä aina kuitenkin toisin ja vähän varpaillaan ja paneutuvammin, muka, lukee ja kirjoittaa, vaikkei saisi, jos vapaakappaletta lukee. Velvollisuus, tuo kelmi, koputellee tuolloin takaraivoa?
 
Nyt senkun antaa mennä porotella!
 
 


lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kirjako vai kirves kouraan?

Ongelman edessä jälleen. (Mistähän nuita alvariinsa esiin tupsahtelee, mokomia!)

Kirjako vai kirves kätöseen?
Siinäpä hamletia taas nokko.

Talven luku- ja hiihtourkon jälkeen, kevään ja kesän päälle vyöryessä, käen puussa kukkuessa, jotenkin itsestään käy aina näin:


Ensin raahaat metsästä - kenen milloinkin - puuta poikineen. Otsasi hiessä, paita märkänä.
Onnellisna aivan.
Sitten tartut jalostushommiin. Varsinaiseen päättöhakkuuseen ja tuumit: - Mitä sitä nyt kirjaksi asti, jalostuuhan se puu näinkin.
Hakatut halkopinot kasvavat ulkona, lukemattomat kirjapinot sisällä.

Vaan antaapa talven tulla:
Jo taas lämmittää halko hakkaajaansa siinä missä kirja. Ja, Ah! ja Nam! - kuinka yhdessä kumpainenkin!
Toinen päältä, toinen sisältä.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Aika rientää, niin

👀
Oli siinä Parnassossa toinenkin outous: kaikki lehteen kirjoittaneet ovat nuorempia (nuorin s. 1992) kuin yllekirjoittanut!

Paitsi kuvien kaksi herraa:
runoilijat Richard Barnfield ja Georg Philipp Fiedrich von Hardenberg = Novalis
Mutta he ovatkin muumaalaisia: eka britti, toka saku.

Ja lisäksi kumpikin jo kuollut ajatammon: Richard lähti 1620, Novalis 1801.

Niin.
Olisiko kohtsillään itsekullakin johtopäätöksenteonaika ... ? 👀

WP-kuvat

 
Richard Barnfield
(1574 – 1620)



NOVALIS = 
Friedrich von Hardenberg
(1772-1801)