Pronssitähden poimin eilen ilmestyneestä Parnassosta, jonka kannessa komia Kettu; so. Paula Havasteen saarenmaalaisen nuoren pariskunnan elämästä kertova onnellinen tarina puristavista, kuristavista neuvosto-olosuhteista huolimatta. tark.
Mitenkä eri tavalla kirjaan suhtautuu nelisenkymmentä vuotta nuorempi lukija Outi Hytönen kuin nelisenkymmentä vuotta vanhempi hikkaj? Sitäpä pohdiskelen Hytösen Pronssitähti-kirja-arvostelua lukiessani. Minkälaisella vuosikymmeniä enemmällä eletyllä elämänkuormalla kirjaa lukee? Lukisinko toisin Outin ikäisenä?
Perataas mitä Outi löytää:
- Ensin ne henkilöt ja miljöö. Avioparin elämänriento. (nyökkään, vaikka: Aleksis Salusjärvi)
- Ristiriitoja aiheuttava Tallinnan-matka, pronssitähtirunopalkintoa hakemaan. (ok)
- Henkilöt karikatyyrisiä, mutta sympaattisia. (jälkimmäiseen yhdyn)
- 'Leppoisa kerronta jää vaille tarinallista pontta'. (tässä iässä leppoisuus käy t.ponnen edellä)
- 'Melkein jo liikaa korostaen kuvataan Viljan seesteistä onnea.' ( no eipäs! )
- Tammsaar ja Hint ovat samoilla seuduilla ja apajilla olleet kuin Havaste. (Luepa myös, Outi, vasta käännetty Tõnu Õnnepalun Paratiisi)
- Havaste löytää sosialistinen realismin sekä Neuvostoajan kirjallisuusihanteiden rajoitteisuudet. (moisen toki havainnoimme kumpikin)
- 'Silti Havasteen tekstissä on oma lumonsa.' 'Viljan hahmo tekee Pronssitähdestä rauhallisen tyynen romaanin.' (rauhallisen tyyni romaani - sitä sitä tässä iässä etsii ja Pronssitähti jos mikä sellainen on!)
Katopa katopa: ikäpolvien lukukuilu ei suuri repeämä olekaan!
Ja eikös tämä potallinen nyt kirjablogistakin käy: tyydyttiin vain yhteen kirjaan kerrallaan.
Ks. Kirjavinkit/Havaste
PS P. Tarkka muuten antaa lukuohjeen kriitikolle K. Hämäläisen pääkirjoituksessa:
"Uskottavan arvostelutoiminnan
ainoa perusta on oma lukukokemus - ja sen rehellinen välittäminen
lukijoille."
-Pekka Tarkka: Onnen
Pekka. Otava 2018
KIRJA-ARVOSTELUT*** myös
