Kaksi tositarinaa, joissa molemmissa pohjakosketus, kaiken menettäminen. Tilapäinen asunnottomuus. Toinen miljoonatuloilla, toinen satojentuhansien. Toinen on itse syyllinen valitsemaansa tiehen, toisen tuhosi joku toinen.
Kaksi jääkiekkoilijaa. Hannes Hyvönen ja Tommi Kovanen. Hyvönen menetti kaiken omaa hölmöyttään - se elämänvietti! Kovanen menetti kaiken aivovamman takia, hänet taklasi vastustaja rumasti laitaa vasten - ja se oli siinä!
Hyvönen on päässyt jo selville vesille, kuten Häkissä-kirja kertoo. Jääkylmä-kirja kertoo toista: Kovanen ei pääse koskaan, pastori Sami Lahtisen sanoin:
"Tommin tarinasta ei saa matkaa pimeydestä valoon. Se on matka pimeyteen. Se matka on itsestä vieraantumiseen. --- Tommista ei tule ehjää. --- Tommin tai muiden jäällä vammautuneiden on koettava tämä kaunis elämä särkyneen mielen läpi."
Kummankin kirjan takapiruna/kirjoittajana on nainen, pehmentämässä miehistä peliä. Marika Lehto kääntää Hanneksen sanoman minä-muotoon, Jenny Rostain Tommin. Jennyn kirja on jo toinen Tommista, koska oli tarpeellista seurata, selvisikö Tommi ihan oikeasti Kuolemanlaakso-kirjan jälkeisistä vuosista. Eli eipä ollenkaan niin hyvin kuin Tommi antoi julkisuuteen ymmärtää. Jennykin joutui lähtemään pois puolisokuvioista Tommin holtittoman, itsensä hallitsemattoman elämän takia.
Sitten tuli jonkinmoinen pelastus: yhteiskunta / edunvalvonta.
post scriptum On aika paljon helpompi lukiessa tuntea empatiaa Tommia kuin Hannesta kohtaan: ks. alkukappale. Tosin Tommin kirjaa lukiessa alkaa hiertää muuan pienen pieni sivuseikka: possessiivisuffiksi -ni, sen loputon viljely tekstissä.
