Vähän tekopyhänä ellei peräti hurskaana tässä pyöriskelen luettuani kummallisesta näkövinkkelistä, etten sanoisi kieroutuneesta, tämän:
 |
| Heidi Viherjuuri / Henna Ryynänen - Mäkelä 2023 |
Mutta kun lukuhetkellä ei lasta näkynyt mailla ei halmeilla, luin sen itseni iloksi tahi suruksi piittaamatta genrestä eli lajityypistä.
Rakkauden sanoman lisäksi hain älypuolen sanomaa tytön mummolanmatkasta, ja löysinpä tuon kirjan toiseksi viimeiseltä aukeamalta, mummon huristellessa autollaan paljaaksi hakatun metsän halki.
Tytön miettiessä: missähän linnut nyt laulellevat.
Jos kysyjä olisi aikuinen, nostaisin sormeni ja sanoisin:
"Katso itseäsi! Olet Guilty. Tähän pisteeseen päästyäsi olet tuhlannut luontoa ruhtinaallisesti. Kakistelepa tännetulovälineesi ulos!"
- Linja-auto. Hissi. Juna. Lentokone. Liukuhihna. Hissi. Metro. Pikajuna. Mummon auto.
"Niinpä!" tuhahdan kuin Linkola parhaimmillaan. "Siinä on jalanjälkeä nokko!"
Ykskantaan ajateltuna: Pelottavia nämä nykyiset lastenkirjat, siinä missä entiset Punahilkat susineen ja Hannut & Kertut sokeine noitineen.
Pahapa tässä tosissaan on hurskastella, koska tuli tänäkin päivän käytettyä noista kulkuneuvoista viimeistä, mummon autonrotteloa, kaupunkireissulla
päästäksemme tänne:
Lisää
sapuskaa/sapiskaa
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjavinkeissä
