Tulossa Elokuva-Aitta - vuosikerta 1966

 tänne! - ennakko puffia

Ma tässä kerran ullakolle yksin kapusin - ja satoakos alkaa sadella Elokuva-Aitat vuodelta 1966 pikkuhiljaa läpivalaisuun Parnassojen malliin.

Onneksi teille, ummehtunut haju ei yllä sinne saakka. Eikä kosteus käsissä tunnu.

 

Mutta ennen vuosikertaa1966 malliksi E-A:n irtonumero edelliseltä vuodelta 1965 makuun päästäksemme.

Miesvoittoiselta vaikuttaa: Ville-Veikon jälkeen heti Omar Sharif, joka tohtori Zhivagona palelemassa Pyhäselän järven jäällä ja joka 'astui valokuvaajamme autoon lämmittelemään' ja joka kravatitta ei päässyt joensuulaiseen ravintolaan. 

Sekös miestä huvitutti.

Lenita Airisto haastattelee Gunnar Mattssonia, tuota Lapitipin sekä Prinsessan ja Prinssin luojaa; 

pitäisikin lukea nuo kirjat uudelleen.

Eija Merilä ja äiti Äidit ja tyttäret- sarjassa Lauri Jauhiainen tapaa 17-vuotiaan Ruusutarha-laulajan.

Myös BB pääsee kuviin mukaan: Jeanne Moreaun kanssa filmaavat Louis Mallen Viva Maria -elokuvaa Meksikon vallankumouksesta. 

Kaksi kovaa tyttöä samassa filmissä  lukee ingressissä.

Tuttuja nimiä kaikin. Moniko enää hengissä ...

Lopuksi joltain kesken jäänyt naamaruudukko.

Täyttäkääpä!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Hellantuutelis-hetki se vain oli

Tiistaisesta (ukki/lapsenlapsipuhelu) jostain syystä pukkii vahvasti mielen päälle Gunnar Mattsson ja hänen ne kaksi lapsenmielistä kirjaansa, vaikkeihan hän noin alas vajonnut kielenkäytössä, paitsi esikoisensa nimessä: Lapitip. Toinen isä-lapsikertomus oli jo hienosti Prinssi, joka Prinsessalle syntyi.

Vaikka mene ja tiedä, mitä muistan, sillä nuorukaisenahan nuo luin - innolla.
Ytimessä kumminkin: isän ja lapsen välinen tunneside - enemmän tietysti isän.

Matssonin koko tuotanto oli omaelettyjä avioliittoja, sairauksia, alkoholismia.
Gunnar näkyy kuolleen oman käden kautta viiskakkosena.

Aikalaiskriitikko Kerttu Manninen ihastui Lapitipiin:

"Avoimesti hellä, lapsimallinsa harvinaisen viisaasti oivaltanut ja rakastettavan veitikkamainen kirja viisivuotiaasta pojasta, hänen isästään ja parin viikon ikäisestä vauvasta. Äitiä tässä perheessä ei ole, eikä hänen poissaololleen liioin anneta mitään selitystä, vaikka isä huolekkaasti tarkkaileekin pojassa ilmenevän äidinkaipuun piirteitä. Koko tarina on valloittavasti 'lapitip', jotakin, joka ei ole, mutta voisi silti ollakin ihan' totta. Tekijän onnistuu totisesti saada lukija vakuuttuneeksi siitä että 'rakkaus on erikoinen tapa ajatella ja tuntea', mihin vanhaan totuuteen hän viittaa, sillä lapseen kohdistuvaa kiintymystä ja ymmärtämystä on harvoin näin täydesti kuvattu."

Mutta Prinssille teki Kerttu sitten lynkat:

"... silti en välttämättä ymmärrä tämän miltei mystissävytteisen isänrakkauden julkistamista kirjana, sillä lukijalle tulee jo jossakin vaiheessa nolo epäilys siitä, että isä suorastaan peilaa omissa tunteissaan ja hellyytensä kuvasteluissa. Positiivista periaatteessa on, että joku isä avoimesti ilmaisee isänrakkautensa meidän muuten pidättyvissä ja karuissa oloissamme, mutta kirjan kannalta etäytymä ei olisi ollut pahitteeksi - se teki 'Lapitipista' aidosti charmikkaan. Omasta puolestani työlästyn olemaan tekijän yksityisten tunteiden tarkkailijana sivulta toiselle, kuten uuvun jatkuvaan tilanne- ja perhevalokuvienkin katselemiseen."

Höh!
Kun just tuollainen juuri kiinnostaa.
Makuasia, makuasia!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös