Kuikka olikin Petomania vaikeampi ja vilkkaampi tapaus: tahtonut millään kiinni saada vikkelää miestä, sen paremmin kuin vallesmannikaan, joka lähti pidättämään rötöstelevää, ihmisiä puijaavaa silmänkääntäjää Abel Koposta (1833-1890).
 |
| Kuikka monena Pekka Tynkkysen mainiota kuvitusta. |
Kuikka Koponen - Heinäveden ihmemies
Mää hupsu taivaaseen kaikk kaloinesi", murahti muuan eläjä Kuikka Koposelle, joka lattiarakosesta onki komeita ahvenenköriläitä olkipillillä. Tämä Uri Gellerin ja Oliver Hawkin hengenheimolainen ja edeltäjä ihmetytti aikalaisiaan mitä merkillisimmillä tempuilla.
Aini Rössi on koonnut kirjan tästä savolaisesta silmänlumoojasta ja kansanparantajasta. Rössi ennätti jututtaa Kuikan tyttöä Siromildaa vähän ennen tämän kuolemaa 1976. Muuten tiedot lähes sata vuotta sitten kuolleesta Kuikasta ovat monen korvan kautta kulkenutta kuulopuhetta. Kuikan syntymäpaikoilla Varistaipaleen kylässä, Lintulan ja Uuden Valamon luostareiden läheisyydessä, ei ole tallella mitään Kuikasta kertovaa jäämistöä. Ei edes valokuvaa antanut itsestään ottaa tämä poppaukko: aina muutti itsensä ties miksi jottei kuvaan vain joutunut.
Aini Rössi on jakanut kirjansa kahteen osastoon: ensimmäisessä kartoittaa Kuikan elämää ja toisessa kertoo satakunta Kuikan kolttosta.
Kuikka oli kulkumies ja huoleton hulivili, joka toisten tehdessä työtä mieluummin seilaili huoletonna järvenselillä ja kauppapaikoilla. Vaimon kuitenkin otti, muttei pystynyt nälkäistä lapsikatrastaan ruokkimaan, sillä ahvenet joita hän lattian alta onki eivät vatsaa täyttäneet.
Kuikka oli noita, puoskari ja kansanparantaja.
Itsensä muuttaminen olkikuvoksi tai tukkipölkyksi, hevosen sisään ryömiminen ja kalojen onkiminen lattian läpi olivat Kuikan bravuurinumeroita. Lapsille puhalteli hän hiilistä karamelleja ja karamelleista hiiriä. Ja kuten arvata saattaa: korttipelissä oli pistämätön.Tappelunujakkaan jouduttuaan saattoi hän pyytää taukoa, että sai irrottaa päänsä kannonnokkaan, sillä kuka sitä nyt ainoata päävärkkiään antoi mäsäksi hakata.
Velkojen takaisinmaksu ei ollut ongelma ei mikään: milloin virsikirjan lehti milloin allakan sivu sai näyttää rahalta ja kelvata maksuvälineeksi. Petetyn velkojan oli turha ilmoittaa poliisille, ei virkavalta Koposta kumminkaan kiinni napannut: kun piti pistää rautoihin Kuikka, hölmistynyt poliisi pistikin rautoihin vallesmannin tai olkipaalin tai kun piti kuljettaa Kuikka käräjille, heitti tämä narun taivaaseen ja kiipesin suoraan ylimmän tuomarin tuomittavaksi.
Sattumalta tilanteisiin ja tapahtumiin tullut ulkopuolinen usein avasi katselijoiden silmät ja paljasti totuuden: ahvenet lastuiksi, käärmeet sukkanauhoiksi ja sen ettei Kuikka suinkaan pöllin sisään ollut ryöminyt vaan makasi muina miehinä pöllin vieressä.
Todet ja tarut Kuikasta ovat yhtä hassuja ja rämäköitä kuin mehevimmät hölmöläisjutut, käyttökelpoista luettavaa. Sieti silmänkääntäjä Koponen kirjaksi kirjoittaa.
(otteita, Karjalainen 27.1.1980)
Harmittamaan jäi kun en luetellut Kuikan komeanimistä lapsisarjaa, joten tässä kaikki koko komeudessaan - viidennen nimeä ei Kuikka enää ollut antamassa:
1) Luiina Korkodia Jeklobette; 2) Alfred Ilai Optatus; 3) Elnaam Jaebets Jesobeam; 4) Ohlipoobaama Siromilda Noa Neere sekä 5) Juhana Evert. (Virkatodistus/Säämingin kirkkoherranvirasto 1972)
Siinäpä on nimiluetteloa nokko kilpailemaan Kiannon Ilmarin lapsilaumalle.
