Käki kukkui alkuviikosta, katiskassa kuhisi kalapaljous, koivunrangat saivat kyytiä ja hopeapajujen höttöpuut kasautuivat melkoiseksi halkovuoreksi.
Luonto vetää puoleensa ja kirjat saavat olla. Pinoutuvat siinä missä puutkin.
Onneksi viimeisin kirja tuli ilman kansia ja ilman paperia; eipähän painollaan uhkaa kirjapinon sortumista. PDF-muodossa tuli ja sitäkös Vanha Mies, Lukija, vähän vajaana piti, kun ei käsi kantta päässyt sivelemään eivätkä sormet sivuja kääntelemään.
Konkretiaa kaipasi aluksi, niin runokirjasta kuin kyse olikin!
Vähin tottuu, vaikka yhäkin kummalta tuntuu tekstin ulkoasu, kuin itsenäpyttämältä.
Anni Mäentie lähetti Kulttuurivihkojen kustantaman runokirjansa Aurinkotuoli sähköpostiin.
Sitä tässä puran ja pureksin, ja runoista kun tykkään, ihan mielelläni luen - vaikka oudoissakin puitteissa. Ja kun konkari olen, uskallan tulkita omien lankojen, omien tarpeitteni mukaan - vaikka metsässä ovatkin kirjaoppineiden mielestä. Metsässä kuin keväinen käki.
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Hopeapaju tuntuu tosi suomalaiselta puulta, ainakin tuntuu siltä. Pitääpä tutkia mistä on alkujaan kotoisin.
VastaaPoistaAno
Poistakauneinta hopeapajussa on sen rungon rosoisuus: näyttää iäkkäältä nuorena.