Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Toukokuun 2011 Kauppalehti-blogit


Säädyllistä ja puhdashenkistä



kirja ja kirje Lapista

.

Paloina olen tarjoillut Genoveevaa aina silloin tällöin blogipotun lopuksi ja ikään kuin koristukseksi - sen verran järkyttävää luettavaa G on ollut, etten ole halunnut tuottaa hätää enkä pahaa mieltä lukijalleni suurina annoksina.

Mehän olemme saattaneet Genoveevan naimisiin kreivin kanssa, kreivin, joka sittemmin sotarintamalle on saanut valheviestin vaimon uskottomuudesta ja joka äkkipikaisuuttaan tapattaa välittömästi mitä rakkaimman vaimonsa.

Me lukijoina olemme nähneet, ettei noin ole tapahtunut: Genoveeva ei ole ollut uskoton eikä häntä ole surmattu, vaan mestaajat ovat karkottaneet hänet syvälle korpeen, missä hän luolassaan vuosikausia elää poikansa Mertsin kanssa.

KUNNES KATUVA KREIVI LÖYTÄÄ KAIVATUN RAKKAIMPANSA, mikä on SÄTKY sekä kreiville että lukijalle.

Siinä olemme. Ja itkemme yhdessä. Jälleennäkemistä. VAUTSIVAU!

Puhtoista, niin puhtoista, NIIN YLIAMPUVAA - ETTÄ OSUU!

Kustantajakin suomennoksen alkupuheessaan, 1922, on niin myötä: "Ensiksikin se on naivisuudessaan ja pyhimystarumaisessa hurskaudessaan nykyajalle niin uutta, että sitä vaipuu lukemaan jonkinmoinen hämmästelevä uteliaisuus mielessään; toiseksi sen lukeminen tarjoaa tuulahduksen niiltä ajoilta, jolloin ihmismieli ei ollut vielä niin epäilyksien ja ristiriitojen raastama kuin nyt, vaan jolloin se eli naivin lapsuususkon aikaa;..."

Sieltä Lapin käsivarsiltahan tämä puhdas nainen omiin käsiini lennätettiin - ettei vaan saatteena olisi 'pidä hyvänäsi' lukenut?

Kun siihen liittyy vielä oman Hilda-mummon, jota en koskaan tavannut, käsien kosketus ja silmäin luonti, 'Genoveevan oli Hilda-mummi saanut lahjaksi', on satu herkimmillään. Ja omissa käsissä!

Se miten G tässä tykönäni ja hierottavanani on, selviää Lapin serkun kirjeestä: "Hilda-mummi oli nuorena lukenut sen ensipainoksen ja kun sai lukea sen uudelleen, oli vallan onnessaan. Mummin kuoltua hänen säädyllinen ja puhdashenkinen kirjastonsa jaettiin tyttärien kesken..."

KIITOS VAAN, VANHIN SERKKU, LAHJASTA. Kirja saa arvoisensa paikan säädyllisen ja puhdashenkisen nuorimman serkun säädyllisessä ja puhdashenkisessä majapaikassa. Paratiisissa kuusiaidan takana. 

Tästä meidän on hyvä matkaa jatkaa, varovasti järkyttymättä onnellista(?) loppua kohti. Pysy kuulolla, lukijani!

"Vihdoin kreivi tointui hämmästyksestään ja heräsi kuin pahasta unesta. "Siinähän sinä olet", hän huudahti ja vaipui menehtyneenä hänen jalkoihinsa. Hänen katseensa oli kauan kiintyneenä Genoveevan riutuneeseen muotoon, eikä hän saanut sanaakaan suustaan. Vihdoin hän puhkesi kyyneliin. "Sinä siis olet puolisoni", hän huudahti. "Sinäkö olet entinen viehkeän kukkea Genoveeva? Ja nyt olet tässä kurjuudessa, johon minä olen sinut syössyt! En ole enää sen arvoinen, että maa minua pinnallaan kantaisi. En saa nostaa silmiäni puoleesi. Voitko antaa minulle anteeksi?"" 

von Schmid: Genoveeva, Brabantin kreivitär Kustannusosakeyhtiö Kirja 1929

 





Jutila & Kurri - ei jurrissa Joensuussa!



liikemiehen synttäreillä käväisivät

.

"HV

Maltan haukka kotosalla?

Eikös se oo uutinen jos kaksikko Jutila&Kurri tai Kutila&Jurri on jo selvinnyt!  Nää kaks jermua pistäytyivät täällä Joisuussa, lehden mukaan, kauppiaan viiskytvuotisilla. Ei ei, ei Laakkosen eikä Kakkosen - joku Miinin, sama joka hommasi viime talvena Tiki Tikkasen Jokipoikien koutsiksi.

Jotenkin jäi vaivaamaan se telkkukuva Jutilasta sillon kun Granlund ilmaveivin teki: Jutilan ilme ei värähtänytkään!!  Pölyssäkö vai nuuskassa lie istunut VIP-aitiossaan?

Tuus Lennart"

Samaa asiaa kuin Lennuu olen itsekin mietiskellyt tallennusta veivatessa.

Ei tainnut Timo-poika tosiaan veiviä havaita, mutta nythän se näkee sen postimerkissä: viime perjantaina näyttää Itella Veivi-merkin liikenteeseen laskeneen - pikavauhtia.

 



Houkka on laskeutunut



vai oliko se sen saaren haukka ... vaiko kotkako ...

.

"3.Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani  ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen.

5.Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, 6.vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala.""

Apostolien teot 28

 

 

Suu vaahdossa, kuin meren aallokko, kaikkien tuntema, mutta harvan pitämä saati rakastama, Onni Eläkeläisemme puhua pulputtaisi matkoistaan, paraskin Peukaloinen, viikkosotalla tutuille ja tuntemattomille, siitä, miten ihmeellinen maailma on - what a wonderful world!

 

Mutta emme me anna hänen tämänkertaisestaan näyttää kuin kaksi kuvaa, ynnä muutaman sanasen sanokoon.

  1.

1."Tällä paikallislinjurilla me rutuutimme ja pääsimme katsomaan apostoli Paavalin haaksirikko-/rantautumispaikkaa saaren luoteiskulmilla."

   2.

2. "Tämänvärisillä pussukoilla ajellaan naapuri-Gozolla (vasemmanpuoleinen liikenne). Se vei meidät liki luolaa, missä ihanainen nymfi Kalypso viihdytti Odysseusta, johon oli mielistynyt ja jota piti vankinaan seitsemän pitkää vuotta, kunnes Zeus lähetti Hermeksen vapauttamaan ikävöivän Odysseuksen oman rakkaan Penelopensa tykö."

 

   

"Hän löysi Odysseuksen rannalta istumasta; miehen silmät eivät kuivuneet hetkeksikään, koska hän kotiin ikävöiden ei jaksanut nauttia elämän makeudesta eikä nymfi viehättänyt häntä enää. Yöt hänen oli pakko olla sokkeloisessa luolassa jossa hän haluttomana makasi haluavansa kanssa, mutta päivät hän istuskeli meren rannalla kalliolla, katseli mahoa merta ja vuodatti kyyneliä." 

Homeros: Odysseia -  suom. P.Saarikoski



Äkkilähtö



tauon paikka, pien pyrähdys paikallaan

.

Ystävä hyvä!


Tul' tuas äkkilähtö.


Koita pärjäillä eläkä hättäile.


Malta odottaa!


Sunnuntai


http://www.napsu.fi/images/Weather/small_weather_39.png

Sadekuuroja

Max: 23°C
Min: 16°C


Kehno kun män sivute!



savolainen väittely ja ennen kaikkea Dostojevski-seminaari Joensuussa

.

 

Nyt se tul: alumnikirje alumnitrille Itä-Suomen ylopistolta. Alumnitrimme käyp kuumana ja on onnesta mykkänä, mutta myös pettyny, kun ei älynny, hölömö, ajemmin panneutuva kirjeen sisältöön - mäni hyvä semnuar omasta eistään. Pahus soikoon!

No onneksi Dosto on hallinnassa, ja mikä osa ei ole niin voihan Väyryseltä kysyä.

Väitösuutisista eniten kiinnostavat:


Kolmas varsinkin, koska siitä ymmärtääkin.

Ja jos mitä ei ymmärrä, niin tässäkin ystävä lähellä: Immulta voep kysyä. Immu auttaa aina. Paavosta ei niinkään mene takuuseen.

Käydäänpä käsiksi. Luvetaan ja naatittaan!

Väitös suomen kielen alalta
Väittelijä FM Anne-Maria Nupponen      Joensuun kampus

Savolaisten väitetään vääntävän ja olevan kieroja.

Mielikuva savolaisesta epäsuoruudesta voi vahvistua osin väärinkäsitysten vuoksi

»Savon murteen» voi tunnistaa monenlaisista ominaisuuksista: esimerkiksi useista äänneopillisista piirteistä (piä, ussein, kolome ym.), kuvakielisten ilmausten käytöstä (esim. viäntää vettä rättiin eli ’itkeä’), liitepartikkelien -hAn ja -pA runsaasta esiintymisestä (noinkohan olis jne.) ja tietynlaisesta »painotuksesta» sekä hitaasta »rytmistä».

'Täs ois tämmönej juttu mikä ehkä saattais mahollisesti olla että tää pitäs tehä'. Länsisuomalaiselle oli yllättävää, että tämänkaltaisilla pyynnöillä odotettiin nopeaa toimintaa. Tyypillisestä savolaisesta vastauksesta pohdittiin, kuinka savolainen voisi reagoida kutsuun lähteä elokuviin. Kerran tyypillinen vastaus kuvailtiin seuraavanlaiseksi: voitasham myö mennäkkii. Tällöin savolainen tarkoittaa yleensä suostuneensa.

Muun muassa »epäsuoruus» on yleinen »Savon murteeseen» liitetty piirre. Erilainen tottumus tulkita sanottua näyttäisi osaltaan vahvistavan tunnettuja käsityksiä.

Tutkimuksessa osoittautui, että savolaisiin usein yhdistetty termi »kierous» on erityisen altis väärinkäsityksille. Kieroudella voidaan tarkoittaa eri puolilla Suomea hyvin erilaista asiaa. Savolaisille kierous näyttää olevan positiivinen ominaisuus, joka voi kytkeytyä sanalliseen leikittelyyn ja huumoriin. Monet länsi- ja eteläsuomalaisista sen sijaan käsittivät kierouden epärehellisyydeksi (luonteen ja käytöksen piirteenä). Savossa asuttuaan he hämmästelivät, etteivät olleetkaan kohdanneet odottamaansa epärehellistä kieroutta.

Ainutlaatuinen savolaisten »Savon murre»?

Tyypillistä »Savon murretta» kuvailtiin usein äänne- ja muoto-opillisten piirteiden avulla (kolome, uamu, pittää jne.). Testissä kuitenkin selvisi, että piirteet eivät ole samanarvoisia. Eräitä piirteitä pidettiin »savona» lähes aina, kun ne kuultiin (esim. mua, piä); eräät toiset piirteet ajateltiin »savoksi» vain silloin, kun niiden rinnalla kuultiin muitakin »savoksi» mieltyviä piirteitä (esim. pittää). Tyypillistä »savoa» kuvailtiin lisäksi esimerkiksi »rytmin», »tempon», »värikkään» kielen ja »leppoisuuden» kautta.

FM Anne-Maria Nupposen Suomen kielen alaan kuuluvan väitöskirja "Savon murre" savolaiskorvin. Kansa murteen havainnoijana” tarkastettiin filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimi professori Aila Mielikäinen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Marjatta Palander Itä-Suomen yliopistosta.

Väittelijän painokelpoinen kuva on osoitteessa www.uef.fi/vaitoskuvat  <Kahtokee ihmeessä vottoo!

Mikäpäs siinä. Alumnitrimme on sitä mieltä, jotta kyllä myö Anne-Marin intos läp piästettään.

ps Mertsi-poika oppi vähitellen puhumaan ja Genoveevan oli suloista kuulla sanoja toisen ihmisolennon suusta, sillä eihän hän pariin vuoteen ollut kuullut kenenkään puhuvan; linnut vain olivat laulaneet ja sudet ympärillä ulvoneet.


Kännissä koko sankar'sakki



ollapa opettaja niin näkis välkällä kunnon örvellystä

.

.

Ai että tuntuu mukavalta ja sydänjuuria myöten helpottaa, kun linja-auto jyrisee mäkeen heti aamutuimaan. Vettäkin sataa, kuorruttaen hyvänolon. Peittoa sen verran nostelee Ex-Ope että varmistuu että se se on: koululaiskuljetus ja Pystykorvan Erkki ratissa. Huojuvia sankarikoivuja linjuri täys, pääsevät pian teluamaan ja näyttämään miten suomipoika juhlii - elleivät jo autossa otalla!

Näkee peittonsa alle takuuvarmasti eskari-Mintun paheksunnan:

- Ei hyvät lapset sitä noin saa koulussa käyttäytyä!

Ja Ritukan epätoivoisesti kieltävän:

- Humalaista EI koulun pihalla SAA näytellä! Hävetkää PAL-JON!

Eihän ne kun yltyvät, puoskat. Ihmettelevät, miksei sankareina olla saa! Kummallista. Kyllä Ilovaarassa ois suanu olla pitkin ja poikin.

- Jo on kummallista! sottailee sortinsakki.

Niinpä! Ja siellä hyvässä lykyssä ukko-opet olisivat hyvinkin voineet yhtyä lystinpittoon heilumaan.

Ex-Ope vetäytyy syvemmälle peiton alle ja oikein uppoutuu asiaan. Asettaa Tammisen koulun pihalle opettajaksi - ja mitä ihmettä: Tamikin kieltää leikin, vaikka totta näyttelevät. Perustelee:

- Kohta A ja kohta B ja vielä momentumit päälle.

Ei mahda mitään telkun tällä puolen. Momentumit eivät paina. Voimaton on hänkin, Aurinkokuninkaan voima ei pure kuin teoriassa, käytännössä on toisin.

Peli pihalla jatkuu. Ilmaveiviä ja piiiitkä siiterihörppyä perään. Ja 'Flygplanet har landat'-Nurmisen maahan laskeutumista: kuka retkahtaa parhaiten. Itse Jutilakin mökeltää kiikun luona haastattelua Noksulle, ja entäs tuo: partavaahtoa silmille niin että kirvelee. Entä kellä on parhaat munasuojat, sen kilvan voittaa Pjotor... Ja joku muu kuin ilovaaralainen Mertarantana selostaa.

Naurattaa peiton uumenissa. Mikäkö? No se kun ei tarvitse olla kieltämässä ja saa opettajan loimia vailla nauttia kaukalon kiimasta, röhkiä kuin sika vatukossa: räpätä tuo ja tuo seinälle niin että pleksit paukkuu, rynnätä Ruutuna poikittaisella mailalla ruotsalaisen tuttiukon kimppuun ja kuulla selkänikamien raksahtelu. Artjuhin, Artjuhin! Siinä vasta sankar'ryssä jaloin järkkymättömin! Vau!Vau!Vau!

Ei vaineskaan. Ei niillä ole helppoa, kollegoilla. Ei Ex-Ope niin paatunut vielä ole, katuu jo ylilyöntiään, anteeksi pyytää höpöttää peittonsa lämmössä.

Säälintynkää löytyy, sillä tietää miten moni ope toivoo, jotta jäät sulaisivat pian lasten aivoista niin unohtuisivat nämä komarovit lasten päistä - kasvaisi syntyisi uusia uljaita sankareita.

Huokaavat opettajat - onneksi pesissarjat ovat pyörähtäneet käyntiin ja päästään kesälaitumille ja saadaan uusia sankareita, herrasmiehiä: kohosia, partasia, komulaisia, kososia. Eivät he kolhi toisiaan, mitä nyt Kohonen joskus suutansa pieksää; lätkästä löydy herrasmiestä esikuvaksi kuin Rantasalmen Immonen.

Tai hei, helpotus! Kohta koittaa suvi: juoksee Keskisalo, heittää Pitkämäki, Räsänenkin alkaa olla jo ihailemisen arvoinen. Ne ei ryyppää eikä rällää.

Niin selittävät aivot, Ex-Opettajan. Lapselliset.

ps Äiti-Genoveevankin vaatteet kuluvat vuosien mittaan. Susi siinäkin auttaa: tappaa lampaan ja retuuttaa elukan luolan lähelle. G kolauttaa sutta kalikalla päähän, riistää lampaan ja lampaan villavuodasta saa oivan turkin talven tuiskuihin.  


Nurminen ja Jutila saapuvat tillintallin



konkarisankareiden paluu eli maahan laskeutuminen 

Nuden & Juden tokkurointia

Kekkonen & Holkeri ovat tämän saman esittäneet aiemmin reissulta palatessaan.

.

.






Siis semmoinen déjà vu -hönkäys kevätsäässä. säässä kuin säässä.

 SF


PS1 Jarkko Immonen - mikä vaatimaton herrasmies riehkasijoiden joukossa!

PS2 Tapio Suominen - miks sen piti puhua pälättää Aku Hirviniemen päälle?

PS3 Antero Mertaranta - jos kuka olisi kuulunut torille: on puoli joukkuetta.

PS4 Timo Jutila - 'TULEHDUS' ESTI LAVALLE NOUSUN  - no justiisa.  Nikkatulehdus tai jotain.

 


   Napsine Soome treener käis lennujaama punasel vaibal ninali!



Tutti muka suuhun lätkäjätkille!



ruotsalaiset pilkkasivat suomalaisia ennen matsia - VAAN SIITTÄS SAIVAT VELLIHOUSUT: 6 -1

.


"HV

Herra varjelkoon VILKET MÅL!!! Ja kaikki kuus, ALLA SEXi!

Tulihan se kulta sieltä, ensi vuonna se maksaakin meille katselijoille kun menee matsit MTV:lle. Vaan saapahan kerrankin rahoilleen vastinetta.

Pehmeiksi tutinimijöiksi panettelivat hurrit Suomi-poikaa ennen matsia. 

Siinähän pottuunsa kakkivat - halkaisivat.

Vitsi lähinnä tuo kisojen parhaan pelaajan palkitseminen. Ruotsin maalivahti! Ja äijä oli just päästänyt kuusi maalia reppuun! Ja Vehanen vain yhen. Miten kehnoja ovatkaan muut ruottalaiset pelaajat?! Luulis Viktoria hävettäneen palkinnonhakureissu...

On tämä mahtavaa, MUTTA EIHÄN SE TOKI HAITTAA!

Tuus Lennart

- Siistii! sanos nuorempi minä. Vanhempi mietiskelee, että ei ole järjenasia se lataus mikä pelaajissa ja katselijoissa ja ennen kaikkea selostaja-anteroissa pursuaa, leimuaa ja purkautuu pitkin matsia ja matsin jälkeen.

Ei järjellä jääkiekkoa eikä muitakaan urheilulajeja kumota, kuten ei uskontojakaan.

"Elokuva on tunnetta. Ja se on juuri näin", päätti elokuvaohjaaja Markku Pölönen aikoinaan painokkaasti Onnenmaa-analyysinsä.

Niin on urheilukin. Ja se on juuri näin - niin turhaa kouhotusta kuin onkin



 http://tv.expressen.se/sport/hockeyvm/1.2437253/finland-korde-over-tre-kronor-i-finalen


mertarantalaisittain sätkyn saaneena



kevään ääniä ja täyttymättömiä toiveita: euroviisut ennen MM-lätkä-huipentumaa

.



.

Metelillä ja metakalla ihmispolo täyttää olemassaolon avaruudellisen äänettömyyden avaamalla ruudullisen näkymiä eurooppalaisesta menosta ja meiningistä. Eivät riitä tuulen suhina, aallon loiske, linnun laulu ympärillä oleviksi ääniksi.

Pitää olla sutinaa, sähinää, sälää ja säpinää. Pitää olla adhd-mainen meno päällä.

"Ei tietenkään riitä!" vahvistaa Antero Mertarannan ääni Onni Eläkeläisemme takaraivolla ja samaa rataa keskeytyksettä jatkaa, "näytähän Mikael Graaaaaaaaaanlund ruotsalaisille mistä reiästä se kana munansa muklauttaa, keltuaisensa kieräyttää!"

PaDam!  Eletään kevään kliimaksia.

Euroviisu-Oskari ottaa nokkiinsa niin että helähtää, vaikka eihän sen nyt noin pitänyt penkin alle mennä, mutta nyt ei kuitenkaan parane valittaa, sillä Azerbaidzhan on voittonsa ansainnut, missähän sekin maa lienee, koska kyseessähän on kilpailu 'Kuka riekkuu eniten!' sanoi entinenkin likka kun aitan oven säppiin laittoi.

Niin miettii Onni Eläkeläisemme asianlaitoja loogisen mertarantalaisittain, ja tunteella - yöllä klo 01.30. Yöllä puoli kaksi! Huolimatta siitä että eläkeläisten pikkukakkonen, kympin uutisten kevennys, on mennyt jo ajat sitten.

OE nuokkuu toppastuolillaan reinon kärkiä katsellen sunnuntain vastaisena yönä, kuin karvasmantelia suussa tokaisee Vaimolleen tylynä:

- Siinä on MBD-porukkaa nokko. Voi taivas varjele! jos noita vielä pitäisi opettaa.

Vaimoa mies sen verran säälittää, kun tämä  valvomaan on joutunut eto asian tautta, että kehuu vähäsen:

- Hyvinhän ennustit, että Suomi on seitsemästoista.

- Neljällä heitti, vaan illalla ei heitä kuin yhdellä! Da da dam! innostuu Onni ja astuu ulos apatiastaan.

- Niin mikä? tekeytyy Vaimo tietämättömäksi vaikka tietääkin.

- Etkö tuota nyt ymmärrä! ärähtää Onni ja alkaa hyräillä pontevasti: "Suomi on tänään maailmanmestari, Hei! Maailmanmestari..."

Että semmoisia profetoi ennustaja-Onni - vähää vaille kaksi yöllä! - tarkisteltuaan videolta, antoiko Ruotsi pisteitä, sillä kuulemma saman verran se antaa siimaa sitten illan lätkämatsissa.

- Seittemän pojoa! Jesjesjes! huutaa Onnimme yösydännä, kunnes helposti höynäytettävä mies on vihdoin valmis, sk. full av hopp, kömpimään yöpuulle.



ps  Genoveevan pikkupojan nimi on Mertsi, Mertsillä ei ole vaatteita ja luolassa on kylmä. Susi tappaa kauriin, G hätistää suden ja verhoaa poikansa kauriin taljalla...jatk. 


Ja kukkua kanssa!



ja taas kukkui eka käki

.

.

Niin tietysti. Aina sama virsi. Joka kevät! Kukkuu käki.

Ja se mikä tässä eniten pattiin ottaa, ottaa jokaikinen kevät. Aina joku toinen ennättää ekana kuulla, ennen minua, käenkukunnan.

Lehdissä kirjoitetaan, että siellä ja siellä kuultiin eilen käen kukkuvan, tai kukunneen - yks hailee. En minä niistä välitä en piittaa, sillä lehdet valehtelevat. Jos eivät valehtele niin ainakin liiottelevat: 20 kertaa, 70 kertaa, 100 x 100 kukkua. Ainakin iltalehdet puhuvat kukkua, johan sen näkee pelkästään siitä että ne ilmestyvät myyntiin jo aamulla.

Vaan kun kaverit kertovat kuulleensa käen kukunnan. Joka harmin kevät aina ennen minua!

Milloin missäkin lenkkipolun varrella: milloin kuivatusalueen pumppuaseman kohdalla, milloin Tainio-suon betonisillalla; milloin Mikon hetteikössä; milloin Makkosen montulla; Simon kalliolla, meijerin pesulaiturin takana, pitkospuilla paljahilla, ties minkä lepikon takana.

Niin tänäkin keväänä!

Eilen kun kävimme Tepun kanssa Veksun luota pinnasänkyä Elielille ja rupateltiin mukavia, hurjia juttuja nuoruudesta, niin eikös Veksu Sirrin kahvia juodessamme  muina miehinä jo  luikauttanut:

- Toissa päivänä se kukkui käki kun...

- KYLLÄ JURPPII. AINA JOKU MUU! OTTAA NIIN KUPOLIIN KUN TOISILLE TULEE KESÄ ENNEN MINUA JA SITTEN NE KEHUA REUHKASEVAT ETTÄ KÄKI SIELLÄ JA KÄKI TÄÄLLÄ...

Ai että helpotti kun sai jurppasta.

Ja sitten kun Veksu siihen vielä katui ja meinotteli, että 'pitipäs sannoa ja ens keväänä ei käki varmasti ensin kuku'.

ps Se Genoveeva muuten joutui mestattavaksi ja karkuun korpeen lapsensa kanssa, kun sen mies - ei enempää eikä vähempää kuin kreivi - lähti sotaan ja Golo otti sillä aikaa hommat hanskaansa ja alkoi pyytää ja sitten vaatia Genoveevan antautumista - röyhkimys! Tietenkään Genoveeva ei suostunut väkipakonkaan alla... jatk. 

 


ARTJUHIN - granlundimmonenruutupyöräl... - JEVGENI



kategoria: älä unta nää!  ('Ei pitäs nuolaista ennen kun tipahtaa, sanoi Lyly Rajalakin')

.

  
Siinnon hilloa ruisleivän välissä - kuin otsikossa suomi-poikaa. Ihan jo pelottaa illalla avata telkku.

Entä jos joutuisi samaan kaukaloon Artjuhinin kanssa!

 

Ei voi kuvitellakaan. 

Kammottavaa!

Ollaan jälleen Harri Holkerin ajattelun ytimessä: HH:han ei pidä mahdollisena että ihminen voi ajatella niin kuin P.Linkola.

 

Kaikesta huolimatta eilisen lohikeiton jälkeen: Jevgeni jakelee kaalisoppaansa koussikkakaupalla kaikelle kansalle.

 

TÄNÄ ILTANA klo 21.15. TV2.

 

Jääkiekon MM-semifinaali  Suomi - VENÄJÄ  Slovakiassa.

  




 

ps. korpeen ajettu Genoveevamme ystävystyy luolassa naarashirven kanssa, ruokkii tämän maidolla pientä poikavauvaansa...jatk.


Lohi- jos muutakin soppaa



lohirekka nurin

.

.

VillaSukan laiturin päätä talven jäljiltä laittaessa, hauen polskahtaessa vedessä, jota sitäkin vielä tilkka järvessä on, kuivaa rantaa katsellessa, jaksaa huvittaa Lapin kansan lohenpyynti: vedettömältä maalta oli poimittu Pietarin kalansaalis kaikelle kansalle.

Siitä serkun kirjeestä kävi nimittäin ilmi, että lohirekan kuski oli nukahtanut Siepin Taneli-vainaan vainioilla - ja styrox-laatikoiden suma purkautui pitkin jänkiä. Koutokeinon länsmanni soitteli firmaan että mitä tehdään. Päättelivät halvemmaksi käyvän jos antaa paikallisten noukkia lohet, sillä muuten jouduttaisiin keräämään ne Altan kaatopaikalle hävitettäväksi.

 "- - - Ei tarvinnu lensmannin vihjaista kuin yhdelle alaiselle, kun sanoma levisi kulovalkeana ja autojono nähtiin kaahaamassa Siepin suuntaan, ehti joku piili Suomenkin puolelta paikalle. Työpaikat tyhjenivät, toimistoihin pantiin laput luukulle, kohta kiehui joka talossa lohikeitto ja pakastimet tuskin mahtuivat kiinni menemään... ...Lohet oli saatu merikalastajilta eikä kasseista, niinpä tässä ollaan joka talossa syöty erityisen hyvää luonnonlohta koko talvi eikä pakastimen pohjaa näy.- - - " 

Oikein tarkasti kun tuonne selemmälle rempottavan laiturin nokasta kuivuneen rannan ja keltaruoikon yli luodolle tuijottaa, niin eikös kiehukin ahventa, särkeä, lahnaa, haukea aivan tolkuttomasti - perunat vain sekaan heittäisi niin riittäisi kalasoppaa täälläkin kaikille...

Niin vähän vettäkin, jotta kahlaamalle pääsisi murkinalle.

PS Genoveeva pelastui täpärästi kaulankatkaisulta, asustelee nyt erämaaluolassa vauvansa kanssa; mestaajilta meni pupu pöksyyn. Palaamme asiaan.


Pesistä ja 'mestistä'



.

Eilen oli monikulttuurinen päivä.

I

Ensin vähempi kulttuurisesta sananen: puikkopallosta eli pelistä missä yksi lyö ja loput joko kiroilevat tuomarien ratkaisuille tai juovat limunaatia. Käynnistyi väkivallaton, siksi kaupunkilaisten sylkemä, pesäpalloilun pääsarja: Superpesis.

 

Nurmon pojat olivat matkustaneet neljänsadan kilometrin päähän Kiteelle nuijittaviksi ja sitten yönselässä nolla räpylässä joutuivat matkustamaan takaisin.

Nähtävästi nurmoolaiset eivät olleet harjoitelleet talven aikana laisinkaan, siltä ainakin näytti: kiteeläiset juoksivat pesien väliä kun taas nurmolaiset juosta ravasivat milloin missäkin kentän ulkopuolella, milloin rantakentän pusikoissa milloin takarajan lumikinosten ja penkkojen tuolla puolen.

 

Peli päättyi 2 - 0 ja juoksutus repesi lukemiin 24 - 4. Pelinjohtajakin oli niin pyörällä päästään, että sai pallon kotipesässä kalloonsa. Pää pantiin jäihin.

Pelinjohtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä lienee pelin seuraaminen, niin eikös jo joku koiranleuka katsomosta huutanut ironiaa täynnä: - Pelinjohtaja, seuraa peliä! 

 

II

Sitten enempi kultturellista toinen sananen: posti toi taas aartehen, kaksikin. Genoveevan sekä kutsun: Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 13. - 18.7.2011 http://www.vkkustavissa.fi/  Ihanaa! Meren loiske levisi heti houkuttelevana äänenä tänne Karjalan kunnaille.

 

Alkavat ystävät yskän ymmärtää ja lähettävät pyytämättäkin ja yllättäen satavuotiaita kirjoja lahjaksi minulle, kun ovat huomanneet että tuo homenokka taitaa ollakin bibliofiili. Parastahan tässä elämässä ovat vanhat ja mielellään rumannäköiset romaanit, repaleisuus siihen aito lisä. Sadasta serkustani vanhin, Lapista, lähetti punakantisen teoksen, jolle annan suuren arvon ja varsinkin hienolle vivahteikkaalle saatekirjeelle, josta tarkemmin myöhemmin, huomenna tai joskus kunhan rohkenen luvatta lainata.

 

GENOVEEVA

BRABANTIN KREIVITÄR

HURSKAS KERTOMUS SUURISTA KÄRSIMYKSISTÄ JA VIATTOMUUDEN LOPULLISESTA VOITOSTA

 

Suomennos

JOHANN CHRISTOPH von SCHMID'in

saksankielisestä kansankirjasta

 

Puhdasta viattomuutta on ilo lukea; se vahvistaa nurkkaan hätisteltyä uskoa ihmisen hyvyyteen: sittenkin näiden ihmiskarjujen, toistensa syöjien seassa on olemassa pyyteettömyyttä! Tai saas nähdä, miten on - koska ilta ja yö ehti oli oma lukemiseni jätettävä kohtaan VII

G e n o v e e v a  v ie d ä ä n  m e s t a t t a v a k s i.

 

Varsinaista Mestis-sarjaa siis, samankaltaista kuin viimekesäinen tutustuminen Aino Kallakseen ja Reigin pappiin  (Ylpistyneille öykkäreille kesälukemista)

 

Näissä on se jokin.

 

*************************************************************

Sarjataulukko

 
OTT
3P
2P
1P
0P
JUOKS
P
Kitee
1
1
0
0
0
24-4
3
Koskenkorva
1
1
0
0
0
16-2
3
Sotkamo
1
0
1
0
0
9-5
2
Raahe
1
0
1
0
0
7-4
2
Kankaanpää
1
0
1
0
0
6-5
2
Hyvinkää
1
0
0
1
0
4-7
1
Kouvola
1
0
0
1
0
5-9
1
Kiri
0
0
0
0
0
0-0
0
Vimpeli
1
0
0
0
1
5-6
0
Joensuu
1
0
0
0
1
2-16
0
Nurmo
1
0
0
0
1
4-24
0


Jutilalla Kummolan habitus



.

"HV

Melkoseks Kummolaks on Jutila patviuttunut - möhröksi meillä sanotaan noita pulskia poikia.

Ei muuta.

Tuus Lennart"

No olipas tärkeää ilmoitettavaa Lennulla näin yötä vasten! Olis kommentoinut vaikka Artjuhinia, sitä Venäjän ursusta.

ps Kitee muuten murskasi Nurmon puikkopallossa, muuta vetämätöntä kiteeläisten pelissä ei ollut kuin pallopoikien toimintahttp://www.kipa90.com/etusivu/


Kissanpäivät!



vuosi kulunut kun puhuttelivat kunnanmiehet viimeksi - kaikellaisia tietäjiä

.

 Mikä hölmö: 

 - Iät ajat kunnan töissä harrien haukuttavana!

Hymysuin, Lempi sylissä, siunailen.



20 ja 11 tai 11 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2011 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksi kutsuttu, on perussuomalaista premodernia runoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa n. 12 tavua - joskus jopa puolensataa, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)


Humalassa ylinopeutta kortitta karkuun



Tällä kertaa törttöily tapahtui Kauk'idässä ennen äitienpäivää

.

.

Luki Karjalaisessa männä viikolla:

RÄÄKKYLÄ

Rääkkyläläinen mies ajoi moottoripyörällä humalassa tutkaan ilman valoja ja lähti poliiseja pakoon. Tapaus sattui Kiteentiellä Rääkkylän keskustan kohdalla noin klo 21 keskiviikkona.

Poliisit mittasivat vastaantulijan nopeudeksi 112 km/h ja väläyttivät valoja. Mies oli hiljentänyt nopeuttaan poliisien kohdalla, mutta päätti sittenkin kiihdyttää pakoon Rääkkylän keskustan suuntaan.

Poliisit saivat hänet kiinni nopeasti. Mies puhalsi alkometriin 1,56 promillea. Lisäksi ilmeni, että hän oli ostanut moottoripyörän samana päivänä, eikä hänellä ollut ajo-oikeutta.

Kuulosti enemmän hassulta kuin traagiselta. Ensin ajattelin että no siinä on kaikki mahollinen just kohillaan! Enää puuttui jos joku alle olisi jäänyt - ja kovasti voihkaissut.

Kylillä kulki huhu että se ja se ja sen poika. Minua ei kiinnostanut kuka vaan huvitti yhä uudelleen, miten olikin saanut kerättyä kaikki synnit samaan huimaan ehtooajoon. Melkeinpä sankarina pidin, tai no ainakin jonkinlaisena nappisuorituksen tehneenä tragikoomisena standup-näyttelijänä: ihmiskunnan edustajana parhaimmillaan - ilmeistä kansanedustaja-ainesta... ... oman alansa hakkaraisena. Tuolla tavalla päivänsä tuhlaavia on käräjäsalit pullollaan.

Vasta eilen, äitienpäivänä, tajusin yhtäkkiä, että törmäilijä on jonkun äidin lapsi. Tuska rinnassa monella, eikä nauru.


Äitille orvokkeja


08.05.2011 - 12:00 | hikkaj | hyvinvointi, rakkaus, koti, lapsismi

Äitienpäiväkalenteri iloksi, uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi    VI

(=kaikesta koetusta huolimatta elämällä on tapana palata raiteilleen - ja kaikista tulee kunnon ihmisiä ja kansalaisia: meistäkin reiluja rakennusmiehiä, opettajia, humanististentieteiden kandidaatteja, kunnanjohtajia - ja joku voi mennä italialaisen kanssa naimisiin! )

. Röd ros .

Kaiken tuon nähdyn, kuullun ja koetun jälkeen oli pikkuminällä vielä otsaa hehkuttaa ja ilmoittaa kyläilevälle Helsingin-tätille:

- Mie oon äitin riimus!

Vaan sen verran oli 'miestä' pistää hanttiin ja pontevasti kieltäytyä äitin jatkorimpsusta: "Ja äitin kultamuru." 

Nyt senkin tittelin hyväksyisin.

Niin muuttuu maailma sekä mieli ja niin myöntyen, pehmenneenä, kerroin sen äsken orvokkeja haudalle istuttaessamme - äitille.



Ryöstettiin pankki



.
Äitienpäiväkalenteri iloksi, uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi surkeiksi äideiksi itsensä tunteville   V 

(=kaikesta koetusta huolimatta elämällä on tapana palata raiteilleen - ja kaikista tulee kunnon ihmisiä ja kansalaisia: meistäkin reiluja rakennusmiehiä, opettajia, humanististentieteiden kandidaatteja, kunnanjohtajia - ja joku voi mennä italialaisen kanssa naimisiin! )

.

Aurinko paistoi keskipäivää, limpsaa teki mieli, portteria. Istuttiin rinteessä taas melkein koko sakki; vasta jälkeenpäin älyttiin että Lapsy puuttui, ja Lapsyhan se oli kaiken nähnyt ja paljastanut koko hirmutyömme. Selän takana oli kauppa ja edessä tien toisella puolella pankki. Suuta kuivasi jokaisella kun oli vaelleltu aamupäivä pitkin metsiä räksänpesillä ja oltu apteekin pihalla töntteröä, kiipeilty liiterin kattotuoleilla.

- Ryöstetään tuo pankki! Saahaan limpsaa, välähti jollakin.

Kukaan ei pistänyt hanttiin.

- Nehän menee Aino ja Pirkko kumpikin kahelta kahville tuohon takahuoneeseen, tiesi Jussi, joka asui samassa talossa; niiden apteekki oli vieressä. - Ne on monesti antaneet keksin tuosta ikkunasta kun oon ohi juossu.

Suunniteltiin: Vaanisimme ovella, Jussi ja minä, hiipisimme pankkisaliin Hintun merkistä. Hinttu vahtisi rinteessä, vislaisi kun naiset istuisivat kahvilla.  

 - Häivytään, ei jäähä tähän tillottamaan, sanoin. - Nähhään kahen tunnin päästä, varttia vaille kaks.

Kahdelta toiminta oli ripeää. Hinttu antoi merkin ja Jussin kanssa hiivittiin saliin. Musta kolikkokassa oli levynä pitkällään tiskin takana: erikokoiset kolikot eri urissa. Urkitin tiskin yli markanrahoja ja kouraisin molemmat kädet täyteen, Jussi kiersi tiskin ja napsi seteleitä. Häivyttiin.

Juostiin rinteeseen ja sieltä kaupan takaiseen männikköön, missä istui Manka jo valmiina kauppareissua varten. Rahaa oli aika läjä, ei viitsitty laskea vaan evästettiin Mankaa: - Tuot nalleja! - Tuo Maijoja! - Mulle purkkaa! - Tänne tohveeta! 

Manka lähti setelit käsissä, taskuihin työnnettiin kolikot.

Oli se aika näky kun Manka palasi kaupasta: toisessa kädessä roikotti isoa pussia ja toisessa pientä - isossa pussissa oli karkit ja pienessä vaihtorahakolikot. Suu jauhoi jo purkkaa, kun Manka yritti sanoa, että vähän ihmetteli kaupan-Helli jotta 'ootpas saanu paljon rahaa'.

Käytiin jaolle, ihme kyllä sovussa - kai siksi kun nyt oli millä mällätä!

Iltapäivä kului rattoisasti. Makailtiin alapellon ladossa heinillä ja sieltä pikkuhiljaa siirryttiin metsiä myöten kentälle ja hypittiin korkeutta ja pituutta; juosta ei viitsinyt eikä pallon perässä rynniä koska oli niin samperin kuuma. Tuntui oudolta kun kaikkea oli yllin kyllin ja sai olla pitkin taikka poikin.

Mutta sitten yllätti jano. Kunnantalon pumpusta ei voinut juoda, sen vesi maistui pissille. Palattiin lähtöruutuihin. Jussin-hölmö meni meille sisälle keittiöön juomaan vettä.

Sana oli levinnyt!

Ei auttanut enää pötkiä pakoon.

Vihaisia isoja naamoja ilmestyi sieltä täältä ympärillemme, ne ärjyivä yhteen ääneent: 

- Mitä ihmettä te! - Mitä konnankoukkuja! - Eikö teille monta kertaa opetettu! - Loppuu tämä lurjustelu! - Saa olla viime...!!!! 

 


Vietiin tytöltä keksit



Äitienpäiväkalenteri iloksi, uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi surkeiksi äideiksi itsensä tunteville IV

.


Kaupanmäkeä laskeutuu pikkutyttö pomppaan kääriytyneenä. Pakastaa. Kohta on joulu. Tienvieripuut ovat kuurassa. Arttu ei vielä puoleenpäivään mennessä ole joutanut Saihallaan auraamaan rannalle menevää tietä.

Tytöllä on kantamus kädessä. Tyttö melkein hukkuu lumeen, niin pieni hän on. Hymyilee kun katsoo kädessä olevaa pussia, ruskean paperin sisällä on herkkua, mummolle viemisiä.

Tyttö ei ole vielä koulussa, on niin mitättömän pieni ja hentoinen, vaikka yllä on paksu harmaa pomppa.

Kaksi poikaa kyttää kuusiaidan takana, alta kouluiän molemmat. Toinen poika oli nähnyt Mäenkaupassa kun tyttö oli pyytänyt mummolle pussiin yhtä pumpernikkeliä. Poika oli syöksynyt toisen pojan kotiin ja kertonut että pomppatytöllä on hyvää ja kohta se tulee. "Hyökättään kimppuun!" oli toinen poika intoillut.

Pojat kyttäävät kuusiaidan suojassa. Tyttö lähenee, ääni alkoi kuulua: rallatteli joululaulua enkeleistä ja heilutti käsiojossa pussia edessään. Pojat vilkaisevat toisiaan. "Ootettaan vielä vähän, kato ettei näy aikuisia!"  järjestelee toinen. Kumpaistakin jännittää niin että hampaita kalisuttaa: miten käyneekään? antaako isä selkään kun saa tietää? itkeekö äiti? Tyttö on pojille vain näkötuttu, asuu toisella puolen kylää, joskus on kulkenut mummon luona ihan yksikseen.

"Tämä on ryöstö!"

"Pussi tänne!"

Tyttö jähmettyy. Pojat repivät pussin kädestä ja tönäisevät kantajan nurin. Tyttö parahtaa. Pojat säikähtävät mölyä. 

"Oo hitola hiljoo ja pie turpas kiini!"  toinen poika sähähtää.

"Tästä et sitten huutele. Myö ollaan polliisin poikia", säestää toinen okevana.

Pojat livahtavat kuusiaidan suojaan saaliin jaolle. Tyttö nousee ylös ja jatkaa nyyhkien rannalle vievää tietä eteenpäin, hätääntyneenä kun mummolle ei ollut nyt mitä viedä.


Ritaritarina ritarihuoneelta



Bisinesmiehille äitienpäiväaskartelua



.

Kertovat, että Helsingin Ritarihuoneella on aatelisvaakunoiden rivi kiertämässä seinillä. Ratsutilalliset, rusthollarit, hevosenpitäjät on lopulta palkittu aatelisleimoin ja vaakunoin.

Pitäisi kysyä, kunhan taas ulkomaankomennus osuu kohdalle ja joutuu Helsinkiin, siskotytöltä tuntoja, miltä tuntuu olla aatelinen rälsseineen ja rensseleineen ja ovatko Suomen aatelisvaakunat siellä seinillä lujasti kiinni.

Ja oliko siellä se virtuaalinen von Streberin aatelissuvun vaakuna, jonka Seppäsen ystävä, ympäristötaiteen professori Markku Hakuri, keksi ja muovasi ja nosti seinälle, missä se sai vuosia kenenkään älyämättä roikkua, aina siihen saakka kunnes naru katkesi ja koko helahoito putosi tuusannuuskaksi lattian tasolle. Sekin keksitty von Streberin [Kiipijä] suku pääsi lorunlopuksi tasolleen - putosi kuin ratsumies hevosensa selästä.

Mutta se siitä, ja nyt häippäskää, bisnesmiehet, askartelemaan! Äidillenne, vaimoillenne, tyttöystävillenne kortteja värkkäämään siitä. Hys hys!

Ottakaa fiskarsit käsiin ja toimikaa, sillä pian on myöhäistä, ylihuomenna on äitienpäivä ja naisenne tykkäävät enemmän omatekemistä kuin ostetuista lahjoista - paitsi tyyritavaroista.

Piirtäkää, askarrelkaa vaikka taitettava kartonkikortti, runon 'Sua vain yli kaiken ma raa-aa-kastan jne' kera tietenkin, jos ei muuta mieleen välähdä. Vaan älkää tehkö samaa mokaa kuin veljeni pienenä teki: velipoika piirtää hujautti äitienpäiväkorttiin ruumisauton vauhtiviivoin.



 


 

Alin ja ylin kuva köyhien ritarien maasta - Lissabonin ikkunavaakunoita

 
 


Koottiin NastaNallet



Äitienpäiväkalenteri iloksi, uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi surkeiksi äideiksi itsensä tunteville  III 

.
Ei me aina, eikä koskaan oikeastaan, pahaa haluttu tai vartavasten  töllöntöihin ruvettu. Usein kaikki vaan lopulta meni mönkään kun emme hallinneet tilanteita. Pahin juttu on vielä tässä kakistamatta, mutta tulkoon se julki vasta äitienpäiväaattona niin jännitys säilyy.

Teille äideille  minä nämä  tarinat kerron, ei isät näistä piittaa kun niillä on nuo tärkeämmät pörssit, formulat ja politiikat. Te, äidit, ymmärrätte: teillä on empatiankyky myötäsyntyistä - noilla ukkometsoilla on muut sota- ja soitinmenot aina mielessä.

Otetaan tänään yks iisimpi juttu väliin niin ei jää teille käsitystä että aina ja aina asiat hullusti olisivat olleet meidän porukalla: NastaNallet.

Siihen aikaan ilmestyi Nasta, lehti kasvaville. Sen innoittamina mekin, siis Hinttu, Jussi, Manka, Lälä, Lapsy ja minä (Kinre ei tähän ryhmään halunnut tai päässyt, en muista) perustettiin kerho ja saatiin oikea paksupahvinen vaakuna Helsingistä.

Hinttu oli sen verran iso poika että se yleensä laisti tämän kerhon ja oli harvoin kokouksissa, vietti sen ajan isompien poikain kanssa ja sitten kun nähtiin, haisi tupakalle. Hinttu se oli muuten sekin joka kerran tuli, kokouksen ulkopuolella, apteekin yläkertaan semmoinen kumituppi käsissä ja sanoi että hän on kuullut jos tämmöisen tupen vetää naperonsa päälle ja työntää sen sitten ahtaaseen paikkaan niin tuntuu hyvältä. Etittiin siinä Jussin huoneesta ahdasta paikkaa ja ei löydetty muuta kuin kaapin ovi. Hinttu siihen kävi työnnölle oven rakoon ja me paiskattiin ovi kiinni. Kuului vain älähdys eikä tuntunut tuntuvan kovin mukavalta.

NastaNallet kokoontui kaksi kertaa viikossa ja säännöissä sanottiin että kokousosallistujien on tuotava joka kerta kymmenen tai viisi markkaa (=10 tai 5 nallekarkkia) kokoukseen. Niistä kootaan pääoma, jolla perustetaan kioski näkyvämmälle paikalle ja kysytään yläkerran nimismieheltä lupa niin ei voi kukaan valittaa.

Kokoukset aloitettiin aina virrenveisuulla, kaikki säkeistöt valitusta virrestä. Välittömästi virren jälkeen kerättiin osanottomaksut, ja jos jollakin ei ollut niin ajettiin kylmän viileästi pois ja haulle. Maksuista pidettiin kirjaa, tehtiin lyijykynämerkinnöin, jotta oli helpompi korjata kuin kosmoskynällä tehtyjä. Virren jälkeen suunniteltiin tulevaa toimintaa eli uuden kioskin toimintaperiaatteita sekä järjestettäviä lastenjuhlia omille vanhemmille; sisäänpääsymaksua viilailtiin monet kerrat.

Sitten piirreltiin ja askarreltiin, harjoiteltiin Punahilkka näytelmää.

Lopuksi luettiin yhdessä Nastaa ja laulettiin joku koulussa opittu laulu, Oravanpesä tai joku muu turvallisuutta lisäävä värssy.

Valitettavasti tämäkin yritys lopulta kaatui ahneuteen ja makean himoon: yhden kerran järjestettiin pikakokous Jussin kanssa kaksin ja koska muita osallistujia ei ollut päätettiin käyttää kerääntyneet kerhovarat heti kokouksen jälkeen nallekarkkien ostoon.

Niistä tulikin ihan aimo pussi. Kahteenpekkaan ne Jussin kanssa ahmittiin, vaikka tiedettiin, että melkoinen älläkkähän siitä oli nouseva.

Hyvät Äidit, on teillä kova tehtävä pehmentää lapsia, sillä kuten kerhotapahtumistamme voi vääjäämättä päätellä: Ihminen on ahne, tyhmä ja omahyväinen - kapitalisti jo pienenä. Mutta onnistutte kyllä:


Suvun kunniaa saa loukata - Casimir vs. Ehrnrooth



Jotta isillekin olisi luettavaa, eikä ainoastaan äideille ja lapsenmielisille: 'verikosto' (huomenna ritaritarina)

.

Seppäsen Eskon uusimmankin kirjan, kuten Seppäsen Eskon yleensäkin? , ovat rahapiirit tuominneet tylsäksi ja hutiloiden tehdyksi. Itse olen viihtynyt Oman pääoman parissa mainiosti, suorastaan juuttunut siihen ja samalla ihmetellyt, miten mahdottomasti Esko tuntee tunnettuja ihmisiä - on ainakin hyvänpäiväntuttu - kun oma julkkugalleriani kutistuu kolmeen.

Casimir Ehrnrooth suuttui aikoinaan Seppäselle tämän väittäessä Ehrnroothien ja von Julinien junailleen suunnattujen osakeantien kanssa [Kaukas, Kymmene, Fiskars, Wärtsilä/Lohja]. Casimir uhkasi Eskoa kunnianloukkausjutun nostamisella. Seppänen tunsi olevansa vahvoilla, koska hän oli kirjoittanut Ehrnrootheista ketään yksilöimättä: 'lain mukaan voi loukata vain yksilön muttei kokonaisen suvun kunniaa'.  Oikeudenkäyntiä ei tullut, tuli EU-vastustaja Kari Suomalaisen piirros Hesariin, jossa Esko astuu Casimirin varpaille.

"...seuraan tuli Teollisuuden Keskusliiton johtaja Stig H. Hästö. Hän ei pitänyt uteluistani yhtiökokouksissa vaan totesi. että "onpa siinä harvinaisen vittumaisen näköinen mies". Hän tarkoitti, mitä sanoi, mutta radiossa käänsin asian niin, että hän ei pitänut uudesta pikkutakistani." Seppänen, 2011: Oma pääoma

   


Poltettiin saari



Äitienpäiväkalenteri iloksi, uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi surkeiksi äideiksi itsensä tunteville II

.
Sillä uintireissulla emme vielä polttaneet setä-Eliaksen saarta, vaan vasta seuraavana keväänä. Niihin aikoihin kun Konttisen-setä mummolan riihessä teki moottoriremonttia isän kunnalta ostamaan ikivanhaan Fordsoniin, Hispaan niin kuin isä sitä kutsui, siihen jossa oli hienot oranssiset tappisuuntamerkit.

Siinä Konttisen-sedän jaloissa apupoikana kähelehtiessäni hävetti eilinen teko, varsinkin kun Konttisen-setä uteli:

 - Kukahan lie polttanut eilen setäs suaren? 

Auton alta naama öljyssä kurkkiessaan Konttisen-setä näytti pikitynnyriltä, mustalta Pätkältä niin kuin siinä neekerielokuvassa.

Hätkäytti - ihan kuin Konttisen-setä olisi tiennyt, vaikka ei se olisi kysynyt  jos olisi tiennyt; eihän sitä kukaan tiennyt, paitsi ne Kelu-veneen miehet, jotka pysäyttivät meidät kun me henkihieverissä soudettiin karkuun palavalta saarelta. Yritettiin lieskoja sammuttaa viimeiseen asti vaan lopulta se tuli kiersi saaren ympäri ja ajoi meidät järveen ja veneeseen. Hinttu isoimpana souti ja me muut tiirailtiin taaksepäin miten saaresta tupsutti savua.

 Nyt tuli kiire! Tuo vene ajaa kohti. Tuli noutaja! mölysi Hinttu ja souti ja moitti raapaisijaa: - Mitä hittoa sie leikit niillä tikuilla, Jussi!

- Kerran jo saatiin sammumaan, ja sie tikkulootasta ammuit taas. Sehän oli ihan rutikuivaa kaislaa pitkin saarta, haukuin minäkin Jussin.

Jussi ei puolustellut vaan vapisi.

- En jaksa, eikä teistä oo soutajiksi, puhisi Hinttu näännyksissä. - Antaa olla.

Kelu läheni ja tuli melkein kiinni. Kaksi miestä seisoi veneessä, hosui ja viittoili. Hinttu nosti airot pystyyn ja valmistauduttiin rähinään, jota ei sitten tullutkaan, tuli vaan lempeä kysymys ja käsky:

- Näättekö pojat saari palaa?

- En mie oo poika, purppasi Manka.

- Ootpa tai et vaan nyt lähetään sammuttamaan!

Miehet sitoivat meidän veneen Kelun perään ja perillä katkoivat männystä oksia, kastelivat ne järvessä ja näyttivät mallia miten hasotaan ja huidotaan liekkejä sammuksiin. Toivotonta se enää oli ja myöhäistä.

- Antaa olla, ei tälle mitään maheta, ilmoitti toinen miehistä kun aikamme oli hosuttu. - Ei se tästä pääse mihinkään karkaamaan. Aikansa palaa niin sammuu.

- Eikähän tuo kummanen saari oo, mökkiä mahtuisi kunnolla, joutavaa rytteikköä, vähätteli nuorempi miehistä. - Pois joudetaan.

- Jaksatteko te soutaa rantaan? huolehti vanhempi mies.

- Mie jaksan, noista ei oo! mahtaili Hinttu ja me muut ei pantu vastaan, hävetti meitä muita koko juttu.

Eikä kukaan kotonaan hiiskunut asiasta mitään, minkä nyt äiti epäili ja ihmetteli: - Missä sie oot oikein rymynny kun haiset niin savulle?


Perustettiin kioski



Äitienpäiväkalenteri iloksi, uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi surkeiksi äideiksi itsensä tunteville  I

.

Miten paljon muistoja eto matkasta jääkin muistilokeroon - ja entäpä koko elämästä!

Sen kuin jojottelee, niin ei uusia päiviä tarvitakaan. Siihen muistoruuhkaan tahdo obamia, osamia millään mahtua, kevyempää kamaa jotenkuten kyllä: parit tuksut, kanervat, idolsit piristävät, mutteivät täytä pään muistilevyä. Ovat sen verran ohimeneviä tuulosia. Muistitikkuporukkaa.

Palaillaanpa vähitellen normaaliin päiväjärjestykseen ja annetaan esimerkkejä rikkaasta lapsuudesta, ajasta, jolloin itse piti nintendonsa kehitellä.

Mitäs meitä nyt siinä tiiviisti pyöri kesättalvet orapihlaja-aidan molemmin puolin: apteekkarin Jussi, joka sittemmin lensi enkelinä taivaisiin parvekkeen kaiteelta kun luuli osaavansa lentää; hänen pikkusiskonsa Manka sekä pikkuveljensä Lälä, jo kuollut; Lapsy, joka yhä pihisee parhaana ystävänäni ohitusleikkausten jäljiltä; Mäkikaupan Hinttu ja sitten vielä  Kinre, joka mallasi Pecos Billiä niin että riisti Harakka-Pertiltä hengen.

Rahastahan se kapelo oli jo silloin, makeaa mieli teki: markan punaisia, sinisiä, keltaisia nalleja, vihreitä Voima-pastilleja. mustaa jenkkipaukkupurkkaa...

Kioski! Pannaan pystyyn oma kioski, bisnestä peliin! Myydään ohikulkijoille tuplahinnalla tavaraa. Pääoma saadaan äidin komeron ovessa roikkuvasta käsilaukusta ja tavarat hommaa Hinttu isänsä hoitamasta kaupasta isolla alennuksella tai pöllii vähäkerrassaan ja kantaa kuusiaidan alle piiloon. Yrittäjän on yritettävä keinoja kaihtamatta.

- Joppa joo, oli Hintun isä tuumannut kun Hintun-hölmö oli kioskisuunnitelmistamme isälleen kertonut.

Apuja ei herunut ulkopuolisilta, joten ei muuta kuin kuusiaidan alle kantelee periaatteella vähä-päivässä, paljon-viikossa Hinttu makeita ja muutaman nallipyssyn nallirullan aikanaan kaupattaviksi.

Ja sitten bisnekset pyörimään ja leikkimökin ikkuna irti! Viitta maantien laitaan: KIJOSKI.

Syrjäinen sijainti pyykkitelineiden takana ei vetänyt: ainoastaan yksi hameasiakas ilmestyi iltapäivällä ikkuna-aukon taakse pällistelemään eikä sekään ostanut mitään kun näki mistä on kysymys, saarnasi ja uhkasi ilmoittaa poliisille laittomasta liiketoiminnasta ja huijauksesta sen jälkeen kun hintamme nähnyt. Virkavallalla uhkasi, vaikka me kohteliaasti olimme kysyneet asianmukaisesti:

- Mitäs sais olla?

Nainen lähtee ja me katsomme, meneekö nimismiehen kansliaan, joka oli apteekin yläkerrassa. Ei mennyt.

Mutta meille tämä tylsyys riitti. Hinttu käärii nallirullan pyssyynsä ja alkaa uhkaavasti paukutella komentaen:

- Kädet ylös ja näpit irti kamoista!

Rikin käry ja savu jäävät leijailemaan kioskiimme kun Hinttu enimmät tavarat kahmittuaan ryntää mäkeen ja kiipeää korkean kuuseen lähelle latvaa, missä hänellä oli limonaatipullokorista kyhätty pesä.

Me muut yrityksen osakkaat napsimme lattialle tippuneet mellit suihimme ja fillaroimme toista mäkeä alas uimaan.

 


Tehty mikä tehty



pääsiäis/vappü- ja ties äitienpäiväkalenteeri lisäksi

.




 

Oli meillä muitakin koiruuksia pienenä kuin ylioppilaslakkileikki apteekkarin hatulla. Siellä apteekin takahuoneessa oli yksi houkutteleva ruskea lasipullo, jonka sisään lapsen käsi hyvin mahtui kainaloita myöten. Sinne kätösiämme ujuttelimme useinkin heti kun apteekkarin silmä vältti, ja jos teki mieli mustaa eikä mäkikaupan varaston takaisen pikitynnörin piki enää maistunut. 

Salmiakkia luki astian kyljessä.

Pian oli kieli mustana ja mustaa kuolaa valui urkkijoiden suusta. Harmi kun valkosuklaa-jekovitit olivat lukkojen takana! Niihin olisi pitänyt olla rahaa ja tulla tiskin taakse ostoksille apteekin aukioloaikoina. Tai sitten jos teki apteekkarin määräämiä töitä, heltisi palaset mieheen ja mukana roikkuva Jussin pikkusiskokin sai silloin osansa, mikä harmitti meitä Jussin kanssa ja lohkaisi makunautinnostamme annoksen.

 

 

- Obrigado e adeus! Lisboa, guia e minha menina!

 

Hyvästijätön aika.

Rahasalkun vienti oli hoidettu kunniallisesti ja viihdykkeet nähty.

Ilmojen teille!

Rossio-aukio jäi keinumaan aaltohinsa. 

Lufthansa räpytteli aikansa siipiään, pudottautui Frankfurtiin ja lopulta löysi kuin löysikin syrjäisen Helsinki-Vantaan.

Ei muuta kuin nuttua niskaan, päivetykset piiloon ja hytisemään Karjalan korpiin.

Ja jojo hyllyyn valmiiksi uuteen rimpsautukseen.  

 


Kuski kuin kuski



pääsiäis/vappukaalenteeri

.


 

Hyvinhän ne pojat siellä Slovakiassa lätkivät kiekkoa ja miestä: Suomi voittaa Tanskan ja Ruotsi häviää Norjalle - hyvin skulaa.

Joensuun Kataja pelaa koripallon Suomen mestaruudesta Tampereen Pyrintöä vastaan. Pelit Pyrinnölle 2 -1, kolmesta poikki. Pitkät miehet ovat kuin pitkänhuiskeita vappuhuiskia vapun jälkeen - ja kärkinimet kalskahtavat niin karjalaisilta elleivät peräti svärinkarjalaisilta: Darren Fells, Jason Conley, Jared Newson. Tamperelaisten teholista kuulostaa perihämäläiseltä: Antwine Williams, Kenneth Lowe, Dawon Williams.

Olisi siinä pers-Hakkaraisella määkimistä.

Kylillä on vappupäivä sujunut sutjakkaasti: kaksi autoa on ajanut ylöspäin ja yksi alaspäin, lisäksi kylän raitilta on kuulunut kerran sauvakävelijän kopinaa.

Ylioppilashattu on nähty komeron ylähyllyllä, oma. Pienempänä kuorma-autoilijaa hiekkaläjällä leikkiessämme piti sekin pölliä: kuljettajalla piti ehdottomasti olla koppalakki. Naapurin Jussi muisti, että isällä on semmoinen - se kun on apteekkari. Kipaisi lakin hakemassa. Oli se jo aika kellastunut, mutta sai kelvata. Vielä tummemmankeltainen se oli kun äiti seuraavana keväänä kadonnutta haravaa sun muita hukkaanjoutuneita kuoputusvälineitä leikkimökistä etsiessään sen löysi.

 

Kuski loikoo nurmella kastanjan alla. Odottaa työvuoron alkua. Kuskin kanssa keskustelu sujuu kun kummallakin vajaa kieli.

- Finland expensive?

- Double price.

- Cold?

- Zero. Hier hot.

- But hard wind.

Aivan kuin 50-luvun alkeiskirjasta. Hymyilemme.

Raitiovaunu 28:lla rutuutamme ylös ja yhä ylemmä kukkulan korkeuksiin. Ja siitä vielä jalkaisin puskemme viimeisen nousun.

Mansikat nautimme vasta aivan huipulla, siellä mistä avautuu Tejo-joen halkaisema kaupunki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti