Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin (Suomen arvostelijain liiton)jäsen, exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

perjantai 12. lokakuuta 2018

Ei muisteta pahalla

Kerrankin kirjan nimi suoraan otsikossa.
Piristävästi kirjoitettua tekstiä: joutuu välillä hieraisemaan silmiään, välillä hymähtämään, välillä ällistelemään, pällistelemään - välillä vaikka mitä. Hirnahtelemaankin. Hereillä kyllä pysyy.

Tuo tulos kirjan neljänneksen paikkeilla, missä meloskelen. Tässä vaiheessa herään, valpastun. Vastenmielisesti tartuin koko opukseen ja vielä etovammaksi kävi olo kun luin alun:

"Siinä se taas on tuo katti. Enää minun ei tarvitse siristää silmiäni saadakseni sen ääriviivat avautumaan. Se ei häily, näy neljänä, niin kuin se teki tepastellessaan ensimmäistä kertaa eteeni."
"Sen ääriviivat pysyvät, se on aivan oikea kissa. Ainakin jos jätetään huomiotta se seikka, ettei sitä ole olemassa."

Just joo! Tästä startataan. Saakohan tekijä tempaistua kriittisen lukijan mukaansa. Epäilenpä.

Juri jättää Piipen, jolla tuo kissa, jota ei oikeasti ole, mutta Piipellä on myös Eetu, joka oikeasti on mutta joka ei ole poikaystävän korvike vaan pelkästään aito sydänystävä, aina avulias.
Piipe kostaa: räjäyttää J:n postilaatikon; työntää perunoita J:n Audin pakoputken tukoksi; hiipii salaa J:n kämppään; kietoo kravattisolmusta hirttosilmukan J:n Reino-nallen kaulaan ja ripustaa roikkumaan ovenkarmiin ...

Pysyttekö mukana?
Kissan nimi on muuten Hemmo ei kun Heimo, siis sen jota ei ole.

Alan kiinnostua: kuka tätä kirjoittaa? Joku Veera Nieminen.
Kuvaaja: Markus Grönfors


Jatkan: nyt se Piipe jo hautaa Juria. Luulee jo tämän kuolleen kun ei näy vilausta missään. Kutsuvatko omaiset hautajaisiin? Tuleeko pian tekstiviesti: Olet lämpimästi tervetullut. Eino ja Maija. Hätääntyy.

Lukemisen intensiteetti kasvaa, täähän näyttää jo hyvältä!

Veera Nieminen?
Pitää kurottaa irtokansipaperi kaapin päältä: Ei muisteta pahalla. Tammi 2018. Veera Nieminen (virallisesti Ahlgren) on karjalaissyntyinen kirjailija, jonka Avioliittosimulaattori lumosi lukijansa ja oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas. Nieminen on monitoiminainen, joka emännöi hevostilaa Ylöjärvel...
Hittolainen! Sehän on sen Tonin eksä! Mäkihyppääjän.


Olenhan hänestä lukenut, nyt luen häntä. On tämä joka tapauksessa chick litiä eli bimboilua kummempaa, syvällisempää siis.

ps
vanha virsi: Kirjavinkeissä myöh. lopullinen. 👮

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

14 kommenttia:

  1. Molemmat Veeran kirjat luettu. Tykkäsin. Avioliittosimulaattori on leppoisan hauska ja tämä uusin vimmaisen hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MM

      olitpa noppee! :)

      Harmittaa nyt kun täälläpäin kesäteatterissa olisi ollut tuo Avioliittosimulaattori, vaan kieltäydyin menemästä verukkeella eli vetoamalla nimeen: mikä lie!

      Poista
  2. Hyvä parinmuodostusväki

    En oo oikeen kartalla .... mutta jos jotakin simuloidaan, niin eikös sillo keinotekoisesti luoda semmoset simuloitavaa tilannetta muistuttavat olot ?

    Siis lienee suomeksi avoliittoelo, hieman vanhahtavalla suomella susiparielo ... taikka perusvanhalla suomella siitinelo ?

    Tämä toki vain, jos liitossa on tasaluku elikkä kaksi.
    Konglomeraattielo on sitte erikseen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      sepä tässä hiukan harmittaakin kun jäi tuo aviosimu livenä näkemättä: jotta mikä se simmoinen. Kirjana ois saatavilla vaan se on jo eri kuin livenä.

      Minkähänlainen peli ois avioliittoseparaattori?
      Loihdipa silmiemme etteen. :)

      Poista
  3. Arvoisa perinnemaitotalousmuistuttaja hikkaj

    Avot !
    Meikä-Vox muistaa kyllä separattorit viiskytäluvulta. Käsilypsyn jälkeen saatettiin osa maidosta kaataa separaattorin tötterötuuttiin. Sitten vaan kammesta veivaamaan niinku Fordson Majoria.
    Kahdesta rööristä tuli nestettä ulos. Toisesta kermaa, ja toisesta kurnaalia elikkä kurria, tuota kuorittua maitoa. Vasikan juomaa.
    Fordson Majorista joskus ruiskautti vähän likasta öljyä. Ja muikeat savut takasuuttimesta.

    Ja avioliittokonseptiin sijoitettuna vastaavuus olisi kaiketi se, että aviopari tai avioliiton kaltaisessa suhteessa elelevä yhden, kahden tai useamman luonnollisen henkilön ryhmittymä ängetään yhteiselle lemmenristeilylle.
    Laivan saavuttua satamaan, joskus toki jo aikaisemminkin, henkilöt tulevat ulos eri aikaan ja eri luukuista.
    Yksi on kääriytynyt mammonankaltaiseen omaisuuteen, ja se toinen, yleensä mies, se tulee tyhjätaskuna.
    Kolmas osapuoli on lainopintutkinnon suorittanut lusmuimuri, jolle mammonan pääosa sujuvasti siirtyy.
    Palkkiona hyvin suoritetusta lainopillisesta työstä avioliittoseparaattorin veivaamisessa.

    Lainoppineelle eivät kurnaalit kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      täällä meilläpäin oli yks parturi joka tavallaan toimi takaperin toimivana separaattorina eli imas hilut ja setelit omaan kassaan pärstäkertoimen mukaan kun hyvin tunsi kyläneläjät.
      Tähän tapaan korrektisti, vähempivarasia loukkaamatta, isompitulosia kehasemalla:

      - Siulta mie otan vaan vitosen.
      - Siulta en ota mittää.

      - Piäset kympillä, kun siula on vara.
      - Siulta otan viistoista kun sie oot kylänkermaa.

      Poista
    2. Tuommosta parturia kyllä arvostasin. On keksinyt tulontasausseparaattorin. Noin sen rahastuksen pitäs toimia. Eikun lakia rustaamaan, Sipilä ja kumppanit.

      Poista
    3. ej

      vaan entäs jos jostai kumman syystä istus penkkiin riitapukari!

      Poista
    4. Sitten ois hommia Voksin lusmuimurilla, joka veivais tulonjakosimulaattoria.

      Poista
  4. Hyvä tulontasausväki

    Näinä kikyaikoina on kuulemma tuommonen parturin(kin) tulontasaushinnoittelu tullut jo kieltolistalle.
    Sama hinta Kikeltä ja Lindströmiltä !

    Vain juristit saavat hinnoitella vapaasti, siis yleensä 2-10 kertaa enemmän kuin on ollut valvottu etuus. Elikkä niin paljon kun kehtaavat + n x X euroa.

    Tässähän taannoin metsäjättifirmakartellin oli jo markkinaoikeudessa todettu hintoja keskenään sopineen, mikä siis kiellettyä. Ja puunmyyjätilalliset ja -kunnat olivat perimässä maksamatta jääneitä rahojaan käräjillä.

    Suurin osa luopui käräjäoikeuden tuomion jälkeen ( = lautamies-hikkajiille tutunoloisen lottoarvontalautakunnan ), kun lusmuimurijuristelle meni maksuun enemmän euroja kuin olisi ollut koko kartellifirmoilta perinnässä ollut saatava.
    Jota sitäkään eivät lottolautakuntapäätöksellä saaneet.
    Mutta juristitpa saivat !!

    Jos olis parturit kartellissa sopineet hintansa, niin vankeinhoitolaitoksessa olis työpaikka. Ja asunto.

    Mutta sitten asiasta ensimmäiseen: Eihän siinä Fordson Majorissa tieteskään mitään takasuutinta ollut. Oli korkea savupiippu, joka törrötti konepellin keskellä.

    Tuo takasuutin, josta tulee savua, on aikanaan formulakilpailuselostuksessa nimetty nuin. Mutta asiantuntijana kuultu Keke Ruusperi sanoi, että oikea nimi on pakoputki.

    Lapsosena kun meikä Majurin rattiin pääsi, niin sitä kuvitteli vähintään formulaa ajavansa.
    Ulkonaisesti samanlainen, nelipyöräinen avovaunu, ja vain yksi istuin keskellä !
    Siinä ei pakoputket silloin olleet tärkeimmät !
    Kun kolmeakymppiä päästeli metsätiellä, oli tunne kuin olis kolmeasataa vetässyt Monacossa.

    Separaattoria kokeilunhaluinen meikä testasi aikoinaan kärpäsillä.
    Vähän kuin nuita myöhempien aikojen astronautteja. Semmosessa pyörivässä G-voimakarusellissa.
    Pää ei saisi mennä sekaisiin, jos avaruuteen on hinku kellä.

    Se täytyy sanoa, että ei sujunut kärpäseltä lento heti separaattorikarusellin jälkeen.
    Hoipertelua oli meno kuin Herra Hakkaraisella.

    Mitä voi vain ihmetellä.
    Sujuuhan raatokärpäseltäkin taitolento heti kotilosta kuoriuduttuaan. Vaikka on toukkana tuskin millin sekunnissa vaeltanut koko lapsuusaikansa.
    Tykkänään ilman ilmailukoulutusta. Taikka formula- !

    On se separaattori ihme vehje !

    VastaaPoista
  5. Vaan minäpä olin penskana separaattorin kuulaekspertti. Kuten kaikki tietävät kuula on ikään kuin separaattorin syvän. Siinä on noin 50 osaa. Tehtäväni oli puhistaa jokaisen separoinnin jäläkeen se kuula, purkaa ja keriä. Lopulta osasin vaikka silimnät ummessa sen homman tehä. Vaan en ossais enää silimät aukikaan.

    Onkohan Veera Nieminen separoinut, kun on monitoiminainen? Onkohan hevostilalla separaattoria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kurnaaliväki, arvoisat separoijat, kärpästenherra sekä kuulaputsari

      EJ:n kysymykseen vastakysymys: Lypsetäänkö hevosiakin? Hevosilla kyllä.




      Poista
    2. Näin joskus telkkarista ohjelman, jossa iloinen ja onnellinen jurttakansa teki teltoissaan hevosenmaijosta vaikka mitä herkkua.

      Poista
    3. ej

      eip oo tullu maisteltua, hevosenlihaa kyllä: ennen vanhaan möivät köntässsä semmosta violetin väristä kuivaa lihaa, meleko suolasta ol.

      Poista