Ei tätin kuolemakaan ole virhe. Vaan elämän totuus: 96 vuotta tervettä taivallusta tässä maailmassa on yleinen ihme. Yksineläjän ihme. Käväisihän siinä välissä parikymmentä vuotta olemassa oma mies, mutta muun aikaa ja loppuun saakka pärjäili yksin.
Vielä viime talvena sielläkin Kanarialla reissasi kasikymppisen serkkuni kanssa vuosittaisella etelän matkalla 'tyttöilemässä'.
Yheksätkymmenet täytettyään jollain matkalla sai flunssan ja joutui siellä etelässä lääkäriin, olivat varanneet ajan ja maininneet iän.
Ajan tultua meni Eeva sitten odotushuoneeseen odottamaan parin muun potilaan kanssa.
Lääkäri kurkisti ovelta ja katsoi odottajat ja kun ei vanhusta näkynyt vetäytyi takaisin huoneeseensa. Jonkin ajan päästä ilmestyi taas lääkärin pää ovenrakoon, vaan ei taaskaan vanhusta näkynyt, näkyi vain nuoria ihmisiä. Kysyi kuitenkin varmuuden vuoksi, onko rouva Eeva-nimistä henkilöä paikalla.
Hämmästys oli suuri kun yksi odottajista nousi ja sanoi:
- Minä olen se Eeva.
Lääkäri ei ollut uskoa silmiään ja kun uskoi niin ihastui ikihyväksi näkemäänsä.
Lääkäri määräsi lääkkeet ja pyysi käymään kuurin loppupuolella tarkastuksella.
Se tilaisuus olikin isompi operaatio.
Nyt lääkäri tunnisti heti Eevan ja siirtyminen sisälle onnistui heti. Vaan kohta alkoi ravaus.
Eeva oli kiipelissä.
Koko sairaalaväki kokoontui lääkärin kutsumana katsomaan Pohjolan ihmettä, yli ysikymppistä seniorittaa. Oli siinä porukalla nikottelemista.
Omaan vuoteeseen yötilalle oli jäänyt.
Sunnuntai-iltana oli normaalisti käynyt nukkumaan, maanantaita ei enää Eevalle tullut - ikuinen sunnuntai jäi, pyhäinen päivä.
tiistai 16.10.2012 6C
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti