Paiholasta pois

Yllättäen ahmaisin, niin kuin tapana ei ole, Unto Martikaisen Särkyneiden toiveiden kujan iltayöstä ja kirjoitinkin siitä jutun City-pottuuni. Noin sen näin ja koin. Mieleen jäävin kohta oli keskikoulua käyvän Aken kamppailu koulukiusaajien kynsissä; tuommoistahan se sitten on ollut ja on kaikissa kouluissa: aina 'kirkonkyläläiset' eli 'stadilaiset' luulevat etuoikeutettuja ja parempia olevansa - saa kurmuuttaa!
Varmaan tuo hallituksen Stubbikin ylimielisyydessään on noita kirkonkyläläisiä. heh!

Unto kirjoittaa Akensa mielisairaalasta, paiholasta, pois ja kuljettaa pojan vaikeuksien kautta valoisammalle portille. No, poika nuori vielä, ei kolmeakymmentäkään, joten ...

Entä Koivukarin  Käpykaartilaiset, mites siellä?
Fallesmanni Tammivaara on entisensä: lakia on valvottava, vaikka ihan pieniä epäilyksiä on havaittavissa kun jo ison talon emäntäkin vihjaisee etteikö miehellä ole muuta tekemistä kuin jäljittää moisia miehenroikaleita, joilla on syynsä vältellä rintamaa. Ja on nimismiehellä muitakin huolia eli kaukana toisella puolen Suomea on oma vaimo teljettynä laitokseen, samoin syin kuin Martikaisen Unton Ake; tosin Hanna-vaimo on parantumattomaksi todettu. Siksipä nimismies onkin paennut tänne kauas Varsinais-Suomeen, missä miehen menneisyydestä ei tiedetä. Nyt alkaa poltella mieltä vielä lukion viehko Elina, pahemman kerran.
Kunhan ei rikosta fallesmannikin olisi tekemässä siinä missä käpykaartilaiset, joille on rakentunut jo talviasuttava maja metsän ja kallion kätköihin.

Ja vielä KK, Kansojen kirjallisuus. Sekin etenee.
Ranska jätetty ja Italian puolella ollaan: Vittorini ja Pavese.
Cesare Pavese (1908-1950) mielenkiintoisempi, ja miten suloista kieltä tuo italia jo kirjoitettuna saati puhuttuna onkaan!. Pari kirjan nimeä maiskuteltavaksi: La bella estate (Kaunis kesä), Il diavolo sulle collini (Paholainen kukkuloilla).
Eipä auta kielen suloisuus: itsemurhaan päättyy Pavesenkin taival. Kirjoitettuaan viimeisen yhteiskunnallisen ja poliittisen teoksensa Shakespearen Ripeness is all -hengessä - Valmis olla, siin' ompi kaikki - tulevaisuuden näkymät ovat tukossa kuten kirjan miehellä. On vuoro siirtyä tuonpuoleiseen. Ja mikä viimeisen kirjan nimi - La luna e il falò! Kuu ja kokkotulet -nimisenä suomennettuna kirjana saatavilla. 

Mielenkiintoinen kirjarupeama, eipähän tarvinnut taaskaan kylään kenenkään luo riesaksi mennä. hym.
Ja ihka oikeita ihmisiä nytkin kohtasin! Vai?

Jäljellä -  H: 708 km, KK: 289 s

Unto parantaa tahtia

Minä myös: neljännes talven hiihtotavoitteesta nyt kasassa - rankasti jäljessä ollaan, vaan minkäs teet jos lunta puuttuu; nyt tosin näyttää helpottavan kun päiväksi lunta lupasivat kertut, metet ja miinamanniset. Voi kuvitella autoilijoiden onnen!

Näkyypä satelevan. Urhokin tuntuu paraillaan jo tuolla ikkunan takana jalkakäytäviä auraa kolistelevan.

Niin, Untoon ja otsikkoon ja Särkyneiden toiveiden kujaan. Mielisairaalamiljöössä siis liikutaan, aranpuoleisessa aiheessa Pielisjoen varren laitoksessa. Päivärutiineihin on päästy ja työnpuuhaan, Ake löytänyt Reijosta kaverin itselleen. Näitä myöten parantumistie kunnossa. Ensimmäinen kotiloma takana.

Unto laajentaa romaania, niin kuin pakkokin on, jotta romaani romaanin mitat saisi, Aken elämään taustaa muodostuisi. Pelkät tytöissäjuoksut ja laitoksen pusukäytävällä pussailut eivät riitä.
Martikainen kirjoittaa mukaan sairastajan suvun ja suvun tarinan ja historioitsijana siirtyy näin omalle vahvalle alueelleen. Ja teokseen tulee ulottuvuutta.

Minä lukijana luen tietysti aivan eri tavalla joskus tuntemani kirjoittajan tekstiä kuin jonkun kuvista tutun Hotakaisen tai Hämäläisen. Sentään joskus jossain Wienittären pöydässä istuttu ja samaa lyskaa käyty. Lukukriteerit vähän toisenmoiset - jo lähtökohdiltaan. Sanoisiko jopa isällisemmät ja mieli tekee jopa opemaisesti opastaa, että ei kahta välimerkkiä peräkkäin: jompikumpi pois - pilkku tai kysymysmerkki.
Kumma kun kustantaja ei moiseen ole kiinnittänyt huomiota.

Noo, vietetään juhannus Aken kotona ja palataan asiaan sitten.

Koivukarin Käpykaartilaisiin välillä ja tietysti KK:hon jotta se urakka viimeinkin saisi onnellisen lopun. Koivukarin kirjaan löytyy varsinainen käpykaartilaisehdokas, edellisen sodan aikana sotaoikeudessa tuomittu Viitasen Kustaa, joten eiköhän metsässä piileskelevä Takavaaran Einari pian toverin saane.

Kansojen kirjallisuus taas on siirtymässä Ranskasta Italian puolelle, hyvästiksi heittää kuvan Simenonista (1903-89), tuosta yli neljänsadan kirjan kirjoittaneesta maigretlaisesta kirjoituskoneesta, jota Gide piti yhtenä vuosisatansa neroista - no ei vähempää dekkaristista!

SS
Kuten huomataan: vilkasta on seurapiirielämä täällä päin Suomea, ainakin tällä hiihtävällä lukijalla. heh!

Jäljellä -  H: 740 km, KK: 299 s.