Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Väkivalta mielessä

Ei noista sisuksistaan aina tiedä mitä sieltä pukkaa, vaikka niiden kanssa on matkaa sen vuosikymmenet taivallettu.
Yritetty olla ihmisiksi ja sivistääkin hampaat irvessä itseään. Lopulta rousseaulaiseksi aina päädytty.

Vaan ei! Mikä siinä on kun ei tärppää? Voimaa ja poweria puskee alta.
Kai se on se ihmisenluonto - kikkeliskokkelis.
Pistää tilaamaan, naurettavasti, Katsomosta nyrkki-illan.

Vai sekö ärsyttänee, yllyttänee voimaan päin, koska yhteiskunta ei enää edes reservikirjeitä lähettele, ikälopulle sijoituspaikkaa sodan tullen määrää ...


Eilisillan päätin Joel Lehtosen Villiin, pojankossiin, joka on kasvanut vauraan väkivaltaisen, juoppohullun isän komennossa ja kurituksessa ja jonka isä on laittanut kaupunkiin lyseoon sivistymään.
Villi on Lehtosen nuoruuden tuotantoa; Joel hutaisi innoissaan kokoon vuonna 1905 kahdessa viikossa heti esikoisteosten Permin ja Paholaisen viulun jälkeen. Reilu kaksikymppinen Joel pistää vauhtia Villen nuhjuiseen elämään.
Ville muuttuu Villiksi
ja repäisevä elämä alkanee tästä, sivun sadan tietämistä, jossa tällä hetkellä kirjaa etenen, kun Villi on karannut luvatta lehtori Munakallon pihdeistä vuokrakämpästään öiseen kaupunkiin tappeluäänien houkuttamana:

"Ah kuinka hänen sielunsa janoaa kerrankin saada riehua, saada kerrankin esimerkiksi tapella katurakkien ja kansakoululaisten kanssa,  puristaa isoa kiveä selkänsä takana kouraansa, vaania mutkaisen kadun kulmassa, ja silloin kun ensimmäinen kallo pistäisi nurkan takaa näkyviin paiskata iki-armottomasti, saada itsekin sinisiä, päärynän kokoisia kuhmuja otsaansa, jotta voisi kulkea toverijoukossa pää pystyssä: kas minä olen Villi, minä!"
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti