Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Kesäkuun 2008 Kauppalehti-blogit

Sydäntä raastaa


  sipasepas: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi  ;) 
Kainuun piiriennätykset  U.Kekkonen KK
  • 100 m   11,1   1923
  • korkeushyppy   180   1927
  • kolmiloikkaus   13,86  1925
  • v:ton kolmiloikkaus   912   1924 
Kunnon pressa ollut meillä. Mihinkähän lie Halonen yltänyt - tuskin edes omaan sataseeni, 12,6. Urheilukuninkuuden 1908 Kuopiossa on voittanut  M.Holm, Joensuun Kataja. Vuodesta 1910 lajia on kutsuttu kymmenotteluksi.

Yrjö Halmeen urheilukalenteria 1930 silmäilen. Ilmoitus riemastuttaa: Lehmuston ja Laitisen Painiskeluopas  30 mk

*

Rännipellet parissa tunnissa ja yhdellä tonnilla puristavat Matsin uuden uljaan huvilan sadekourut. Me opepellet ihailemme tasokasta toimintaa ja ylipäätään heidän perilleosumistaan tänne syrjään. Mutta bondmaisesti: Navigaattorit eivät erehdy.

Mitäs me vanhat raadot. Kymppivuotisjuhlat WPW-syndroman ekajumin kunniaksi nyt viettäkäämme! Aallokko lyö yli rantatöyrään. Kintut kastuvat, meitä harmittaa. Sekin.
- Siekö sen signaalin lähetit? kysyn.

- En. Sanoin vaan että tutkia saa, muttei hutkia. Pitääkin.
*

Keittäjä käy kierroksilla koululla kun piipahdan keräilemässä kamppeeni kaapista. Tämä koulu on näillä näkymin käyty molemmilta.
- Täältä on lähtenyt signaali tähän, sanoo ja näyttää huitaisemalla lopun alun.
Talkkari leikkaa pihalla ruohoa, pysähtyy ja pohtii, sitkas mies: - Vielä mie kuuteen tuntiin suostun, mutta alle en.
- Hitto kun en muistanut tuoda sinulle sitä Halmeen Urheilukalenteria. Siellä oli  Pekka Tiilikaisen uinnit ja kaikki enkat vuoteen kolomekymmentä. 
*

Laiska-Ope tööttää ja hätäilee lomiltaan: - Onko miule koulunkäyntiavustajaa?
- Ol, vaan tais männä signaalirytäkässä, vastaan ja kysyn: - Siekö lähetit? 

- Höpö höpö! vastaa ja hyvä ettei suutu. - Yhessä opet sillon sanottiin jotta toki tutkia saa. Mikä me ollaan kieltämään!
- Niinpäs, muistankin. Annan neuvon: - Päristelehän jotta syksyllä sitten pärjäät!
*

Varis raakkuu, etten sanoisi helevetin, pahalla äänellä jossain lähipusikossa. Olisipa somaa olla varis tai paskanärhi. Lentää liihottaa sinne sun tänne ja päästellä ääniä kesäiltaan. Vaikka siitten Sen Signaalin päästäisi ...

*

Ahkera-Liisa (nimi muutettu), koulunkäyntiavustaja, signaalin yksi uhreista, mailaa tehneensä oikaisuvaatimuksen oman tehtävänsä muuttamisesta: hän on oppilaan oppimisen tukija eikä heidän ruokkijansa ja tiskarinsa.
- Niin minustakin.
*

Työnantaja (nimeä ei tohdi mainita) lymyää jossakin, kunnes kiertoteitä varmistuu Pyrrhoksen voitto: uusi paikalleni valittu opettaja haluaa astua jo remmiin: - Mistä saan avaimen? Hamuan jo avaimenperää, vaan enpäs irrotakaan: - Josko ens viikkoon maltat...

*

Oma poika (tässä nimeämätön) täyttää vuosia ja saa samana päivänä kandinpaperit kauppa-alalta; on menossa lisäoppiin kauas Helsinkiin, kuin Agricola Wittenbergiin ikään. Enolleen toteaa: - Näillä papereilla ei tee mittää...

Täytekakun verran sentään juhlitaan, ja yks poks.

Saunassa jossain vaiheessa tuntuu pähkäilevän: - ... eii ne ilikee isää pois laittaa...

Ei vielä ymmärrä, poika, maailman karuutta: kellä paljon omaa ja alla uilakka auto - sitä tapittaa maailmaa tavarasilmin, ei ihmis.

*

Painiskeluopas olisi nyt paikallaan lähipäivinä. Vaan ei ole yltöhollilla. Tyydyn John Bunyanin vankilassa 1660-luvulla kirjoittamaan Ylenpalttiseen armoon:
"Mutta sen hyvin muistan, että vaikka saatoin itse tehdä syntiä mitä suurimmalla mielihyvällä ja välinpitämättömyydellä ja myöskin iloita toverieni pahuudesta, niin kuitenkin tänäkin aikana, jos olin joskus nähnyt jonkun, joka tunnusti jumalisuutta, tekevän pahaa, se saattoi sieluni vapisemaan. Kerrankin, muun ohessa, kun ollessani ylimpänä turhuudessa, kuulin erään uskovaisena pidetyn miehen kiroavan, oli se sellainen isku sieluuni, että sydäntäni pakotti."





Share

Kokonainen päivä

26.06.2008 - 11:20 | hikkaj | hyvinvointirakkaushenkilökuva
Aamulla Velssi käy tuomassa neljä savulahnaa ja määrää hinnaksi yhden euron kun pakotan kakistamaan jonkin luvun.

Punasukka-Matti, se Huutonen, on taas puhunut illalla potaskaa, luvannut viisi astetta enemmän ja pilvipoutaa. Sataa kymmenessä asteessa.

Aamukahvin kanssa syön eilisen nimipäiväkakkuni lopuskan: Uuno, Unne.

Ennen puolta päivää kävelemme päivän lenkin; nyt vaimokävelijä on saanut vihdoin viritettyä kävelymittarinsa tarkaksi säädettyään askelpituudeksi 90 cm.

Kyykäärme on tilsaantunut verille soraan autonpyöränuralla. Se ei säikäytä niin kuin pullea puolimetrinen elävä.

Meijerin rannassa tuulee kylmästi, vihurina; metsään päästyä rauhoittuu. Talttuu tuulen mukana luonto: Miekö tässä ite kävelen? Eikä kukaan oo määräämässä muualle!

Punainen mökki on maalattu tummanpunaisesta punaisemmaksi. Ruskea tie on hiekoitettu ruskealla hiekalla eikä harmaalla murskalla rumaksi kuten joka paikassa. Mäntymetsää mutkitellessaan tie tuntuu epätavallisen lämpimältä. Tie sointuu petäjän runkoihin ja kietoutuu häiritsemättä maisemaan.

Ennen pururataa oli ennen Utun mökki. Utulla oli räpyläjalat. Sen veljellä oli littana nokka, veli oli yhtä jykeväluinen kuin Neuvostoliiton Vasiljev, taikka vieraille ihmisille se kehui olevansa nyrkkeilijä - eikä sitä voinut olla uskomatta.

Pururadalle ei poiketa, poiketaan hautuumaan portista, kun tulee Anni mieleen ja pitää tietää Annin ikä. Anni oli pehmyt ja pyöreä, eivät yltäneet kädet läheskään ympäri kun pienenä usein mittailin. Kukaan ei koskaan ole nauranut niin makeasti kuin Anni Märäjälahden emäntäkoulun vessanpöntöllä istuessaan kun menin siihen ja hädissäni pissiä sohotin Annin jalkojen välistä pönttöön.

Annin luo saatoin mennä yksinkin jos ikävä kotona yllätti. Piirakkaa tai ässä-keksiä sai sen luota aina ja hyvän mielen.

Koulun kello seisoo, verkkoaitoja pystyttävät parkkipaikan ulkoreunalle, jotta jää paljon tilaan festivaaliyleisölle ja markkinamiehille: ensi viikolla soi sähkökannel lujaa.

Seurakuntataloa yhä maalaavat, kellertäväksi kirkonvärillä; talkooväki on kummasti huvennut keväästä. Männiköllä, isän syntymäkodissa kodissa, repivät alavuorilautoja irti; joku tiesi että siellä on venäläinen kirvesmies - näinköhän suku on pehmentynyt: isä ei ainakaan pahemmin välittänyt ryssistä...

Naapurin Iso kolkuttelee vasaralla autoaan. Joku tekee jos jotain. Harvempi osaa olla jouten ja antaa kellon raksuttaa.

Poika herää kahden jälkeen: on niillä mahtavat unenlahjat nuorukaisilla, vaan on niillä voimaa muutenkin - ja mikä rakko.

Puoli neljältä välikahvien jälkeen vaimo kysyy että 'lähetkö mukaan, taijjan käyvvä naapurikunnassa tai kaupunkihan se on, vaatealessa'.

Ennen kuin pääsemme lähtemään, soittaa oppilaan äiti ja hämmästelee: - Mitä kummaa sie oot tekemässä? Sanon että 'poispiäsylläni olen, eikä nyt sodita enää, mie mään matalalla profiililla loppua kohti enkä halua retteloida viimeisillä voimillani'. Ymmärtää ja kysyy vielä: - Ootko ollu yhteydessä päättäjiin? Vastaan, että 'joku on soittanut ja joku mailannut, vaan ite en ota yhteyttä, sain siitä niin paljon sapiskaa Ylämummolta viime kahinan jäläkeen'.

ABC:llä syömme tarjouspitsat, salaattipöytä sisältyy hintaan plus leivät, juomat ja kahvit. Seitsemän leimaa on nyt pojan ruokakortissa, kymmenes sitten ilmainen.

Lopun ajan istun autossa, ostoksilla oloajan, katselen ohikulkevia kesäkylmään viskattuja ihmisiä ja näen Varnan auringon kun suljen silmät. Täällä vielä jotenkin käsittää kun joku istuu kaivinkoneenpukilla tai joku toinen  kitkee kadunreunan kukkaistutuksia, jotta miten ne juuri nuo ovat tuossa hommailemassa. Vaan ulkomailla isossa kaupungissa en voi käsittää kun näen puistossa harjanvarressa naisen tai metroaseman luukun takana lipunmyyjämiehen, niin aina mietin ja kummastelen, että  'kukahan tuonkin on tuohon määränny ja löytäny just tuon tuohon eikä toista tai jotain, miten tuo on kotoaan älynnyt just tuohon tulla ja just tähän kellonaikaan vaikka miljoona muuta ois esikaupungissa ollu'.

Sitten käy ovi niin että säpsähdän, ja onnellinen hymy huulillaan tulija sanoo ja näyttää: - Sain näin hienon perperin tai fazerin.  Matkii jo valmiiksi minua. Leiseri tai Plazeri tai jokin, hieno se on sekä nimeltään että kuosiltaan.

Illalla ennen ottelua lämmitän ulkosaunan ja lepäilen lämmössä liki tunnin unen rajamailla hartaasti rukoillen: 'voi kun tää ikuinen savotta joskus ois ohi ja sais vaan kellotella, pompottelisivat sitten muita'.

Jalismatsin tauolla selvittelen Velssin lahnan. Pojalle tarjoan palan mutta sanoo lihan parempaa olevan.

Turkki tarrautuu Saksan niskaan ja tasoittaa puolilta öin kahteen kahteen ja kuvayhteyden katkettua tuntuu Lahm vielä viime hetkellä pompottelevan Saksalle finaalipaikan. Niin kertoa kimittää Suominen. Kolkka ja Muurinen jäävät pojan kanssa tilanteita, karvausta, keskitystä, ulkosyrjää analysoimaan kun sanon hyvätyöt ja huokaan: - Voi kun pompottelijat pysysivät tuolla ruoholla eikä muualla ... tässä hevosta yritetään lehmän hommiin, orista maitoa lypsää ... oispas saanu loppuun asti tehä sitä työtä jonka osaa ja taitaa ...
Share

Itku pitkästä ilosta

Työnantaja oli loman aikana tullut ilmeisesti siihen tulokseen, että SP on päässyt tähän saakka liian vähällä ja selvinnyt kannaksestaan liian vähin vaurioin. Siispä annetaanpa tuolle kelvottomalle vielä napsu takapuoleen, tulta munille muistutukseksi kuolevaisuudesta: herrallakin herra on - tai rouva.

Sen viikon aikana, heti kesäloman kärkeen, minkä tämä onnellinen mies vietti rentoa rantaelämää etelänmailla, oli työnantaja laatinut pitkän pannabullan, jossa se määräsi hänet, SP:n, oman koulunsa erityisopettajaksi, vaikka määrääjä tasantarkkaan tiesi, ettei SP:mme suinsurminkaan hommaan ole suostuvainen.

SP oli ns. ölöllä yötä määräyskirjettä tutkailtuaan.

Tietenkään hän ei uskonut silmiään, vaan luuli lukevansa bulgarialaista kyrillistä kirjoitusta, jota viikonpäivät oli lukenut - samanverran selvää saaden. Paremmin selvää saadakseen hän hamusi uuninpankolta äitivainaan pyörörillit, koska vahvasti epäili heittoa näkökyvyssään.
"Määrään SP:n koulunsa erityisopettajaksi."
Kyllä siinä niin luki, luki millä lailla luki. Kirjoitus ei ollut kyrillistä, selvästi kyynillistä ellei peräti ivallisen halventavaa se kyllä oli.
No jo nyt on kehno! Ite emäkehno, tuhahti lukija ja oli vähällä repiä määräyskirjeen ja niellä sen riekaleineen päivineen, hävittää dokumentin. - Se pyörii sittenkin ..., lainasi hän sitten alistuneesti mutta varmasti  muinaista kollegaansa ja asettautui puolustusasemiin.
Tarttui lankapuhelimeen tuohtunut mies ja veivasi työnantajansa numeron: "Tämmöstäkö täällä selän takana tuherretaan! Olisihan teillä ollut kyllin aikaa etsiä erityisopettajaa, vaikka koko kesä, kaksi kuukautta vielä. Nyt kahessa viikossa heti kesäkuun alussa hoiditte homman himaan! Ei oo reilua, EI! Muuta tuo määräys ja laita miut entiseen hommaan ..."

Ei kuulemma voinut. Langan päästä kuului huolettoman herttaisesti: - So long vaan!

SP kokeili korviaan: ihan pienenpienet, sieväät ja herttaiset ne yhä olivat - ei hän ollut muuttunut aasiksi, vaikka aasilla vasta vast'ikään ratsasteli.

SP katseli käsiään: viisi siroa sormea kummassakin kädessä. Varmaan varpaatkin tallessa, ei viitsinyt kenkiä riisua: jos kaviot olisivat pöydän alla olleet niin kengätkin sitten toisenlaiset.

SP vakuuttui, ettei hän aasi ollut eikä häntä aasina saanut kohdella: Nämä yli kolmekymmentä vuotta, jotka hän eri koulujen johtajana oli ollut, hän itse oli saanut määrätä kuka opettaja oli soveliain milloin minkäkin luokan vetäjäksi. Vaan nytpä ei saanut määrätä edes itseään!

SP paheksui, lievästi sanottuna, tilannetta.

SP siirtyi tietokoneen ääreen ja sylkäisi tuota pikaa kaksi erillistä ilmoitusta: toisessa hän irtisanoutui koulunjohtajan tehtävästä ja toisessa ilmoitti kieltäytyvänsä työnantajan määräyksestä koskien erityisopettajaksi pakkosiirtoa.

SP printtasi ja allekirjoitti molemmat kunnioittavasti, vaikkei niin ajatellutkaan.

Täten hän oli heittäytynyt nyt aasiksi, vaikkei aasi ollutkaan - eikä totellut, vaan hiljaa hirnahti ihahaansa.

Iltapäivällä kiikutti hän, siis ex-SP, tottelemattomuusliuskanivaskan koulutoimistoon ja palasi kotiin vartiopaikalle odottamaan työnantajan karhuntassun heilahdusta ja suloisia eläkeputkipotkuja kuuden kuukauden päästä ...

Vanhan kansan sananlaskumiehiä kun on, Tantun Erkin ihailija, kaivoi sananlaskulaaristaan sanalaskun, eikä sattuvampaa ja kivuliaampaa otsikkoa ylle rubriikiksi voinut olla nostamatta. Taikka vaikka toinenkin toki pahasta ja palkasta olisi sovelias ollut, mutta sen hän säästää sinne puolen vuoden päähän - potkupeijaisiin.
"Viimein hän pysähtyi vähissä hengin ja läähättäen. Hän tunsi mielensä aivan myrtyneeksi ja mietiskeli, että eläs kelpo asiasta tämmöinen hitsi ... Pieni nakertaja hän vain oli ollut Suomen kansallisomaisuuden laidassa." Haanpää, 1938: Taivalvaaran näyttelijä

Share

Tulisilla hiilillä


IM004440.jpg 
1 day - punasankaiset aurinkolasit

Eikun räikeänpunaiset kukkasortsit jalkaan ja kolmessakymmenessä asteessa piitsiä koluamaan! Punasankaiset aurinkolasit myyntikojun telineestä silmille. Ja nytpä SP oli pian oleva varsinainen punanahkojen punanahka, sulkapää - atsteekki tai joku.

Kovana talousmiehenä, Kauppalehden lukijana ja bloggarina hän laski tehneensä elämänsä kaupat rillit ostettuaan. Kiivaasti hän laskeskeli hintaa: rillit viisi levaa, joka euroiksi muutettaessa on jaettava kahdella. Siis 5 lv : 2 = 2,5 €! Mikäpä oli tarttuessa vaimon kätöseen, rallatellen rantaa kohti vaellella.

Ei vaivannut tippaakaan vaikka vaimo tuon tuostaan kyykistyi kojujen tarjouskoreja mylläämään. Olihan tässä aikaa ja aurinkoa yllinkyllin.

Illemmalla hotellille palattuaan huomasi SP palaneensa kukkasortsien ja punasankaisten rillien väriseksi.

2 day - ostoksilla
- Onkona monkona monko onkona, matki bulgaaritar vulgaaristi. Ystävällisesti esitteli jokaisen rievun kojustaan hokien litaniaa aika-ajoin. Hassulta hänestä armas kielemme kuullosti.

- Ne PLASTIK! Holz. HOLZ! oli suuttuvinaan puolestaan lautasten vanha herra.
Tämä päivä jouti pyhittää kaupankäyntiin ja tuliaisriesojen hankintaan, sillä palaneen käryisellä iholla ei kolmenkympin piitsiä voinut ajatellakaan.

3 day - Marinaa all day long

"Marina, Marina, Marina..." lasketteli laulajamies naisensa kera kolmatta iltaa urkujen takana kadun toisella puolella. Saman naisen kanssa, sama mies, samoja lauluja.
"Same songs ... every day ... every week ... seven mounths ... at seven nights .." oli laulaja tauolla kävellyt luo ja päätä pyöritellen selvittänyt SP:n vaimolle kovaa kohtaloaan jo tuloiltana.
Eläytyen mies silti jaksoi laulaa ja oli melkein kuin Tom Jones ja Engelbert Humperdinck tähtien lauluja vedellessään.

Viidennen kerroksen parvekkeella iltoja istuskellen nautti SP-pari  etelän lämmöstä ja pimeydestä siemaillen rypäleistä puristettua mehua.

4 day - pahaa unta

"Oi valkoviini, Oi valkoviini! - Mikset ole punaviini!" runoillaan tässä punaviinien maassa ja kerrotaan tarinaa miehestä joka pitkän työpäivän jälkeen astuu kyläkapakkaan ja tilaa isännältä nautinnokseen juotavaa ja purtavaa:
"Tuo minulle lasillinen vanhaa punaviiniä ja nuori nainen!"
Tilaa toisen ja kolmannen ja pian on valmis jo lieventämään vaatimustaan:
"No hyvä on, ei sillä niin väliä, vaikka toisitkin minulle nuoren viinin ja vanhan naisen."
Yöllä SP, kaiken ilon keskellä, näki painajaisunen: näyttää kuvia Kantele-kunnasta ja sen koulutoimesta, joka kesälläkin toimii ja siellä haikaillaan SP:n perään - ihmetellään kun ei se ole jo muiden mukana töissä!

5 day - Horo-tanssia tulisilla hiilillä

Tulisilla hiilillä tanssi vanha mies valkoisessa haletissaan yön laskeuduttua vuoristokylään. Aaseilla tänne Jumalan hylkäämään kylään gruppo-Finland, toiset aasit, oli rahdattu katsomaan tuota hehkuvien hiilien päällä tanssivaa miestä. Tai ei mies oikeastaan tanssinut vaan hiippaili hiekalla hajallaan olevan hiilihiekan päällä.

Sen sijaan se oli kunnon tanssia ja reipasta menoa, minkä SP oli tanssinut kyläillassa pikkuista aikaisemmin. Horo-tanssi oli tanssin nimi. Lie ollut jokin kukkoilutanssi, koska sitä tanssittiin vain miesten kesken. Kansallispukuiset naiset sinne lavalle puolenkymmentä turistirukkaa kuljettivat. Karvahatun löivät päähän ja pujottivat herrasliivit ylle.

Ja sitten sitä mentiin!

Pyörittiin kuin nummisuutarin eskot, välillä milloin hattua milloin liivejä tantereeseen vihan vimmassa paiskoen. Ja taas sitä mennä jytkyteltiin paikallisten miesten vauhdittamina ketarat suorina ölöhuutoja päästellen. Loppua ei tuntunut tulevan koskaan...

Kai siinä joku voitti jonkun naisen vaimoksi itselleen. SP oli onnellinen kun ei voittanut ja pääsi hiippailemaan takaisin oman vaimon penkkiin.

6 day -  kuusenkäpykö miehellä roikkui

Kävelivät, SP ja vaimo, ainakin semmoinen oli meininki, seitsenkilometrisen hiekkarannan päästä päähän auringon paahteessa, innoissaan, risaisissa lenkkareissaan ja muutenkin säädyllisesti pukeutuneina, rivakkaa vauhtia hiekan jauhautuessa tossujen alla. Katseet tiukasti kohti maata jotteivät lankeaisi rantatuoleissa ja patjoilla lojuviin toimettomiin vähäpukeisiin nautiskelijoihin.

Rantaviivaa pitkin kuljettiin, puoleen väliin päästiin kompastumatta. Sitten nosti SP aina-ajattelevan päänsä, löysytteli punasankaisia rillejään, jotka vänkäsivät korvalehtiä. Eikä ollut uskoa näkemäänsä: edessä matkan päässä seisoi alaston mies, jolla oli ... oliko tuo kuusenkäpy joka roikkui haaroissa ... ja tuossa rellotteli nainen jolla ei rihmankiertämää ... ja tuossa toinen ja toinen ... joka paikassa näitä ...

SP väänsi punasankaisten silmälasiensa aisoja taas kireämmälle ja lausahti:
- Kuule, Eevaseni, paratiisiissa ollaan. Ei huolen häivää meillä enää koskaan...
Samassa vaimo tarttui SP:tä käteen, näytti vallia hiekan takana ja käskytti: "Ja nyt sassiin tuonne! Niinkuin olis jo!"

Kohta vallin ja miehenkorkuista kaislikkoa kasvavan kiemurapolun jälkeen oli alla kova katu. Jommankumman huulet siveästi höplöttivät: "Se se oli muuten nudistiranta eikä mikään paratiisi." Ja siinä samassa rapsahti punaisten rillien punainen sanka poikki - ja SP näki kirkkaan valon.

SP paiskasi koko helahoidon silmiltään katukiveykselle. Ja oli mieleltään järkyttynyt. Siksi kun sieltä piti pois tulla.

Vaimo kysyi vaativasti: "Katoitko?"  "E en tietenkään" sai SP:n vastauksen.
- Mikset?

- En ilennyt.

- Et ilennyt?!

- En. Tai vähän mitä nyt syrjäsilmällä.

- Hölmö! Oisit vaan katellut, meillähän oli aurinkolasit. Ei ne silmiä nähneet! Mie kahoin.
Katukiviltä katsoivat särkyneet punaiset silmälasit, kelvottomat. SP:stä näytti että - ilkkuen.

7 day - kunnan kurja kirje kotona odottamassa

Vaimon myllätessä loputtomien kojujen loppumattomia vaatevalikoimia istui itse SP koko pitkän kuuman päivän vapaaehtoisena laukkuvahtina hotellin puutarhassa. Sillä mitäs lukikaan siinä Äkkilähtöpaperissa: "Huone luovutettava lähtöpäivänä klo 12.00"

Hymyillen, onnellisena, täysissä pukeissaan hän kertaili viikon tapahtumia hamaan iltaan saakka, hetkeen jolloin laulaja kadun toisella puolen aloitti Marinaansa ja lentokenttäbussin ilmestyttyä hotellin eteen. Ylen tyytyväinen matkaan oli SP.

Onneksi ei arvannut vielä minkä kuolinläpsäytyskirjeen Kantele-kunta oli taas lähettänyt SP-raukan sulateltavaksi ja kärsittäväksi.

Siitä vaan lentokoneeseen, iloiseen vauhdinkiihdytyshurmaan ennen korkeuksiin kohoamista!
Share

Äkkilähtö

Aamuvarhaisella vaimo kantoi telttaa auton peräkonttiin. Makuupusseja ja toppahousuja sullottiin takapenkille. Tuuli tuiversi ja vihmoi vettä, vähää vaille räntää. Toppatakissa toki tarkeni, kesä kun oli.

Toista kesälomaviikkoa elettiin, kokkaa kohti Lappia usutettiin: apujoukoiksi naapurin kesämökkirakennukselle, mäkäröiden pureskeltaviksi.

Hytisytti, hytisytti enemmän kuin yhtenäkään talviaamuna pyöränselkään noustessa. Ainut lintu, joka lauloi, oli verannon patterilintu: joka kerta ohikulkiessa parit sirautukset päästi.
- Keitetäänkö termospulloon kahvit, kysäisi vaimo, - jos jollain levikkeellä hörpitään?
Kahvit levikkeellä - tässä säässä! Autot ohi kiitävät. Rapa roiskuu, sumppi maistuu?
- Onko siula netti vielä auki? kysäisi SP vaimoltaan. - Minkä tautta? kuuli vaimon äänen kontista ja harppoi raput ylös purppasten meneessään: - Sen imelän tautta joka uunilla istuu...
Ripeästi heittäytyi SP ikonin eteen, heilautti hiirtä ja suuteli kuvaa, jossa jonona juoksi suuria sanoja, isoja lupauksia.
  • GOOGLE
  • ÄKKILÄHTÖ
  • BULGARIA
  • 175 €
  • MÄÄRITTELEMÄTÖN
  • 2 AIKUISTA
  • ILTALENTO
  • SIIRRY MAKSAMAAN
  • TULOSTA LENTOLIPPU
  • TUI FLY NORDIC BLX 625 BURGAS
  • HUONEIDEN LUOVUTUS KLO 12.00
Tulostuslaput kourassaan asettui tulostaja keittiön ylimmälle rappuselle ja alkoi mesota:
- Hyvä rakas kuulijani siellä autonperäkontissa. Voisitteko hetkiseksi pysäyttää pakkaustouhunne ja kuunnella järjenääntä, puhujaa jolla on kerrankin painavaa sanottavaa.

Rouva on hyvä vaan ja hakee ulkovintiltä kapsäkin, laatikosta poimii bikinit sekä tarkistaa passien voimassaolon!
Tässä kohtaa piti SP sen vaadittavan tauon. Nosti katseen vaimoihmiseen, joka peräkontista vetäisi päänuppinsa niin että takaluukussa kolisi. Paperinippua heilauttaen jatkoi SP ilmoitustaan:
- Viiden lähivuorokauden sää: Lapissa suunnalla Utsjoki-Kevo, viisi astetta, yöpakkasia, räntäsadetta, paikoin lunta. Bulgariassa ohutta yläpilveä, päivän minimilämpötila 20 astetta, maksimi kolmekymmentä. Huom! Kolmekymmentä ja aurinkoiset rantasäät ... Sunny Beachilla.

- Mitä horiset, ukkoseni?

- Illalla pitää meidän oleman Helsinki-Vantaan lentoasemalla levat taskuja täys.
Kun näki, että ukko totta tarinoi, päästi vaimo suustaan vuodon: - Anna mun kaikki kestää! Tuijotti vielä tovin miestään, kunnes kirkastui silmä ja - pomppasi vaimo riemusta ilmaan.
- Vaan on kullainen mies mulla!
Tarttui vaimonpuoli telttapussin sankaan innoissaan ja kaivoi ja mätti kuin myyrä tavaraa peräaukosta ulos. Eikä kulunut kauan kun jo helpottuneena huokaisi: - Nyt tänne punainen matkalaukku hyvin mahtuu.

Ei malttanut kultainen mies olla röyhistelemättä: - Logistiikka se on joka meillä pelaa ja hallitaan!
Share

Kateellisina katsovat

Pää pehmeänä, aivot turtana, olo kuin raskaimman sarjan nyrkkeilijällä, joka on kestänyt kaikki 15 erää moukarointia ja jonka käden tuomari on yllättäen nostanut ylös.

Ottelu oli tasainen: vastustajan naama on yhtä turvoksissa kuin oma, pallea ja kyljet kipeinä, reisiä kramppaa. Vielä hetki sitten, ennen tuomarin kädennostoa, ei kumpikaan ollut ollut voitostaan vakuuttunut.

Vaan nytpä, nytpä hyppää SP ilmaan ja kapsahtaa vastustajansa kaulaan: kiitos, kaveri - peli oli kovaa ja välillä rehellistäkin.

Viikon jälkeen matsista alkavat jäsenet jo taipua, SP toipua. Katkonaisten unien tauoilla syöksyvät kamppailun sumukuvat yhä ensimmäisinä kipeisiin silmäkulmiin: Naamat. Suuret Suut. Sammaltava Kieli. Nyrkit. Oppilaat, opettajat, avustajat, kouluväki, vanhemmat, kyläläiset - niin ja ne ämeriäkkyläiset, joita ei enää pitäjässä ole.

Toipuminen ottaa aikansa, kuukauden kuluttua lienee homma hanskassa. Uutta ottelua ei toivo. Tähän mestaruusvyöhön olisi niin helppo lopettaa tappelijan ura ja antaa tilaa uusille, tuoreille, voimansatunnossa oleville energisille hakkaajille.

Kuin musteena iin päälle SP avaa paikallislehden ja valahtaa kateesta mykäksi: noin väistyvät muut mestarit tyylikkäästi. Lentäjän läppähattu päässä mopon selkään kavunneena kaasuttelee lossintakaisen naapurikunnan koulunjohtajakollega Hesu eläkkeelle. Kylä on kokoontunut kevätjuhlaan ja Suvivirren jälkeen yllätysnumerona päräyttänyt mopon estradille, nostanut Hesun satulaan, kiitellyt kuluneista vuosikymmenistä ja lähettänyt opettajansa matkaan - eläkkeelle, vapaille onkimatkoille.
- Helekutti! Hesukin jo! Epistä! päästelee SP. - Opiskelutoveri ja nyt sinä kuotto jo vapaa kulkemaan. On se niin väärin. On se.
SP puristaa pikkurilliä ja sormussormea, nimetöntään. Siinä jäljellä olevat vuodet.

Lukea tankkaa, juttua eestaas veivaa verannolla, itikat ahdistavat, omenapuut kukkivat - lämpöaalto laskeutunut itäiseen Suomeen. Laatokan lämmöt, Venäjän arotuulet saapuvat kesemmällä; tämä lämpö on vielä silmänlumetta, ohimenevää, pistäytyvää.

Auto hurahtaa pihaan. Toisen koulun, toisen kunnan, peräti kaupungin kollega Rikhard huudahtaa koivun juurelta: - Mitäs mietit, Mestari?

Iso sotakarttakirja kainalossa istuutuu rottinkituoliin, levauttaa karttakirjan pöydälle ja viereen toisen.
- Sovan kävit, voitit, velisein. Mie sinnuu onnittelen.  A täss' kirja oikeast sovast! Tään Stepanin Lunkulan palautan. Alussa tympi ku pyöri vuan sen yhen reiän ympäril'. Siitä se sitt auken ja hyvin näk saarelaisten ankaran elun.
Mantsin saaren karttaa kumartuvat tutkimaan. Viidensadan asukkaan saaressa oli ollut enää yksi, Matti, kun jokunen kesä takaperin oli Rikhard käynyt äidin kotisaarella juuriaan nuuhkailemassa.
- Se Hrustsehvin Nikita oli siirrättänyt asukkaat pois. Äidin mökki oli säilynyt. Toisella reissulla kun kävin oli ikkunat jo viety...

- Vaan katopa tätä! läväyttää SP paikallislehden pöydälle.

- Hesu perhana! Pärinäpoikana. Eihän sen vielä pitänt, hämmästyy Rikhard ja kateesta kalpenee, - meillä vielä saranpäätä niittämäti.
Huvennein voimin, kateellisina katsovat kimpassa lehtipahaa, voivottelevat kohtaloaan, vaikka kohta mopon selkään kumpikin väännettävissä. Kahvitellessaan nauravat jo: ensin sikana taisteltiin ja sitten valitetaan kun koulu säilyi ja syksyllä töihin mennä täytyy - ja yksi senkun mopolla kruisailee.

Tuuli tarttuu lehdenkulmaan ja on viedä nahkaläppäisen Hesun mopoineen päivineen mennessään, vikkelästi tarrautuvat veljet lehdenlaitaan kiinni ja toruvat: - Elähän elähän sie Hesu lentele. Et sie niin vappaa viel oo kulkemaan.
Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti