Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

torstai 1. toukokuuta 2008

Toukokuun 2008 Kauppalehti-blogit

Huhti-toukokuun saldo - S100

31.05.2008 - 20:31 | hikkaj | tilinpäätöksiä

 
Huh-huh! Olipa jakso!

Hurahti kaksi kuukautta yhteen pötköön. Pasifisti-kersantilla piti kiirettä, ettei hänen joukkojaan olisi eliminoitu tahi likvidoitu. Yötäpäivää hän kävi taistelua etulinjoilla: muutaman osuman sai, muttei kuolettavaa. Ampuili ja ämpyili SP itsekin, välillä umpimähkään paukutellen, välillä tarkasti tähdäten.

Lopulta ämeriäkkyläiset joutuivat perääntymään, antautuivat, ja kohtapian palattiin jälleen päiväjärjestykseen. Vaikeinta sovun saaminen oli SP:n ja vastakkaisessa leirissä käyskennelleen esimiesnaispäällikön(EP) kaa. Suorastaan pelotti mennä käskettynä päivänä uusia suunnitelmia tekemään. Vaan niin vain kolokutti SP sovittuna aikana EP:n ovea. Aikansa toisiaan mulkoiltuaan häivähti jo vieno hymy huoneessa ja asiat lopulta rullasivat kuin entivanhaan. Ristiriidat sovittiin, rauhankahveet juotiin ja nautittihin leivoksia. Kädet yhteen lyötiin ja hampaankoloon ei mitään jäänyt kun SP poistui ulkoilmaan pyöränsä päälle. Innoissaan rimpautti ohjaustangon kelloa nypykästä ja kellokos helähti niin että sielukin lauloi.

Olemme jälleen kaikki, niin voittajat kuin voitetutkin, yhtä ja samaa porukkaa. Tunnuslauseemme täst'edes kuuluu Arwidssonia mukaillen: "Penteleläisiä emme enää ole, ämeriäkkyläisiksi emme tulleet - olkaamme siis kantelelaisia!"

Pidetään Kantele! Oma pitäjä.

SP pyytää täten julkisesti kaikilta loukatuilta anteeksi ja lupaa vast'edes pitää pienempää suuta ja mölyt mahassaan sekä edistää yksinomaan rauhaa ja rakkautta.

On mukava käydä suveen puhtain mielin.

*****

Liikuntasaldo jäi luvattoman heikoksi: ei juoksuaskeltakaan, vaikka juoksuhaudoissa liikkui, kahteen kuukauteen. Sydäntä ei voinut enempää rasittaa. Lohtuna sentään muistiin merkittäköön lukuvuoden työpyöräilyt: 100 km/viikko. 9 kk x 400 km = 3600 km. No ei se liikuntaa juuri ole, lähempänä keinutolikiikuntaa. Mutta säästyipä bensaa enemmän, saastuipa luontoa vähemmän.

Lukusaldokin kuukahti tantereentöminässä: häthätää Haanpäätä, A.Salmista ja Kansojen kirjallisuudesta sotien välistä aikaa (1920 - 1945) - Lawrence, Proust ja Moravia.

*****

Se on kesää nyt! Niin ajatuksissa, sanoissa kuin töissä. Olkaamme armolliset toinen toisillemme! Muuta mahdollisuutta ei ole.
"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon." 571

Share

Edes Stolbovan rauhaan saakka

Istun aurinkoisella kalliolla mielin kevein, liikuttunein.

Rautariimujen ympäröimästä paljaasta kivestä syvään uurretuista merkeistä luen: 19 10 1595 AT KF DH X X  Kolme kruunua siinä välissä rastien yläpuolella. Täyssinän rauhan rajankäynnin merkinnät.

Rantaan viettävän kallion juurella virtaa vesi, jonka yli on soudettu sotakirvein miekat tanassa kostamaan vainolaisille, tekemään tihutöitä - näyttämään niille.

Istun ja ihmettelen tätä rauhantilaa Suomen Savossa. Entisen Ruotsin puolella. Salmen takana entinen Venäjä.

Sillan yli kiitävät autot, ilmoittavat ilosanomaa: saa, saa, saa. Menevät ja tulevat. Hurauttelevat asioita toimittelemaan kenenkään estämättä, vainolaisista välittämättä.

Istun ja ihmettelen vuosien kulkua. Ilta-aurinko hiipii mailleen, lämpö jää kallioon. Sormella viilettelen hakattuja merkkejä, jotka jäljellä vuosisatojen takaa, varmoina, syvinä merkkeinä ikuisesta rauhasta.

Ikuisestapa hyvinkin!  Aivot hakkaavat opettajan tietolaarissa, työntävät väkisin tietoa, vuotavat ulos totuutta, joka pilaa tunnelmaa: Stolbovaa, Stolbovaa takovat ja työntävät vuosilukua 1617. 22 vuotta ja raja taas ties missä, kaukana Karjalassa, Ohtaansalmen silloista.
Eiköhän lähetä, viluttaa ja puistelee, ehdotan vaimolle, joka on laskeutunut veden ääreen käsiä huuhtelemaan.
Hiekkapätkän jälkeen pysähdymme vanhalle sillalle ihastelemaan insinöörien sillanrakentamisen taitoa, ja siitä sitten takaisin ohikiitävien sekaan kotia kohti, sinne entisen Venäjän puolelle.

Peilityynenä lepää vedenpinta yöllä puoli kaksi. Hyppysellinen hämäryyttä, vesi tummaa taivaan takia. Lossi laskee vastarannalla auton pois ja lähtee paluureissulle. Toinen auto ilmestyy parahiksi taakse. Yölossarilla ei  tunnu olevan kiire valmiissa maailmassa.

Pihamaalta pyrähtää harakkaherra lentoon äkäisesti raakkuen, kuin paheksuen häiriintynyttä madonpoimintaa. Vaimo jää peruuttamaan autoa talliin.

Katkaisen kukkivien luumupuiden alta kukkaoksan ja piirrän hiekkaan: 19.5.2008 - PAX ILOVAARA  SP Toivon sille edes stolbovalaisen rauhan rajankäynnin ikää, kahtakymmentäkahta vuotta. Hyvin tietäen hiekkaanpiirretyn merkin pysyväisyyden.

Huomenna otan punaisen spraymaalin ja suihkutan laattakiveen kiinteämmän kirjoituksen.
- Hyvälle tuoksuu puutarha. Tuomen kukat ja kirsikan, kuulen vaimon sanat takaa.
Pudotan kukkakepin hiekkaan ja vastaan: - Luonto ei tavoistaan pääse. 
Share

Reijo Taipale ois ollu mummon mieleen

Sunnuntaisin käy mummo meillä syömävieraana.

Nousee autosta hiljokseen heijaten, ottaa kepin ja kiertää talon. Aitalle asti jaksaa kulkea, pysähtelee, tutkii maasta työntyviä kevään kukkasia ja huokailee jaksamistaan:
- Vieläköön sitä juhannukselle ja rantasaunaan? Joulule ei  ainakkaa, ei ainakkaa villasukkia näilä käinkoperoila sua aikaseksi.
Kiipeää talon portaat ja toteaa: - Vieläppään piäsin.

Syödä mukeltaa paistia ja kun kuulee että Reijo Taipaletta ajettiin iltamyöhällä katsomaan, riemastuu, miltei suuttuu: - Ettäpäs sanonu! Oisin lyöttäytyny matkaan. Se tervehty siitä laulammaan.
- Oispa se ollu soma näky. Mitäs ne hoitajat ois sanonu? Illalla pistivät mummon nukkumaan ja aamulla oisivat sitten nostaneet mummon makkuuksilta. Eivätkä ois tienneet mummon yöllisistä huvituksista mittää! Arvelleet että nyt mummo höpäjää kun oisit kertonu että Reijo Taipaleen tapasin.
Mummo pistää paistin palan suuhun ja kohta virkkaa:
- Ka oishan tuo niinnii, vain oisin mie lähteny jos oisitta vihjasseet.
Nauretaan, että olisihan se näky ollut, kun mummo kepin kanssa HojoHojon lattiaa olisi viilettänyt. Ensin olisi hoitajien antanut kellauttaa selälleen yöunille ja heti kun olisi hoitajan auto pörähtänyt pihasta, noussut kamppeita vaihtamaan, tyrkännyt pilleripurkit syrjemmälle ja kiskaissut retongin ylle. Aamulla taas ennen hoitajien tuloa laittautunut yösijalleen ja vastaillut kysymyksiin muinamiehinä: - Hyvin. Hyvin nukutti ja nakutti ja hauskaa ol. Mikäs tässä!

Mummo murentaa ruisleivästä palasen ja hankaa sillä paistintähteet lautaselta: - Mie aina viimeseksi tähän jiän.

Kohta jo pyytää: - Tyttö, tulekkas ja paa miut ruokaettonneele. Hai se iso tyyny!

Eikä kauan vanhene kun jo tuhisee täydessä unessa. Vissiin Niittykukista unta nähden.

Toista tuntia sikeitä vetelee ennen kuin silmänsä raottaa ja yhä vannoo:
- Oisin mie toinnii lähteny jos oisitta matkaan huolinu. Se laulaa niin kauniisti siitä Satumaasta.
Iltapäiväkahvin jälkeen on jo valmis luovuttamaan: - Viekee jo miut takasi ommaan hönniin. Alakaat kohta hoitajat jo tulla kopistella.

Omat kengät urkkii tuolin alta, riisuu töppöset ja näpertää ulkokengät jalkoihinsa. Tyttö auttaa nutun niskaan, ja kepin kopattuaan laskeutuu mummo rappuset. Katselee puutarhaan ja astua viilettelee autolle.
- Kiitos vuan ruuasta, mie aina teijjän ristinä...
Pienenä, kuihtuneena istuu etupenkissä ja vilkuttaa kun tyttö kääntää auton tielle.


Share

Aitan seinällä kuvina


                    
      IM004402.jpg
Aitan lautaoveen on poltettu 1951. Se näkyy mäyrän nahkan takaa. Paasikivikö vai Mannerheim presidenttinä silloin? Halonen nyt. Äänestysnumerolla 9, tukka siklassaan, värillisenä.

Mies istuu kiikkustuolissa keväänkalsassa, lankkulattia narisee. Laskeskelee: 2010 - ja pois. Sitten vuodaksi vuosiksi mäyrän viereen? Halosen seuraajaa vartoilemaan.

Tuuli heiluttaa punaista Che Guevaraa laudan rakosista pujoteltuaan. Vaate heilahtaa aina kun tuuli tauon jälkeen yltyy. 'Vihreän lesken'  filmiä on näytetty seurojentalolla 1968 - Pokkinen Eija, Ahlqvist, Paatsot, Fredi kuumassa kotimaisessa; 'Käpy selän allaa' mustavalkoisena parisen vuotta aikaisemmin on kiertävä elokuvakoneenkäyttäjä käynyt pyörittämässä. 'Kuuma kissa' ja syntinen 'Jengi'.

'Etsijät'.  "I'm John Wayne,  enkä Marilynin vaaleus Joella jolta paluuta ei ole", soutaa mies ajatuksissaan. 'Pekka ja Pätkä neekereinä'  virnottaa vierestä. Pätkän tunsi Helsingin täti. Pekka, tämän pitäjän poika. Kerran uteli ilmielävänä pieneltä pojalta auton ikkunasta: "Misshäss se Pirttikallio on?"  Pikkinen poikakos säikähti elokuvanaamaa! Livenä rallatteli iltamissa hampaattomin suin: "Mitteepä shitä shinulle kuuluupi, niin niin just shinä shiinä joka seisoa toljotat sen ukkopatushi vierellä. Shinä jolla on iso käshilaukku ja mahalaukku. Tuleppa tänne niin Sever moishkahuttaa shuutelman tulishen."

Katri-Helena Törmällä. Danny käärmeshow'ssaan kesäkiertueella Kivisalmessa.
- Miusta ei ouk tuo Tänny eikä Kootman mistään kotosik, oli naapurin isäntä valistanut poikia tuolloin heinäladon kupeella kun iltapäiväkahveille kokoontuivat. - Semmosta joutavaa renkutusta ja narinaa!
Sekin naapurin isäntä on nyt mananmajoilla niin kuin Irwin. Vaan Danny elää ja patviutuu.

Hirvensarviöljyllä voitelivat hevosen kyljet ja silmärenkaat, josko rauhoittunut olisi nuori ori, varsa melkein vielä.

Heinäpellolla viipyilevät ajatukset, vaikka miten koettaa kääntää ne oven viereisen seinän Abbaan ja Abba-naisten kiiltävään silkkiin ja hopeoituihin pitkävarsisaappaisiin. Tuota Abba-Agnetaa poika oli silloin katsellut sillä silmällä ja punastunut kun tätinmies oli tuominnut naisten joutavan ketkuttelemisen.

Isäntä ryystää kahvia ja vääntää puheen sotaan:
"Sieltä juoksuhauvasta vihollisen perääntymistä avitettiin konekiväärillä ja joku rohkea heitti..."

"Ei ne perääntyneet. Kansa taisteli miehet kertovat lehessä luki että suomalaiset siitä luikkivat..."

"Elä sinä poika yritä valetta syötteek kun ite olin paikalla!" ärähtää isäntä.
Jokapäiväinen kahvitaukokina taas käynnistymässä isännän ja apupojan välillä. Kiikkuvaa miestä huvittaa: aina niille tuli riita tuosta sodankäynnistä - että uskalsikin apupoika inttää. Isäntä irrottaa valkopunaraitaisen nenäliinan kaljulta laeltaan ja kiristää solmut, nousee ennen kuin uusi sota leimahtaa.
"Tulukeehan poijjaat pyörittämmään noita haravakonneen pyöriä niin saahaan tämä Saiha käännettyä uralleen!" käskee ja hyppää reikäpukille.
Pojat roikkuvat ison rautapyörän vanteessa. Saiha säntää juoksuun saran päätä kohti ja isäntä kelettää perkeleitään. Eikä perääntymisestä ole tietoakaan.

Mies näkee Dianan Abbojen vieressä ja on aivan varma että Charles tapatti prinsessan Rottweilerinsa tieltä. Ovathan ne Englannin Stuartit ja Jaskat vähemmästäkin syystä ihmisiä roikotelleet puiden oksilla kuolemaan.

Mies keinuu ja Guevara heilahtaa. HASTA LA VICTORIA SIEMBRE.

Vintin portaiden päässä katon rajasta tuijotttaa nappisilmähuuhkaja räsymaton kokoisena. Hiihtäjä oli kuulemma aitan rakentanut isäukkonsa kanssa. Tulleet aamuvarhain soutaen kirkonkylän rantaan ja Pertti oli juosta pyyhältänyt reppu tiililastissa kylille ja kirkonrinnettä ylösalas ravannut ennen kuin isäukko oli perästä ennättänyt aittatyömaalle. Monarkki-mopo oli paras palkinto, jonka Pertti hiihdoistaan sai, sinisen. Sitten se talonmiehenä antoi näyttää seurojentalolla noita elokuvia. Viina vissiin joi lopulta jalon hiihtäjän.

Ikkunan puite on vino. Abba-naiset kimaltelevat ja Katri-Helena laulaa luikauttaa Luinsa.

Mies nousee ja silittää mäyrän karvoja, raplaa lukkoa isolla avaimenmurikalla, jota on käännettävä väärään suuntaan ennen kuin saa lukituksi lautaoven.

Kuistilla surraa kärpänen ja yrittää työntyä sieraimiin. Keltasirkku sirittää vielä suppulehtisen omenapuun oksalla. Mäkeä ylös pärisyttelee kevarilla kypäräänsä hautautunut poika.
"Antakaa, antakaa minun viimeisen kerran katsella maailman toilauksia..." Haanpää, 1937: Lauma - Viimeinen matka

Share

Minä haluaisin yhä sen metsän

                                       
 ILOVAARAN KOULU JATKAA!!!!!! Sota päättynyt.
 PAX ILOVAARA ALLEKIRJOITETTU
 **********************************************************
Kello on kahdeksan. Lämpötila samoin. Ilta-aurinko Männikön mäellä punertaa petäjien runkoja ja autiotalon, isäni kodin, kuistin säleikköjä. Tänne alemmaksi rinteeseen ei enää paiste yllä, jotenkuten joitakuita säteitä suo kasvaneiden koivunrunkojen lomitse.
Minä haluaisin tämän metsän. Minä haluaisin omaksi tämän metsän, tämän palasen, pellon ja tien välisen. Hehtaarin kaksi. Ei sitä enempää ole.
- Möisitkö? kysyin jo vuosia sitten naapurin Jussilta.
- Se on niin hankala irrottaa tästä tilasta, tulisi niin paljon paperisotaa, lohkomiset, lainhuudot ja kaikki, vastasi Jussi.
Siihen se asia jäi.
Yhä kuitenkin halusin sen metsän.
- Möisitkö, Jussi, minulle tämän metsän? Tuohon linjaan saakka.
- Saattashan tuon myydä, vaan kun on lunta niin paljon, on vaikea harppoa lumessa ja piirtää rajaa.
Siihen se toisellakin kertaa jäi. Tulivat uudet lumet ja paksut monen talven nietokset.  Vaan yhä halusin sen metsän, rajalla minun talon ja tontin.
Jonain kesänä, kun varmasti ei enää lunta ollut, ajelin autolla, autolla silloin vielä ajoin, käsi ikkunalla, koska olin vielä huima, ja pysäytin Jussin luona ja tein taas tarjouksen metsätieraketta näyttäen:
- Jussi, möisitkö minulle tuon tien ja pellon väliin jäävän metsän, linjaan saakka?
- Sinulla uusi auto, sanoi Jussi ja tihrasi avoimen sivuikkunan kautta kojelautaa. Aikansa tutkittuaan kysyi: - Onko noilla mittareilla kaikilla tarkoitus?
- En minä niitä tarvitse. Ne vain ovat, vastasin ja annoin Jussin jatkaa tutkailuaan.
- Uuden auton tuoksu, ihasteli Jussi ja nuuhkaisi sieraimiaan pyöristäen. Sanoi sitten kaipaillen: - Minulla sitä ei autoa enää ole.
Siihen se silläkin kertaa jäi ja minulle halu saada tuo metsä. Vaan oliko Jussilla halu saada auto?
Kesäisin pyörin tuossa lapsena leikityssä metsässä, joka risukkoa suurimmaksi osaksi on: haapavanhuksia, jurovia kuusia valonpuutteen näännyttäminä, haaramäntyjä ja harmaarunkoisia koivuja, pikkulintujen sirkuttelupuita, notkahtaneita leppiä, jokunen lehmus ja pajukkoa, haurasta raitaa.
En usko, että kukaan muu olisi halunnut tuota ryteikköä, vain minä halusin. Minulle se on metsä. Metsien metsä.
Sitten kun uuden auton tuoksusta ei hajuakaan enää ollut, näin Jussin kävelevän reppuselässä jalkakäytävällä ja pysäytin ja pyysin:
- Tule kyytiin, Jussi!
- Ei kun minä haluan kävellä.
- Olisinpa tarjonnut tätä koslaa sinulle jos antaisit...
- Sen metsän, keskeytti Jussi.
- Niin saisit tämän ja minä metsän. Sen metsän siitä tontin rajalta, alapuolelta talon, siihen linjaan asti vain. En minä enempää. Siinä olisi nokko.
- Katellaan sitten syksyllä kun nyt on näin kuuma  ja nuo itikat ja paarmat pyrkii päälle heti kun hiki nousee, ja hirvikärpäset, sanoi Jussi.
Eikä noussut kyytiin, vaan jatkoi kävelyään kapteeni-isän sodanaikainen reppu selässä, harppoen - senkin apostoli.
Tuossa harpan päässä se yhä saa olla, toisella, se metsä, jonka minä yhä haluaisin. Lämpötila tuskin enää viittä. Aurinko painunut jonnekin Karin korjaamon takaiseen metsikköön.
Osta kappale ikimetsää!         www.luonnonperintosaatio.fi
"Mutta 1960-luvun kestäessä alkoivat eteläiset metsät kaatua, minun metsäni, vielä hitaasti, mutta pelkoa herättäen. Silloin tehtiin mielikuvituksellinen keksintö: metsäautotie. Siis tie, joka ei vie taloon. Oli alkuun käsittämätöntä, mutta sitten totta, että hämäläiset erämaani pirstoutuivat viipaleiksi. Maailman luhistuminen alkoi. Ja puut romisivat nurin, kevään odotus merkitsi yhä enemmän pelkoa."  Leena Vilkka, 2007: Pentti Linkola, ystävä ja innoittaja


Share

Opettajako muka kouluasiantuntija!

Koska kunnallisten päättäjien silmissä opettaja ei ole asiantuntija kouluasioita käsiteltäessä – kokemus on sen osoittanut ja käynnissä oleva Pentele-pitäjän  Ilovaaran 70 oppilaan koulunlakkauttamisprosessi asian vahvistaa - SP puhuu kyläkoulujen puolesta tohtoreiden ja tutkijoiden suulla oma suu supussa sulkiaan sukien.

Nyt kun koulutoimen säästöt on saavutettu ilman Ilovaaran koulun lakkautustakin, kannattaa miettiä mitä pedagogisesti, opetuksellisesti arvokasta oppilaat menettävät, jos heidät kaikesta huolimatta päättäjät aikovat siirtää kirkkonkylän asfaltille.

SP kiittää työministeri Tarja Cronbergia*, joka lähetti  henkilökohtaisesti tutkimusraportin ’Pieni on parempi’ tutkimuksen ’Pienten koulujen laatu tutkimusten valossa’.

Filosofian tohtori, amerikkalainen (ei ämeriäkkyläinen), Cynthia Reeves esittää 166 tutkimusraportin voimin asioita ja totuuksia, joiden luulisi vakuuttavan epävarman päättäjän pienkoulujen hyvyydestä ja tasokkuudesta sekä ainutlaatuisuudesta.
  • Tutkimukset ovat osoittaneet, että pienten koulujen huono-osaiset oppilaat pärjäävät huomattavasti paremmin vakiokokeissa kuin suurten koulujen vastaavat oppilaat.
  • Missään tutkimuksista ei käy ilmi, että yhdysluokat huonontaisivat oppimistuloksia. Kaikissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu yhdysluokkien vaikuttavan positiivisesti sosiaalisiin taitoihin.Oppilaan asenne koulua kohtaan on positiivisempi sekä  itsetunto on parempi.
  • Pienempien koulujen oppilaat tuntevat paremmin kuuluvansa johonkin ryhmään, kokevat vähemmän vieraantumista. Vieraantuminen vaikuttaa itsevarmuuteen, itsetuntoon ja omien tavoitteiden asettamiseen. Oppilaat tuntevat kuuluvansa ryhmään ja ovat sitoutuneempia.
  • Kuriin liittyvät ongelmat häiritsevät oppilaita ja oppimista. Pienten koulujen oppilaat tappelevat vähemmän, tuntevat olonsa turvallisemmaksi ja käyvät koulussa säännöllisemmin. Kun opettajat ja oppilaat tuntevat olonsa turvalliseksi, eivätkä käytösongelmat häiritse heidän työtään, he voivat keskittyä paremmin opettamiseen ja oppimiseen.
  • Koulut, joissa korostetaan vahvojen suhteiden luomista oppilaiden, opettajien ja vanhempien välille, luovat fyysisesti ja henkisesti turvallisen, opetusta tukevan ympäristön opettajille ja oppilaille. Pienissä kouluissa tällaisten suhteiden luominen on helpompaa.
  • Pienet koulut pystyvät tarjoamaan opettajille enemmän mahdollisuuksia keskusteluihin oppilaista, opettamisesta ja oppimisesta sekä näihin liittyvistä asioista, ja myös yhteistyöhön näiden asioiden kanssa.
Tutkija Gunilla Karlberg-Granlund lainaa norjalaista R.Kvalsundin  tutkimustulosta:
”Kouluissa, joissa oppilaita on vähemmän, lapsilla on enemmän fyysistä tilaa leikkiä välitunneilla. Leikkeihin pääsevät mukaan muutkin kuin niissä parhaatOppilasmäärältään pienemmissä kouluissa oppilaat oppivat tekemään yhteistyötä keskenään iästä, sukupuolesta ja harrastuksistaan riippumatta.”  
Suomen kouluista Karlberg-Granlund ottaa käsittelyyn koululaitoksemme iän. Monet kyläkouluistamme on perustettu 1800- luvulla tai 1900-luvun alussa. Näillä kouluilla on monilla tavoin ainutlaatuinen luonto- ja kulttuuriympäristö. Niin kuin Ilovaaran 110-vuotiaalla koulullakin on.
SYTY:n puheenjohtaja, professori Eero Uusitalo yhteenvetää  tuloksen:  ”Pienten koulujen sulkemiselle ei ole olemassa mitään paikkansapitäviä laatuun liittyviä syitä.” Päinvastoi: ”Pieni koulu on parempi kuin suuri!”  Uusitalo luettelee tutkimusten perusteella seitsemän painavaa syytä pitää yllä pieniä kouluja, kyläkouluja:
1.      oppilaat pärjäävät yleensä paremmin jatko-opinnoissa ja yliopistoissa
2.      tasa-arvo toteutuu yleensä paremmin pienissä kouluissa
3.      pedagoginen joustavuus pienessä koulussa
4.      kasvattaa oppilaista parempia , sitoutuneempia ja kunnioittavampia  kansalaisia
5.      vanhemmat sitoutuneempia koulun toimintaan – positiivisin seurauksin
6.      huomattavasti turvallisempia
7.      fyysinen ympäristö tukee opetustyötä
 paremmin

 
 * valtakunnan tämän alueen kansanedustajista vain Hoskonen ja Vehviläinen eivät ole reagoineet koulumme yhteyspyyntöihin, kaikki muut ovat hengessä mukana maaherraa myöten. Paikallisista poliitikko-valtuutetuista yli puolet, lähinnä koulunkaatajat,  eivät ole osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta yhteydenottoon kansamme – rätkäävät vissiin päätöksensä huntturissa, jonkun viisaan johdattelemina. Jos ministeri ottaa yhteyttä ja paikallisen Penteleen kunnanhallituksen pj ei, niin onko tilanteessa jotain huvittavaa … ellei peräti mätää.

Rauman matkaltako lie tämmöset jaaritukset hihaan tarttuneet – enpä lukisi jos tämä olisi jonkun toisen tekstiä. Hyi hitto! 

Asialinja ei ole SP:n linja.
Share

Rauman lukko


                                 http://hikkaj.blogit.kauppaleh…n-alkanut/  
(9.5. pe klo 16.16 uusin päivitys ylläolevaan. Siellä päivittelen ja päivystän koko ämeriäkkyläisen sodan ajan.  Käsi hiirelle pane ja koet tuoreimmatkuulumiset!)
*************************************************
          IM004345.jpg                      
Här hvilar
Handlanden Philip Westerling
Ömt, älskande maka
Anna Frimodig
född 1797   död 1849
Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioita kiertelen vappuna 2008. Vappuna 1640 kirkon tuhosi tuli.
Kalatorin laidalla hiirenkorvat lehtipuissa puhjenneina, hennoimmillaan.
Tässä ajassa on aikaa. Ohi kulkee mustaa koiraa taluttava talvi-ihoinen neito, sortseilleen jo riisuuntunut. Vanha pariskunta käsikynkkää toisella laidalla. Eivät vilkaisekaan kiviaidan yli raunioihin. Se on sitä tuttuutta: kivikasaa ei ole olemassa ennen kuin pitkän poissaolon jälkeen.
Kierrän kukkulaa ja raaputan paatta sammaleen alta.
OFVERSTE LIEUTENANTSK  1770 - 1843
Eb: Fr: Borgenström född Shulman
Garvari Åldemanni  1821 - 53
Cymnakillen  Landefiskalen
Aurinko on järjiltään, työntää säteitään urakalla kolmatta päivää. Pyyhin hikeä ja jätän sammaleet rauhaan. Hautakieli on täällä vanhaa ja yhtä vieraantuttua kuin näiden ohikulkevien kieli.
Puukortteleita runsaasti, tuskin uskon että tämä on totta. Kujosia toisensa jälkeen täällä syrjemmällä. Portin takana kaivaa iäkäs mies maata, vaimolla kevään kukka kädessään. Kyyristyy istuttamaan heti kun mies lopettaa lapioimisen.
Kuninkaantiellä, puutalojen valtaväylällä käy huiske, ja autojono lakkaamaton kaasuttaa idyllin rikki.
'Kropan gohenust fiinemä jälkke'  lukee akkunaplakaatissa.
Eihän tämä vain ole Rääveli? Epäilyttää. Kylteistä luen kuitenkin ihan ehtaa suomea: kahvila, alennus, lounas.
Kanavasta ovat onkineet pyörärivistön kuivalle maalle. Lainailevat ne täälläkin, ihmiset.
"Kyll maar täst päässe mutt menkä silla gautt", poliisin eilistä neuvoa kulkiessani maiskuttelen. Hj Nortamon pystin luona istuskelen kauan. Parkkipirkko sakottaa tunnin ylittänyttä autoa. La Bambasta raikaa poikain huuto aina kun joku yksinäinen neitokainen ohittaa juomavarjot. Kanavasuihkujen katveessa mäyräkoiraporukkaa imeskelee koirannisisiään.
Sama elämä, eri kieli.
Neljäs hetki käsillä. Yli kolme tuntia olen jo odottanut keilaajaa. Janottaa. Onnelan takapihalla auton lattialla on purnukassa simaa. Siemaan ja läväytän samantien oven kiinni.
Miellyttävästi tupsahtaa ovi lukkoon. Avainnippu välähtää penkillä.
Kopeloin housuntaskuja turhaan. Kohotan rillejä nenänjuureen ja arvelen: Nyt äijä on pulassa. Siellä ovat, lukkojen takana. Rauman Lukko Äijänsuo, niin.
Väännän vitsiä, vaan eipä naurata. Saamarin saamari!
Varaosaliikkeen ystävälliset myyjät tiedustelevat poliisia tiirikoimaan, eivät nyt jouda, ovat keikalla. Myyjä antaa mukaan ruuvimeisselin ja rautalankaa. Alan vääntää ja ujuttaa. 
Sitten auton eteen kurvaa myhäilevä mies ja puhuu kieltään. Kuullut Karjalan prihan hädästä myyjiltä. Sorhaa tovin ja vetää avaimet ikkunanraosta.
- Ei tää maar mittä maksa.
Poistuu hymyillen kymppi kourassaan.
Keilaaja pallokassiaan raahaten näkyy jo lähestyvän soraa pitkin autolleen. Ojennan avainnipun. Emmin: kerronko vai en? Vai sanonko vain:
Här hvilar - mycky mycky bilar
*********************************************************
Jokattell oma paikk
- Äit, me oli isän gans linjapiilis ja isä pyys, ett mnää annaisim baikkan yhdell vaimihmisell.
- No se oli nätisten deht.
- Nii, mutt ko mnää istusi isä sylys.
Uusi Rauma 2008

Share