Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

perjantai 1. helmikuuta 2008

Helmikuun 2008 Kauppalehti-blogit

Helmikuun saldo - K100

29.02.2008 - 19:07 | hikkaj | tilinpäätöksiä
 
K100 Vain omaan käyttöön. Ei mitään infoarvoa muille. (Säilön tänne atamonin kanssa, myöhempien aikojen tarpeeseen.) Merkinnöillä merkitystä ainoastaan kirjoittajalle. Merkintä K100 jättänee lukijoiksi vähäisen, huononäköisten populaation; viivojen alta jää heiltäkin lukematta.

Liikunnat 35 h / 468 km (07 23/152)

                           2008  72h/884km   (J50  K78  H91 P665)  +26h/610km!

                           2007   46/274

  1. J    6
  2. K   6
  3. H 73         85 + P 383  = 468

Helmikuun viimeinen päivä on 29., karkausvuosi: 24 vuotta kihloista Räävelissä. Edessä talvilomaviikko, joka aiemmin kulki nimellä: hiihtoloma. Nyt hiihtoraja kulkee luonnon ja vanhempien mielestä Mikkelin korkeudella. Rajan etelänpuoleisista kodeista, yhä useammasta, kuuluu kuuluvan rutinaa: Miksi hiihtää? Ja jos hiihtää, niin hommatkoon koulu sukset! Kotien hiihtohaluraja on vuosittain hiipinyt pohjoista kohti. Täällä rajan yläpuolella kodit vielä mieltävät hiihdon jokamiehen kansalaistaidoksi eikä purnausta juuri kuulu. Sen verran täälläkin periksi on annettu, ettei koulun hiihtokilpailuun ole pakko osallistua, voi hiihtää saman lenkin kilpailun ulkopuolella hymy huulilla ja räkä sisuksiin jumiutuneena.

Varmaan vähitellen mennään myös muissa aineissa samaan: ei ole pakko osallistua matematiikan/englannin kokeisiin, koska siitä on vaivaa - voi laskea laskuja ja opetella englantia kukin mieltymyksensä mukaan.

Pakkanen ei helmikuussakaan päässyt puremaan, hyvä jos pari kertaa kävi kymmentä astetta kurkistelemassa, muuten lämpötila pysytteli nollan ja miinus viiden asteen välillä.

Eilen kokoonnuttiin porukalla pohtimaan aihetta 'kuntaliitoksen vaatimukset koulujen elämään'. Jollekin joku oli kertonut: Uusi kaupunkikunta vaatii viimeisen, Ilomäen, koulun lakkauttamista ja yläkoulun siirtämistä tulevan kaupungin keskustaan, 40 kilometrin päähän nykyisestä. Monelle oppilaalle kertyy koulupäivän pituudeksi läksyineen ja kuljetuksineen 10 /11 tuntia. Kyllä lapset jaksavat, tuntuu ottajakaupunki uskovan. Moniko aikuinen on valmis (palkatta!) työskentelemään puolet vuorokaudesta?! Voittaja sanelee ehdot, niinhän se menee niin sodan kuin rauhan aikana.

Oma näkö on silmälääkärin testaama: ei rappeumaa, ei painetta. Silmät kestävät siis vielä lopputyörupeaman, pari vuotta. Silmälasien hankinta hoituu netistä: Ruotsista lukulasit saa 42 eurolla kaikkine kuluineen, kun samoista laseista Suomessa joutuisi maksamaan parhaassa tapauksessa kymmenkertaisen hinnan. Kukahan viilaa linssiin? No, pulttiautosta rillejä saa vitosella.

Kuukauden lukuvälähdys tulkoon Lapin taikakieleltä - Timo K. Mukka, 1970: Kyyhky ja unikko
"Kevät. Linnut saavat uuden siipensä. Lähestyn sinua Kurtakon Belinda: armahda meitä! Puristan käsivarttasi: annoit lupauksen - tule siis! Lupaus on parempi kuin onni, lupaus sytyttää kevätpajun palamaan. 

Me olemme täällä . . . tai oikeastaan vain minä. Sinä olet osoite jolle kirjoitan, korva johon puhun tuskissani."

Share

Olen kuullut on kaupunki tuolla

28.02.2008 - 13:40 | hikkaj | merkinnäthyvinvointiTyöelämäPolitiikkapahoinvointi
Nytpä on piru merrassa ja demokratia unohduksissa, kun kuntaamme yhdistetään jonnekin jossakin rajantuntumassa olevaan pikkukaupunkiin, minne yli puolella kuntalaisista ei ole mitään asiaa ollut vuosikymmeniin! Mitä nyt joillakin faneilla pesisotteluihin.

Tulee ikävä ja kade pelkosenniemeläisiä, joita ei niin vain riepotella tuulen tuiverruksessa: jos ottaja sanelee kaikki ehdot, niin olkoot hyväkkäät - odotellaan mitä tuleman pitää.

Lähtökohta on se että kunta on velkaa silmät korvat täynnä. Lapsia syntyy kuntaan viisi vuodessa. Joten näin jatkaminen ei ole mahdollista millään mittarilla.

Liitytään. Se on pakko. Ongelma vain on kun ottajia ei ole.

Kunta neuvottelee. Muuta tietoa kuntalaisilla ei ole, eikä niille muuta tietoa jaeta.

Huhut kertovat, että puolenkymmentä kunnan, hädintuskin, viisasta miestä on koplautunut ja alkanut neuvotella. Kuntalaisille ei kerrota missä neuvotellaan, milloin neuvotellaan, mitä neuvotellaan, mistä neuvotellaan ja millä ehdoilla neuvotellaan. Julkista keskustelua ei saa käydä - eikä voi käydä, koska liittymiseen liittyvä tieto on salaista.

Nähtävästi kunta on löytänyt sen viisasten kiven josta Linkola on unelmoinut koko ikänsä: Demokratia on huonoin mahdollinen vaihtoehto. Paras vaihtoehto on valistunut itsevaltius.

Nyt kunta on löytänyt valistuneen joukon, jolla on kaikki tieto, taito, tahto ja kyky hallinnassa. Ei sinne loppujen kahdentuhannenviidensadan kuntalaisen mielipiteitä kaivata. Eihän kansa voi tietää, saati mitään neuvoja jakaa. Ottakoot sen mihin viisi viisasta miestä kuntalaisensa johdattaa. Kumma järjenkasauma on nyt löytynyt yhdenäkin, ei aiemmin.

Pöyristyttäväähän se on, mutta neuvottelijoiden mielestä demokraattista, koska onhan kansa äänestänyt neljä vuotta takaperin ja antanut valtakirjan valittujen menetellä parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan.

Sen kaupungin, josta on kuultu että se on tuolla, edustajat ovat ottaneet johdon käsiinsä ja sanelevat kohta kohdalta ehdot, joilla he ovat valmiit vastaanottamaan konkurssikypsän kuntareppanan syliinsä, kuntareppanan jossa mikään ei ole kohdallaan ja jossa ikinä ei ole mitään hyvää ja käyttökelpoista tai säilytettävää osattu aikaansaada.

Näinä päivinä selviää miten tarkasti kuntalaiset joutuvat riisuutumaan: alushoususilleen vai jätetäänkö sentään pipo päähän.

"Liittykööt ennen syksyn kunnallisvaaleja!" ajatellevat vastaanottajat. "Vähemmänhän niistä sitten riesaa on kun uudessa valtuustossa ovat lähes kaikki kantakaupunkilaisia, ja liitettävän kunnan edustajia valtuustossa istuu sitten vain korkeintaan nuo muutamat neuvottelijat itse."

Kuntalaiset eivät tietenkään saa neuvoa, että 'poijjaat poijjaat, eiköhän pidetä omat kunnallisvaalit omine ehdokkaineen ja liitytä vasta sitten tuohon kaupunkiin josta on kuultu sen olevan tuolla. Olisi sitten tulevassa valtuustossa runsas joukko oman alueen edustajia'. 

Mutta eihän kuntalaisilla ole tietoa, taitoa eikä älyä - turha tässä on ehdotella tyhmiä, jaaritella joutavia.
"Sekatyömies N. puhui ja puhui. Hän puhui minut ylitse. Lupasin kirjoittaa kirjaan Pate Teikan tarinan siinä hengessä, jossa hän oli sen minulle puhunut.

Lähdimme ravintolasta. Koska astiat edessämme olivat olleet jo kauan aikaa tyhjinä, meni sekatyömies N., tämän historian todellinen isä, etsimään kunnallista sopanjakelupaikkaa. Mutta minä, hänen kuuliainen kirjurinsa, teroitin lyijykynäni pöytäni ääressä. 

Joulukuulla 1931 Kirjoittaja"

                   Pentti Haanpää, 1931: Noitaympyrä





Share

Kolmen auton loukussa

Ja taas köröteltiin Matsin jääkaappipakastimella, Hiace -87. Nyt kohti pienempää kaupunkia itärajalle päin; sinne missä keskisormi ei helposti nouse eikä darra ohikulkijaa vaivaa. Asiallisella asialla oltiin kyllä: autonhakureissulla. Matsille haettiin kolmas kärri: viidensadan euron farmariauto, Valkea Unelma - vähän euroissa, enemmän markoissa, joissa me Matsin kanssa vielä hinnan laskemme.

Euroissa maksettiin, niin eipä tyyris ollut. Nyt karhukoira Tartti oli saava oman A-class osastonsa ja näköalat neljään ilmansuuntaan. Puhtaat lasit kolmeen suuntaan, neljännen näkyvyyttä rajoitti rautaverkko. Sinne taakse tulisi tarjoilu pelaamaan: hirvensorkkaa ja lihaisaa luuta, nahkaisia ihranpaloja jälkiruuaksi. Jo päti sieltä Tartin ampaista hirven, peuran tai karhuotson kintereille.

Ainoaksi suureksi ongelmaksi jäi kolmen auton loukku. Myydäkö jääkaappipakastinkoppiauto vai automaattiauto. Automaattiautolla olisi kysyntää, mutta koska se on vaimon kulkupeli, ei sitä tohtinut ajatellakaan. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi jääkaappipakastinyhdistelmähiacen eteenpäin kauppaaminen.

Kysyntä lie vähäistä, arveltiin: Simo, ammattimies kaupatkoon, kunhan tämä kosla kotioven tuntumaan ensin saraisiin rahdatuksi. Liukas oli keli ja tuuli myrskyn puolella, kovasti puisteli jkpyautoa. Näkyvyys nollilla vesiräntälumipyryn pieksännässä.

Enzion auto kelotti kyljellään Kyöpelinvuoren mutkassa, juuri siinä missä vähintään auto per reissu liukkailla keleillä takuuvarmasti on uponneena. Enziolla oli hinaus jo päällä, ja koska apuja ei näemmä kaivattu, hissuteltiin pahin paikka ohi ristinmerkkiä rintaan piirtäen.

Ei siis huolta häivää meillä. Uusi, vuotta nuorempi auto, tulla jollotti nätisti perässämme perempänä. Jouti joutavia rupattelemaan. Ortodoksi pappisserkku oli täyttänyt vuosia ja syntymäpäivärituaaleja kertailtiin. Iloista isämitro-veljeskuntaa tuntuivat olleen - mitästä suremaan valmiissa maailmassa!

Vaan sittenpä alettiin puhua uskontoa vakavampia: Mats oli hankkinut mökkikaivoonsa pumpun, oikein sähköllä toimivan. Syvälle, syvälle olivat sähkö-Simpan kanssa sen molskauttaneet ja asennelleet ja toivotelleet peukalot pystyssä hyviä imuja.

Mats oli hädissään kysellyt kalliin pumpun perään, jotta mistä sitä tietää sen toimintakyvyn ja taudit ja näkeekö vian jos kaivoon kurkistaa.
- Toimii se, oli Simppa vakuuttanut.

- Mutta entäpä jos lopettaa ja lakkaa niin mistäs apu?

- No painat vaan tuota nappulaa.

- Mistäs minä sitten suuremman vian näen ja sinut hätiin älyän hätyyttää?

- Kyllä sinä sen sitten haistat.

- Niin mitenkä?

- Sitten soitallat meikäläisen, kun kannen nostat ja haju jos on kuin ortodoksisessa kirkossa.
Vielä ei sähkö-Simpan väliintuloa ollut tarvittu.

Vaan kyllä tässä heijaavassa jkpykoslassa oli ilmeisesti samat sävelet ja sama meno ja tuoksu kuin ortodoksisessa tsasounassa. Josko tähän hätiin Simppa? Vaikka myymään tätä etiäpäin. Keltaiseen pörssiinruskea auto kuin unelma -ilmoitus tai jotain.

Itsekauppaamalla kävisi vielä kuin edellisen Unelman kanssa: Isokaan ilmoitus ei tulosta tuonut. Ei soiton soittoa poikinut. 'Mikä on! Vaikka hinta-laatu -suhde kohillaan. Miksei ne jo soita?' Ihmeteltiin porukalla, kunnes älyttiin, että kas kas: puhelinnumero oli kiireenvitakassa jäänyt ilmoittamatta.

Nyt oli toisin, sillä jo kolmantena päivänä astui Mats opettajainhuoneeseen ja polleanapoikana kakku kainalossa kahvivälkällä suureen ääneen julisti: "Ilmoitan teille suuren ilon: MYYTY. Ja meni kuin kuumille kiville!"

Kolmen auton loukku oli lauennut.

Oikein kynttiläkahvit nautittiin, kaiken kunniaksi.


Share

Sodassa ja herran nuhteessa

22.02.2008 - 13:18 | hikkaj | merkinnätPäästöjä
IM004322.jpg

                 Päästöjä V     Armeijassa

Siitäpä sitten Helsinki hyväksyi maalaismoukan ylioppilaaksi, läpi sormien lie katsonut: josko tuokin. Tielaitos palkkasi lanan perään pyöräilemään, polanteita potkimaan ja harvavoimaan. Lokakylmillä puukaiteita lossitielle veistelemään.

Lähiladossa pidettiin Luakkos-ukon kanssa sadetta, kattoropinaa kuunneltiin ja eväitä pureskeltiin. Kuivissa heinäpehkuissa köllöteltiin, pärekaton rapinasta nautiskeltiin.

Ukko neuvoi, näytti miten kaiteenliitos kannatti vestää ja parin harjoituspäivän jälkeen olisin jo liitostyöllä itseni elättänyt - mestarista käynyt.

Vaan sitten nielaisi isänmaa poikansa ja pisti ruotuun: - Mikään mestari ole!

Ryömittiin Paloaukeaa Linnan miesten jalanjäljissä ylikersantin huudellessa perkeleellisiä epäselvyyksiä. Miestenkoulua kävin, ja auktoriteettiuskon portailta putosi taas yksi porukka: kapiaiset. Humala oli näille jumala ja perkeleensaatana toinen. Epäjumalaa palvoivat myös alikersanttikoirat, jotka yöllä iltalomahumalassa hyppyyttivät alamaisiaan.

Armeijaunelma oli tiensä päässä ja kipinä sammunut: ei tännekään uraksi asti. Isänmaa, anna minulle leipäpuu, homma, ammatti! Sille leivälle muutakin kuin perunamuusia voideltavaksi.

Sen verran uhrasin vielä itsestäni isänmaalle, että kävin Chymoksen makeaa tuoksua nuuhkimassa aamulenkeillä kolme sydäntalven kuukautta. Rätti jalassa kiillottelemassa Raukin loputtomia käytäviä loputtomiin, Laukkaradalla tammikuun vesisateessa haarukoimassa lusikkahaarukkasysteemillä kohmeista tillilihaa töhkäpakista sekä tykkihallien ankeudessa vastaanottamassa luutnanttien piiskansivalluksia. Ai että - ankeaksipa oli rauhanaika aikaansaatu.
- Vai vielä Rukkiin tästä! Äidin luo lähden lähelle kotia, herra kapteeni!

- Sota-aikana teidät viedään vaikka Inariin!
Lapin loppusodassa elokuussa laskin tykinkantamia ja mietiskelin paljasta syksyä, lyötätin sydäntä: Työ-tön. Työ-tön. Työ-tön. Sydän läpätti kuin Väätäisellä, joka sotkun telkkarissa juoksi Euroopan mestaruuteen.

Sitäkö runoa kirjoittaisin yli talven? Vastoin omaa vakaumusta: opettajaksi vietteli mieli.

Rohkaisin metsässä suon laidalla tykkien selustassa mieleni, kun sattumalta näin itsensä everstiluutnantin:
- Herra everstiluutnantti. Saanko puhutella?

- Kaikin mokomin. Kaiken mokomin.

- Eivät laske laskijaansa pienet sotaherrakihot pyrkimään opettajakoulutukseen. Huomenaamulla pitäisi lähteä junalla matkaan.

- No johan ovat. Alikersantti, tehkääs uusi anomus. Heti.
Oli ilmestynyt, kuin tyhjästä, elämän päästökokoelmaan toinen henkilö, jota ikuisesti kunnioittaa: alakouluopettaja Maikin rinnalle kohosi kertaheitolla everstiluutnantti.

Ei tarvinnut karata kenttäpuvussa aamulla junaan, vaikka niin olin suunnitellut. Ylikersantin, vääpelin, yliluutnantin ja kapteenin naamat olivat väärällään kun Lapin valoisassa yössä hiippailin teltoille loma-anomukseni kohtaloa tiedustelemaan.

Herroiksi jyskyttelimme Rikhardin kanssa Misistä kohti etelää, kohti opettajuutta.

Ja voi sitä päivystyksen määrää, mikä kasarmilla odotti herra opettajakandidaatin palattua palvelukseen!
"Ajattele rynnäkkökiväärejä! Ota kivääri, kolmekymmentä kovaa panosta, ammu! Halu lähteä täältä, halu lähteä täältä, halu lähteä täältä. Halu. Ninkuin hetki sitten kun he olivat alokkaita.
vasen  vasen  vasen  marssikaa aina  tahdissa  yks kaks yks kaks yks yks  kaks kaks vasen vasen
voi miten kauas olet pudonnutkaan sinä aamuruskon poika!"
                     Timo K Mukka, 1965: Täältä jostakin
                         
Share

Ei pidä suuttua perjantaisin


Suutu muina päivinä, perjantaina pidä pokkas!
kuuluu SKJ:n ensimmäinen käsky itselleen ja ohje muillekin työnmurtamille. Sillä se joka perjantaina kiivastuu, menettää viikonlopun ja sen myötä seuraavan levon sekä rauhan, koska asiat jäävät pyörimään aivokoppaan ja muhivat siellä aina hamaan maanantaiaamuun asti.

Eikä niille murehille mitään voi, ne pyörivät kuin rikkonaisessa pesukoneessa, joka ei suostu pesuvettä poistamaan. Tai viuhtovat kuin jumiutuneessa ylikuumana hurisevassa kuivausrummussa.

Otetaanpa esimerkki viime perjantailta, jolloin koulunjohtaja oli vastaanottamassa liukurimäestä yltä päältä lumessa ruokailuun saapuvia oppilaitaan: SKJ käskee porukan pellolle, pihalle, ulos harjautumaan lumesta. Teme ojentaa katuharjan varomattomasti Pietulle. Varsi kopsahtaa Pietun otsaan, jossa jo ennestään on mustelma edellisen huiskinnan jäljiltä. Pietu ölähtää, ja pieni kun on, ei hyökkää Temen kimppuun vaan juoksee pois, eikä aterioi toisten toverien kanssa.

Ruokailun jälkeen Teme ei voikaan mennä ulos mäkeen, koska takki on kadonnut jäljettömiin.
- Ole sisällä, kyllä se vielä löytyy, kuuluu open hätääntymätön neuvo.
Kohta ryntäävät Nisse ja Teme SKJ:n viralliseen Pömpeliin kertomaan takin löytymisestä, Teme edelleen takitta.
- Missä se on?

- Roskiksessa. Pietu oli sullonut sen sinne ja nyt se haisee ihan venäläisille.

- Eihän teillä vain ole ennakkoluuloja?

- Mitä ne ennakkoluulot ovat?

- Ei mitään. Tuokaa se takki ja Pietu tänne!
Pojat menevät ja tulevat, mukana on takki muttei Pietua.
- Siisti pusero, ei tämä millekään venäläiselle haise, sanoo SKJ ja nuuhkii teatraalisesti takkia sieltä sun täältä. - Temelle itselleen tämä tuoksuu. Pane päälle ja menkää ulos!
Mitäpä tehdä? Edessä viikon viimeinen tunti. Rähinöisikö nyt, vai jättäisikö maanantaille? SKJ päättää jättää maanantaiksi, välttää suuttumasta perjantaina - ennättäisihän tuota myöhemminkin.

Mutta ei! Pojat rynnistävät takaisin.
- Nyt ne isot pojat kiusaavat Temeä ja kurmuttavat. Teme on niihen mukaan lyönyt harjanvarrella Pietua, vaikke ne oleet ees näkemässä. Kostavat eivätkä anna laskea mäkeä. Lällättävät. Ja niihen mukana on meijjän luokan Kusti.
Nyt SKJ hätääntyy, vetää pipon päähän ja saappaita jalkaan antaakseen kunnon pöllytyksen pihalla kriisipesäkkeessä niin isoille kuin pienillekin pojille.

Muistaa sitten: Perjantai! Perjantaina malttia ei saa menettää, sillä muutoin hihna jää päälle koko viikonlopuksi. Kone kuumuu. Toisaalta asia olisi selvitettävä, koska muuten se joka tapauksessa kummittelisi koko viikonlopun.

Ambivalenttitilanne. Ei saisi suuttua ja suuttuu, itsensä tasan tarkkan tuntien, jos alkaa selvittää tilannetta. SKJ on liemessä, siinä pesukoneen likavedessä, jota poistoputki ei suostu tyhjentämään. "Perhanan perhana!" hän kiroaa, katsottuaan luukustaan ettei kukaan näe ei kuule.

Päättää siirtää ratkaisun maanantaille. Kutsuu oman luokan sisään aisakelloa kilisyttäen, pitää viimeisen tunnin matematiikkaa, jossa käsittelee muistinumeroita, antautuu aiheeseen niin ettei kohta muista koko takkiasiaa. Anteeksi pyydättämiset unohtuvat pyydättämättä, vaikka ensiavuksi olisi välttämätöntä.

Ei. Kamalaa! Kello soi. Autot odottavat. Teme ja Pietu luiskahtavat porukan mukana autoihinsa.

Asia jää kytemään koko viikonlopuksi opettajan päähän. Myllää. Myllää. SKJ tekee kotona pyhänseudun kaikenlaisia suunnitelmia maanantain varalle. Ei hiihdä, ei liiku. Takki pyörii päässä lauantaista sunnuntaihin, siinä ohessa isojen poikien hyökkäily Temen rinnuksissa. Asiat eivät irtoa kokeneen opettajan päästä. Veivaa, veivaa kone. Ei puhdistu pyykki, asiat vain lilluvat likavedessä. Ei olisi SKJ:stä Putiniksi, ei Bushiksi.

Maanantaita vasten yöllä opettaja tarttuu kynään, kirjoittaa jutun ja nukahtaa ennen kolmea viimeisen pisteen tähän merkittyään.
PS Maanantaina pojat ovat autuaasti unohtaneet koko takkijupakan.



Share

Toisen koulun johtaja kävi kylässä

15.02.2008 - 15:20 | hikkaj | merkinnätrakkausuutiset
Toisesta koulusta tiedotetaan

On siellä Toisessa koulussa muitakin oppilaita kuin se Kolmen kopla. Sähköpostiin tuli Toisen koulun johtajalta viestintynkä, jossa Rikhard vastasi vierailupyyntööni hyvin selkeästi, lyhyesti ja tyhjentävästi:
 "Terve, taas!  Näyttäs siltä, että tulevana tiistaina ei ois henkilökunta-, oppilashuolto-, terveydenhuolto-, romaniyhteistyö-, ulkomaalais-, sopeuttamis-, opetussunnitelma-, lukihäiriö-, eikä henkilökohtaista psykiatripalaveria, joten taian ajella sinne Ilomäen suuntaan. R II"
Oikeastaan tuon viestin jälkeen itse vierailuvisiitti oli tarpeeton, koska viestissä sakokaivo oli jo imaistu tyhjäksi.
Vastasin kuitenkin:
"Tulepa tuolloin, peti on keikautettu. Doktor kuuntelee, ohjailee sillä pätevyydellä, minkä Freudin tuotannon läpikotainen tunteminen (Johdatus psykoanalyysiiinUnien tulkinta,Seksuaaliteoria) sekä kehityspsykologian approbaturin suorittaminen antavat. Lisämeriittinä mainittakoon opintomatka Wieniin, jossa tutustuin Freudin kotiin ja hänen vastaanottotiloihinsa, oli muuten melkoisten porttien takana." 
Toisen koulun johtajan sininen auto ilmestyi sovittuna aikana kuusiaidan suojiin.
Emme kätelleet, emme hieroneet neniämme vastakkain emmekä halanneet; kunnon ystävyys ei moisia liitoiteltuja turhamaisia rituaaleja tarvitse.
Kolme tuntia kävimme hedelmällistä keskustelua koulumaailmasta, joimme välillä kahvit ja puraisimme kyläleipurin aitoa maalaisruisleipää.
Päällimmäisiksi lämpimiksi kohosivat tällä kertaa nämä:

  1. 70 vuotta eläkeikärajaksi! Tulisipa tämäkin pankinjohtaja päiväksi tähän myllyyn, siis suorittavaan työhön: kalkattaisivat hänenkin tiukunsa eri tahtiin.
  2. Kodin ja koulun välinen yhteistyö! Myrkkyä, jos vanhemmat ajattelevat sitä kuluttajavalituksen näkökannalta.
  3. Ruoka maksullista! Sama jos maksaisi töhräävistä liidunpalasista, joilla taululle kirjoittaa. Ei sinne ruokameteliin, järjestyksenpitoon oivajärkinen vapaaehtoisesti ehdointahdoin menisi, jos vähänkin välttää voisi.
  4. Hässäkkätilanteissa (tappelu/raapimis/sylkemis/...) on opettaja aseeton. Niin suuri on lööppipelko. Akuuttiryhmien ja muiden paraspykologien apu tulee kuukausien viiveellä ja niiden vaikutus vuosien, jolloin haavoja ei enää voida harsia.

Tässä vaiheessa Toisen koulun johtaja yritteli nousta petiltään, kehotin kuitenkin jatkamaan.

Toisen koulun johtaja kertoi sitten sekä vakavista että huvittavista tilanteista koulun arjessa. Vakavista tähän poimittakoon tämmöinen koulunjohtajan kertomus:
"Nehän kasiysin pojat ovat minua päätä pitempiä. Yksi romaanipojista ei pysty hillitsemään tulista luontoaan, vaan retkahtaa väkivaltaan aika usein. Nyt olemme sopineet että aina kun tekee mieli lyödä, motaise seinää ja lähde kälppimään kotia kohti. Tepsii useimmiten. Vasta toissa päivänä tuli Lefa luokse. Täristen ja vapisten huokui rystyset verillä: - Ope, löin seinään, avain on kaapin pällä, mie lähen kotia."
Huvittavimmista toinen:
"Oli sama Lefa läväyttänyt hanskakädellä kehitysvammaista poikaa naamaan. Oli anteeksipyynnön paikka. Vei aikaa ennen kuin Lefa lauhtui ja ojensi paljaan kätensä. Puristi lyötyä ja pyysi anteeksi. Mutta heti, numeroa tekemättä, käveli lavuaarille, pesi kauan käsiään ja oikein saippuan kanssa - kehitysvamma kun tarttuu."
Ja menköön vielä kolmaskin, josta ei tiedä kumpaan kategoriaan sen laittaisi:
"Pakko on monelle oppilaalle tuntematon käsite. Yhen pojan isä tuli koululle hakemaan perillistään kotiin. Pojan reppu oli tyhjä ja kirjat hujanhajan pulpettien alla. Sanoin, että 'Pate, kerää tavarasi, pääset sitten iskän mukana kotiin'. - En perkele kerää! mölähti Pate ja lähti kalppimaan alas autolle. Isä ei estellyt vaan kiltisti könysi lattialla pulpettien alla ja keräsi repun täyteen Pate-pojan tavaroita. 

Enpä olisi uskonut asiaa, jos joku olisi kertonut! 

Minne on unohtunut kasvatuksesta pakko?"
Siinäpä päätä pyörittelimme ja yhdessä ihmettelimme, että mikä on kun kasvatuksen asiantuntijoina pidetään lääkäriä, psykologia tai joitakin muita sielutieteilijöitä, vaan ei vahingossakaan opettajaa. Aina kun lausuntoja oppilaasta joudutaan antamaan, on painavin sana jonkun muun kuin opettajan, joka päivät pitkät puuhailee materiaalinsa kimpussa.
- Kampeapa Rikhard II, Toisen koulun johtaja, ylös. Terapiatuokiomme on loppu. Tuossa on lenkkivehkeet valmiina. Kiskaistaan tunnin juoksu. Eiköhän se siitä!
Saunan jälkeen iltamyöhään Toisen koulun johtaja vahvoneena, pehmein, puhtain mielin käynnisti autonsa ja ajoi kohti uusia kouluselkkauksia.
Share

Lukiopojista pahimmat

13.02.2008 - 17:44 | hikkaj | merkinnätPäästöjä
                                  IM004315.jpg

                Päästöjä IV-b    Yhä lukiossa

Tuuhonen istui ikkunasyvennyksessä ja ruoti suuhunsa savustettuja silakoita voipaperista, juuri torilta tulleena, ulkopusakassaan ja hattu päässä.

Vaikka oli lyhyen englannin tunti menossa - tai juuri siksi. Lyhyt englanti ja sijaisensijaisena tytönhupakko minihameessaan, vain vähän vanhempi meitä poikia.
- Tuuhonen istuu paikalleen, kehotti tyttöope kun rapistelulle ei alkanut loppua kuulua.
Tuuhonen ei reagoinut, vaan syödä mutusteli kaikessa rauhassa. Opettaja jätti Tuuhosen ikkunalle ja jatkoi alkeita:
- What is this? Huomatkaa että englantilainen kirjoittaa write down.

- No kun ne on niin pieniä, osallistui Tuuhonen syöntinsä välissä keskusteluun, - ne ei yllä ne englantilaiset.
Neljästäkymmenestä koltiaisesta puolet oli jotenkin mukana, suuri osa laski pitkän matikan kotitehtäviä laskutikkua veivaten, toinen toisiltaan kysellen.
This is Tuuhonen. I'am, karjahti Tuuhonen hypäten ikkunalaudalta, rutisteli käärepaperin ja linkosi roskikseen. Riemusta reveten huusi: - TUU POINTS!  Sitten Tuuhonen lampsi paikoilleen puoliääneen purppasten: "Kumma tyttö kun ei ies näläkääsä anna syyvvä."
Tynkä oli pitkäraajaisin pojista, parit metrit tällä koripallotähden alulla. Pituuttaan hän käytti hyväkseen paitsi kentällä, myös ruotsin kokeissa. Juhlasalissa oli 40 pulpettia hajallaan vilpin estämiseksi. Eipä se Tynkää tuntunut estävän: toisen polven päällä pulpetin pohjaa vasten litistyksessä oli ruotsi-suomi -sanakirja ja toisen suomi-ruotsi. Siihen saakka toimi, kunnes ruotsinmaikka käski:
- Sistonen, aukaisepa ikkuna, ettei ilma pilaannu!
Vaatekauppiaan lyhyt poika pisti hanttiin harva se päivä kaikille opettajille, ihan periaatteesta. Tuiman rehtorinaisen pinna lopulta täyttyi kun kolmannen kerran vähään aikaan kävi luokassa tyynnyttelemässä kiihtyneen saksanopen ja vaatekauppiaan lyhyen pojan kalabaliikkia prepo- ja postpositioiden ulkoluvun tarpeellisuudesta. Tarpeellisia olivat: reilusti ennen joulua kuudennelta luokalta ajoivat vaatekauppiaan pojan pois koko laitoksesta, vaikka isä oli rikas kuin mikä!

Me maalta tulleet tollukat olimme hiljaista poikaa. Rahasta ainainen kapelo. Kaupungin pojilla oli toisin: asunnot, ruuat, pelit ja lekkeet äärellään, oli aina ollut ja oleva - mitäpä sitä turhia niuhottelemaan.

Tarkkaan näyttivät tietävän kunkin lehtorin joustonmäärän, koska keskikoulun ajan olivat heidän kynsissään käyskennelleet.

Myllyksen arviointikyky ja otattelu tosin heitti pahasti yli. Uskontotunneilta myöhästeltyään  yhä enemmän ja enemmän, ja kun lopulta tulla kopisteli enää tunnin loppuihin, ilmoitti Olli: "Elä tule ollenkaan jos et alusta tule, ei täällä mikään pakko ole olla!"  Myllys kokosi kamansa eikä enää pilkistellyt paikoilla ollenkaan. Pääsiäisen tienoilla alkoi Olli-pappi kysellä luokalta: "Onko siitä Myllyksestä mittää havaintoa? Saisisse jo tulla..."

Näkyy istuvan Myllys nykyisin käräjätuomarina.

Kävi siellä muutama maaltatullut poika tunnustelemassa lukiohenkeä alkusyksystä kuudennella. Jonkin viikon haisteltuaan läksivät maahommiin. Joku vaihtoi pitkän matikan lyhyeen, joku hyppäsi kielilinjalle ja vaatekauppiaan poika tappeli itsensä ulos. Jouluun mennessä seuloutui sakki, millä sitten ajeltiin perille saakka, kuka kolmessa kuka neljässä vuodessa. Alistuttiin lehtorimaikkojen prässiin.

Tuuhonenkin vaihtoi ajan koittaessa silakkapaperinsa ylioppilaspapereihin. Tosin vielä ylioppilatodistus kädessäänkin hän muisti ilmoittaa pääsemisestään toisin sanoin:
"Kun minä jouduin ylioppilaaksi."



Share

Muistaa pyhittää luppopäivän - myös SKJ


ma   
aina tuskallista nousta pyhitetyn luppopäivän jälkeen töihin ja aloittaa vieno rähinä isoille pojille ikään kuin silmänlummeeksi: "Ette te saa höykyttää pienempiä!"  Ja pienille kailottaa kovalla äänellä: "Älkää tuppautuko isojen poikien puuhiin!" = vähän niinkuin pörssiyhtiöiden herrat varottaisivat köyhää rahvasta.
ti  
vanhan kertausta, mutta kun niin totta: Kyllähän siellä koululla on kun sinne pääsee. Samoin sanoin kuin oma poika pienenä saunan lauteille kiivettyään, aikansa lämmöstä nautittuaan tuumaili: "Kyllähän tiälä on kun tänne piäsöö."
ke 
silmälääkäri tutkii SKJ:n hallakkaiksi muuttuneita silmiä. "Ei kaihia, ei paineita. Lievää hajataittoa. Lisätään plussia. 67 euroa + toimistokulut. Kiitos ja kolmen vuoden päästä uudelleen." Kerrankin saa opettaja plussia riittävästi. Olisipas isoherra Lännen-Jukka Härmälä Stora Ensosta älynnyt käydä silmäklinikalla ennen hoopoilujaan, niin olisi Härmälän häitä yhä tanssattu.
to
valokuvaaja vitsikkäänä: "Kukkokiekuu! Murmurrmur!" "Opettaja on titityy..." - Kaverilomakkeet täytetty? Muut saavat mennä!

- Kop. Kop. Kop. kuulee pauketta mäeltä SKJ kirkon ohi loppuja polkiessaan. Kirkon ovella tumma hahmo polvistuneena hakkaa vasaralla jyhkeää ovea. Neliskanttinen myssy päässä? Luther kiinnittämässä Wittenbergin oveen teesejään?

Suntion auto seisoo poikittain kiviportaiden edessä. Ei siis Martti, vaan Sakke naputtamassa ovenkahvaa paikoilleen.
la
oppiko joku jotakin? No ainakin sen että pieni kirjoitus-ärrä ei kättele ketään saati orren ympäri kierry, ja iso K, L, M, R ja U antavat kättä seuraavalle.

Yhteisvastuukerääjä ex-opo Erja laskettelee potkurillaan pihaan. Liperin/Liberian köyhät ja kehitysvammaiset työllistyvät lesken rovon verran SKJ:n almulla.
su
Kolmannen käskyn muistaa SKJ ja pyhittää lepopäivänsä, toki. Herranenaika! Ja miettii mitä se on?
"Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme."           Martti Lutherin Vähä Katekismus

Share

Tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua - voimalla seitsemän miehen!

08.02.2008 - 15:41 | hikkaj | merkinnätLENNU
Saksan kielioppiRiitta Väisäsen Miss Euroopan reunalla sekä Arto Salmisen Jahti olivat palautusvuorossa tällä kertaa. Yhä ensheppuulla käyntiin lähtevä Lada alle ja vajaan tunnin ajo kaupungin iloihin.

Uhkarohkeasti suoraan kirjastoon, sillä ei niin huono säkä voinut olla, että Lennartiin olisi voinut törmätä: telkussa pelasivat raipelaiset tsekkejä vastaan lätkää, joka oli Lennun intohimo opettajanvalmistumisajoilta.

Vaan eipä ollut enää. Siinä rönötti mies käytäväpenkillä käsi pystyssä aihe suussa:
- 'Tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua, täysin rinnoin voin siitä innostua... ...voimalla seitsemän miehen, voimalla seit-see-män miee-hen!' Seksii. Seksii.

- Siehän rempsakalla päällä! Entä lätkä?

- Lätkä on rikollisluonteisten peli, jos eivät pelaisi, istuisivat vankilassa.

- Oho! Onpas olli laihtunt!

- Mutta asiaan, Hakkila! Etsivät väärät syylliset, nämä tanjat ja vihreet naiset.

- Mistäs tuulee, mistäs puhelet?

- Seitsemästä seksihurjastelijasta, näistäpä maalaiskansanedustajista.

- Lyly Rajala?

- No se hutale, mutta nämä muut. Ei mitään laitaa, ei perää. Lahtelan Esa nyt viimeksi. Tunnen Puhoksen miehen sen verta tarkkaan. Muurahaisenmunia sorkkii, kepillä kaivelee, ja näpelöi ei muita munia.

- Oinonen?

- Rautavaaran mieheltä jäykisty vain yläpää, kaula eli niska kun kuuli syyllinen olevansa. Sairaalaan oli joutunut. Mitä ne näitä syyllistävät! Tietysti Hesari on Hesari eikä Maaseudun tulevaisuus. Karjalaisen lista olisi erilainen kuin Savon Sanomien tai Ilkan, puahhaa!!! Mikä sekstistinen miehen olo - pitäs kieltää vihjailevuuden takia lailla koko Ilikka. Taikka vaikka Hufvudstadsbladetin - tuliko äffä mukaan?

- Hymy, Seiska?

Seiskapa hyvinkin! No ne ne lopulta iltalehtien kanssa totuuden kaivavat intimiteettisuojaa hipoen. Varros viikko. Eiköhän ne ole isokenkäsempiä ruususia, joiden nimiä pian alkavat luetella.

- Mites tämä meidän opiskelukollega Pekka? Ravin Pekka. Sitäkö tarkoitat? Kokoomusryhmän pj? Armoton bingonpelaaja silloin.

- Äläs ny hulluja puhu! Kyllä ne entiset tutut tohtorit, maisterit, lakimiehet etunenässä vonkaamassa. Kovin villiä tuntuu meno olevan laitoksessa. Puberteettiporukkaa. Ihan niin kuin yläasteella jo parikymmentä vuotta taapäin, jolloin vittu lensi yli käenpesän ja jokapäiväistä häirintää ilmeni heti kun open silmä vältti. Harva se päivä sai rehtori irrottaa kondomin oven kahvasta. Jo silloin opena oli lirissä, jopa minä! Nyt ne samat meikkaavat navannäyttäjät ja rellestäjät ovat tuolla päättämässä kansanedustajina ja ministereinä ja istua tököttävät Valtiopäivien juhlallisissa avajaisissa valkoisine kaulahuiveineen, hyvä jos sen ajan malttavat hurskaan ilmeen pitää kun tv-lähetys on päällä...

- Alat päästä vauhtiin. Mutta tämä pulju menee vartin päästä kiinni ja tämän tavaran pitäisi vaihtua. Suonet?

- Kaikin mokomin! Kaikin mokomin. Josko piipahtaisi Jokelassa. Törmäillään!
Leppoisalla tuulella kävi Lennart tällä kertaa, sen verran vähän maistissa taisi torstai-illansuussa olla, ettei kiivauden puolelle luiskahtanut. Eikä viina lopulta Lennun ongelma ole ikinä ollutkaan; pää täynnä muutenkin - ajatuksilla tupattu. Ei ainakaan opiskeluaikoina ollut. Kai se itsekin tajuaa, että jyrkät ajatukset ja viina eivät yhteen sovi - pientä atomipommia vastaa se yhdistelmä Lennun nupissa.
 

Share

Pelottavin kaikista ihmisistä

07.02.2008 - 14:17 | hikkaj | merkinnätPäästöjä
                       IM004313.jpg

          Päästöjä IV-a           Lukiossa

Siellä seilasivat Frödingit, deklinaatiot, logaritmitaulukot, suikulaisten sukupuolielämät, Faradayn lait, Juhana Hussit, Peleponnesolais-sodat toinen toistaan, tunti tunnin jälkeen nauhana.

Lehtoriletka kulki tunnin alussa omiin luokkiinsa, käsittämättömän kaukaisia asioista suustaan päästellen, asioita joilla ei mitään yhtymäkohtaa omaan elämään ollut tai yleensä ympärillä olevaan todellisuuteen. Kummallista sakkia silmien edessä marssimassa lokeroihinsa, puhumaan irrationaalisia teoreettisia asioita. Koko sakki oli kuin elämän kontekstista leikattujen ihmisfiguurien kulkue. Jos olisi ollut muutama kilo liimaa, olisin leikannut ja liimannut lehtorit ihmisherbaarioon keräilykuviksi.

Kerran historian Osteri yritti käväistä tässä elämässä moittiessaan Nykäsen Hannua, koska tämä ei  osannutkaan päästellä ulkoa hissanläksyä puunialaisista:
- On tainnut Nykäsen ilta vierähtää Mandraken parissa.
Osteriko siis tunsi Mandraken ja Fantominkin!

Muilla lehtoreilla ei elämää ollut jaettavaksi, vaikka kuinka hienosti painottivat Non scholae sed vitae discimustaan. 

Pelottavin kaikista oli se tuima pieni nainen, joka jo pyrkimispäivänä tivasi biologia-psykologia -valintaa. Pelottavin ihminen, johon koskaan olen törmännyt. Vaativa, pilkallinen - pelkkää piinaa, pelottelua ja nolaamista olivat hänen tuntinsa. Pakkoruotsia pahimmillaan. Oppi sen kirjaruotsin, koska oli pakko ylimääräiset Frödingit lukea ja ulkoluennasta on jämähtänyt jaettavaa vielä täksikin päiväksi, viisauksia meille kaikille, kuten tämäkin Collín: "Förrästen anser jag att Karthago bör tillintetgöras."

Vähemmän harmia tuottivat naamaansa hierova malummaa ja taketea hokeva piirustus-Jaska sekä pystyviiva-Imppa mahapotkuineen ja kippi-kiintopyörähdyksineen. Ja sitten tietysti se pappisuraa aloittellut Rimpiläis-Olli, jolla lehtoreista ainoana oli aikaa puhua maallisia: "Se kadunmies Leningradissa, kun kysyi ammattiani ja minä hönkäisin 'PAPPI', oli vilpittömästi huvittunut."

Mutta kyllä kaiken ilon ja tarmon opiskelusta tappoi tuo pistäväsilmäinen, viiruhuulinen, sataviisikymmensenttinen nainen, poikakoulun rehtori, joka olemuksellaan voitti vastustajansa luvuin 801-1 eli kaikki 800 lyseolaista oli pakottanut puolelleen - keinoja kaihtamatta; aina sieltä sentään joku yksi yritti jotenkin hanttiin pistää, turhaan.

En voinut kuvitellakaan itseäni tuohon päästöön, opettajaksi opettajien paikalle puhumaan kaukaisia. En missään tapauksessa, mikäli opettajan tehtävänä oli oleva elämänkuvasta saksitun ihmisen irtokuva, elävän ihmisen irvikuva: etäinen, tunteeton, fakkitunut typistymä. Eivät nämä olleet tästä maailmasta.

Yksi ammatti oli raakattu tulevaisuuden ammateista ehdottomasti pois.
"...kristillisissä kouluissa kasvatetaan kansalaisia taivasta eikä maailmaa varten ja että heille niin muodoin annetaan sellaisia opettajia, jotka heihin istuttavat enemmän taivaallista kuin maallista oppia, enemmän pyhiä totuuksia kuin maallisia asioita."  Comenius, 1657: Didactica Magna

Share

Meillä kävi eilen humalainen vieras

03.02.2008 - 12:23 | hikkaj | merkinnäthyvinvointirakkaushenkilökuva
Se tuli lauantai-iltana saunan jälkeen - mitähän olisi ollut seitsemän.

Ei se itse päässyt, se piti taluttaa. Ei se itse saanut kenkiäkään jalasta eikä kunnolla riisuuttua muutenkaan. Aika tavalla hoiperrellen se siirtyi tv-huoneeseen ja jäi horjuen toljottamaan kuvaruutua. Puheesta ei selvää saanut, asiaa tuntui kyllä olevan vaikka miten paljon. Jotain mökellystä kuului, kun se osoitteli sormellaan television kuvaa.

Sitten se yhdenäkin kääntyi tuijottelemaan meitä huoneessa istuvia ja nauroi. Hyvällä tuulella se oli, nousuhumalan puolella. Tukka oli sekaisin ja läikkä oksennusta  rinnuksella. Veikkasimme tuommoista parin promillen humalaa. Siis ei mikään umpihumala, vaikka puhekyky oli jo mennyt.  Pelkäsimme pian kääntyvän laskuhumalan puolelle, pahapäisyyden puolelle.

Yhtäkkiä se syöksyi ikkunan luokse, olisiko tullut vilu. Ikkunan luona oli patteri. Se pisti kätensä patteriin kiinni, mutta kiskaisi nopeasti pois. Patteri oli kuuma, se poltti. Hyvä ettei itku päässyt.

Se perääntyi, perääntyessään lensi pyllylleen ja iski kaatuessaan takamuksensa kirjahyllyn terävään kulmaan. Se katsoi meitä avuttomana. Kyyneleet herahtivat silmiin, vaan ei se sitten huutanut kun me tyynnyttelemään: - Ei iso mies itke. Iso mies kestää!

Se yritti pystyyn seisomaan, muttei päässyt ennen kuin konttasi maton päälle ja pääsi polvilleen ja siitä sitten seisomaan.

Sohvan käsinojan vieressä oli pullo, jonka hamusi käsiinsä ja joi pullon tyhjäksi muutamalla kulauksella. Röyhtäisi, hieraisi silmiään. Taas se näki televisiossa jonkun kiinnostavan ihmisen, olisiko ollut Susanna Sievinen, ja pää edellä lähti sukeltamaan ruutua kohti. Säikähdimme, että se lyö päänsä ruutuun eikä vauhti pysähdy. Juuri ennen kolahdusta se sai kätensä väliin, toppasi menonsa ja vältti törmäyksen.
Lopeta tuo ryntäily taikka käypi pahasti! meidän piti koveta torumaan. 
Se käänsi naamansa  meihin ja viskasi kättä ikään kuin olisi sanonut: "Elekeekä hössätkö! Kyllä mie seleviän."  Päästi pitkän naurun ja näytti pulloa.
Jo tuota on tullut otettua. Ei oo ennää mittää! Meijjän pittää lähtee kottiin. Jo oot kaiken taitos näyttäny!
Ei se suuttunut, päinvastoin. Sen hymy leveni ja käsi alkoi heilua.
- Äläpäs vielä vilkuta, mummo hakee ensin haalarin ja sitten pannaan kengät jalkaan. Sitten vasta hyvästellään...

Share

Toisesta koulusta tiedotetaan: Päiviä joita ei tarvitsisi olla

01.02.2008 - 17:23 | hikkaj | merkinnätuutiset
Toisessa, Toisessa - ei meidän koulussa onneksi, herraparatkoon, (sim)moista!

Neljän kopla on hajoitettu niin että yksi koplalaisista on siirretty normaaliluokalle ykköstään käymään. Oma opettaja on palannut kolmen jäljelle jääneen pariin pienryhmän vetojuhdaksi. Jokaiselle kolmelle on hankittu oma aikuinen kiinnipitäjä. Kiinnipitäjät ovat välttyneet potkuilta ja lyönneiltä ja sylkemisiltä, koska yhteishyökkäyksen mahdollisuus on eliminoitu.

Koplalaiset ovat selkeästi rauhoittuneet, sillä heidän toimintasädettään on kavennettu. Muutenkin on harrastettu separatistista ystävällisvastaista opiskelupolitiikkaa: Koplalaiset syövät eri aikaan kuin muut koulun oppilaat; pitävät välituntinsa omine aikoineen jne. Näin on vältytty raisummin käyttäytyvien ja vaisummin käyttäytyvien välisiltä konflikteilta konfliktimahdollisuuksien minimoituessa.

Keittäjän ruokakaan ei ole ollut enää paskaa, koska koplalaiset istuvat ruokailutilanteissa kukin eri pöydässä toisiaan näkemättä: joukkovoiman tuntu häviää ja kukin yksilönä yksittäin on sulaa vahaa keittäjän edessä.

- Yksitellenhän he ovat putin poikia, tiedottaa Toinen koulu.

Tilanne on saatu hallintaan.

Enää jää jäljelle kysymys, miksi ihmeessä he käyvät koulua samassa rakennuksessa, sormimerkki, tavallisten, sormimerkki, koululaisten kanssa. Eli milloin Toisessa koulussa rohjetaan taas aloittaa sosiaalistamisen kokeilu ja laittaa koetukselle syntyneen rauhan tila, Pax Kopla?

Nyt Toisessa koulussa on ainoastaan yksi iso ongelma: koulunjohtaja ja hänen menettelynsä rauhantilan rakentamisessa.

Toiselle koululle kokoontui jokin kriisiryhmä sen viisine psykologeineen tms. sekä neljä vanhempaa. Heidän pääasiallinen tehtävänsä kuului olleen paheksua johtajan väärää toimintaa: tämä kun oli antanut oppilaalle valmiiksi kirjoitetun kirjallisen varoituksen, koskien toisten oppilaiden ja avustajien kaltoin kohtelua, edellisen yhteispalaverin lopussa, jolloin psykologiryhmä tms. oli jo matkustanut kaupunkiin, eikä alussa, jolloin kriisiryhmä olisi ollut kokonaisuudessaan koossa.

Nytpä tuntuikin, etteivät oppilaat mitään kirjallista varoitusta olisi tarvinneet, vaan Toisen koulun johtaja, joka oli varoituksen julkaisemisessa varomaton ja julkaissut sen sitten väärään aikaan, puoli tuntia liian myöhään.

Toisen koulun johtaja ei ollut puolustautunut eikä puolustellut tekosiaan, koska koulurauha, Pax Kopla, oli laskeutunut koulun ylle eikä näin olen halunnut enää uusia liekkejä sytytellä. Omassa  mielessään  Toisen koulun johtaja  oli ajatellut  kuin  Pontius  Pilatus ikään: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin." Oli myös siinä samalla mietiskellyt, että kaupungissahan se viisaus aina piilee ja kallis psykologiryhmä tms. sen sinne taas muassaan vyöräisi.

- Palo oli väärin sammutettu! oli psykologiryhmän jo puhkikulunut sanoma ollut. Eli olisi pitänyt menetellä Toisessa koulussa toisella tavalla.

Onneksi tämänkaltaista ei meidän koulussa, Ilomäellä, tapahdu. Meidän koulussa on taistelutanner luonnonihanassa puutarhassa. Siellä ratkovat oppilaat pulmansa, siellä lumisoditaan asiat reilaan sitä mukaa kuin selvittämättömiä asioita ilmaantuu.

Ilomäen koulu suosittelee taistelutannerideaansa niin Toiseen kouluun kuin muihinkin valtakunnan perusopetusta antaviin kouluihin teemalla: "Fair Play and Power Mover".
Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti