Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

maanantai 1. lokakuuta 2007

Lokakuun 2007 Kauppalehti-blogit

KIMI. KIMI. JA KIMI! (43.vk)


Tuo pääkoppa, 'hummeetti' sanoisi Päätalon Kalle, on melekosen sekamelskainen ja hutera kapistus. Joskus se on niin tavaraa täys, ettei siitä pirukaan selevää ota - se on kuin täyteen sullottu pesukone, jonka lasiluukku on tellätty puoliväkisin kiinni ja kone pantu hurraamaan. Yhtenä mylläkkänä siinä monenlaista riepua pyörii erottumatta mikä on pöksy ja mikä on paita: vanhasta kanervaa kataista heinäluomaa russiaa metsoa kurdia irakia lenitaa nykäsmattia... myllää. Hyörinä, hytke, hurina hirmuinen.

Yhdenäkin sitten tulee taas aika, että täytettävästä on kapelo. Hyvä jos sukkaparin löytää  rumpuun rapisemaan.

Nyt on tyhjemmän koneen kausi ollut. Viikon sisällä on pyörinyt vain yksi vaivainen ketine:
- KIMI.
Sitä on koneen ontto rumpu veivannut sinne sun tänne tunnista toiseen, päivästä päivään. Ees sun taas taas sun ees kolistellut ilman vettä ja ilman omoa ja raikastetta. Kimi ollut ylhäällä ja Kimi ollut alhaalla, välillä viskautunut toiselle sivulle ja välillä toiselle sivulle paiskautunut.

Kimi kimpoilee sinne ja Kimi kimpoilee tänne. Kimi siellä täällä kopistellut aivojen riesana pyöriskellyt. Yksinvaltiaana, suurvisiirinä, kuninkaana, keisarina. Kim Il-sung. Kim Pu-Li-song. Kim Pi-Li-pom.
 - KIM I. KIM I. KIM I.
Kimi uunona kinginä pysynyt: Vaikka Santeri on koulussa välitunnilla Simoa kaulasta henkihieveriin kuristanut. Vaikka Igori ekaluokkalainen on Nisseä pesäpallomailalla täysillä syyttä suotta päähän kumauttanut. On päässä kolminkertaisena hei-huutona kajahdellut vain: - KIMI. KIMI. KIMI.

Entä EU:n maataloustuki, 141? No ei kun:
KIMI.
Entä pedofiilirengas?
KIMI.
Entä tuhannet työpaikat, Stora Enso, Tehyn lakot?
KIMI.
Entä Susanna Ruusunen ja pääministerin intimiteettisuoja?
KIMI.
Maajussit ja BB-hörhöttelijät?
KIMI.
Bush, Putin, Paavikaan?
KIMI. KIMI. KIMI.
Uskotaan. Uskotaan. Syötäpä sinne mitä vain niin se vastaa häkämiehinä:
KIMI. KIMI. JA KIMI!
Ja uskottava on, koska Iisalmen Kekekin sanomaksi laati: "Kimi on maailman tunnetuin ihminen."

Ihminen sentään vielä. Ei siitä irtiottoa ole. Koliskoon tyhjyyttä, tääkin pää.

                    *****
"Parahin JrVeljeni kimi Sydän sykkyrällä täällä pelaillaan kimi Tieto-Enska-warret tuottivat tuplat kimi Sitten pistin ne  UPM-calleihin kaksoiskimi Joulukuut taitavat upota Storan lakkautusten myötä kimi Norrea ovat joten voivat ampaistakin koska niillä ei sitä aasialaista häntää kimi Nauti rauhastasi kimi Terveisin V-si H-j"
"Ei mitään, ja niin olen minä, oi suomenkansa, suurin sinussa, olevaisin sinun olemisissasi, kaikkikäsittävin sinun hengessäsi, niin iloissa kuin suruissa, niin synnissä kuin siitä pois pyrkimismenoissa ja sinun taikinassasi olen minä se hapattavin hiiva. Elä ujoa!" Maiju Lassila, 1915: Liika viisas


Aikuisten karkkihyllyillä (42.vk)

I HYLLY

Tää on just tätä. Tänne piti taas tuleman jotta tään näkis. KERSKAN. Tulis sota ja hävittäs tään kaiken. Tulis ees pula-aika: jäis jäljelle vain tarpeellinen. Eli tänne ei kerrassa mittää. Tuokin rakennus on uus viime käymän. Ja tuohon kohoaa toinen uus.
Onneks lunta oot läikyttäny sinne tänne pitkin golfkenttää ja onneks sen verran pakkasta pannu, ettei maila pysy kolhvaajan käissä.
Talvelle valmistautuu nälkämaan tanner. Vanha mies hölkkää vastaan havumattoa pitkin. Kunnioitanko vai en? Kunnioitan. Perästä kävelee äiti lasta liekuttaen. Ilomielin plussan suon. Muutama auto väliin, turbojabajaba tietenkin, muutama maasturi seassa. On näillä rahaa. On. On. Miinuksen puolelle vetää. Reippaasti.
Näille olet näemmä jostain syystä jakanut mällättävää.
Sitten nuoria pareja kimpassa liikuskelee. Kuusi kuvankaunista, postimyyntiluettelosta pomittua väkeä ilmiselvästi. Muotivaatteet viimeisen päälle. Hilpeinä, juhlan jälkimainingeissa aamukalpein naamoin. Happea yrittävät haukata, vaan eipä se krapulaan auta. Eikä elämän onttouteen.
Anna heille syvyyttä, esim. matka omaan päähän. Mutta ei niin kuin minä...
Muutamissa lehtipuissa vielä jokunen kellertävä lehti tuulen heiluteltavana. Lepattavat lämpimikseen, kuin valehtelijan huulet - niilläkin niin kylmä ja yhtä joutavanpäiväinen juhlan jälkeinen olo kuin altakulkevilla. Poislähtevä. Putoava.
Juppila nimeltään tämä  kompleksinen virkistysalue. Viikko-osakkeita Hyytävän rannalla. Myytävänä pian uusia, yhä modernimpia. Lämpötila -3* C.
Taidatpa piruilla. + 25* olisi somempi.
Mutta mitä! Yksi virhe suunnittelussa. Kömmähdys: pääsisäänkäynnin ovi ei automaattisesti avaudukaan, pitää ovenripaan ihan kaksin käsin tarttua.
No tämän kyllä arvasi ja tiesi, meni minne meni: sodanvoittajat ylinnä molottamassa ahneella kielellään. Vastaanottotiskin ympärillä kiehuu. Sitovat buabuskoilleen ulkotamineita, kadottavat kuohkeisiin turkiksiin. Väistyttävä niiden tieltä taas kerran on. A vot! Ja se Hospodi päälle! Eivät ne ikinä huomaa olevansa mailla vierahilla.
Mikskä ulko-ovi vain manuaalisti aukeaa - selviää. Täällä on tropiikki Kiannon nälkämailla. Uimaan ilmarit pulahtavat ankaran oviponnistelun uuvuttamina.
Ei helevettiläinen! Tänne en taho. Julukiset kammat lyön Päätalon tavoin. ULOS.
Ohueen jäähän olet riittänyt pihalammen. Kiiltelee, auringonsäteitä kimpoilee.
Jään päällä taitoksissa tupakantumppi. Pieniä kiviä potkaisen. Sirottuvat pitkin pintaa. Jää pitää. Tuulipuvun kaulusta kohotan, en niinkään hävetäkseni ilmiasuani vaan tätä ihmiskätten työtä, Juppilaa kiantolaisuuden laidalla - jokin häpy sentään!
Toisaalta jos joku täältä elämälleen sisällön onkii ja jopa ylpeilee saaliillaan, niin mikä ettei! Sisätennisvuoro, sisäpöytätennispingis, sulkapallo, squash, keilapallo, lentopallo, kuntosali, kuntopyörä, juoksumatto, hiihtoputki ... juomaputki, hah. Kaikki SISÄ.
Hei, tämähän on Havukka-aholaisen sielunmaisemaa. Lie Konstalla vakivuoro kuntohuoneella, pulikoiko tekoaltailla? Huovisen kotipitäjää, näkisipä kirjailijan naamavärkin ;)
II HYLLY 
Kuokin vaímon pois keilahallilta. Risteyksessä pistän mersun iskemään silmää tälle tekoseudulle. Pian kävelemme lääkäri Lönnrotin kadulla Eino Leinon kujosilla. Sen kunniaksi oikein klubitakin ja tormaushousut puen ja nappaskengät jalkaan nyörin, eikä muuta kuin elämän parketille humuamaan. Paras syy käyttöön: koska muutkin menevät. Hienonhienona niin, jotta joku ventovieras lausuu: - Anteeksi herra. Minulle!
Omatuntokos yltyy illan mittaan soimaan ja tanssimaan sambaa takiaisena: Sinä hölmö! Sinä viheliäinen karvakuontalo! Sinä vaivainen mato matkamies. Hittoakos tuomitset toisten juppilat kun itse kierrät samanlaiset kuppilat. Bassonjytkettä diskossa tunnustelemassa yömyöhään, päivänvalossa taas sitäkin paheksumassa! Onko määrää tahi laitaa! Onko pelisi rehellistä, Duvfani? Mitä? Häh!
TUOMIO 
Käy selkeä käsky, taivainen. Käskyttää. Kuunteluttaa. Alistun. Jyrisee:
Huomenissa ajatte Koljonvirran kautta. Saatte muistella Sveniä ja Suomen sotaa niin eiköhän päänne siitä selvene. Ja siinä sillankorvassa on Ahon Juhanin laita. Käytte! Mattina ja Liisana  ajaa köröttelette hyrysyssyllänne, otetaas uudistettu painos, ohi viimeisen aseman ja käännytte Lapinlahden jälkeen kohtapian itää kohti. Sen verran juhlahumussa synnillistä elämää nautittuanne on teidän poikkeaminen kotimatkalla vielä Aholansaareen - Tahkovuoreen ette mene! - tunnustelemaan tuntojanne, mietiskelemään onko omallatunnolla tungosta, Hullut Päivät menossa. Sinnehän se Ruotsin Paavokin palaili retkiltään. Vasta Aholansaaren venereissun jälkeen olette vapaat palaamaan kotitanhuville ja katumaan syvästi, ja suurella hartaudella lupaaman teidän pitää: "Vastedes pysymme oikealla tiellä lenkkitossut jalkoihin kiedottuina." Tai kaarratanpa teidät vielä Juankosken Juice patsaan kautta - hänhän asiantuntija jos kuka; näkyy tori sattuvan paluumatkan varteen ja palkkiona näette samalla pörssi-idolisi STROMSDALIN.
- Vaimo hei. Kotonahan me ollaan? huokaisen ja nostan täkin kulmaa syyslomalauantaina. - Hitonko risteilyn lie uni näyttänyt? Koljonvirrat ja Juiket...
- Ei. Totta koko reissu, vakuuttaa vaimopaha, kun kuulee painajaisretkestämme.
Hien pukkaa ja vakaan ajatuksen: - Jopa on hyvä kun huomiseen loppuu loma ja pääsee taas opetustöihin: opettamaan ihmistaimia tavoille.
* * * * *

"JrV:ni. Empatiaa harjoittelin. Pöksyihisi hyppäsin. Eipä ihme jos sinne Vähään livahdit. Enska-Warre poiki tuplat, UPM taitaa hotkia saaliin, uppoaa yhä. Moit! V:si H-j" 
 "Taival lie hankala - olkoon vaan. Luonto lie kitsas - siis kilpaillaan......Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa! Miekkaa ei tarvis, tarmoa vaan, puolesta hengen ja heimon ja maan. Kainuhun kansa, ah, arpasi lyö, missä on ryhtisi, kunnia, työ? Meidän on uudesta luotava maa, raukat vaan menköhöt merten taa!"   Ilmari Kianto, 1911.

Palanen Sinistä saunasuklaatia - s'il vous plait! (41.vk)

Kirkonkylän K-kaupan ulkopenkillä istuskelee kaksi humalikasta. Tarkenevat, vaikka nollaa vilkkuu Osuuspankin kattodigitaali. Ilkeävätkin olla hyväkkäät jouten, vaikka sama digitaali vuoroin  vasta puolta päivää vilkkuu. - Keskellä arkipäivää päissään! tuhahdan. Hospodi! Paraskin tuhahtelija: aikuinen mies ja puolilta päivin jo koulusta polkemassa - toiset vasta ruokatunnilta palailevat. Vaan eipä hävetä yhtään, ei ainakaan enempää kuin noita kahta penkillä reuhahtelevaa veronmaksajaa. - Anna rööki kuule, mä en diggaa sun pärstä...tana. Painu vit...

Pitkälettinen hampsu on toinen, toinen on vetänyt pääkotelon peitoksi pipon yli korvien. Kolmenkympin särvessä veikkailisin. Yhä nuorempia horjujia on viime vuosina ilmaantunut kirkolle notkumaan ja melskaamaan, arvaamattomia, tuntematonta slangijengiä, osa itärjan 'inkeriläisiä', osa hesalaisia tai jotain.

Sentään ennen tunsi kaikki ne kymmen kuntajuoppoa, tiesi heidän metkunsa, ymmärsikin; ei niistä harmia ollut, mielellään niille soi sen sosiaalihuoltoleiviskän yhteisistä verovaroista.

Vaan nämäpä elävät toisin, hengenvaarassa koko lähitienoo: aikansa juoda ryllätään muistit pellolle, helistellään ikkunat, säretään paikat, tapellaan. Harva se päivä ujeltaa pilliauto rivitaloille: milloin ambulanssi, milloin poliisi, palokuntakin joskus. Sitten käräjillä tavataan. Tyyristä lystiä maksumiehille, kuntalaisille, nämä uudet tulokkaat.
- No terve!  Puliukkoja orrella istuu - mikä se on? esitän arvoituksen Kake-kauppiaalle, joka tovin sihtaa hämillään

- No hitto, yhäkö ne siinä ovat, parahtaa Kake ja säntää ulos niin että ovi rämähtää.
Kauppa on tyhjä. Lihatiskin takana seisoo Kaken äiti, Marja, 80.
- Vieläpään jaksat.

- Uutta lihhoo myön, naurahtaa Marja. - Samahan missä vanha seisoo. Ei kehtoo kotona kiikkutuolielämään vaipua. Ei se ois sen kummasempoo...
Ovi käy.
- Lupasivat häipyä, hymähtää Kake. - Näitä vankilasta ja Venäjältä piässeitä kylä pullollaan!

- Siellähän ne Salon entisellä koululla majailevat, otattelen, vaikka tiedän.

- Olivat. Olivat ja soittelivat jotta tuoppa setä taas koppa kaljaa Penalle kun se on ollut niin kilttinä ja Eskolle kun siltä lelut lopussa ja Patelle kun on ollu puukotta jo viikon.

- Sie veit?

- Jonkun kerran vein. Mutta olutta sitä ei saa kotiin kaupata, lääni kieltää. Muuttivat sitten tänne kirkolle kaikki. Kaljan perässä.

- No silleen. Miule anna kaks saunasuklaata, sinistä vatseria. Suu makkeeks koulun jäliltä.

- Lyhyt on siun päiväs.

- Lyhyt mutta ytimekäs, täyteläinen kuin tämä, kuittaan ja kohotan Sinistä Fazeria. - Mistä hitosta nuo muuten tänne meille ovat ossautunneet?

- Vankilan seinällä kuuluu olevan ilimotus, jotta Salon koululla on vuokrattavana edullisia hirsipaneloituja yksiöitä. Pirttikalusteet ja muut mukavuudet.
Selkämykset vielä herroilta vilkkuvat, kun kiinnittelen saunasuklaitani hämähäkillä tarakalle. Lomaintoa puhkun: on perjantai, loman aatto, saunailta. Syyslomaa edessa koko viikko. Sen kunniaksi lohkaisen palan saunasuklaatia  - Ollos hyvä! SVP! 
Samaa sakkia tässä lopulta ollaan, nautiskelijoita, matkalla maan ääriin: kuka nokiaa johtaen, kuka pyörällä veivaten, kuka  muuten vain horjahdellen huomiseen käy. Eihän meistä kaikista kaikiksi ole. Olé!
Ei kai se aina oma vika ole jos kuka mitäkin vaille on jäänyt - ei vain ole  natsannut sataprosenttisesti elämäntarina.
Ja mistä sen tietää miten lystiä ja mukavata itsekullakin kämpillään on nyt kun 'ei tarvihe uamulla töihin männä'.
"Rakas JrVeliseni. Mukava kuulla että olet kunnossa ja tasapainossa. Sen se talouskasvun paikallaanpysyvyys takaa. Ainaisen kilpailun olet saanut heittää hartioiltasi, levähtää. Jotkut eivät siedä tapahtumatonta elämää. Olen onnellinen, että olet onnellinen ;) terv. V-si H-j.   ps. Joulukuun TietoEnska-Warre voitolla, UPM:t polttelee näppejä."
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Matt. 7:1


Viikon matkalippu - helevetti-return (40.vk)

Moottorisahan ulvonnan vaimettua alkaa työn paras osuus: kaadettujen ja pätkittyjen puiden halkominen kolmen kokoisilla kirveillä. Kuuluu vain hiljainen tussahdus ja puu halkeaa kahtia. Tyvipuolen pölkkyjä pitää iskeä paksuimmalla kirveellä, latvapuolen pätkille riittää kun näytää pienintä kirvestä.

Pysähtyneisyys, luonnon humina, ajantajun katoaminen, paidan kastuminen, mistään riippumattomuus puhdistavat mielen, niin - mieli saunoo.

Ensin ylitse metsän lentää hanhiparvi. Se tulee järveltä päin. Tovin päästä lentää yläilmoissa kurkiaurojen rykelmä. Vaikka ne lentävät hanhia korkeammalla, niiden ääni kantautuu mahtavampana alas.

Sekään meteli ei tunnu mitenkään pahalta, ei lähimaillakaan koulumeteliä, joka perjantaiaamuna oli alkanut tuntua ylivoimaiselta sietää.

Maanantaisin kouluääntä kuuntelee kauhunsekaisin tuntein, pyhän jäljiltä vaistot levänneinä; kestää sen kyllä milteipä paremmin kuin sunnuntai-iltapäiviin hiipsivän ankeuden  ja synkeyden: aamulla pakkonousu edessä - viikon päivittäinen edestakainen matkalippu työntymässä näppeihin, helevetti-return.

Tiistaisin touhuun tottuu, sitä turruttaa itsensä, eivätkä vingunta, kiljahtelu, vaino, riita, räkätys, ruokalan levottomuus pääse yllättämään.

Keskiviikkoisin alkaa kuohua yli, metelöinti satuttaa. Pitää itsekin karjaista muutaman kerran sekaan, huutaa: "Älkää huutako!"

Torstaisin ovat hermot äänille kireimmillään. Vaikka tietää, etteivät ne tahallaan pauka ja mäiski, vaan äänten kakofonia, ylipursuavat äänet, johtuvat ääntäpäästelevän ihmislajin paljoudesta, silti sitä on kuin apinatappelussa. Ei auta yhtään tieto eikä tunne, että kiehuvaa energiaa se vain on tuo metakka ja mekastus. Torstaisin ei aukene kotosalla enää opettajan  vessaradio, ei  vongu video eikä pauhaa televiissio. Aivan hiljainen on kotiäänimaisema, vain Junghans saa raksuttaa uunin vieressä hirsiseinällä ja lyödä komeat lyöntinsä.

Perjantaisin sitä on jo valmistapoikaa lahjomaan luokkansa: "Jos olette ihan hiljaa, pääsette viisi minuuttia aikaisemmin välitunnille."  Ruokatuntia ennen hiljaisuuden takaamiseksi riittävät sanat: "Se on vartti lisistä, jos syötte ihmisiksi." Viimeinen tunti onkin sitten jo yhtä juhlaa ja opettajalla ovat kaikki valtit kourassaan kun hän ääntä korottaen paukauttaa: "Teidän kellonne soi aikaisemmin, jos pidätte piirustustunnin ajan mölyt mahassanne!"

Silti kouluviikon jälkeen vie oman aikansa ennen kuin saa päänsä ulos ampiaispesästä. Kotiinpyöräilyn viimeisillä kilometreillä äänten vyöry häipyy taka-alalle ja kotipihan kuusiaidan taakse pääsy on yhtä juhlaa: Rauha maassa ja inehmolla Tahto hjuva.

 Suhisevan koivun alle pyörä, kipinkapin rapuille, ukset auki, kypärä ja turvaliivi naulaan kiireelläkiireellä, vaakaan sohvalle syvälle upoksiin, korvat hörölle: - Ei mitään ääntä, ei äännähdystäkään. Hiljaisuus. Hymy. Maailman ihanin ääni: äänettömyys.

Torkun jälkeen  tänne metsään, langon rantametsää rassaamaan. Syksyn väriloisto. Pihkan tuoksu. Haavan puna. Tervalepän syvä vihreys yhä. Ja nuo hanhet, nuo hanhet. Ja yhä uudelleen ja uudelleen muotoutuva valtava kurkiaurojen parvi.
"Jr Veljeni, syksyä pitää, heti kuuden jälkeen hämärtää. Valo vähenee, pimeys lisääntyy. Tulee vilu ja väristykset. Elämän kiertoa tämä kaikki. Niin se vain on. Warre-'enska' näyttää kohoavan, hitaasti mutta varmasti, ehkä joku satanen sieltä. Voi hyvin. T: H-j, veljesi."
"Jotain myönteistä L. löysi siis Helsingistäkin. - Siellä on hauska käydä, kun siellä näkee käveleviä ihmisiä. Täällä maalla ei näe koskaan sellaista ihmettä. Täällä käydään autolla hakemassa aamun lehtikin, vaikka matkaa postilaatikolle olisi vain viisikymmentä metriä... Joku Lehtimäen Seppo saattaa vielä ajaa polkupyörälläkin, mutta Seppo onkin väistyvää vanhempaa polvea." Eero Alén, 2006: Linkolan soutajan päiväkirja




Etuteljolla purjeena kolmemetrinen koivu (39.vk)

Soudamme tunnin, vähän toista vastatuuleen pariairokaksikkona kuulaassa syyssäässä niemenkärjestä niemenkärkeen. Kaukana lahden pohjukassa paistaa hiekkaranta ja lahden reunat kesämökkejä tupaten. Tyhjinä kaikki: kukapa nyt enää syyskuun viimeisellä viikolla maalla - jokainen omissa tohinoissaan kaupungeissa hankkeissa, jotta niitä tauluteleviissioita, autoja, kännyköiden uusimmista malleista puhumattakaan, olisi taas varaa hommata.
- Onkohan tuossa järjenhiventä?  kyselen Matsilta, jonka kanssa puhuu kuin itsensä kanssa.

- Miehittää rannat muutaman kesäviikon takia?

- Niin.

- Sanos muuta. Sitten ei paikallisilla marjaan, kalaan menemistä.

- Saimaan kanavan kun laskee Viipuriin niin on helppo huomata, mistä Venäjä alkaa.

- Pitäisivätpä Laatokankin rannat tyhjinä.

- No saatpa uskoa.
Kolmatta niemeä ohittaessamme hämmästymme, melkein säikähdämme, kun näemme yhden mökin pihassa auton.

Yhdessä mökissä näistä kymmenistä on eläjä!

Käypäläinen lie sekin, koska jo peruuttaa pois.

Vene on käännetty, grillikatos muovitettu, puutarhakalusto kannettu terassille turvaan ja piipun päähän pantu hattu. Poishan täältä joutaa maalta kaupunkipaikkoihin. Koleasta hiljaisuudesta, luonnon laimenevasta värikirjosta, laineiden liplatuksesta lämpimään kaupunkikoloon, turvalliseen autojen hurinaan. Paikkaan johon kantaa kanssaeläjien äänet. Turvalliseen tuntuun. Maalla kun ei aina varmasti tiedä, jotta elääkö joku muu, onko elämä olemassa, elänköhän minäkään kun ei ole verrokkeja.
- Katohan nyt noita kaikkia tötteröitä pitkin rantoja! havahdun Matsin ääneen ja airon kaareen.

- Ja kaikki rantaviivassa kiinni.

- Poikkeusluvan epääminen on täällä poikkeuksellista.
Sittenpä tömähtääkin  veneenkokka  jo maihin. Kunnanjohtaja seisoo rantakivikossa kahvimukeineen pariairokaksikkoa vastassa; kunnan liikuntapäivä voi alkaa.

Naurahdamme naamojemme uurteita, mutta mielen nuorekkuutta, Vanhoja kuomia kaikki me kolme: ensin samaa keskikoulua, sitten kaupunkilukioa hinkattu. Leivän makeuden takia jokin ammatti opiskeltu ja tässä nyt jälleen alkupitäjän mailla naamat ryppyisinä, voimat vajuneina kaikk' yhes' koos' - kuin parhaatkin aboriginaalit.

Niin se elämä kulkee, paatti vuotaa ja vene vie.

Pois soudamme kylläisinä, mahat makkaraa täynnä, kahvin maku suussa, työtovereiden juttuja pureskellen. Myötätuuleen, etutuhdolla purjeena kolmemetrinen koivu, josta syksy on riipinyt enimmät lehdet, mutta jäljelle jääneet ovat sitäkin kirjavampia.

Keskellä selkää illan hämärtyessä veneen vauhti kiihtyy kiihtymistään ja ilahdumme:
- Kyllä tässä vanhan kansan käyttämässä purjeessa taikaa on.
                    *****
 "Parahin jrVeljeni. Niin kuluvat päivämme soutaessa ja huovatessa. Ei tämä elämä hassumpaa taas ole. Voi tätä näinkin viettää. Warre-'enskakin' pikkusen ylöspäin yrittämässä. Perästä kuuluu. Terv. veljesi H-j"
"Pyhittäjä Antonius Suuri kirjoittaa: - Jos alat puhua hengellisistä asioista ei-hengelliselle, niin se mitä sanot tuntuu hänestä naurettavalta."  Isä Johannes: Valamon vanhuksen kirjeitä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti