Otto Manninen & Risto Rasa

 vanhat Parnassot -sarjan 26.

 -2 °C

47 kW/100

Satanut lunta pitkin yötäpäivää. Lumetin talon kivijalan uudelleen. Iivo valittiin vuoden 2022 urheilijaksi; turhaan pelkäsin, että autohuimille ajomallia näyttävä Kalle R.

Helpoin ja houkuttavin, lukijoita kiinnostavin olisi, jos valitsisin lehdestä ropeloitavaksi debatin Erno Paasilinna - Raimo Ilaskivi. Paasilinna on ajanut jyrällään ohimennen Helsingin  arvopaperipörssin johtaja Ilaskiven yli aikaisemmin, ja nyt Raimo puolustautuu ja oikoo yliajajaansa, mutta tapansa mukaan Erno ei anna periksi, vaan ajaa uudelleen Ilaskiven yli.

Kyse on luonnonsuojelusta Ernon väittäessä, että rikas isokenkäinen ei voi suojella luontoa jo pelkän elintapansa takia: 

"Kun luonnonriistäminen on kasvavana tavoitteena, luonnonsuojelusta puhuminen on puhumista.--- Arvopaperipörssi tulee tuskin ensimmäisenä mieleen puhuttaessa luonnonsuojelun tukikohdista." jne.

Tapelkoot, kehnot! - Mennään kaunokirjallisuuden pariin, sitähän tässä on tarkoitus harrastaa. Siihen kelpaa pari Otto Manninen & Risto Rasa. 

Konkari ja keltanokka.

Kangasnimen pojan Otto Mannisen (1872-1950) on aika jättänyt, mutta Someron kirjastonhoitaja Risto Rasa (1954-) on yhä voimissaan. 

Säkeiden tarkka kilkuttajakalkuttaja, Homeroksen kääntäjä Otto ja luontorunoilija Risto miellyttävät positiivisella elämänasenteellaan: paljon kaunista tässä maailmassa. Heidän seurassaan ei suru puserossa jatkuva, hädintuskin piipahtava - noo, Mannisen, Anni Swanin aviomiehen, kohdalla ei aina noin.

Lauri Viljanen käy Mannisen elämäntyötä läpi seitsemän sivun verran; Arto Virtanen analysoi puolella sivulla Rasan esikoiskokoelman Metsän seinä on vain vihreä ovi. Otava 1971. Kirjoitusten otsikot paljastavat runoilijoiden olemuksen: Kangasniemen viulu on Manninen, Mikrokosmos selittää Rasan runomaailman.

"Mannisen monumentaalinen saavutus kaikkineen oli yksinäistä omasärmäistä, tavoittamattomassa rikasilmeisyydessään suljettua laatua. Se on kieltä kielessä, "homeerista suomea", kuten on sanottu, tai oikeastaan homeerista savoa."

"Tuskan ja ahdistuksen tunteista syntyvät runot, pateettisen maailmankatsomuksen emootioiden sinfoniat ovat Rasalle vieraita, niin että sosiaalisen todellisuuden tapakuvioissa ja vaikuteviidakoissa elävän ihmisen on yhtäkkiä vaikea suhtautua Rasan herkästi purkautuviin, esteettömästi rakentuviin runokuviin. Niissä ei ole elämisen ristiriitaa, ne eivät kysy oikeutusta eivätkä epäröi, niiden oleminen on olemista maailman kanssa."

"Kissa nukkuu patterilla.

Sen häntä liikahtelee

kun se näkee unia."

"Tule, - tuskas jää!

Tääll' on olla väljin,

helpoin hengittää.

Tääll' on pääsinpaikka,

täällä lämpenet,

missään, missään vaikka

muuall¨ enää et."

Kumpi on kumman?  Ei liene vaikea tietää. Ja samapa lienee kumpii kumman on, sillä kumpikin runoilija loihtii turvallisen olotilan.

Jos proosaan mennään, niin Rasa on Hyry, Manninen itse Volter Kilpi.

Parnasso-sarja 1970 - 1975

kokonaisena:

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27 - 28 - 29 - 30 - 31 - 32 - 33 - 34 - 35 - 36 - 37 - 38 - 39 - 40 - 41 - 42 - 43 - 44 - 45 - 46 - 47 - 48 - 49 - 50 - 51omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä