vanhat Parnassot -sarjan 48.
Nide 5 - Syyskuu 1975 |
- Kekkonen hallitsi kirjoitettua ja puhuttua suomea yhtä suvereenisesti kuin Suomea.
- Hänen tyylinsä oli omansa, heti tunnisti tekijän.
- Tyyli, joka jäljittelemättömänä - niin kuin on nähty - täten on kehittynyt, koostuu elämänkokemuksesta ja -tiedosta, suomen kielen valtaisasta sanavarastosta, tarkoituksenmukaisesta näiden sanojen käytöstä, kurinalaisuudesta yhtä paljon aihetta kuin sen ulkoista asuakin kohtaan.
"Yksinkertainen lause ja sen suora merkitys, ja sitten sen alla samanaikaisesti muita merkityksiä jotka järjestyvät itsestään syvyyssuuntaan."
ONNI
Lauri Viita
Kiitos elämästä, Äiti
Pari riviä tein kirjaimia tänään
Siinä kaikki. Olen onnellinen.
Oli kerran ystäväjoukko
ja nuoruus. Kaikki eli.
Joka päivä oli kuin luominen
yhä olisi jatkunut. Nyt
minä yksin, entisen varjo,
läpikotaisin muistojen syömä
laho, kaatuva puu,
aste asteelta lähenemässä
maan turhuutta, hiljaisuutta.
Suvimaisema: lahdentyven,
saunaranta ja vene
ja helle, männiköntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä, hei!
Tein laulun perhosesta
ja henkäisin: Se lensi.
Läikähti lämmin lämminta vasten,
ryöpsähti yli. Me vaikenimme.
Milloin ja missä? emmehän tienneet.
Olimme kaksin ja rakastimme.
Pirkkalasta pispalasta Harjutieltä, huiskis,
pulteri Tahmelan lähteeseen.
Lyyti sanoi: Kirjoita, kirjoita sitten...
Ja aurinko kurkisti korkeuteen.
On valo syttynyt ikkunaas.
Olet kotona taas.
Olen kaivannut sinua sinne.
Ja Pohjantähti on paikallaan,
jäät katsomaan.
Vuo jatkuu. Mistä minne?
Et kesää viihtynyt täällä päin.
Vain tähdet näin,
kun tuoksui kukkarinne.
Kaita polku kaivolta ovelle
nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä,
siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.
Minä kun olen heikompaa ainesta (kokoomusnuorten kerrallisen ja sangen ansioituneen Saul Schubakin vastaansanomattoman määritelmän mukaan), muistelen lapsuuttani ja nuoruuttanikin vakaana aikana. Se ikävä Neuvostoliittokin pysyi käsivarrenmitan päässä, Näin naapurissa ja Naapurineljännes radiossa aiheuttivat hymähdyksiä, kyllähän me heikompikin aines tiedettiin, että tuo on kaikki lumetta. Siihen uskovaisille hymähdeltiin vielä enemmän. Leningradissa käyneet tiesivät ihan henkkoht. Itse kävin syksyllä -86 Latvian Riiassa, näin keltaisin kirjaimin punaiselle pohjalle kirjoitetut julisteet.
VastaaPoistaPidän edelleen Kekkosen aikaa ihan hyvänä aikana. Oli töitä, me vähäisemmät landepaukutkin paikkamme löydettiin.
Aho ja Lipponen päivittivät maan uuteen aikaan.
äej
Poistatuota rataahan nuoruutta elettiin, kuten kerrot.
Me täällä rajanpinnassa liikuimme useammin naapurissa; ensimmäisen kerran kävin äidin kanssa joskus 1967 Leningradissa, jolloin ajeltiin kantosiipialuksella Pietarhoviin yms.
Ankean näköistä moninpaikoin tuolloin.
Mitä Kekkoseen tulee: kirjoituskykyinen mies, tosin Sylvin kuoltua, kun sensuuria ei kotona ollut - aika murskaavakin.
Lauri Viitaan pitäisi kyllä tutustua. Tuo runo sykkii elämää!
VastaaPoistaAino
PoistaViita on Viita: legopalikat paikallaan!
Jokos rasat on luettu?
(miula pian tämä Parnasso-sarjaurakka lopussa: enää 3 numeroa)
On muuten runoilijoissa mistä valita: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_runoilijat