vanhat Parnassot -sarjan 18.
Sormi suussa tässä pahemman kerran, kun ois niimpal' kertomista Marraskuu-niteestä:
- Olisi runoilijapersoona Maila Pylkkösen omakohtaista kerrontaa Kirjoista ylipäätään, ynnä hänen ja Olli-maalarinsa telepatiaharjoituksista.
- Olisi unkarilaisen Venäjällä sotavankina olleen István Örkényn syötävänhyvää Leipä-novelli.
- Olisi Chuangtsen kirjasta IV luku, Pertti Niemisen suomennosta: "Olen kuullut, että Wein ruhtinas on humaltunut voimastaan ja käyttäytyy hyvin omaperäisesti. --- hän välittää vähät siitä että johtaa kansansa tuhoon, ja hänen maassaan makaakin kuolleita kuin korsia tulvan runtelemalla pellolla..." (aktuell!)
- ... ja nyt nuo toissa Parnasson takasivun Mäkelän ja Hännikäisen mainosmarkat tulevat kuitatuiksi kun Risto Koivisto arvostelee nyt heidän kirjansa Oman itsensä herran ja Polkkaparin.
Mutta nytpä aikani tärväytyi, kun sotkeuduin Olli Alhoon ja hänen tulkintaansa Pier Paolo Pasolinin Decameron-elokuvasta. Harmi.
Että sitä taas veivattiin ja nähtiin näkyjä!
Siis Olli näki kun näki keskellä filmiä muka Brueghel vanhemman kolmen taulun 'sitaatin'. Ja vahvasti, ei epäilystäkään.
Niinpä elokuvan löysyys oli ratkaisussa: kaikki vastakkaisuus onkin tarkoituksenmukaisuutta, hillitön synnillisyys ja hillitön uskonnollinen kieltäytyminen ja kilvoittelu, pakkomielteitä jne... Huoahtaa Olli itsekin kun pääsee selityksensä monimutkaisuudesta tähän vaiheeseen ja kirjoittaa: "Tästä onkin helpompi jatkaa." ja jatkaa.
Minä jään sen sijaan vielä ihastelemaan edellisessä kappaleessa esiintyneen taiteilijan luostariseinämaalauksensa yllättämää alakuloista johtopäätöstä:
"Mitä hyödyttää taide, kun se unessa on kuitenkin aina kauniimpaa."
Parnasso-sarja 1970 - 1975
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti