vanhat Parnassot -sarjan 8.
Eilen joulupäivänä paloi Rautjärven kirkko, syttyi tuleen kesken jumalanpalveluksen puoli yhdeksän aikoihin aamulla. Kirkkokansa pääsi pakenemaan ulos sivuovista, jotka nekin olivat naruilla sidotut. Pyromaanin tekoseksi arvelevat.
Surullista.
Jokunen vuosi sitten kiersimme itärajaa ja kävimme tuolla kirkkomaalla; viettävä hautausmaa järvenrantaan jäi mieleen ja tietysti myös puukirkko samantapainen kuin omamme. Primitiivi minussa kuiskii: polttaisivat tekijän; moisen ajatuksen saan tukahdutetuksi salamana.
Näissä merkeissä jatkan Parnasso-vuosikertaa 1970. Numeron 5 vuoro. Etsin, löytyisikö aiheeseen sopivaa palaa.
Paronen: "Teloituspaikka.... Vähän liian rajua.
Seilonen: Yksitoista uutta runoa. Joku niistä?
Polameri Rauhalan runoista. Hyvinkin saattaa löytyä. kun papista kysymys, täytyy palata ja paneutua.
Eipä noista muista taida olla.
Eikä ainakaan Lindforsin Vilenius vai Marx? -jutusta. Entä Peltosen Ei uutta uutisiin -pohdinta. Kirkkopalo on uutinen jos mikä. Tarkkailuun.
Kytöhongan Runoilijan vanha ja uusi - runoilija on Bo. Carpelan. Eipä juuri sopivampaa voisi olla, Kytöhonkaa lainaten 'kuin hirsi salvettuun hirteen'.
Kokoelmasta Gården (1969):
"Mor talade bara några få gånger om henne.
Det fanns så litet att säga.
Hon levde ensam sedan mannen och enda sonen
drunknat en julnatt nära Högholmen.
Hon hälsade tyst och vi hälsade tyst tillbaka.
Hon var den enda som hängde en julkrans av lingonris på sin dörr.
Tredje julen hängde den längt in i januari
och hon sågs inte till. ---"
 |
| lähde |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti