torstai 29. joulukuuta 2022

Anita Konkka-Paronen-Isotalo-Saviniemi-Mäkelä-Pihlajamaa-Tabermann-Kirstinä-Ritsos-Konstantin-Westerberg

  vanhat Parnassot -sarjan 11.

Lukeminen on lääke, joka näkyy yllättäen parantavan vaivan


Voin todistaa. Luen vuoden 1970 viimeistä Parnassoa, nro 8, kylki levossa tuskallisen kipiänä, muttei nyt sentään niin että hiihtelyä haittaisi.  
(psst näin inom parentes sagt: Kompuroin jouluaattona potkurin pelissä, kun hämäränkahjossa potkimme vauhdilla hautausmaata kohti kynttiläpussit potkurin sarvissa roikkuen. Hyvin matka taittui ja jalaksissa luisto kohdillaan. Kunnes kirahti kiveen ja kuski tielle kellalleen.) 
 
Mielenkiintoista luettavaa edessä: kirja-arvosteluissa monta tuttua nimeä ja kirjaa: 
  • Anita Konkan Irti-romaani Samuli Parosen käsittelyssä Ihmiskoje-nimellä: avioliitto käy tarpeettomaksi - "Kirja tuntuu uskottavalta ja rohkealta."
  • Kaarlo Isotalon Äitiparka ja Anna Kari Saviniemen otsikoimana: Köyhyys ei ole sairaus vaan sietämätön olotila - "Kyllä se kelpaisi suomalaisen vientikirjallisuuden joukkoon."
  • Hannu Mäkelän Sano minulle nimesi Heimo Pihlajamaan määrittelemänä: Poliittisia runoja. (Näistä taisikin olla näyte kakkos-Parnassossa.) - "--- sitä lukeekin samaan tapaan kuin kävisi kylässä, istuisi iltaa, tapaisi ihmisen."
  • Tommy Tabermannin Ruusuja Rosa Luxemburgille Väinö Kirstinän tulkitsemana ...
Selaan numeron kirjoittajatietoja: 
"Jannis Ritsos (1909). Huhtikuussa 1967 tapahtuneen sotilasvallankaappauksen yhteydessä Ritsos vangittiin; viimeisimmät runonsa hän on kirjoittanut Lerosin keskitysleirillä ja Karlovassin vankilassa."  

Tosiaan, muistan että Kreikassahan elivät Parnasson ilmestymisvuonna ja vielä neljä vuotta eteenpäin sotilasjuntan alla, kun kuningas Konstantin on lentänyt leppäkeppinä prinssiksi Tanskaan. Ja nyt alkaa lehden alkusivuilla ihmetystä - ja nopean ohituksen - aiheuttanut kymmensivuinen runo kirjoittajan taustatiedon myötä ihmeellisesti elää ja kiinnostaa. Runoelma on tosin aikaisemmilta ajoilta ja paikoilta: Ai-Stratis 1950.

Tässä on se lääke, joka parantaa oman pienen potkuripipin hetkessä: mittasuhteet kummasti muuttuvat, kun lukee leirikauheuksista, joista tähän teitä armahtaen raapustelen ainoastaan mitättömän palasen kymmensivuisesta Caj Westerbergin suomentamasta Kirje Joliot-Curielle -runoelmasta:

"Meidän yömme ovat olleet raskaita
niin kuin silloin kun ei saa puhua totta
ja kuu roikkui taivaalla
kun vainajan lakki oven vieressä naulassa.
Ja kun me riisuimme kengät jalasta
me huomasimme että niissä piili pelko.
Taskuissamme oli pelko
kynsissä pelko - 
Se on totta, ystävä, me pelkäsimme kovin 
mutta enemmän, Joliot, me pelkäsimme
vapauden ja rauhan puolesta.
Parnasso-sarja 1970 - 1975
kokonaisena:
1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27 - 28 - 29 - 30 - 31 - 32 - 33 - 34 - 35 - 36 - 37 - 38 - 39 - 40 - 41 - 42 - 43 - 44 - 45 - 46 - 47 - 48 - 49 - 50 - 51
Kirjavinkeissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti