8.
joita Volter Kilpi on lukenut ja tutkinut ja omikseen rajannut:
... Nietzsche, Schopenhauer, Platon, Descartes, Spinoza, Kierkegaard, Fröding, Ibsen, Goethe, Shakespeare ...
Siinä selkä ketkallaan marssivat mahtavat nimet etiäpäin pontevina.
Silti Kilpi ilmineeraa, jotta moni koulupoika pystyisi paremmin kuin hän selittämään noiden viisaiden sanomiset ja teoriat, sillä eihän hän oppia heistä hae vaan ajattelun ja paneutumisen intensiivisyyttä.
- Matka ei tulos, totesi jo Manu-vainaakin benrhardil eikun bernsteinilaisittain.
Noin tuon ymmärrän kun kertailen Kilven kolmatta kirjaa, kirjoitelmia Ihmisestä ja elämästä, Otava 1902.
Täältä Kansalliskirjastosta tämäkin Kilpi on luettavissa, ilmaiseksi tietenkin (kauan eläköön suomalainen terveydenhoito ja kirjastotoimi!):
Siis muutama alleviivaus esille kirjan seitsemästä esseestä:
Ajattelusta.
- Filosofi ei tutki, hän tuntee, filosofi ei kokoo, hän luo, filosofi ei ole tiedemies, hän on taiteilija.
- Me jokainen ihminen olemme sisimmässä olemuksessamme yhtä.
Katsomuksen ihanuudesta.
- Jokaisena silmänräpäyksenä on iäisyys elävänä ja tunnettavana edessämme ja ympärillämme.
- Ihminen on kaikkeuden leikkikalu, joka, luullen olevansa itseänsä, ja omaa toteutustaan tavotellen, onkin vain yksi kaikkeuden ilmitulemiskeinoja.
Ihmisestä.
- Ihmisen tarkotus on olla, olla! (No samaahan se Haanpääkin painotti, kun käskytti sotilasta Yhdeksän miehen saappaissa jatkosodan aikana: - Nouse olemaan. Uudelleen toisti olemisen tärkeydestä niin ikään sota-ajan kirjoituksessaan Korpraali Isolintu ja Selänpään leski: - Nousepas Isolintukin olemaan. ks. )
Taiteesta ja siveydestä.
- Ihmisen minä opin tuntemaan Plato[ni]sta, en maailmaa. Elävän ihmisen rinta Platon kirjoituksissa aukenee, elävän, väkeväin ja vereväin tunteidensa värillä ajattelevan ihmisen rinta.
- Jokainen taideteos, joka tunteena virtaa sieluun, syventää ihmisen tunnelmataustaa. Intensiivisemmällä tunne-energialla helteän minä Ibsenistä, ihanat väristyskylvyt olen minä elänyt Shakespearessa, kumpikin on viljellyt minun tunnepohjani syvemmäksi.
Totuudesta
- Kaikki kaunis, kaikki ylevä ja jalo, kaikki pyhyydellä värähdyttävä ei koskaan ole muuta kuin totuutta...
Puhe ilosta
- Oletteko joskus ilona ollut? Kun sydämenne heräsi helmenä teissä ja värisi liikutettuna kauneutena ja rakkautena.
Hautajaispuhe
- Onnelliset me, joille elämän suuri ja syvä lahja on annettu, onnelliset sittenkin, vaikka se joskus sammuu!
Noin puhuu Volter Kilpi nuorena nuorena, jopa nuorempana kuin Miki Liukkonen, syviä. Välillä tuntuu kuin Glorylineä, sitä yhtä hurssaaja, kuuntelisi/katselisi. Kuin kielillä puhuisi tuonilmaisista.
Vaan, onko uskomista noin nuoren mieltä.
Uskoisiko vasta sitten kun ukko-Volter on kuusikymppinen, saaristosarjan alussa, kolmekymppisen sijasta - jotenkin tässä kallistuu vängällä miehen vanhempaan painokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti