keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Antinous

7.

Oitis, kun sain luetuksi Seiskan uutiskirjeen, jossa missikeisari-Makunen muistelee elämänsä kohokohtaa ( = sai prinssi Philipin kättä 1952) ja jossa kerrotaan tapakouluttaja Kaarina Suonperän kuolemasta, jatkan ties monettako Kilpi-vaellustani.

Antinous on Kilven neljäs kirja vuodelta 1903, jossa Volter muovaa lihaksi ja vereksi edellisvuotisen ajatuskirjansa Ihmisestä ja elämästä
Tämän jälkeen seuraava kaunokirja Volterilta on ilmestyvä vasta 30 vuoden päästä; silloin ollaan vakaasti kotimerimaisemissa Kustavissa Alastalon salissa 1933 - laadun kypsyminen vaatii kolme vuosikymmentä!
 
Nuoruuden tuotanto sen sijaan on kaukokaipuinen, sillä niin Bathseba, Parsifal kuin Antinouskin ovat Välimeren hedelmiä.
Antinouksessa liikutaan Antinous-komistuksen syntymämailla Turkin Bithyniassa Bolussa. Siirrytään Ateenaan, sieltä Roomaan ja lopulta hukutaan Niiliin. Ei auta maailman komeinta poikaa kauneus, ei oikean kauneuskeisari Hadrianuksen suosio (poikarakkautta, jota tosin Kilpi ei mainitse). 
Kaiken kauneuden jälkeen keikahtaa venonen ja Niili nielee nuorukaisen.

Antinous-nuorukaisessa on pitkä pala Oblomovia, ja eiköhän ole niin, että Waltari Sinuhen alustukseksi on lukenut tämän Kilven kirjan, jossa kaiken kauneuden rinnalla elämän tyhjyyttä, turhuutta kyllin:


luen Laura Kokon Kilpi-elämäkertaa oheisineen 
1 - 2 - 3 4 5 - 6 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti