Etanana

Rakas Eeva Kilpi  VI

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII 

Ohhoh!

Onko Eeva unohtunut kokonaan? Viime merkintä kuukauden takaa; tuolloin menossa sivulla 278 heinäkuuta, nyt sentään sivulla 354 marraskuun alkupuolenmerkinnässä. Etanan vauhtia. Jotenkin yhä mättää, mistä johtunee. Kesäteatterikiireistä? Kylättelijöistä? Helteistä? Muista kirjahoukutuksista? ...

Ote lipsuu. Olisiko tosiaan sitten osasyynä, ettei lukijan ja Eevan väliin kaipaa välittäjää, tulkkia, toisen kokemuksia?

Vaikka kustannustoimittaja usuttaakin Anna-Riikkaa 'osille':

"Hän ehdotti, etten häivyttäisi itseäni taustalle vaan olisin tekstissä niin kuin olen kohtaamisissammekin. Minä kuljen reiteilläsi, vien sanojasi ihmisille ja tuon heiltä sanoja sinulle. Ilkka näki heti, mitä muuta tässä tapahtuu. Hän luottaa tekstiini, ja siksi minä uskallan jatkaa, kirjoittaa lisää, ja minä rakastan tätä."

Anna-Riikka Carlson kulkee konkreettisesti Eeva Kilven jälkiä haistellen ja maistellen milloin missäkin. Lapissa, Lontoossa, Piskolassa - mutta ennen kaikkea hoito/hoivakodissa.

 

Tässä Vuoksenniskalla Eevan isän hankkimassa kotitalossa: 

"Ulla näytti minulle ikkunan, jonka takana isäsi Solmu istui ja luki, aina samassa paikassa..." 

Nyt Kukkivan maan rannat ja Välirauha, ikävöinnin aika -teosten johdattamina. Eevan jalanjäljissä kulkee siinä missä innokkaat Päätalo-fanit Iijoki-sarjan maisemissa. Antaumuksella.

Enpä tässä tosin yksin emmi enkä emmiskele: 

Ainakin yksi toinen empijä löytyy tuolta Savon puolelta eli Pia Valkonen kirjoittaa blogissaan havaintoja omalta kantiltaan:

Niin. Se vielä, että Eeva Kilven ja Anna-Riikka Carlsonin kirjeenvaihtokirjassa Rakas Eeva Kilpi oli paljon vakuuttelua vanhenevalle lyyrikolle siitä, että häntä ei unohdeta. Jotenkin se vaikutti jo kompensaatiolle. Onko pelkona, että unohdetaan?

 omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Hannu Himanen: Missä enkelitkin pelkäävät -  Hyökkäävä Venäjä ja Suomen turvallisuus

Möhkö - Suomen itäisin kesäteatteri

 Kesän 2024 kesäteatterit -sarja

6. Ella Eronen / Mika: Oravanpyörä  / Teatteri Möhkö /Ilomantsi

Helle hetkautti. Enpä ole sateenvarjoa ennen aurinkovarjona pitänyt, Suomessa. Nyt aurinko porotti ja lääti sill viissii jotta pakko oli painautua varjon alle suojaan, ja näin jäi eka puoliajasta aika vähän käteen. 

Vilinää, energiaa ja lasten ääniä tuntui olevan näyttämö täys!

Tauolla pari pariskuntaa häipyi yhteiseen autoonsa purppasten: lapsellista. 

Me jäimme. 

Aurinko meni pilvien taa ja pääsimme juoneen ja leikkiin mukaan. Vähän sen tapaiseen mitä koulunjuhlissa aikoinaan järjestimme. Monenlaista menoa, railakasta.

Elävä esityshän se oli. Ja sanomakin mitä ajankohtaisin: jättäkää, metsäpomot, metsät rauhaan!

Kieltämättä: meidän koulunnäytelmät vilisivät silmissä. 😂

Vaan näin jälkikäteen: Mitä vielä!

Tämäkin etelän tyly friidu, Janette Aellig, ärsyttävä maalaisten pilkkaaja, veti osansa niin että katsomossakin ärsyynnyttiin. Siinä maalta kaupunkiin tullut Sirkku, Ella Eronen, joutui pahemman kerran liemeen, pompoteltavaksi, tämän stadirasistin kynsissä.

Ja että kun kummastutti aluksi sekin muusikko, Tarmo Kortelainen, omaperäisellä tulkinnallaan, mutta joka loppujen lopuksi olikin persoonallinen musikaalinen helmi. 🎹🎤

Laura Piltonen, Viljo Hurskainen,Mika Eronen fb 

Eikä Koljosessakaan, Viljo Hurskainen, mitään vikaa; ääni kuului ja jälkeä syntyi pankinpomosta metsäterapeutiksi tekeytyneellä haihattelijalla.

Mieleen nousee vielä se römeä-ääninen juakkoteppomainen maailmalta palannut mies Möykky, Mika Eronen, joka Sirkun isäksi osoittautui mutta joka pimitti tiedon, kun ei niin vain enää tohtinut vuosien jälkeen sotkea vakiintuneita perhe-elämän kuvioita.

Metsäherrojen käskyläinen, Pasi Tahvanainen, sen sijaan hiljennettiin niin ettei tämän megafonistakaan apua ollut, ääntä lähtenyt, kun väki kävi päälle ja käski matkoihinsa häipyä vikkelän Arvon, Laura Piltonen, temmellyksessä.

Ei muuta kuin banderollit kehiin - ja hyvä tuli. Vaan on sillä ohjaajalla, Laura Kaljunen, ollut työmaata kerrakseen näissä.

Olisipa varsin sopiva näytelmä kouluja kiertämään ja näin innostamaan nuorempaa väkeä teatterikarkeloihin. Senkun toimeksi vain! Jos aikuiset, sekin kesken esityksen poistunut pariskuntapari, vähän nyreksisivätkin.

Mutta parasta kaikessa oli ruukkimiljöö ja Savotta kahvilalaivassa Möhkön Mantassa nautittu omapaahteinen kahvi. Vieläkin maistuvat aromit suussa! 😋

ps

ja nähtiinhän näin nuortunut notkea Ella Eronen ... 😉

Kesän 2024 kesäteatterikäynnit -  

etäisyydet

1/10 Markku Pölönen (Roukalahti / Liperi - 30 km)

2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio (Risti / Liperi - 60 km)

3/10 Maria Jotuni (Rääkkylä - 3 km)

4/10 Tiina Markkanen (Potoskavaara / Kitee - 50 km)

5/10  Agapetus (Tohmajärvi - 50 km)

6/10  Ella & Miika Eronen (Möhkö / Ilomantsi - 125 km)

7/10 Yrjö Kokko  (Oronmylly / Parikkala - 107 km)

8/10 Marita Kärkkäinen  (Värtsilä / Tohmajärvi - 76 km)

9/10 Minna Lindgren  (Mönni / Kontiolahti - 75 km)

10/10 perinnetarina / Tomi Kervinen  (Sinkkola / Joensuu - 55 km)

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Maiju Lassila teatterissa elämys

Kesän 2024 kesäteatterit -sarja

5. Agapetus: Aatamin puvussa ja vähän Eevankin / Tohmajärvi

"Kesäteatterin sisäpiirissä leimahti raju riita – koko loppukesän esitykset peruttu" YLE 23.7.

Huh! Onneksi Haminassa tuo,

vaikka otaltivathan nuo eilennä Kemmiin mäelläkin Maiju Lassila teatterissa rosvojahdissa niin jotta hippulat vinkuivat.

Ja tietysti yleisö ulvahteli antaumuksella mukana, ja tietysti yleisöä oli taas satamäärin keskellä arkiviikon iltaa, kuten kesäteattereissa aina on, ja me myös yhtenä kaksin oman Ievan kanssa mukana yleisössä.

Taattua kamaa tuottaa vuodesta toiseen tämä 

Tohmajärven teatteri

Katri Helenan raitin päässä.

Nyt viuhahdeltiin ihan luvan perästä kun kerta semmoisen käsikirjoituksen oli Agapetus eli Yrjö Soini (1896-1976) aikanaan kirjoittanut. Sitä sopi sitten Markku Hyvösen muokkailla tohmajärveläisemmäksi.

Asemapäällikkö Viirimäellä, vallan mainiosti artikuloiva Reijo Paasirova, hätä ja hoppu päästä uuteen työpaikkaansa järven taa, vaan mitä kun laiva män justiisa. Moottoripaatilla sitten yliyritys. Vaan kun matkalla kastuu kynttilä ja lopulta tipahtaa koko tulppa järven syvyyksiin. Edessä saarenvankeus, josta toinen pelastajista, tiptop luutnantti Pamela Kehkonen, tomera Tiina Tomperi, seeferiäkin ärhäkämpi, ui maihin ja piankos on pinteessä vaatteita päälleen pölliessä.

Olkoon juonen kulku noin yksinkertaistettuna. Jos nyt joku juonen takia kesäteatteriesityksiin menee.

😎[Ite kahtelin] =Itse katselin 

tätä tällä kertaa teatterilasien läpi iloiten ohjaajan, Mervi Venäläinen, oivalluksista, sellaisista, jotka vain teatteriesityksissä ovat mahdollisia ja käymättömiä elokuviin, 

niinku

a) Venematkan voi 'soutaa' eli hiippailla kävellenkin, pitkänkin. 🚣  

b) Mikä hieno, miltei balettimainen, tappeluraivo rosvon, Veli Haapasalo, ja luutnantin välillä (ja jo sitä ennen loistava sanasotadialogi)!  ⾾ 🗡 

tahi

c) Nukkumisessa mitään petiä tarvita: seisten seisten. 

Mikä jottei! 💤😴😪

Myös mattojen kuivapesu laiturilla sattui suoraan katseluhermoon ajankohtaisuuden vuoksi - vastahan päivemmällä pesastiin arvomatto siellä Riäkkyteatterin esityslavan vieressä, hyvä ettei itse päälavalla, kunnan vettä tuhlaten ja vuodattaen.

Elävä musiikki orkestereineen kruunasi rattoisan illan.

ps1

ai niin,

sitä Jaatistahan ei voi olla mainitsematta, eikä näkemättä: persoona isolla Peellä = Riäkkyteatterin ilmeikäs Mammu!

fb:Teemu Jaatinen ja Tarja Manninen

pst2

Kaikki kun tälleen vielä vähän täplittäen yli vie eli soutaa ja huopaa, niin Farssi on valmis, vähintään tämän kirjoituksen kaltainen. 😇

Kesän 2024 kesäteatterikäynnit -  

etäisyydet

1/10 Markku Pölönen (Roukalahti / Liperi - 30 km)

2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio (Risti / Liperi - 60 km)

3/10 Maria Jotuni (Rääkkylä - 3 km)

4/10 Tiina Markkanen (Potoskavaara / Kitee - 50 km)

5/10  Agapetus (Tohmajärvi - 50 km)

6/10  Ella & Miika Eronen (Möhkö / Ilomantsi - 125 km)

7/10 Yrjö Kokko  (Oronmylly / Parikkala - 107 km)

8/10 Marita Kärkkäinen  (Värtsilä / Tohmajärvi - 76 km)

9/10 Minna Lindgren  (Mönni / Kontiolahti - 75 km)

10/10 perinnetarina / Tomi Kervinen  (Sinkkola / Joensuu - 55 km)

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Kai ja Ken Vainiomäki: Vauvakoulu - Vauvojen suuri salaliitto

Kuninkaan kuolema

 Kesän 2024 kesäteatterit -sarja 

4. Tiina Markkanen: Kuhakuningas

Kyläparin Myllyteatteri Kitee. Ohjaus Maria Karhapää.

Kyyti oli järjestetty, muttei kylmä. Lipo Venäjän rajaa käytiin tämä jännitysnäytelmäkomedia - jännitysnäytelmä juuri tuon rajan läheisyyden vuoksi. Mitähän sinne linnuntietä itänaapuriin, ei peninkuormaakaan.

- Niin lähellä kuolemaa käytiin! voisi lohkaista.

 

Näytelmässäpä tuo kohdattiinkin sitten, kuolema.

Ensin koiran kuolema.

Sitten isännän, sen kuhakuninkaan kuolema, mistä taas seurasi kunnon perinnönjakoriitataisto.

Aineksia kuhasoppaan kyllin.

Siitä se sitten purkautui monella tasolla ja takautui monin aikajaksoin.

Ilkeä jos olisin niin sanoisin, jotta parhaiten rooleista selvisi koira, kuollut Tessu, jota esitti Usko Mäntylä. Uskollinen isännälleen oli Usko-Tessu, vielä siellä ylhäällä taivaassakin tottelevainen.

Isän heitteillejättö ja unohtaminen. Siinä sanoma. Oli syynsäkin tuommoinen isäukko hyljätä, mutta silti.

Hautakivi näyttämön hiekalla sekä koiran hauta ja kuhakuninkaan uurnakuoppa toisella laidalla pitivät huolen, ettei ihan mahdottomiin naururyöppyihin ollut vara taikka vaara sortua katsomossa, sillä kukapa kuolemalle nauraisi sydänjuuria myöten.

Tosin Marjatta Karkkulaista ei kainous haitannut, kun antautui kunnon virrelle vierestä vetelemään oikein antaumuksella - suurimmat aplodit keräsi.

Ei ollut pitkästyttävä parituntinen auringonpaahteessa. Päinvastoin: Elävä esitys, jota hillitsi mainio vakavahenkinen kuorolaulu. Eivät kesäteatterit ole mitään kömmähteleviä koulunäytelmiä, vaan monet farsseja tarkoituksella. Kelvollinen tämäkin. Mikit sen sijaan olivat taas mitä olivat - papatus kuin rajantakainen.

Näytelmän jälkeen tapahtui kuitenkin havahduttavin hetki, kun tien takana asuva vuosientakainen Kirsti-kollega oli kävelysauvoineen ilmestynyt soratien varteen. Tunnistimme, vaikka kummankin habitus haurastuneempi sitten puolen vuosikymmenen!

- No, mitäs mitäs jne.

Odotteli pojan kyytiä pesisotteluun. Manse kuulemma Kipaa vastassa.

- Ettepäs pihaan ajaneet. Ois enemmän tilaa.

- Ensi vuonna sitten teille, omalla.

Miltähän olisi näyttänyt, kun nyt linja-autolla pihaan oltaisiin ajaa kurautettu.

- Viehän Tuomakselle terveiset.

- Kerron, kerron.

Oheiskohtaamisissa, niissä se vasta varsin monesti on näiden kesäteatterireissujen suola - jos sokerikin.

 Kesän 2024 kesäteatterikäynnit -  

etäisyydet

1/10 Markku Pölönen (Roukalahti / Liperi - 30 km)

2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio (Risti / Liperi - 60 km)

3/10 Maria Jotuni (Rääkkylä - 3 km)

4/10 Tiina Markkanen (Potoskavaara / Kitee - 50 km)

5/10  Agapetus (Tohmajärvi - 50 km)

6/10  Ella & Miika Eronen (Möhkö / Ilomantsi - 125 km)

7/10 Yrjö Kokko  (Oronmylly / Parikkala - 107 km)

8/10 Marita Kärkkäinen  (Värtsilä / Tohmajärvi - 76 km)

9/10 Minna Lindgren  (Mönni / Kontiolahti - 75 km)

10/10 perinnetarina / Tomi Kervinen  (Sinkkola / Joensuu - 55 km)

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Yhä paranee!

Kesän 2024 kesäteatterikäynnit -  

etäisyydet

1/10 Markku Pölönen (Roukalahti / Liperi - 30 km)

2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio (Risti / Liperi - 60 km)

3/10 Maria Jotuni (Rääkkylä - 3 km)

4/10 Tiina Markkanen (Potoskavaara / Kitee - 50 km)

5/10  Agapetus (Tohmajärvi - 50 km)

6/10  Ella & Miika Eronen (Möhkö / Ilomantsi - 125 km)

7/10 Yrjö Kokko  (Oronmylly / Parikkala - 107 km)

8/10 Marita Kärkkäinen  (Värtsilä / Tohmajärvi - 76 km)

9/10 Minna Lindgren  (Mönni / Kontiolahti - 75 km)

10/10 perinnetarina / Tomi Kervinen  (Sinkkola / Joensuu - 55 km)

Pidot paranevat - mitä tapahtuukaan, kunhan kymmenen kesäteatterinäytelmää on koossa!

Jos kaksi ensimmäistä kesäteatteria olivat lossin takana lähietäisyydellä, tämä esitys olikin kävelymatkan päässä: sen kuin laskeuduit Paksuniemen rantaan aivan rantaäyräälle. Upeassa kesäsäässä, laineiden liplatus silmien edessä, näit kerralla kaksi näytelmää: mehevän kylkiluun sekä sorsapoikueen liikehdintää kaislikossa.

Uppeeta!  Tuohon näkymään lavastaja Riitta Hyvärinen oli saanut oivan kulissiavun luonnolta. Tämän parempaa kesäteatteritunnelmaa ei ihan hevin voi saavuttaa. Samalla ohjaaja Kirsi Koskelo sai näin luonnosta apuohjauksen.

Ei näyttelijöissäkään valittamista. Heti ensimmäinen iso plussa tuli luonnollisista äänistä: eipä mikkejä poskilla tarvittu. Järveen päin putoava katsomo tarjosi akustiikan kuin antiikin amfiteatterissa. Musiikkikin lähti ilman sähkövirtaa akustisin kitaroin.

Farssiksihan homma meni niin kuin pitikin ja niin kuin kesäteattereissa yleensä joko tarkoituksella tai tarkoituksetta. Nyt ihan tieten tahtoen. Naisnäytelmä Miehen kylkiluu on: miehet melkoisia vätyksiä - nykyaikaa siis parhaimmillaan.

Mammu Koskelo kun Amaliana ja apteekkarin piikana asteli näyttämölle, siitä oli oksat pois ja ukot polovillaan. Mikä mimiikka jälleen! Siinä Ritva Valkamat, Piepposet ja Tapaniset kalpenevat, jopa Siiri Angerkoskikin, jonka 'elokuvamies' sentään muistopatsaana täällä keskellä kylää.

Harmi, jottei hesakeskeinen tv-porukka yllä näille vaaroille. Olisi Mammussa mitä näyttää: nappaa takuulla katsojansa syleilyynsä.

Ja kun tv:stä puhe, on sanottava siitä Amalian veljestä, jotta sen täytyy olla maisteri Frangenin sukulaisia - mitä sopivinta vatvomista niissä naimiskaupoissa oli esillä. Melkoinen veikko ja velikulta tämä Toni Riihiluoma, varsinainen vastakohta tälle kahden naisen koukkuun joutuneelle vätystelijälle, jota Kalevi Harinen mainiosti mallaili.

No, kolme naista on vielä mainitsematta: Anne Salin, tyttöpääksi jäänyt, muttei jäävä vanheneva naisimmeinen, on aina osansa osaava miellyttävine äänineen. Apteekkarin rouva Helmi Linnosmaa jää etäiseksi, kuten kylän kermanaisen pitääkin, laululahjoineen. Farmaseutti Auli Vainio pysyy kylmänviileänä, kuten kirjoitettu on; hyvin hän pitää apteekkarin lähentely-yrityksineen loitolla, ei anna edes kyynärtaivetta suudella.

Vallan mainio nykyversio sadan vuoden takaisista ihmissuhdeprobleemoista. 

Paras tähänastisista, mutta matka jatkuu; tiedähäntä mitä sieltä vielä tulee, kunhan seuraavaksi matkaamme Sydänyhdistyksen retkelle Kyläparin Myllyteatteriin - kesäteatteripassiin leimoja hankkimaan. Toivottavasti ei mikään Frankensteinin hirviövers... 💓😨😱💓

ps 

ai niin, sen kerran kun olisivat antaneet luvan kuvata, ei sattunut kamera kainaloon, mutta fb tarjotkoon komian foton noista näytelmän neljästä kylkiluista:

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Luota itseesi!

(lue)

Kesällä sormiin sattuu kaiken maailman lukemista milloin miltäkin pöydältä; oikeastaan osuu tällä kertaa - ja uppoaa: 

Remu.

Vaikuttava sekopää. Lingvististä tekstiä pursuava puhekone. Kielen vuoksi kiinnostava, yksinkertaista musiikkia takova tautologi. Kaiken takana kummittelee se ADHD.

Eiköhän nuo määreet tyhjennä miehen ilmiasun ja -olon. Persoona.

Remu.

Henry Olavi  Aaltonen, s. 10.1.1948. 

Mielenkiinnolla paneudun tyttären tuomaan Voima-lehden nelosnumeron Remuun. Jopa niin että kaivan hyllystä 'iki-ihanan' kirjan Poika varjoiselta kujalta, Love Kirjat 1984.

Sehän on kultakimpale, täynnä peittelemättömiä aforistisia ajatuksia ja totuudellisia tunnustuksia, päästöjä, kuten:

"Mä en oo lukenu mitään kirjoja, mä vaan luotan tommosiin omiin ajatuksiin."

Siinä meille toisten siivillä lentävillä sitatoiville kirjasiepoille mustutusta toisenlaisesta elämän etenemistavasta kerrakseen:

-  Luota itseesi!

Ja tässä Voiman haastattelussa 40 vuoden jälkeenkin Remun ajatuslinja pysyy radallaan vastoin äiti-Eevan entisaikojen toppuuttelua, että pidä turpasi kiinni:

"... jos pitää aina turpansa kiinni, sit ei oo laiffiikaan."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Nappaskengissä

Kaikk' yhess' koos' kolmin jälleen! Henkitoreissaan, mutta vielä elonlangoissa lujasti kii 

Hetta Huskies

Kolmehan meitä alunperinkin oli. Pyssysalon kaksvitosia viimeisen päälle pronatoiduissa lenkkikengissä juostessamme monet kerrat nauroimme, jotta kun ei sitten juosta jakseta, niin kävellään, ja kun ei sitten kävellä jaksa, niin rollaattoreilla potkitaan nämä piikin pitkät kilsat.

Vaan entäs nyt kun ei millään värkillä omin voimin jaksa taivaltaa tuota piikin kahtakymmentäviittä kilsaa? 

Siinä naama kalpenee.

 

Tähän on tultu noilta makoisilta matkoilta, joihin sunnuntaiaamuisin töydättiin läpi vuoden satoi tai paistoi - ja mitä kuumempi, sen maistuvampi matka! 

Nyt helle hätistää itsekunkin varjoon suojaan alta polttavan auringon.

Loppuipa tuo kolmin juoksu muutenkin toistakymmentä vuotta takaperin, eli siihen kun Tepu muutti Hettaan sen tuhannen kilsan päähän. Ja me kaksi jäljellejäänyttä vanhetessa typistimme matkan ensin kuivatusalueen kierroksi, sitten kylän ja viimein pururadan yhteen kierrokseen, kunnes toisen polvi petti ja toisen sydän alkoi kiertää omia ratojaan.

Juoksut oli juostu, oli siirryttävä kevyempään kenttälajiin: ladulle suksi survaistiin. Viimein Vejun polvi teki lopullisen tenän, kahden tonnin talvihiihdot jäivät. Toinenkin oli nyt pelistä pois.

Yksi jäi vielä lyhenevää rinkiään kiertämään. 

Tai oikeastaan kaksihan meitä on: minä ja perässä vaaniva. Tiedätte kyllä mikä. 

Nähtäväksi jää, milloin pyyhkäisee tuo mikä, kantojen kolkuttelija, ylitse niin että viuhahtaa.

1. Kolme varista

istui aidalla.

Silivati seilaa, silivati seilaa,

yksi lensi pois.  

 

2. Kaksi varista

istui aidalla.

Silivati seilaa, silivati seilaa,

toinen lensi pois. 

 

3. Yksi varis vaan

istui aidalla.

Silivati seilaa, silivati seilaa,

sekin lensi pois.

 

4. Kolme varista

istui aidalla.

Silivati seilaa, silivati seilaa,

kaikki lensi pois.

ps

Vaan eilen kohtasimme vielä kolmikkona menneitä muistelemaan, hatarasti kertailemaan. 

Siinä samalla ihailtiin rollaattorin kiiltoa ja kiitoa, kävelysauvojen kolketta - nappaskengissä koko jengi!

Mitalissakin kii me kolme perätysten! / design by Veju.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Pakkohan tuo oli lukea

- sen verran sydämen syvyyksistä lähtenyttä tekstiä kriitikkopässeistä, noista kukko- tai ukkopoikakriitikoista!  👄

Enkä halua olla eri mieltä, jos en samaakaan. Toki samaa kuin mitä Emilia Männynväli myrskyämisensä lopuksi kritiikissään kriitiikistä/kriitikoista Kritiikin Uutisten kolumnissaan Kriitikon vastuusta:

"Hyvä kriitikko on sellainen, jolle voi sanoa – ja olen sanonutkin – että helvetin hyvä teksti, vaikka olenkin kaikesta eri mieltä." 

Varsinaista hersyttelyä läpi jutun! Ilo lukea - vaikkei kai saisi toisen edgylle ja raivolle. Tyylistä nautin: liikkuu vaihdellen asiallisen kuivasta tietokielestä* ei-asialliseen rahvaankin ymmärrettävään sanomaan**.

* "Kriitikon tärkein työ on kontekstointi, ja on myötähävettävää lukea murskakritiikkiä, jossa kriitikko ei tunnista kontekstia tai edes ilmeisimpiä intertekstuaalisia viitteitä, saati ole kuullutkaan aiheesta viimeisen viiden vuoden aikana käytyä keskustelua."

** "Kriitikolta ei ole kovin ammattimaista olla, että vittu kun vituttaa, projisoida tunne taiteilijaan ja kääriä ”vitun tyhmä runkku” hienosteleviin eufemismeihin. Toki sellainen kirjoittelu voi olla hauskaa – tiedän kokemuksesta – sillä tavalla kuin hihittely pillunkuville pulpetissa voi olla hauskaa "

Perustelu on kritiikissä kaiken A ja Å. Siinä Männynvälin sanoma ja sanottava. 

Sen kummemmin perustelematta, repostelematta:

Männynvälin kirjoitus on koko matkan luotaantyöntävän väkisin mukanapitävä. Aamun helemi.

Kirjaihmiset, kipinkapin lukemaan tästä!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä