sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Nappaskengissä

Kaikk' yhess' koos' kolmin jälleen! Henkitoreissaan, mutta vielä elonlangoissa lujasti kii 

Hetta Huskies

Kolmehan meitä alunperinkin oli. Pyssysalon kaksvitosia viimeisen päälle pronatoiduissa lenkkikengissä juostessamme monet kerrat nauroimme, jotta kun ei sitten juosta jakseta, niin kävellään, ja kun ei sitten kävellä jaksa, niin rollaattoreilla potkitaan nämä piikin pitkät kilsat.

Vaan entäs nyt kun ei millään värkillä omin voimin jaksa taivaltaa tuota piikin kahtakymmentäviittä kilsaa? 
Siinä naama kalpenee.
 
Tähän on tultu noilta makoisilta matkoilta, joihin sunnuntaiaamuisin töydättiin läpi vuoden satoi tai paistoi - ja mitä kuumempi, sen maistuvampi matka! 
Nyt helle hätistää itsekunkin varjoon suojaan alta polttavan auringon.

Loppuipa tuo kolmin juoksu muutenkin toistakymmentä vuotta takaperin, eli siihen kun Tepu muutti Hettaan sen tuhannen kilsan päähän. Ja me kaksi jäljellejäänyttä vanhetessa typistimme matkan ensin kuivatusalueen kierroksi, sitten kylän ja viimein pururadan yhteen kierrokseen, kunnes toisen polvi petti ja toisen sydän alkoi kiertää omia ratojaan.

Juoksut oli juostu, oli siirryttävä kevyempään kenttälajiin: ladulle suksi survaistiin. Viimein Vejun polvi teki lopullisen tenän, kahden tonnin talvihiihdot jäivät. Toinenkin oli nyt pelistä pois.

Yksi jäi vielä lyhenevää rinkiään kiertämään. 
Tai oikeastaan kaksihan meitä on: minä ja perässä vaaniva. Tiedätte kyllä mikä. 
Nähtäväksi jää, milloin pyyhkäisee tuo mikä, kantojen kolkuttelija, ylitse niin että viuhahtaa.

1. Kolme varista

istui aidalla.

Silivati seilaasilivati seilaa,

yksi lensi pois.  

 

2. Kaksi varista

istui aidalla.

Silivati seilaasilivati seilaa,

toinen lensi pois. 

 

3. Yksi varis vaan

istui aidalla.

Silivati seilaasilivati seilaa,

sekin lensi pois.

 

4. Kolme varista

istui aidalla.

Silivati seilaasilivati seilaa,

kaikki lensi pois.

ps
Vaan eilen kohtasimme vielä kolmikkona menneitä muistelemaan, hatarasti kertailemaan. 
Siinä samalla ihailtiin rollaattorin kiiltoa ja kiitoa, kävelysauvojen kolketta - nappaskengissä koko jengi!
Mitalissakin kii me kolme perätysten! / design by Veju.

Kirjavinkeissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti