Kaikkea se uskonto teetättää

Oli jo ihmettäkummaa kun Timo K. Mukka pisti oman seuraväkensä hillumaan Syntisessään. Korpelaisia lienevät olleet. Eivät kyllä uskonlahkona pärjää sinne päinkään, kun katselee inkeriläisten hurmoshenkisten hyppääjien ja hlystien meininkiä:
kumpikin liike "etsi synnin kollektiivista kuolettamista orgiahenkisen rituaalin kautta. Toisaalta he yhdistivät askeesin hurmokselliseen eläytymiseensä. Jopa insestiä tapahtui, sillä ryhmäseksin hurmoksessa pimeässä huoneessa ei juurikaan katseltu, kehän yhdyttiin."

Skoptsit taas menettelivät päinvastoin himonsyntiä kuolettaessaan:
"Naiset lakkauttivat rintansa pois, miehet kiveksensä tai jopa peniksensä. --- Leikkaajien mukaan Jumala loi ihmisen ilman sukupuolielimiä, jotka ihminen sai vasta syntiinlankeemisen yhteydessä."

Vuoden 2020 ensimmäistä Kaltioa tässä pureskelen kuin paraskin poro naavaa. Ne tuolla pohjoisessa osaavat suorasanaista kulttuurilehteä painaa, ovat osanneet jo kauan: tänä vuonna lehti täyttää 75 vuotta. Eikä maksa paljon: työttömille ja opiskelijoille varsinkaan, kun saavat lehden vuosikerran puoleen hintaan, alta kolmenkympin.

Syntymästä ja kuolemasta on numeron puhe heti kannesta alkaen:
Uusi jumala on torniolaisen Jouko Alapartasen maalauksen nimi.

Tuttu pappi löytyy syvemmältä lehdestä: Arvo Survo on Virossa asuvan Ville Hytösen käsittelyssä, ja heidän kauttaan noita Eestin Inkerin uskontoasioita käännellään.

Sointuvaniminen Arvo Survohan oli yhteen aikaan jatkuvasti esillä Suomessa Koiviston ilmoitettua inkeriläiset tervetulleiksi ikiaikaiseen kotimaahansa Suomeen. Survo (s. 1954) on eläkkeellä ja asuu Lappeenrannassa, mutta touhuaa kovasti ja koko sydämellään kansanperinteen tallentamiseksi. Parhaillaan työn alla on inkerois-varjalainen pienoiseepos Pääskölintu päivälintu. 

Kuuluisin inkeriläinen, inkeroinen, kautta aikojen on runonlaulaja Larin Paraske, patsaanakin Helsingissä. Myös utopiasosialisti Amerikkaan siirtokunnan perustanut Martti Kurikka, sekä runoilija Aale Tynni ovat tunnetuimmasta päästä.

Survo on Jumalan trubaduuri, jonka laulut ovat melankolisia viisuja: ne 'iskevät vahvasti suomalaisessa kulttuurissa eläneeseen vähän slaavilaisilla mausteilla maustettuina', kuten Hytönen kirjoittaa.
Hytösen tiedot itse Arvosta pohjautuvat pitkälti Heikki Tervosen teokseen Arvo Survon matkassa.
Siinäpä taas kirja lukulistalle.
Vastahan viikolla merkitsin Erakot-kirjan juohauttamana lukulistalle Torgebyn Juoksijan sydämen.

Mitähän sitä tekis jos ei lukis? ↓

        →?→?→?→   🏂 hiihdot 10/ 690 km/€  = 108 h 

ps
Kaltio 1/2020 sisältö. Ja onnea Kaltiolle!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Taiteilijaeläke

Elakelainen Pekka Aunus Kejonen työntyy väkisin ajatuskenttään, josta etsin sitä runoa, missä mies istuu hoitolassa ja nauttii ollessaan elakelainen ilman äätä. Tähänkään hätään en sitä löydä, mutta olen varma että sellainen runo on.

Olevinaan taiteista kiinnostunut mies tässä, moi! Sarvilainenpa vielä.😰
Ja voi voi. Kaiken kaikkiaan kuinka ulkona ulalla ukko utra. 😢

Tiedote. Julkaistu: 27.02.2020, 09:45
Taiteen edistämiskeskus (Taike)

Taike on jakanut 61 ylimääräistä taiteilijaeläkettä. Eniten taiteilijaeläkkeitä jaettiin visuaalisten alojen taiteilijoille, yhteensä 16. Muusikoille ja säveltäjille eläkkeitä myönnettiin 13, esittävän taiteen alalle 12.

Kirjallisuus

Haataja Paul-Erik, Helsinki
Hänninen Anne, Hämeenlinna
Klemelä Kari, Sauvo
Orlov Janina, Ruotsi
Sund Lars, Ruotsi
Vuorio Maria, Helsinki

Tuotakos tutkimaan ja linkittämään Kirjasamposta.

Kirjailijoista sen saivat vain nuo kuusi eläkeiän ylittänyttä. Summahan ei kummoinen ole, summan suuruuden 'paljastaa' Anita Konkka.

Oikein kun pullistan aivoja, löydän yhden tutuhkon nimen: Sund. Dekkarikirjailijaa en tunne koska en lue dekkareita, lastenkirjailijaa en tunne kun luen vain ikivanhoja klassikkolastenkirjoja, jne.-syitä löytyy. Noista puolet kääntäjiä, sitäpaitsi.

Pitkä tuotantohan heillä kaikilla. Ansainneet eläkkeensä. Tänne ei kuitenkaan enää yhdelläkään ole asiaa: Taiteilijakukkula.

Sitten vilkaisen näitä muita muun alan taiteilijaeläkkeen saaneita.

Kymmenkunta jotenkuten kuultua nimeä, kuuluimpana tietenkin Pasi Kaunisto. Hänen tyttönsä Miljahan kirjoittaa romaaneja Ranskassa. Yhden kauniskantisen arvostellutkin: Luxus. Ja ikätoveri-Pasia kuunnellut palaneella Törmällä: Jos vielä oot vapaa. Sanat eivät riitä kertomaan ...

Ulla Karttunen, yksi ainoa taiteilijaeläkkeensaaja täältä meiltä raukoilta susirajoilta - sitäkin räväkämpänä:

ps

runoilija J. Tossavaisen välittämät

kommentit t-eläkkeestä: tästä.

🏂 hiihdot 5/ 680 km/€  = 106 h 💸

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Hämäränäkeminen

Yksi kohta Erakot-kirjassa kiehtoi ja jäi erityisesti mielen käytäviä kaivertelemaan: näkemisen tarkkuus.
Kun olen monesti kesällä luonnonhelmassa (sukupuolittunut sana?) riisunut (myös?) rillit pois tai alunperin jo lähtenyt pihamaalle touhuilemaan paljain silmin.

Tekee lempeämmän, lämpimämmän, pehmeämmän olon kun maiseman objektien ääriviivat ja yksityiskohdat katoavat eivätkä terävinä paistaa räkötä silmiin, katkaise yhtenäisyyttä, riko luonnon harmoniaa: kokonaisuus ei terävöidy/tarkennu liioilla pikseleillä.
On sulautunut olo.
Tietysti jos siellä pihalla jotain tarkkaa työtä joutuu tekemään, kuten halkojen pilkkomista, niin toki rillit mieluummin silmille kuin kirves polveen.

Kuunnelkaas:
"Luolassa meditoidessaan Martti tuli tutuksi hämäränäön kanssa. Hämäränäkö on mustavalkoinen eikä sitä voi 'tarkentaa'. Siten se estää keskittymisen täsmälliseen, konkreettiseen kohteeseen, joka päivänvalossa erottuisi selvästi. Tarkkanäön hävitessä tietoisuus herkistyy ja terävöityy."

"Et voikaan enää keskittyä, sun täytyy herkistyä kokonaisuudelle enemmän", Martti selvittää.

Marttihan on se erakoista, joka vietti erakkoelämää Intiassa viitisen vuotta ja joka yhtenä erakkona esiintyy Milla Peltosen Erakot-kirjassa, Into 2020.

Käännä konetta Martin nähdäksesi.
(ei oleellista)

Nytpä tuo lukemalla selvisi, oikein hytkäyttäen jytkäytti: kohan en ois pohjoiskarjalainen buddhalainen, hämäränrenki!
Hiilijalanjäljettömän Martin jalanjälkeläinen.

Kirjavinkeissä tänään: Tara Koivukoski: Rikottu enkeli

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Parnasso lasipöydällä

- Toinnii! sanoin itelleni kun ensin olin katsonut lasisen pöydän pinnalle, jonka alta pilkotteli lehden kannessa jonkun ulsteriukon naama. Tuota ennen olin jo sanonut kummastellen: - Minkähän takia tuo joulunalus Parnasso 6-7/19 on tuone unohtunu?

Kolmen asian takia, joista tärkein Anna-Liisa Ahokumpu: (s. 1984) on taivalkoskelaistaustainen vuoden 2018 esikoiskirjailija.
Oli jäänyt lukematta. Otsikosta huolimatta:

IIJOKI-SARJA JA TODEN ESTETIIKKA

Sanoisinko, jotta tuommoinen on anteeksiantamaton unohdus.

Photo: Marek Sabogal

Anna-Liisa on häpeillyt kun Kalle on jäänyt lukematta, vaikka Päätalopäivien aikoihin kesäisin oli nähnyt lukijoiden hurmoksen ja kiintymyksen sarjaan ja sen henkilöihin. Ja senkin että moni ei muuhun kaunokirjallisuuteen koske ollenkaan. 

No niinhän se kertoi koulumme talkkari-Jokekin jotta veli-Erkki oli samanlainen: ahmimalla ahmi Iijoen - eikä sitten mitään muuta.

Nauroi lähipiiri Ahokummulle, hörähteli vallan ja empi hän itsekin toimeen tarttuessaan.

Vaan kuulkaas:

"Jo ensimmäisen osan, Huonemiehen pojan, jälkeen tiesin, että lukisin sarjan loppuun. Tuntui kuin olisin hengittänyt pitkästä aikaa raikasta ilmaa."

Se oli menoa, jota kesti 20 kuukautta.

Semmoista se on, lukemisen juhlaa, muttei mitään haipakkata, voin todistaa: Iijoki-sarja kaikki 26 osaa.

"Jokainen vuosi, kuukausi ja sekunti on elämässä merkityksellinen, ei siksi mitä tapahtuu, vaan siksi, että se on pakko elää läpi. Päätalon kerronta tasapäistää ajan", kirjoittaa Ahokumpu.

Ja tarkoittaa tulkintani mukaan tätä:

• KP ei poimi kohokohtia peräperää vaan antaa mitään tapahtumattoman ajan näkyä: jokainen hetki on koettava, huippuhetket saapuvat virran mukana ja sitten katoavat, ja virtaaminen jatkuu, arkinen aherrus.
• Yhdenäkin arvaamatta tuo elämänvirta heittää pärskeen, uittaa perusteellisesti ennalta varoittamatta ihmisen, tuo jos jonkinlaisen onnettomuuden ja vastuksen elämään, ilonkin joskus.
• Ja kun siitä kertoja ei ole etukäteen millään tavoin vihjannut, niin kuin ei elämä kertojalle, tapahtuma tuntuu lukijan luissa ja munaskuissa, tai kuten Ahokumpu kirjoittaa:
• "ne putoavat tyhjästä kuten elämässä yleensä. Tämä aiheuttaa sellaisia järkytyksiä, joita harvoin olen romaaneja lukiessa kokenut, ja muistuttaa hyvin paljon tosielämän onnettomuuskokemuksia."

Kun lukee 20 kuukautta samaa sarjaa, 'vastineeksi saa elää toisen elämän (Kallen) oman elämän rinnalla'. 

Mutta sitten viimeisen sivun, sen 17014. jälkeen, sama harmi ja huokaus kuin meillä kaikilla ajan kanssa sarjan lukeneilla on Anna-Liisallakin edessä: Luopuminen. 

"Luopuminen on jonkinlainen pieni kuolema, enkä ole ihan varma onko olo kuoleman koittaessa luopumisesta tyhjä vai elämästä kylläinen."

Seuraa vieroitusoireita pitkäksi aikaa. No siihenkin lääke: toinen lukukerta. 😌 Niin tein. Helpotti.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Puolierakko tai erakkopuoli

- Rankan sosiaalisen elämän jälkeen, Kiveen hakatut, on aika ottaa oma aika takaisin ja uskoa ettei pidä tuppautua noin pitkäksi aikaa vieraisiin piireihin.

Noin sottailee ja suunnittelee lokoisaan kaksinoloon asettautunut ja siihen niin tottunut Ihmiseläkeläinen, joka on yhä pöllämystynyt ja ihmeissään siitä ihmismyllystä, johon joutui kolmen viikon ajaksi kun jok'ikinen aamupäivä piti tutustuman uuteen ihmispersoonaan. Työstä kävi.

Tuohon ne tulivat sängyn reunalle naamaansa näyttämään ja tarinaansa kertomaan.
Yks oli lyöda tintannut lujaa, yks ajanut lujaa, toinen vääntänyt, toinen heittänyt, hiihtänyt hurjana, kolmas leikannut näitä hurjia.

Hieno galleria siitä syntyi ja mielenkiintoinen.

Ja kuin pisteeksi iin päälle jonkin lukupäivän päälle tv näytti yhden noista sankareista puhuvana ja taas niin pirun osuvana toteamassa itsestään hymähtäen olevansa 'varsinainen sankari'. No, Mattihan se, Suomen urheilun Hall of famen uusin jäsen.

Mutta nyt saavat levätä rauhassa, niin kuin heidät tavannut Ihmiseläkeläinenkin, jolla kytee jo päässä hinku muuttua ihmiserakoksi vähintään samaksi ajaksi minkä tärväsi noihin tapaamiinsa sankareihin.

Löytyi nimittäin kirja, jonka kansi ei enää houkuttelevammaksi voisi tulla nimineen maisemineen:

Milla Peltosen edellinen: Salama

Vaan kyllähän hän, tämäpä Ihmiseläkeläinen rajoituksensa tietää ja erakoituu sen puitteissa.
Leikillään sanoo rupeavansa puolierakoksi tai vielä huvittavammalta kuulostavaksi erakkopuoleksi, jota oikein ääneen lausuen, lapspuoleen vertaillen, maistelee:
- Erakkopuolen asemassa, erakkopuolen ...

Eipäs huomaa, että sellainenhan hän jo on!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Julius Saaristo

Pian se on täytetty. Esitelty viimeinen eli 20. urheilupersoona kirjasta Urheilun unelmia ja urotekoja. Kirjapaja 2019.

Kirjahan on Kiveen hakatut -sarjan 7. eli viimeisin osa. Edellinen oli tämä Urheilun nousuja ja laskuja. Tekijäpari Teronen & Vuolle on kirjoittanut kirjasarjaksi osan yli 200-osaisesta radiosarjastaan Kiveen hakatut, joka kokonaisuudessaan on kuultavissa Areenassa tästä.

Arto Teronen  &  Jouko Vuolle

Aikamoinen urakka hautakaksikolta, joksi pari itseään myös kutsuu. Kaiken ohessa he ovat käyneet taiteilijoiden hautakummulla Hietaniemen hautausmaalla ja koostivat näkemästään ja kokemastaan erittäin mielenkiintoisen kirjan Taiteilijakukkulalla ja sen 50 haudasta.

Mutta saatettakoon kirjan lukeminen kunnialla päätökseen:

←WP

Oli vieläkin komeampi ilmestys kuin Lauri Koskela, tuo jalo Pohjolan Adonis!

"Jopa niin komea, että kun hän vieraili Tukholmassa vuoden 1912 olympiakisojen 50-vuotisjuhlassa, ruotsalaislehdet kirjoittivat Saariston olleen yhä kuin kreikkalainen jumala! "

Julius Saaristo on edelleen nuorin suomalainen olympiavoittaja, jonka suosio Suomessa oli niin suuri että kolme kultamitalia Tukholmassa juossut Hannes Kolehmainenkin jäi yleisöäänestyksessä hänen jälkeensä. 

Tamperelaisen keihäänheittäjän Julius Saariston pääseura oli Viipurin Urheilijat. 

Siis sama seura kuin meijjän Pielavein keihästäjän Ruuskas-Antin, nyt loikan jäläkeen!  = Antin yllätysratkaisu

Prologi -  
I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - 
XI - XII - XIII - XIV - XV - XVI - XVII - XVIII - IXX - XX

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Kalevi Häkkinen

• Nopeuslaskija, >200 km/h, myös auton katolla. 
• Kolmesti ME-mies. 
• Hiekkalaskun MM: laski Perussa puolitoista kilometriä 45 asteen rinteessä 103 km/h, rinne päättyi haita vilisevään mereen, jota ennen vauhti oli saatava seis.
• Italiassa 120 kilometrin vauhdissa oli pakko kaatua, muuten olisi törmännyt ladon seinään: jalka kipsissä ajoi Suomeen.
• Vain vasen käsi ei ole katkennut.

Kalevi 'Häkä' Häkkinen (1928-2017)

Hankasalmen 'kylähullu' -otsikolla lähtee liikkeelle kaksikko Teronen & Vuolle Kiveen hakatuissa yhden sortin rämäpäätä esitellessään. Kouluja käymätön kielitaidoton mies lähtee maailmalle valloittaen lopulta Euroopan ja Amerikan.

Alku oli surkuhupaisa:
Mies veistelee Amerikan armeijan ylijäämäsuksista alppisukset ja matkustaa Vuokattiin syöksylaskukisoihin. Tervatut sukset mukaan ja armeijan ylijäämämakuupussi kainaloon ja matkaan.
"Sitten hän ajeli hevospelillä Hankasalmen asemalle, nousi junaan ja nukkui makuupussissaan päivävaunun puisella penkillä. Kun aamu valkeni, Ukko-Pekka-veturi puhalsi savua ja nokea Kainuun hangille ja vaunu oli kuin täystuhon kokenut kanala; höyheniä kaikkialla, makuupussi oli revennyt yöllä." -Seura-lehti, Antero Raevuori

Kisoissa tapahtui yllätys: 21-vuotias ensikertalainen pesi kaikki Suomen parhaat.
Siitä se sitten ura urkeni. Pitkä ura, jonka komeudesta ollaan monta mieltä.

Mutta.
Mites siviilissä? Heidi Vikström oli 18-vuotias autokoululainen Jyväskylässä, kun hän tapasi kahvila Kissanviiksessä nelikymppisen Kalevin. Kuunnelkaamme kolmen tytön melkein yksinhuoltajaäitiä:

"Minusta Kalevin kaltaisen huippu-urheilijan pitäisi pysyä sinkkuna." 

"Olin aina tyttärien puolella. Yhdessä käytiin myös perheterapiassa, josta puuttui yksi tärkeä tekijä, jota pyydettiin kyllä mukaan, mutta hän ei katsonut sitä aiheelliseksi."

Niin vain avioliittoa kuitenkin kesti niin kauan kuin vihkikaavan mukaan tuli luvatuksi: kunnes kuolema ...
2017 erotti.

Häkärinteet

On tuolla ennen Jari-Pekkaa kaula pitkällä tullut kuikuiltua Häkärinteille päin serkun luo Vesankaan maalausreissuilla ajellessa - jotta sen verran kontaktia sentään tähän persoonaan ollut Urheilun unelmia ja urotekoja -Häkkis-kertomuksen edellä. Seuraavalla maalausreissulla pitänee poiketa perille.
Kesähän silloin, kesä. Enkäpä minä noista lasketteluista piittaakaan; toista se olisi, jos ylöspäin suksin kapuaisivat.

antiikkia antiikkia

Prologi -  
I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - 
XI - XII - XIII - XIV - XV - XVI - XVII - XVIII - IXX - XX

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

August Kiuru

Sattuneesta syystä tänään hiihdän lenkin näin, eli esihiihtäjän/stuntin kautta.

Syy ei ole sama kuin esihiihtäjällämme kun hän Ounasvaaran kisojen 50 km:n startin jälkeen 100 metriä hiihdettyään keskeytti selityksin:
- Lähtö epäonnistui.

Vissiin ei ollut päässyt yksimielisyyteen korvaussummista, omista ja toisten. Hän kun puhui monesti hiihtäjien puolesta hiihtoherrojen touhuja vastaan.

Tumma, pieni, vikkelä karjalaispoika August 'Aku' Kiuru (1922-2009).

Aku Kiuru. Rovaniemi 1943.03.24. SA-kuva.

Mainittavan muttei mitenkään loistokkaan hiihtouran jälkeen hänestä tuli suksien kehittäjä ja kauppamies, joka veti kuulijoita ja ostajia puoleensa. Järviseltä siirtyi Peltoselle, sieltä Kiteen Karhulle ja sieltä takaisin Hartolaan Peltosen suksia kehittelemään ja myymään. Ärrää sorauttavasta suupaltista olisi Karhun pitänyt pitää kiinni, vaikka vaatimuksena olikin diplomi-insinöörin palkkataso, jonka Peltosen suksitehtaalta sai. Miehen mukana Hartolaan siirtyivät muovisuksen Kiteellä kehitelty versio ja myyntitaito.

Niin, Akun hiihtourasta: ihan kelvollinen, kuten sanottu, muttei minkään Hakulisen Veikon veroinen. Uran hohdokkuuteen tai sen puutteeseen osin vaikutti myös hänen edunvalvontamentaliteettinsa: häntä ei valittu, vaikka olisi pitänyt. Niinpä varma kultamitali Oslon olympialaisissa 1952 meni ohi suun kun hän ei päässyt viestijoukkueeseen, vaikka näyttöjä oli riittävästi ja valinta muuallakin kuin kirkossa kuulutettu.

Sen siitä saa kun suutaan aukoo väärässä seurassa.
Vaan minkäs luonnollesi mahdat, kuten siinäkin tapauksessa Ruotsissa, jossa hiihtäjät sijoitettiin hotellin sivurakennukseen ja kaiken kukkuraksi naishiihtäjä Pehkonen laitettiin nukkumaan heidän vessansa käytävälle.
SEIS SEIS!
Hei mutta! Eikös tämä vaikuta ajankohtaiselta näin parhaillaan meneillä olevalla Ruotsin ja Norjan Ski Tourilla:
– Tämän täytyy olla vitsi. Kolmekymmentä henkilöä ja kaksi vessaa. Huoneissa haisi kostealta, viestitti Iivo Niskanen.
Järjestäjät myönsivät mokan ja etsivät oitis kunnon majoitustilat.

Kiuru ei peitellyt piristeiden käyttöäkään, vaan puhui siitä ja paheksui, etteivät muut urheilijat uskaltaneet ääneen sanoa että niitä käytetään, kuten pervitiiniä josta sai kunnon potkua suorituksiin. Muutenkin koko dopingasian Aku olisi ratkaissut sallimalla yleisen käytön, koska ei sitä voi kuitenkaan saada valvonnalla hallintaan.

Värikäs persoona kaiken kaikkiaan tämä tämänkertainen Kiveen hakattu, jonka seura hyvinkin vastasi yhtä väliin jäänyttä hiihtolenkkiä. Täytyykin tästä nousta lääkekaapille kuumemittaria hakemaan ja ravistelemaan ja kopeloimaan löytyiskö sieltä perviä tai jotain piristettä päivään. 😁

Prologi -  
I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - 
XI - XII - XIII - XIV - XV - XVI - XVII - XVIII - IXX - XX 

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Leo Kinnunen

Mercedeksen marssijärjestys ennallaan – Hamilton avaustestien nopein, Bottas kakkonen

Tuostapa Ylen tämänpäiväisestä uutisotsikosta on hyvä aloittaa Kiveen hakattujen uusin urheilijaesittely. Formulamiehet aloittamassa taas jokavuotisen kiertueruljanssinsa. Onneksi pauhu maksumuurin takana.

Asenteellista? Myönnettäköön. 

Onhan se nyt muuta toista, jo ilmastonmuutoksenkin takia, katsella halliyleisurheilua, kuten iltayöstä eilen, ruotsalaisen Duplantisin leijailua uudesta maailmanennätyksestä seipäässä, 619 jäi vielä ylittymättä, taikka suomalaisten Hurskeen ja Nezirin 60 metrin aitojen loppukilpailua, kuin jonninjoutavaa ympyränkiertoa henkensä kaupalla.

Jos ovat maksumuurin takana formulakisat nykyisin niin ennen vanhaan Suomen ensimmäinen formulakuski Leo Kinnunen oli kielimuurin takana. Ei onnistunut murtautuminen huipulle englannin kielen taidottomalta Kinnuselta, vaan paikan nappasi Rosbergin Keke. Ainoastaan yhden ainoan kerran pääsi Kinnunen ajamaan F1-kisassa, silloinkin keskeyttäen.

Leo oli moottorimies viimeisen päälle, lähinnä ralli-/ratamieheksi kai tämän 'allround'-kuljettajan voi luokitella, vaikka kaikki mikä pörisi ja kuljetti miestä eteenpäin kiinnosti valtavasti. Tavallinen työnteko ja säännöllinen päivärytmi oli myrkkyä, hän halusi vain ajaa. Nautinto edellä elämässä. Tallisopimus Italiassa kariutui siihen, että se olisi sisältänyt liikaa ajamisen ulkopuolista pr-työtä.

Viitenä vuotena peräkkäin, 1969-1973, hänet valittiin Vuoden autourheilijaksi Suomessa.

Leo oli naimisissa Taru Ketosen kanssa. Turun Sanomien Mikko Ketonen oli siis Leon lanko, joten jonkinlaista sponsorointia ja apua oli tarjona lähipiirissä. 

Leon kohtaloksi koitui sukurasitus, aivoverenvuoto yllätti nukkuvan miehen Teneriffalla ja vasta aamulla saatu hoito oli kovin myöhäistä. Viimeiset kymmenen vuotta omaishoitajana oli oma tytär Nina. Leon viimeisenä elinpäivänä vihittiin avioliittoon Niko-poika; häätilaisuutta isä seurasi videoyhteyden avulla.

Prologi -  
I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - 
XI - XII - XIII - XIV - XV - XVI - XVII - XVIII - IXX - XX

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös