Hämäränäkeminen

Yksi kohta Erakot-kirjassa kiehtoi ja jäi erityisesti mielen käytäviä kaivertelemaan: näkemisen tarkkuus.
Kun olen monesti kesällä luonnonhelmassa (sukupuolittunut sana?) riisunut (myös?) rillit pois tai alunperin jo lähtenyt pihamaalle touhuilemaan paljain silmin.

Tekee lempeämmän, lämpimämmän, pehmeämmän olon kun maiseman objektien ääriviivat ja yksityiskohdat katoavat eivätkä terävinä paistaa räkötä silmiin, katkaise yhtenäisyyttä, riko luonnon harmoniaa: kokonaisuus ei terävöidy/tarkennu liioilla pikseleillä.
On sulautunut olo.
Tietysti jos siellä pihalla jotain tarkkaa työtä joutuu tekemään, kuten halkojen pilkkomista, niin toki rillit mieluummin silmille kuin kirves polveen.

Kuunnelkaas:
"Luolassa meditoidessaan Martti tuli tutuksi hämäränäön kanssa. Hämäränäkö on mustavalkoinen eikä sitä voi 'tarkentaa'. Siten se estää keskittymisen täsmälliseen, konkreettiseen kohteeseen, joka päivänvalossa erottuisi selvästi. Tarkkanäön hävitessä tietoisuus herkistyy ja terävöityy."

"Et voikaan enää keskittyä, sun täytyy herkistyä kokonaisuudelle enemmän", Martti selvittää.

Marttihan on se erakoista, joka vietti erakkoelämää Intiassa viitisen vuotta ja joka yhtenä erakkona esiintyy Milla Peltosen Erakot-kirjassa, Into 2020.

Käännä konetta Martin nähdäksesi.
(ei oleellista)

Nytpä tuo lukemalla selvisi, oikein hytkäyttäen jytkäytti: kohan en ois pohjoiskarjalainen buddhalainen, hämäränrenki!
Hiilijalanjäljettömän Martin jalanjälkeläinen.

Kirjavinkeissä tänään: Tara Koivukoski: Rikottu enkeli

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös