Kuka nyt kulttuurilehti Kaltioa lukisi

vaikka siellä yksi tosi persoonallinen juttu nostettavissa, kuten eilen Vesander Urheilulehdessä.

Ihan huvitti ellei peräti naurattanut kirja-arvostelu. Kirja-arvostelu!
On totta totisesti silloin pitkälle päästy ja kehitytty jos jokin kirja-arvostelu edes hymyilyttäisi saati huvittaisi ja naurattaisi. Vaan nyt niin pääsi käymään Kaltiossa 5/2018. Ja kaikissa noissa verbeissä.
Ja vielä kun Dostojevskista on puhe, minullekin melkein pyhästä miehestä! Vasta pari viikko sitten Pietarissa tavatusta.

Juhani Rantala* keritsee antaumuksella toistakymmentä artikkelia sisältävän kirjan Anhava, Huttunen & Pesonen (toim.): Dostojevski kiistaton ja kiistelty, Siltala 2017.

"Venäjän nykyisen keisarin Vladimir Putinin ideologiset takapirut Durgin, Surka ja kumppanit lukevat Dostojevskia leuka kuolassa."

Poimitaanpa viivaillen Iso D on täällä tänään -kritiikin parhaimmat villat koppaan ja mietitään saisiko niistä karstatuksi villapaita-, töppös- vaiko kynsikästarpeet; ja huvittaako lopputuote, mikä se nyt noista onkin, muitakin kuin minua heti kättelyssä.

• "Pesonen väittää, ettei Dostojevskin 'sanoma'  piile mystisessä uskonnollisuudessa eikä kärsimyksen jumaloinnissa vaan 'kaikkeuskokemuksissa'. Mutta eikö kirjailija kokenut niitä epilepsiakohtauksissaan? Kun Pesonen loikkaa kaupunkimaantieteestä neuropsykologiaan, lukija utelee kuluttajasuojansa perään."
• "Hannu-Pekka Björkmanin 'Rikoksen ja rangaistuksen vuodet' maistuu pinnalliselta kronologialta, joka on maustettu sinapilla. Sellaisten kirjoittajien kohdalla, jotka ovat tunnustaneet ortodoksiansa julkisesti, haistaa ehkä vinoristin tuputusta."
• "Torsti Lehtinen, tuo Töölön Kierkegaard kirjoittaa, ettei Dostojevskin alter ego ole kukaan hänen fiktiivisistä hahmoistaan. He ovat kaikki hänen alter egojaan. --- Mutta tarjoileeko myös Lehtinen - syvällisessä oivaltavuudessaankin - meille Ison D:n maallikoille eksistentialismilla höystettyä sontaa. Toisaalta vaikka Lehtinen kirjoittaisi urheiluautoista, hän osaisi sijoittaa ne taidokkaasti kierkegaardilaisen ajattelun 1800-luvun ryytimaahan."
• "Kristina Rotkirchin 'Dostojevskin pimeä puoli' paljastaa, että Pietarin mestari kunnostautui Lutherin veroisena esinatsina. Kirjailijan juutalaisviha oli johdonmukaista. Ortodoksi-hurskas käytti sujuvasti 'zid' -sanaa, joka suomentuu 'jutkuksi'."

Joko piisaa näytteeksi virkistävästä ja omaperäisestä, lennokkaasta kirja-arvostelusta, jossa on silti sisältöä ja asiaanpaneutumista, jopa asiantuntemusta ripe?

No pannaan parit hajat vielä vakuudeksi jonoon:

• Muuan aikalainen totesikin, ettei ole eläissään tavannut yhtä konservatiivista ihmistä kuin D.
• Nabokov kutsui D:tä kolmannen luokan sentimentaaliseksi goottilaisromaanien kyhääjäksi.
• Maksim Gorki irvisteli, että ollessaan itse sairas D piti koko maailmaa kaltaisenaan.

Lopuksi Rantala kokoaa repäisevän kerintänsä monia miellyttäväksi (Voksi, sir👍) vähemmän villaiseksi töppöspotkuksi:

"Venäjän nykytsaari vääntää silmät nurin päässä ristinmerkkiä korkea-arvoisten hengellisten porsaiden ympäröimänä. Ja Venäjän ortodoksisessa kirkossa muhii suuntaus, joka pitää Iivana Julmaa pyhänä."

Eipä käynyt aika pitkäksi Kaltion kimpussa, tosin Riikka Ulannon kirjoittama kirja-arvostelu oli pieni pettymys Lynyrd Skynyrdin jälkeen.

*JR on FM, KL, tenttiä vaille psykologian kandidaatti sekä sekatyömies.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kuka nyt Urheilulehteä lukisi

Löytyi muuten nasta huikee juttu pitkiin aikoihin, mutta selataas nuita muita ekaks.

IS Urheilulehti 43/2018

Ainoastaan Ilkka Herola tunnustaa pelkäävänsä mäkitornissa: "Se on hyvin luonnollinen osa ihmisen itsepuolustusjärjestelmää." Kykkänen, Kytösalo, Hirvonen, Alamommo: EI.

PS Kemi myytävänä. Lehden piruilu: - Pasasella edessä kiireinen talvi, kun vertailee
miljoonatarjouksia Venäjältä, Kiinasta ja Lähi-idästä.

"Olen suomalaiseksi aika röyhkeä tapaus. Suomessa ei oikein ole röyhkeitä pelaajia." Marcus Forss. Selän rasitusvamma viivyttää hänen läpimurtoaan Brentfordissa. /jalkapallo

Tässä on jo magiaa:



Smith ja Carlos käsi(rysyssä) - ja se Beamonin pituus 890!

Paini hetkauttaa aina:

Paniikin jälkeen  

Elias Kuosmanen luuli syyskuussa, että ura oli vaarassa. MM-kisoissa hän on voittaja jo ennen avausta.
Mutta kuis kävikään: paini päättyi ensimmäiseen vääntöön - ja itkuksi suli = Katastrofitappio!


Palloilusivuilta etsinnässä KalPa ja Kataja:

• KalPa löytyy: Menossa erittäin synkkä lokakuu. Siitä huolimatta Sami Kapanen tuskin muuttaa peliä passiivisemmaksi.
• Joensuun Katajasta ei mainintaa, mutta mainitsenpa itse: Mitähän tekemistä joensuulaisuuden tai karjalaisuuden kanssa tällä joukkueella on: Vincent Simpson, Ryan Wright, Daniel Mullings, Rahlir Hollis-Jefferson...
• Tuntuu silti olevan OK!  Näin muualla maailmassakin joukkueet rakennetaan kaikissa palloilulajeissa. Niin ainakin Karjalaisen urheilutoimittaja Siitonen vastasi kun kysyin. Jatkaen: 'Mut tätä turha jatkaa. Jokaisella oikeus olla mitä mieltä haluaa!'  Eikä, turha!

Vihdoin ollaan perillä; edessä Urheilulehden tämän numeron helmi, viimeisen sivun kolumni - itsepieksäntä:

Kehno kun saisi tuohon linkin niin ei tarvitsisi lainailla, mutta eipä löydy, joten menkää kioskille!

Valitettavasti lehti ei ole myynnissä erillisenä, on ostettavissa aamun Ilta-Sanomien kylkiäisenä.

(hintaakaan ei siksi? lehdestä löydy!)

Oli miten oli niin Lari Vesanderin kolumni on huippu, sikahyvä siis!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Vähän pöllönä aikuinen mies

On siitä kotva kun viimeksi tuntematonta satukirjaa olen käsissäni pyöritellyt ja sitten tekstiin paneutunut, ihan iliman aikojaan meinaan eli ilman kohderyhmää. Jokunen satu tullut kyllä aikoinaan luetuksi puoskille työkseen, mutta niitä ei lueta.

Hannu Mäkelän pöllösatua Voimalla seitsemän pöllön, Tammi 2017, tässä käänteleiksen, mikä tarkoittaa kuvien katselua takakansijutun jälkeen. Elina Warstan ovat tummahkosävyiset, yöpiirrokset, vaikka Mäkelähän osaisi itsekin piirustella.

Kannessa tuijottaa otsakiehkuran kadottanut partapääministeri Sipilä, vai olisiko peräti itse Sauli?

Noin motivoin itseäni, jotta löytäisin - aikuinen mies! - innostuksenkipinän satuihin. (mites se Veikko-kirvesmies tuhahtikaan, kun piti työnsä keskeyttämän, kaupittelijan poistuttua: - Aikuinen mies ja arpoja myöpi!)
Toki vankkana motivaationa on myös Mäkelä itse: vuoden aikana tullut tutuksi Mutinaa-blogin sekä ennen kaikkea valaisevan, monessa mielessä, elämäkerrallisen herkän, rakkaus/kuolema Valo-teoksen myötä. Niin tutuksi on mr Huu käynyt, jotta jopa levitellyt hänestä sanaa, mistä todisteena esim. viereisellä yöpöydällä kanssanukkujalla olevat Mäkelän Isä avoinna ja Äiti sen alla.

'Voimalla seitsemän pöllön!' Kivipöllö-kirjurin iskulauseella edetään, tai oikeastaan vain huuhkaja Isopöllö mennä leuhottelee, sillä kun on voima takana ja suuret luulot. Pyrky. Yrittämällä yrittää nousta Suurkorven ehdottomaksi pomoksi kurmuuttelemalla pienempiä pöllöjä. Niin kuin suloista Jadea ja vegaani Kookosta. Puupöllö sentään sosiaalitaidottomana pitää paremmin päänsä. Viileää ja ylhäistä yksinolija Valkopöllöä taas ei mikään hetkauta.

Pöllöillähän on, saamme tietää, oma kansalliseepoksensa Pönttö-Kalevala, jonka pääsankari on Vähämöinen. Ja nyt näiden seitsemän Suurkorven pöllön joukossa on kaikista pöllöistä pöllöin, joka kummasti muistuttaa Vähämöistä: Pariisissa syntynyt Kaleva, siksi kai se käyttää baskeria ja suti ja sivellin ovat hänen taikakalujaan.

Suurkorpi muuttuu Isopölöläksi, jolle harakkalauma antaa oman säväyksensä. Ja kun satu päättyy Isopöllöllä, sillä huuhkajalla, 'tasa-arvon käsite ei vielä ollut täysin (ei lainkaan) valjennut'.
Sitten kun vielä tuokin Kaleva sotkeutui, rakastui - korviaan myöten, jos olisi ollut! - harakka Emmaan!

Aikuisten satu, aikuisten satu! Siinä on anttikaikkosia, petteriorpoja, timosoineja jos paularisikkojakin lainahöyhenissä, täytyy olla. Harakkalauma olemme me.
Faabeli onkin totisinta totta.

Eikähän se mitään jos noin ei ole. Vaan voiko muka satua koskaan lukea väärin - harakoitahan me kaikki, oikeastaan nuo pöllötkin?

lisää Kirjavinkeissä

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kirjojen lopetukset

• "Että saisin kasorahoja jonkukaa räntäpäivän varaksi.
• "Että pääsisin omillani hautaan.
• "Että minulle jäisi mahollisimman vähä vihamiehiä maan päälle.

"Omalla kohdallani ensimmäinen jätkäkavereitteni ja myöskin oma toiveeni on ollut totta jo kirjailijaurani alusta lähtien. Ellei mitään odottamatonta tapahdu, toinenkin toiveeni tulee toteutumaan. Ja toivon, ettei kolmaskaan jää haaveeksi."

- Kalle Päätalo: Pölhökanto Iijoen törmässä

Siinä 26-osaisen Iijoki-sarjan viimeiset virkkeet, 16 994. sivun loppu.

Välittömästi 'kävin kaapilla' naukkaamassa loppupaukut omalta suosikiltani, kun 30 muun romaanin lopetukset olin lukenut Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin kirjoittamista pienoisesseistä kirjasta Maailmojen loput, WSOY 2018.

Kelpo kirjailijoiden teoksia ruotivat ja rapeloivat Vuola & Melender tarjottuaan ensin sähköpostin välityksellä keskinäistä ajatustenvaihtoa vuoropuheluna romaanien lopetuksista, lopetusten sudenkuopista, rituaaleista ja vaihtoehdoista.

Malleja:
Jotunin Huojuvan talon lopetus on pliisu ja 'uskomattoman naiivi'.
Flaubertin madamen Rouva Bovaryn mitäänsanomaton, jos ei tunne kirjailijan omaa elämää ja elämän asennetta, antiporvarillista vakaumusta. Ja sen kun tuntee niin loppu onkin ei vaan koominen vaan myrkyllisen koominen!
Camus'n Sivullisessa on kaksi loppua, koska siinä on kaksi osaa: rikostarina ja sen  jälkeinen filosofinen absurdin olemuksen tutkielma - 'kuin Kafkaa Hemingwayn kirjoittamana'.

• Italo Calvino lopettaa Jos talviyönä matkamies teoksensa ovelasti: "Hetki vielä. Olen lopettamassa Italo Calvinon romaania Jos talviyönä matkamies." 
• Helen Fielding päättää Bridget Jones - Elämäni sinkkuna saldoon: "Erinomainen vuosi."
• Rosa Liksom  Everstinnan: "Huoneessa leijuvat lumihiutaleet."

Siinäpähän selvittävät Vuola ja Melender lyhyitä lopetuksia kolmin neljin sivuin kaikista 30 romaanista. Mukana myös Linnaa, Haavikkoa ja Idströmiä yms.
On se vaan jännä, että selittely tuppaa aina olemaan pitempi itse asiaa; ja sehän se vielä siinä, kuinka oikeilla raiteilla selvittelijäin selvitys on.
No, esseistihän on aina oikeassa - omalla tavallaan!

Niin tuo Bovaryn loppu,
so. näin kuivalta kalskahtava: "Hänelle myönnettiin äskettäin Kunnialegioonan risti."
Entä Jotuni sitten!
SV: 'väkevä realistinen kerronta taipuu käsittämättömästi merkilliseksi romanttiseksi höpsöttelyksi':

- Sinä tulet minun vaimokseni.

   - Minä tulen vaatimattomaksi toveriksesi.

   Hän aikoi sanoa, että hän oli vanha jo. Mutta mitä puhua siitä, tiesihän Aulis sen. Ja mitä se mrkitsi, muuttiko asiaa.

   - Lea armas.

lisää: Kirjavinkit

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

OPS 2016

Me puhuimme POPSista.

Vihdoinkin on ekososiaalisen sivistyksen ajatus läpäisyvoimana uusimmassa peruskoulun opetussuunnitelmassa eli tuossa otsikon OPSissa, on sitä odotettukin, kun parikymmentä vuotta on menty surutta teknologisen markkinavoimaisen maailmankuvan mukaan - halu edellä. Toisaalta sitä ennen mentiin sosialismi tanassa Tampere edellä - silmät ummessa ja kädet sidottuina. Kumpikaan ei hyvä.

Tampereen yliopiston kasvatustieteen professorin kirjaa tässä mielenkiinnolla lueskelen, havaintoja tehden, vaikka mitä sitä turhaan: ikään kuin ne vanhalta opelta mitään kyselisivät.
Nyt kuulostaa jo vähän sinne päin, vaikka taas tieto tipahtelee Tampereelta.

Ihmiskunta aikuistumassa?

Yllätyin, että joko vihdoinkin muutkin ...

Kai ja ehkä nykyisin kuitenkin helpompaa, tiedon ja valistelun lisäännyttyä, kaikki halut ruokittuina ja toteutuneina, vatsat pullollaan käännellä kelkkaa. Toista se oli neljännesvuosisata sitten kun kollega Matsbuun kanssa me kaksi maailmaparantajaa aamuin illoin kympin pyörillä kouluun poljimme maailmantilaa pohtien: ihan piti kuiskutella, kun ensin oli katsonut vasemmalle ja sitten oikealle, jottei vain kukaan olisi päässyt sanomaan jotta nuo ruojat taas asialla! Talouskasvun vastustajat! Vähänkin jos yritti venyttää sanojaan toiseen suuntaan, saattoi joku lastaan hakeva iskä moottoripyöränsä päältä koulun pihalla iskeä takaisin. Linkolaa ei juuri kannattanut nimeltä mainita, muuten viimeinenkin vanhempainillan istuja olisi herännyt ja häipännyt pois ...

Kalkkiksiahan me jo silloin: - Nuita nyt tarvii tosissaan ottaa. Tuh!

Pidettiin sitten jutut omina tietoinamme lapsia niillä kiusaamatta, manipuloinnin pelossa, kun tiedettiin miten ottavainen olisi lapsonen monenlaisen tiedon.

Veli-Matti Värri, Kasvatus ekokriisin aikakaudella, Vastapaino 2018, laittaa näkyville oman 'maailmaparantamisprojektinsa', jossa on ytyä jos nikottelemistakin. Mielenkiintoista sekin, ettei oppimaton Linkola pääse edes mainintaan 15-sivuisessa lähdeluettelossa.
Asiantuntemus kirjassa on siis vain virallisesti kirjanoppineilla - ja kyllä sen paikoin kankeasta kielenkäytöstä huomaa. Semmoisia monimutkaisiahan ne tieteilijäluennoitsijat tuppaavat olemaan. Ei tuo haitta estä lukemista, sillä kyllä sieltä välttämättömän muutosidean ydin löytyy.

Tätä kirjaa pitää kyllä suositella kollegoille kaikissa kouluissa ja yksi kappale lahjoittaa kollega Matsbuulle, sille muinaiselle polkijalle, tai ainakin nämä kirjan sanat:

"Epävarmuuden, hämäryyden, ymmärryksen fragmenttien, fanaatikkojen, kaupustelijoiden ja rahanvaihtajien keskellä on puolustettava sellaista julkista kasvatusta, joka pyrkii luomaan sivistyksellistä merkityshorisonttia ja moraaliresursseja elämän ehtojen pelastamiseksi."

ps
sillä 💰
'hitostako sen tietää etteivät attendot ole jo kasvatusvastuutakin ostamassa myyntituotteeksi, samal viisii kuin terveys- ja sosiaalitoimi jo monin paikoin!' paheksuu ambivalentti - mies joka päivittäin kärkkyy pörssikaupoilla. 💸

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Tankit täynnä

Viimeisetkin lehdet riepoi öinen tuuli tammesta ja kurre oli kadonnut makoisaan pesäänsä mamimaan vatsa pullollaan. Sehän viis veisaa kultivoidummista asioista. Toista on meidän ihmislasten: on täytettävä sekä vatsa että pää.

Ja mikäs ettei onnistuisi!
Onnistui kun osoitteen löysi: Eremitaaši.

A siell' Rubensit ja Rembrandit, Mikelangeloakin kyykyllään.

Eikä sitten, sen tuhannen huoneen jälkeen, muuta kuin Päällystakki päälle ja Nevskiä pitkin Gogolin lailla nenäillen, jaartaen toista päätä kohti; puolen peninkuoman mittaiseksi mainitsivat matkan. Ja makasihan hän siellä aitojen ja maksujen takana - itse Dosto liki Šostakovitšin.

Alkoipa olla täynnä pää, joten poispois jo jouti - poispäin kävi askel ja pian kuumana muuttoritie.

Vaan vielä pisteeksi pään päälle tietysti tämä majakka:

 A-ma-rettoineen!

Eiköhän näillä eväillä ja voiteilla taas yksi talvi suksita!

ks. Salaisuuksia Ämeriäkkylästä



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Rilleittä softimpaa

Varustaudumme kurren kanssa talveen - onpahan sitten millä mällätä.

Tarkkailen maailmaa usein, tarkoituksella, ilman silmälaseja. Kaikki on jotenkin pehmeämpää kun terävät ääriviivat puuttuvat - kaikki on saumatta sulautunut kaikkeen.

Yhtä kaikki - kaikki yhtä!

Toinen varustautuu fyysistä ravintoa keräten - toinen henkistä palastellen.

назад скоро

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

'Hitauksia ja hiljaisuuksia'

Niitäpä tässä vanheneva yhä enemmän kaipaa. Putoukset sun muut taputus- ja huutomelskausohjelmat jäävät katsomatta, television kevyimmistä on jäänyt enää Maajussit katsottavaksi.
Katseleepa mieluummin vaikka koivun kuorta eli tuohta kirjan kannessa:

ntamo 2018 Veijola & Syrjäkangas

Kaksi ulkomaalaista ja viisi suomalaista, vähintään maisterisimmeistä, on valinnut 101 arkista sanaa matkaoppaiksi suomalaiseen vähemmän urbaaniin aitouteen. Uponneet, imeytyneet sanoihin sisältöineen, tehnet pyhiinvaellusmatkan auvoiseen olotilaan.
Retri(it)tisoituneet siis.

Poimin niistä oman listani. Nitistäen sen lopulta, niin hankalaa kuin puserrus olikin, kymmeneen, joista suurensin vaistolla, vainulla kolmen kärjen:

aamu erämaa ilmanaikuinen keinu kiuas liika lumi luppo löyly marjastaja metsänpeitto mummola mustikka nuotiolla oleminen pakkanen perimätieto polku puntarointi rannaton rinnatusten saunassa syli tie tuuli uni uuninpankko vaiva valo vointi

Tehkääs perässä valintanne.

ps
sallinette:
jos kaunein suomalaissana pitäisi valita niin, jottei vaan keinuva ettei se olisi tämän vähemmän kouluja käyneen humanististen tieteiden kandidaatin mielestä.

Lisää kirjasta Kirjavinkeissä



nuf!nuf!

Katsoisko keittiön akkunasta:

Vai lähtiskö luontoon markkasena aistimaan kullan kimallusta:

Näkis vaikka Voksin ihanteen Fordson Majorin taikka Nuffen livenä, haistelis senkin tuoksahdusta:

Kävelis kuin paraskin Rousseau.

Vai tyytyiskö välimiehen osaan, lueskelemaan, jotta turha se on ajatella taikka mielikuvitella, sillä takaisin luontoon menemällä saa kaiken: olemassaolon tunteen.

Vastapaino 2018

"Tässä tilassa luontainen vaistoni kuitenkin karkotti mielestäni kaikki synkät ajatukset, vaiensi mielikuvitukseni ja kiinnittäen huomioni ympärillä oleviin kohteisiin sai minut ensi kertaa tarkastelemaan yksityiskohtaisesti luonnon näytelmää, jota olin aikaisemmin katsellut lähinnä yhtenä jakamattomana kokonaisuutena.

Puut, pensaat ja kasvit ovat maan koriste ja vaatetus." - Jean-Jacques Rousseau (1712-1778)

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös



Ei muisteta pahalla

Kerrankin kirjan nimi suoraan otsikossa.
Piristävästi kirjoitettua tekstiä: joutuu välillä hieraisemaan silmiään, välillä hymähtämään, välillä ällistelemään, pällistelemään - välillä vaikka mitä. Hirnahtelemaankin. Hereillä kyllä pysyy.

Tuo tulos kirjan neljänneksen paikkeilla, missä meloskelen. Tässä vaiheessa herään, valpastun. Vastenmielisesti tartuin koko opukseen ja vielä etovammaksi kävi olo kun luin alun:

"Siinä se taas on tuo katti. Enää minun ei tarvitse siristää silmiäni saadakseni sen ääriviivat avautumaan. Se ei häily, näy neljänä, niin kuin se teki tepastellessaan ensimmäistä kertaa eteeni."
"Sen ääriviivat pysyvät, se on aivan oikea kissa. Ainakin jos jätetään huomiotta se seikka, ettei sitä ole olemassa."

Just joo! Tästä startataan. Saakohan tekijä tempaistua kriittisen lukijan mukaansa. Epäilenpä.

Juri jättää Piipen, jolla tuo kissa, jota ei oikeasti ole, mutta Piipellä on myös Eetu, joka oikeasti on mutta joka ei ole poikaystävän korvike vaan pelkästään aito sydänystävä, aina avulias.
Piipe kostaa: räjäyttää J:n postilaatikon; työntää perunoita J:n Audin pakoputken tukoksi; hiipii salaa J:n kämppään; kietoo kravattisolmusta hirttosilmukan J:n Reino-nallen kaulaan ja ripustaa roikkumaan ovenkarmiin ...

Pysyttekö mukana?
Kissan nimi on muuten Hemmo ei kun Heimo, siis sen jota ei ole.

Alan kiinnostua: kuka tätä kirjoittaa? Joku Veera Nieminen.

Kuvaaja: Markus Grönfors

Jatkan: nyt se Piipe jo hautaa Juria. Luulee jo tämän kuolleen kun ei näy vilausta missään. Kutsuvatko omaiset hautajaisiin? Tuleeko pian tekstiviesti: Olet lämpimästi tervetullut. Eino ja Maija. Hätääntyy.

Lukemisen intensiteetti kasvaa, täähän näyttää jo hyvältä!

Veera Nieminen?
Pitää kurottaa irtokansipaperi kaapin päältä: Ei muisteta pahalla. Tammi 2018. Veera Nieminen (virallisesti Ahlgren) on karjalaissyntyinen kirjailija, jonka Avioliittosimulaattori lumosi lukijansa ja oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas. Nieminen on monitoiminainen, joka emännöi hevostilaa Ylöjärvel...
Hittolainen! Sehän on sen Tonin eksä! Mäkihyppääjän.

Olenhan hänestä lukenut, nyt luen häntä. On tämä joka tapauksessa chick litiä eli bimboilua kummempaa, syvällisempää siis.

ps
vanha virsi: Kirjavinkeissä lopullinen. 👮

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Pah!

Myydyimmät
TIETOKIRJAT syyskuu 2018


Mitä Suomi Lukee? -listat

1  Hotakainen Kari: Tuntematon Kimi Räikkönen Siltala

2  Tuisku Antti, Vanha-Majamaa Anton, Aro Antti: Antti Tapani  WSOY

3  Erikson Thomas: Idiootit ympärilläni  Atena

Siinä meillä koko Suomen tietokirjakärki.

Helpotusoppaaksi kyrsimiseen - ? - listan 12. teos:

12  Manson Mark: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan  Atena

PS
Kiira joutuu kiemuroimaan 

tietokirjojen Tunne Lukkosi ja Kaikkien aikojen villasukat välissä
vasta kahdeksantena.
Harminpala.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Nainenhan se!

✌ Luettu! Siis lupa lukea toisen laatima kirja-arvostelu:
✌ Oikein arvasin Tontin Perinnön arvostelijakirjoittajan sp:n. Kikkeliskokkelis! ☺
Minä mies: ilmankos en itkenyt yhtään. 👊

Vaan pianpa tuon tarkemmin näkee, kunhan Kirjavinkeissä oma ilmestyy. 📖

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös 

Aika hurja yksi päivä

Ai hurja, ai hurja!
Eilinen päivä alkoi autonromusta ja päättyi yölliseen piiiitkään asfaltin autonvalot nielleeseen kotimatkaan sateessa, umpipimeässä. Ei siis ihme jos nyt vähän haukotuttaa ja silmiä hierotuttaa, jotta tottako tuo kaikk' eilispäiväinen!

Että osasikin se päivä olla, monitunnelmainen - se oli kirkas, valoisa ja ihmeellisenkummallinen. Unikuvallinen. Silti, mikä ihmeellisintä: ei unta lain!

Se sisälsi heti myöhäisyöllä ikkunan takaa kuuluneen hirmuisen kiihdytyksen äänen, joka päättyi yhtäkkiseen paukahdukseen. Tulos oli aamulla katseltavissa tässä:

Päivällä olimme jo Juuan kirkkomaalla, veneonnettomuusuhrien hautapaikalla. Näky oli liikkumattomuudessaan liikuttava - kolmen serkun hauta, kaikilla kuolinpäivä sama, ja sama äiti ja isä:

Rinnalla neliössä 12 nuorta saarelaista.
Veneonnettomuus Pielisellä Paalasmaan rannalla pimeänä sunnuntai-iltana vuonna 1959 juuri näinä kylminä lokakuun alun päivinä, ensi vuonna tulee täyteen 60 vuotta.
On siinä Marja-ahon heiveröisellä Vilho-enolla Helminsä ja perheensä kanssa ollut sulattelemista, kun kolme lasta oli kerralla tempaistu pois, nostettu yön mittaan rantavallille tunnistettaviksi.

Valo silti, kaikesta huolimatta, pyrkii aina jostakin raosta paistamaan.

Oli aika nostaa katse korkeuteen - Mitä enää murehtimaan! - kavuta yli kahteensataan metriin keskellä saarta: Koli jossakin tuolla ja Pielinen joka puolella valon kanssa leikkimässä:

Ja

     a

             las!

Kiireen kintereillä jo, 

sillä varsinaisestihan me olimme menossa yhä ylemmä pohjoista Karjalaa - tänne tänne:

jättämään Lasse Nordlundin omavaraistalousalueelle Valtimon Rumoon Mahojen maille Rasimäen rapaista tietä myöten yhden talkoolaisen.

Perille pääsimme,

vaan näinhän tässä taas kävi: tämä potta täyttyi ennen kuin itse asiaan päästiin.

Voi harmi, voi harmi - teille!

*************************

*************************

ps

Lue lisää

Paalasmaan veneonnettomuudesta

Sinne upposi blogi

Paalasmaa surun saari kirja /Matti Vainionpää

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Lakimiehen Perintö

No nythän on kumma!
Enkö tosiaan ole potalla istuessani maininnut siitä mitään, ja kuitenkin se on jotenkin koukuttava, siitä huolimatta että etenemisvauhti on aika mateleva. Ei-ei sen sisällön etenemisvauhti, vaan oma vauhtini etanan, mikä oikeastaan on hyvän merkki.

13-08-18 lukee lähetteessä, johon olen pikkuhiljaa sisältöä 'ranskalaistanut':

• lääkäriäidin jälkeenjääneistä päiväkirjoista Henrikillä ja Anna-Leenalla ilmiriita
• äidillä, yhteiskunnan tukipylväällä, rakastaja! lesbokin? morfinisti! isäntappaja!
• Agabe, Filia, Eros
• 'H: - Sartrenkin mukaan helvetti on toiset ihmiset.'

07-10-18 tuolla numerosarjalla nyt tätä päivää painellaan
(kalseaa muuten merkitä päivämäärä noin).
s. 191/251 menossa. Kyllä noilla merkinnöillä jo yksi kirja-arvostelu, ainakin kirja-arviointi on tehtävissä.
Ja paras kuulemma, kirjan huipennus vasta edessä odottamassa:
”Ihmisten välit ovat vaikeinta mitä maailmassa on” – Jarkko Tontin Perinnön loppuratkaisu nostaa lukijalle kyyneleet silmiin. Aamulehti 23.8.2018.

Nänköhän?
Varmaan Aamulehden arvostelija joku nainen? En viitsi tarkistaa käsitystäni, enkä lukea ennakkoon toisen kirjoittamaa käsitystä kirjasta. Pidänpähän ennakkoluuloni rikkana rokassa.

Kirja on tämä:

Ja tekijä tässä:

Lakimies joka kirjoittaa hirmu-vaikeasti-luettavaa, älykästä asiatekstiä Kirjaamo-blogissaan; hämmästyttääkin, miten erilaista, mukaansatempaavaa tekstiä peniläinen latelee romaanissa.

Paraikaa JT on reissaamassa Intiassa, viimeksi kun katsoin blogia kynäläinen oli jossain Balkanilla.

Siinä Haminan-matkat kalpenevat, vaikka kuinka simbergejä sinne sisällyttäisi!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Ikäpolvien lukukuilu

Pakko ottaa esille kirja, kaiken matkustamisen ohella, jotta kirjablogi kirjablogina säilyisi ja tämä potta kirjapainotteisena edes jotenkuten pysyisi. Väkisin ja väenvängällä kun tahtoo hepo käsistä karata, oma Pegasos laajemmille kirjallisuuden kentille lennellä, kirjablogi kirjallisuusblogiksi muuntua - omatuotantoiseksi, eikä vain toisten tuottamien tuotteiden maisteluksi, esittelyksi.

Pronssitähden poimin eilen ilmestyneestä Parnassosta, jonka kannessa komia Kettu; so. Paula Havasteen saarenmaalaisen nuoren pariskunnan elämästä kertova onnellinen tarina puristavista, kuristavista neuvosto-olosuhteista huolimatta. tark.

Mitenkä eri tavalla kirjaan suhtautuu nelisenkymmentä vuotta nuorempi lukija Outi Hytönen kuin nelisenkymmentä vuotta vanhempi hikkaj? Sitäpä pohdiskelen Hytösen Pronssitähti-kirja-arvostelua lukiessani. Minkälaisella vuosikymmeniä enemmällä eletyllä elämänkuormalla kirjaa lukee? Lukisinko toisin Outin ikäisenä?
Perataas mitä Outi löytää:

1. Ensin ne henkilöt ja miljöö. Avioparin elämänriento. (nyökkään, vaikka: Aleksis Salusjärvi)
2. Ristiriitoja aiheuttava Tallinnan-matka, pronssitähtirunopalkintoa hakemaan. (ok)
3. Henkilöt karikatyyrisiä, mutta sympaattisia. (jälkimmäiseen yhdyn)
4. 'Leppoisa kerronta jää vaille tarinallista pontta'. (tässä iässä leppoisuus käy t.ponnen edellä)
5. 'Melkein jo liikaa korostaen kuvataan Viljan seesteistä onnea.' ( no eipäs! )
6. Tammsaar ja Hint ovat samoilla seuduilla ja apajilla olleet kuin Havaste. (Luepa myös, Outi, vasta käännetty Tõnu Õnnepalun Paratiisi)
7. Havaste löytää sosialistinen realismin sekä Neuvostoajan kirjallisuusihanteiden rajoitteisuudet. (moisen toki havainnoimme kumpikin)
8. 'Silti Havasteen tekstissä on oma lumonsa.' 'Viljan hahmo tekee Pronssitähdestä rauhallisen tyynen romaanin.' (rauhallisen tyyni romaani - sitä sitä tässä iässä etsii ja Pronssitähti jos mikä sellainen on!)

Katopa katopa: ikäpolvien lukukuilu ei suuri repeämä olekaan!

Ja eikös tämä potallinen nyt kirjablogistakin käy: tyydyttiin vain yhteen kirjaan kerrallaan.

Ks. Kirjavinkit/Havaste

PS
P. Tarkka muuten antaa lukuohjeen kriitikolle K. Hämäläisen pääkirjoituksessa:

"Uskottavan arvostelutoiminnan ainoa perusta on oma lukukokemus - ja sen rehellinen välittäminen lukijoille."

-Pekka Tarkka: Onnen Pekka. Otava 2018

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös