Vähän pöllönä aikuinen mies

On siitä kotva kun viimeksi tuntematonta satukirjaa olen käsissäni pyöritellyt ja sitten tekstiin paneutunut, ihan iliman aikojaan meinaan eli ilman kohderyhmää. Jokunen satu tullut kyllä aikoinaan luetuksi puoskille työkseen, mutta niitä ei lueta.

Hannu Mäkelän pöllösatua Voimalla seitsemän pöllön, Tammi 2017, tässä käänteleiksen, mikä tarkoittaa kuvien katselua takakansijutun jälkeen. Elina Warstan ovat tummahkosävyiset, yöpiirrokset, vaikka Mäkelähän osaisi itsekin piirustella.

Kannessa tuijottaa otsakiehkuran kadottanut partapääministeri Sipilä, vai olisiko peräti itse Sauli?

Noin motivoin itseäni, jotta löytäisin - aikuinen mies! - innostuksenkipinän satuihin. (mites se Veikko-kirvesmies tuhahtikaan, kun piti työnsä keskeyttämän, kaupittelijan poistuttua: - Aikuinen mies ja arpoja myöpi!)
Toki vankkana motivaationa on myös Mäkelä itse: vuoden aikana tullut tutuksi Mutinaa-blogin sekä ennen kaikkea valaisevan, monessa mielessä, elämäkerrallisen herkän, rakkaus/kuolema Valo-teoksen myötä. Niin tutuksi on mr Huu käynyt, jotta jopa levitellyt hänestä sanaa, mistä todisteena esim. viereisellä yöpöydällä kanssanukkujalla olevat Mäkelän Isä avoinna ja Äiti sen alla.

'Voimalla seitsemän pöllön!' Kivipöllö-kirjurin iskulauseella edetään, tai oikeastaan vain huuhkaja Isopöllö mennä leuhottelee, sillä kun on voima takana ja suuret luulot. Pyrky. Yrittämällä yrittää nousta Suurkorven ehdottomaksi pomoksi kurmuuttelemalla pienempiä pöllöjä. Niin kuin suloista Jadea ja vegaani Kookosta. Puupöllö sentään sosiaalitaidottomana pitää paremmin päänsä. Viileää ja ylhäistä yksinolija Valkopöllöä taas ei mikään hetkauta.

Pöllöillähän on, saamme tietää, oma kansalliseepoksensa Pönttö-Kalevala, jonka pääsankari on Vähämöinen. Ja nyt näiden seitsemän Suurkorven pöllön joukossa on kaikista pöllöistä pöllöin, joka kummasti muistuttaa Vähämöistä: Pariisissa syntynyt Kaleva, siksi kai se käyttää baskeria ja suti ja sivellin ovat hänen taikakalujaan.

Suurkorpi muuttuu Isopölöläksi, jolle harakkalauma antaa oman säväyksensä. Ja kun satu päättyy Isopöllöllä, sillä huuhkajalla, 'tasa-arvon käsite ei vielä ollut täysin (ei lainkaan) valjennut'.
Sitten kun vielä tuokin Kaleva sotkeutui, rakastui - korviaan myöten, jos olisi ollut! - harakka Emmaan!

Aikuisten satu, aikuisten satu! Siinä on anttikaikkosia, petteriorpoja, timosoineja jos paularisikkojakin lainahöyhenissä, täytyy olla. Harakkalauma olemme me.
Faabeli onkin totisinta totta.

Eikähän se mitään jos noin ei ole. Vaan voiko muka satua koskaan lukea väärin - harakoitahan me kaikki, oikeastaan nuo pöllötkin?

lisää Kirjavinkeissä

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös