tiistai 31. maaliskuuta 2020

Atimassa

Nyt on aikaa kylätellä, käydä sukulaisissa kylässä, atimoida. Kirjojen kautta tietenkin. Käydä ihan laajemmin sukulaisissa eli tutustua tarkemmin sukulaiskansoihin, niihin ostjakkeihin ja voguleihin, joista Huovinen veisteli Lyhyissä erikoisissaan. Nyt asiallisemmissa puitteissa, silti elävästi.

Heikki Tervonen on vuonna 2007 julkaissut kirjan Arvo Survon matkassa - Viipurista Volgan mutkaan. Ja rientoa riittää! Tervonen itsekin ihmettelee jossain vaiheessa tuon inkeriläispapin kelkassa kulkiessaan, että 'Missä me nyt olemme?'. Inkerinmaan raja-aidalta, Lava-joelta, on menty aina vaan itäänpäin.

Ja tähän stoppi ja selvitys:

Missä on Inkeri, Inkerinmaa?
Kirjassa on kartta, pannaan se tähän (omin punaisin viivoin):



Kuka on Arvo Survo?
Inkeriläisten pappi joka on syntynyt vuonna 1954 Hatsinassa ja kotoisin Kupanitsan Kikkeristä. Asuu nykyisin Lappeenrannassa.


On meillä melkoinen könttä käännettävä ennen kuin asiasta jonkinlaista tolkkua saadaan niin tästä monilahjaisesta pappismiehestä, kuin Inkeristä ja kaikista sukulaiskansoistamme!

Missä elelevät sukulaiskansamme?
Kirjassa on kartta, pannaan se tähän (omin punaisin viivioin):




Aika mukavasti pääsemme Tervosen matkassa - ennen kaikkea Arvo Survon työkentän kautta - tutustumaan moniin sukulaisiimme; sitäpaitsi vogulit ovat nykyisin manseja ja ostjakit hanteja.

Ja vielä syvemmälle sukulaiskansojen sydämiin pääsisimme Arvo Survon kansanrunouden pohjalle rakentaman teoksensa Suur-Synty Kiesus -teoksen kautta: tuossa apokryfissä paneudutaan Korpikansan elämään ja uskomuksiin pitkin laajoja sukuseutuja.
"Minulla  on ollut Arvo Survosta käsitys, että hän on suurin piirtein pyhä mies." "Runoteos osoittaa lahjakkuutta, näkemyksellisyyttä sekä uskontotieteellistä ja folkloristista osaamista."
Noin kehuu valtioneuvos Riitta Uosukainen vuonna 2006 ilmestyneen Kuvittaren kustantaman kirjan julkistamistilaisuudessa. Täytyy siinä 'miestä olla', jos näin voi enää kehun ilmaista.
Ja Korpikansan Kiesuksessa voimaa:
"Jumalaisen ainut poika
sa'i päivön paistamahan,
pani kuun kumottamahan;
toipa päivän näille maille,
kantoi kuun omille maille
muilta mailta vierahilta.
Eipä nyt nykyinen rahvas
soi se päivättä eleä,
kupaella kuutamotta."
8 km/1008 km/€  = 152 h
Karhusatadionilla

KIRJA-ARVOSTELUT

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Lohduksi

Muill on turvat, muill on armot,
ei miulla milloinkaan,
kurjalla ei kulloinkaan,
miull on tuulet turvanani,
ahavaiset armonani.

No, jokin edes miull ja siull.

Tänään ei muuta.
Tämä täti,
kahdeksan lapsen synnyttäjä ja puolensadan kruununlapsen imettäjä,
noin on vanhuudessaan hyrissyt:

 WP

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Iso Numero

Tekiskö asiasta ison numeron ja suuren Haloon! ilmoittamalla, että autoin hädänalaisia.
Tilaamalla Iso N(ume)ron.
Jonkin killingin irrotin hvyinvoinnistani pahoinvointiin.

Että tunsinko tehneeni hyvänkin teon?
- Pahoinvointia tunsin. Ja häpeää.
Että miteenniin?
- Koitapa arvata!



KIRJA-ARVOSTELUT

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Uusimaa

on syntynyt!
Ihan tuohon Suomen alapuolelle, elikkä Suomesta on lohkaistu pala pois niin kuin sodan jälkeen meiltä vastustaja repi vasemman käden irti. Nyt menivät jalat?

On syntynyt uusi maa, Uusimaa! Valtio? Eristäytynyt, pohjoiskoreamainen?
Menetimme yhdessä yössä pääkaupungin, pressan, hallituksen ja eduskunnan ja monenlaiset valtiolliset hallitsemislaitokset, monenmoisista bisneksistä puhumattakaan.

Mutta hätäkös meidän, meillehän jäi viljava maa ja - meillähän on Turku, jolla on pääkaupunkikokemusta vaikka kuinka. Ja siellähän on jo valmiina arkkipiispanistuin, jolla jo on tällähaavaa valmiina istumassa kirkon päämies: toimikoon Tapio nyt varsinaisen Suomen Saulina.

Laukalla, laukalla tässä. Lapasesta lähtemässä.

Vaan saa kai sitä itseksensä, jos ei julki laske, provoon?

Ihan oikeasti tässä pohdiskelen moniaita asioita ja niiden laitoja, kuten moni muukin sottaillee näinä kummallisina korona-aikoina, jolloin taas yhden kerran ei tiedä mitä tuleman pitää.
Tietysti viisainta olisi heittäytyä valmiisiin ajatuksiin eikä tyrkyttää mieleensä omia, vielä kummallisempia epäkypsyyksiä, eli yllä kuvatun kaltaisia.

Viisaampi ja turvallisempi valita käsiinsä lukemista ja niellä valmiita viisaampien ajattelemia asioita. Valita kirja, ja nimenomaan kirja eikä mikään lehti, päiväperhonen, hetken lehahdus.

Kirjoissa on syvyyttä, perspektiiviä aivan eri mitoissa kuin päivälehden pyrähdyksissä, tai näissä blogeissa. Kirjoissa on kauan harkittua, taattua tavaraa.

Kahteen kirjaan olen jo tarttunutkin kaksin käsin kyynärpäitä myöten uppoutunut.
Toinen on torstainen hupsutus, sorryt siitä.
Toinen on sitten kaikkea muuta.
Tämä:

Vavahduttava kertomus, paikan päällä juutalaisen lääkärin Eddy de Windin kirjoittama selviytymistarina Pääteasema Auschwitz. Siellä leirillä salaa kirjoittama raakuus ja rakkaustarina Hansista ja hänen vaimostaan Friedelistä eli itsestään Eddystä ja hänen vaimostaan Friedelistä, jotka puolitoista vuotta elivät - yhdessä erillään - päivittäisen kuoleman keskellä samassa aitauksessa.

Voihan vaikka epätoivoisena kysyä: Onko korona Auschwitz? Ja jos on, niin sitten lohdutukseksi todeta: selvisihän siitä de Winditkin.

Jos vielä lohduttavampaa ja uskoa ja toivoa antavampaa keskitysleiriltä elämään selviytymistarinaa kaipaa, niin sitten on luettava tämä kultajyvänen:
Viktor E. Frankl - Ihmisyyden rajalla.

Täältä omia kokemuskuvia

Kirjavinkeissä eilen:
Edelfelt: Vanhan päiväkirjan lehtiä
- Episodi J. L. Runebergin elämästä

KIRJA-ARVOSTELUT

torstai 26. maaliskuuta 2020

Musta surma

Nenäverenvuoto tiesi varmaa kuolemaa itämailla, sieltä mistä tauti tuli. Firenzessä kuoli 100 000 ihmistä, vaikkei siellä luultu edes olevan niin paljon asukkaita. Kananmunakokoisia paiseita ilmestyi nivusiin ja kainalokuoppiin, sitten sinertäviä läiskiä käsivarsiin ja reisiin, eikä ollut lääkäriä ei lääkettä jotka olisivat ...

Äsh! Ei enempää pelottelua näinä aikoina. Musta surmahan sitä paitsi riehui 700 vuotta sitten.

Olen kaivanut hyllystä kaksi kellastunutta repaleisiksi luettua kirjaa: Boccaccion Decamerone 1. ja 2. Tammi, 1973.

Danten kuollessa, vuonna 1321, Boccaccio (1313 -1375) oli 8-vuotias. Kolmas renessanssin isistä Petrarca (1304-1374) oli Boccaccion aikalainen. Jäipä pysyvää kirjallisuutta staroilta iloksi meille: Divina Commedia, Sonetteja Lauralle, Fiammetta.

Jumalaistahan ei mikään voita.
Ei edes Päätalon Iijoki-sarja, jonka läpilukemista vielä kolmannen kerran ehdottelee ej.

Eipä sekään olisi vastenmielinen homma, mutta jos kuitenkin sittenkin vaikka toinen kierros tätä Decaa, jossa kymmenen nuorta firenzeläistä lähtee kahdeksi viikoksi ruttoa karkuun maaseudulle aikaa tappamaan. Jokainen, seitsemän naista ja kolme nuorta miestä, kertoo kymmenen tarinaa päivässä, joten koossa lopulta on 100 rasvaista ja rasvatonta tarinaa ilostuttamassa myös meitä jälkipolvia.

Parikymmentä vuotta sitten näyn lukeneeni kaikki läpi ikään kuin päiväntunnussanana taikka ylipitkänä joulukalenterina yksi päivässä edeten. Ensimmäinen merkintä 1.11.1998 ja viimeinen 10.2.1999.

Alleviivauksia ja kynänpyöräytyksiä melkoinen määrä sivu kuin sivu. Loppukommentiksi olen poiminut Schopenhauerin sanat jostain: "Elämän antimien suoma nautinto, naisellisen sulouden ja erotiikan sameat houkutukset ovat vaaroja, joille viisas kääntää selkänsä."
Tuon olen kuitannut omalla alleviivauksellani: "joka katkeroituneena luopui opetuksesta ja vetäytyi yksinäisyyteen. Kaukana maailmantapahtumista, sappitautisena ja kiukkuisena vietti elämänsä kolmekymmentä viimeistä vuotta."

Että tutkittu on B:n D - ja tarkasti.

Ainahan intiimi munkki-, nunna-, paavi- ja hovielämä kiehtovat.
Sieltä voisikin roiskaista aina silloin tällöin mitä provosoivimman tekstinpätkän koristelemaan päiväpotullisen loppua!
Kokeilaas tänään tällä:

"Hän näki sitä paitsi heidän olevan ilmettyjä 
mässääjiä, juomareita ja elukoita
 - lyhyesti sanoen ihmisiä, jotka noudattivat luontonsa vaistoja kuin järjettömät eläimet ja palvoivat vatsaa jumalanaan."


Kirjavinkeissä tänään: Pekka Kejonen: Hotelli Huminan lauluja

KIRJA-ARVOSTELUT

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Surman suussa



Tältä hiihtokaverilta tais unohtua monot kotiin, ja sukset.

Ihan piti karhut jalassa hieroa lähempää tuttavuutta, minkä nyt hiihtokiimassa ennätti:


Mutta lopulta täyttyi tonni monenlaisista ulkoisista uhkista huolimatta.
Ja salasanakarantteeni auttoi asiaa, kiitos Google. 😆

Pellon reunaa 500 m / suunta.

Päästään pian taas asiaan eli lukuhommiin!
Esim. Anatomy of the Bear (talousKarhun anatomia vrt. Bull)
16+20+22+22+20+10 / 1000 km/€  151 h



tiistai 24. maaliskuuta 2020

Karanteenista vapauteen

Tänään klo 13.28 viiden päivän kiikissä olon jälkeen on mailiin ponnahtanut viesti:


Karanteeni on päättynyt!
Joten olkaapa varpaillanne, lukeva yleisö. Olkoon taas suosio suur. 👏

KIRJA-ARVOSTELUT

ps
ja
nyt pääsee rapsimaan noita turhankommentteja pois. Huh!Huh!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Pohjois-Koreassa monimuotoista


  • Jälleenyhdistymisen valtatie
  • Tulevien tutkijoiden katu
  • Ylväs kansan lukuhuone
Vau miten vetoavia propreja, eikä niin kuin meillä vastaavat:
  • Valtatie 4
  • Kauppakatu
  • Kunnan kirjasto
Pohjois-Koreassa ollaan Palinin matkassa tekemässä tv-ohjelmaa, sen Monty Python -miehen, joka on päässyt kahdeksi viikoksi sinne minne moni ei pääse (eikä haluakaan). Luottokasakka Klimenkohan sinne meistä suomalaisista on päässyt halutessaan koska vain.
Juuri ilmestynyttä matkapäiväkirjaa luen halulla hartahalla. TV-ohjelma näkyy tulevan viikon päästä uusintana, itse matkahan tapahtui toissa vuonna.


Monenlaista kummaa Palin kuvausryhmineen kokee tuossa erakkovaltakunnassa missä ei koronakaan näy päässeen vierailemaan. Neljä kilometriä leveä ja 250 kilometriä pitkä demilitarisoitu vyöhyke erottaa maan Etelä-Koreasta. Ja rajalla vierailu on yksi kohokohdista ja siellä koppalakkipäisen everstiluutnantti Kimin kanssa keskustelu; Kim hymyilee kyllä, mutta 'hymy ei ylety huulilta silmiin saakka'.

Lumisessa maan pohjoisosassa, Baekduvuorelle mennessä, metsän pimeydessä taas tavataan kummallinen absurdi työmaa jossa lumi, pakkanen eikä pimeyskään estä rakentamispuuhia, vaan työläisjoukot puurtavat käsipelissä valtavan kokoisella rakennustyömaalla kaarilamppujen valossa.
"Koneisiin ei ole rahaa, joten heidän täytyy rakentaa nämä jättimäiset alueet käsin. Näitä ihmisiä ei pakoteta työskentelemään näissä oloissa. He sanovat, että on kunnia kuulua iskurityöläisten joukkoon. Yung Un itse on työskennellyt neljä vuotta iskurityöläisenä."
Palin ei oikein niele tuota oppaan selitystä.

Noh noh, mitä suotta tuota nyt eppäilemmään. 👀

Näin voimmekin palata iloisempiin asioihin, vappupiknikille ja soju-lasillisen nauttimiseen kansan kesken.
Siitä se iloksi muuttuu, kun otetaan yhden paikallisen seurueen ukkelin kanssa vielä yhdet sojut, niin ollaan sujut:

"Minut vedetään mukaan miesten ja naisten muodostamaan rinkiin, 
ja jossain vaiheessa eväsretkellä olevan perheen isoisä asettaa päähäni seppeleen. 
Käy ilmi, että hän on nauttinut enemmän kuin yhden tai kaksi sojua ..."



National Geographic SEURAAVA ESITYS

KESKIVIIKKO 1. HUHTIKUUTA AT 21.00
Michael Palin Pohjois-Koreassa
Michael Palin on saanut ainutlaatuisen luvan ja lähtee yli 2 000 kilometrin matkalle Pohjois-Koreaan, joka on yksi maailman salaperäisimmistä maista.

15 + 7/ 890 km/€  139 h

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Berliiniin

jäljet johtavat: melekoset paijattomat pilleet meillä siellä illankamussa - ja paljaat kylykifilleet! Fiuf ja fauf!
Tuokin kaikki kimppakiva olisi jäänyt kokematta, jos ei koronaa olisi.
Eikä tv-urheiluohjelmia lopetettu.

Synkistelin jo, että onpa tylsät ajat edessä. Vaikka onhan kirjat sentään aina.

Kun luen kirjoja, asetan usein itseni yhdeksi olijaksi sinne tapahtumien sisälle: Alastalon salissa suunnittelen yhtenä tasa-arvoisena isäntänä parkin hankintaa, ja ihan hengitysetäisyydellä valitsen Härkäniemen kanssa piippua kaikessa rauhassa; Kirkolle kävelen pontevasti lautamies Lahdenperän rinnalla jne.

Niinpä yritin sovellella samaa sapluunaa tv-ohjelmaa katsoessa.
Vaan mihinkä mylläkkään illalla jouduin!

Pani tosiaan vähän nikottelemaan kun ihan huntterissa valitsin telkusta nautittavaksi söpön ketunpoikasohjelman jälkeen saksalaisen sarjan: Jäljet päättyvät Berliiniin. Arvelin kun siellä joskus maraton tämän Oman Armaan kanssa tuli juostuksi, jotta josko jäljet johtavat vaikka Ku'dammille ja juoksureitin tutuille paikoille, maaliin sinne pommitetun kirkon tornin vierustoille taikka starttipaikoille Brandenburger Torille.

Mitä vielä!
Pistettiin kunnolle ranttaliksi, poliisitkin panivat asian pöydälle, lainkuulematon kansa viuhtoi omiaan omilla mestoillaan: äänekkäämpi oli huohotus kuin maratonilla.
Anja perheenäiti lypsi oman ilonsa myös niin klubilla kuin autoparkissa, vaan kalpaten kävi: oli hengenlähtö lähellä, aivan kuin turvattomilla ketunpojilla tätä ennen.

Sitten kaikki päättyi, revohka raukesi ja Rönkä asteli koronapapereineen kuvaruutuun.

Hittolainen: taida mitään urheiluohjelmia kohta kaivatakaan!


14 + 12/ 868 km/€  136 h
KIRJA-ARVOSTELUT

lauantai 14. maaliskuuta 2020

13.3. perjantaina

muistelimme täällä itärajan rintaman tuntumilla koronan voimaa odotellessamme
80 vuoden takaista painajaista

keskiviikkona
13. maaliskuuta 1940
päättyi 
torstaina
30. marraskuuta 1939
alkanut
talvisota.

3 kokonaista talvikuukautta siinä välissä: joulukuu, tammikuu ja helmikuu. 

105 vuorokautta kaiken kaikkiaan.
26662 suomalaisen sotilaan surma.

Kirkonmäelle illan tullen oli sytytetty kynttilä jokaiselle päivälle.



Tänään uutena aamuna ei auta muu kuin tarmolla tarrata arkeen kiinni, 
nousta suksille kuten nuo sankarvainajat ikään. 
Iloita auringonpaisteesta ja siitä että nyt ei pyssyä metsässä huoli kantaa.

Koronan taltuttamiseen taas tarvittaisiin toisenlainen ase.  

12/ 842 km/€  132 h


perjantai 13. maaliskuuta 2020

Kilikkuu ja Kalakkuu

Siinäpä vieretysten vuoteessa luemme unilukemisiksi, kumpikin hiljentyneenä oman sanansa ääreen, kunnes Toinen virkkaa:
- Mitäs luet?
Ja Toinen vastaa kilauttaa:
- Kilikkua.
Toinenkos naurahtaen toteaa:
- No sit mie luen Kalakkua.

Kilikkua ja Kalakkua siinä luetaan ja kumma kyllä nyt Kalakku on menossa hällä jolla ei juuri tuntumaa Kalakkuun. Kilikun lukijalla kyllä Kilikkuun kahden antoisan kirjan verran.

- Mitäpä Kalakussa?
- Laina sylkee hillan siemeniä että Riitun putikkalainen paha veri kiehahtaa. - Umpi-suoleen sanoo Laina siementen joutuvan ja Riitu siihen jotta -

Persijjeen. Kiilaruoka.
Toinen keskeyttää, muistaa kun on kahdesti Iijokensa uinut.
Toisestakos ihme jotta Toinen tuommoisen muistaa.

- Vaan mikäs se sinun Kilikkusi?
- Tää on tämmöstä shitlittiä, tytönhupakko ihastunu teatteriohjaajaan.
- Sitä häkkyrämetoota?
- Ällyiskii hyvissä ajoin!
- Eikö oo kuullu noista polanskeista ja weinsteiniloista?
- Tuonikänen nyt mitä, viijjentoista, kohan tyrkyttäytyy.

Kysyy se Toinen vielä jotta mites tuommosen kirjan oot valinnu.
- No kun tältä Elinalla oon kaks aikasempaa kirjaa lukenu ja niistä niin pitäny, sen teatterintyylilajikirjan ja ohjaajaäitiraasun kutkuttavan näytelmäkirjan.

- Jospa se siitä vielä paraneis.
Toinen koittaa lohduttaa.

- Niin, ja jos ei, niin kirjan kohderyhmä on vaan väärä. Sen ryhmän lukija ei taho taipua enää teini-ikäsen kotkotuksiin.
Toinen jo lieventää.

Sitten jatkamme.

Toinen tätä.
Elina Kilkku
                                           Ja Toinen tätä.
toim. Liisa Lundén

10 + 9 + 10/ 830 km/€  130h

Kirjavinkeissä: Miika Korkatti: Mahdoton tehtävä


tiistai 10. maaliskuuta 2020

Puolet luettu

"En löydä tavallisessa muovielämässä mitään suuntaa, minusta kaikki on ajan tuhlausta - en halua valita paskan ja paskan välillä, vaan hyvän ja huonon, hyvän ja pahan, elämän ja kuoleman."

Vähän olen pettynyt luettuun.
Mikä se semmoinen eristäytyminen yhteiskunnasta on, että rakennetaan kota valtatien varteen, ja kun havut pistelevät selkäpiitä, kannetaan lähiopistolta laveri ja patja.
Eivätkä mukavuudet tähän lopu: ostetaan tienvarresta kotasuoja, pistäydytään muutaman kilometrin päässä olevasta kaupasta ostamassa parin viikon välein kuivamuonaa pankkikorttia vilauttaen.

Ja kun yksinäisyys oikein painaa annetaan lehtimiehen tehdä juttu ja kaiken kukkuraksi soitetaan elokuvamiehelle, annetaan lupa hänelle filmata dokumenttia televisioon.

Eipä silti on juoksija Markuksella kurjat oltavat kaiken kaikkiaan, kun pelkää pimeää ja talvi alkaa kapeloida ruumista.
Kummitusten pelosta pääsee hiihtämällä pimeydessä niiden tantereilla, antautumalla niille alttiiksi. Yksinäisyyden tapahtumattomuudessa oppii olemaan, kun varustautuu vaatekerroin ja istuutuu kannonnokkaan tuntikausiksi.

Markus Torgeby: Juoksijan sydän. Docendo 2016


Jotenkin light-versio vetäytymisestä metsään Markuksen meininki on - katsotaas parantuuko Juoksijan sydän ajan oloon, syventyykö oleminen, vahvistuuko irtautuminen talven mittaan; nythän metsässä on vietetty vasta neljännesvuotta elokuusta eteenpäin.
Vielä ollaan sangen kaukana Suholan munkeista.

"Kaikki mitä teen vaatii energiaa. Veden keittäminen tai jonkin kuivaaminen - minun on tehtävä, kukaan muu ei sitä puolestani tee. Lämmittää tai palella, niin yksinkertaista se on. 
Pidän tästä selkeydestä."


8/ 801 km/€  125 h



maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kirjasuositusten kimppuun

"Myös kirjan tarjoamasta lähdekirjallisuudesta kiitän – ainakin Torgebyn Juoksijan sydämen aion lukea." hj

Tänään muuan KirjaViisas hj suosittelee kautta rantain lukijoille ruotsalaisen metsäänmuuttaneen tarinaa Kirjavinkeissä. Guess who? 😁 

Hän, tämä KV, kestävyysurheiluhullluna kaappasi tuon kirjasuosituksen Milla Peltosen Erakot-kirjasta, jonka kansikuva oli houkuttelevan upea ja joka jo sillä kiehtoi ja kiskaisi puoleensa ja josta KV tykkäsi ja jota suosittelee lämpimästi, vaikkei se yllä likikään 'iki-ihanan' kärpäsläpän paksuisen J. Suholan Askeesi ja sen ilmenemismuodot Valamossa -kirjan sfääreihin.
Siitä hän tykkäsi vielä paljon enemmän - suorastaan piti ja pitää. 
Suholan kirja kummittelee aina vaan KirjaViisaan mielessä.

Mutta: ooppa, KV, loruilematta ja kakista asiasi hetipaikalla tähän!

No, näin sitten:
Tuo Torgebyn kirja on jo tässä käsissä ja luennassa. Ei voi kuin ylistäen taas kiittää toimivaa kirjastolaitosta. Toimitat puutelistasi kirjastoon ja ei kulu montakaan päivää niin sieltä pirahtaa ilmoitus: Tilaamasi kirjat on noudettavissa. Ovat haalineet kirjat muista kirjastoista.
Ilmaiseksi
On meillä hieno sivistyslaitostoiminta - ilmainen niin kirjasto kuin koulukin. Monessakohan maassa näin on? Siihen kun vielä lisää terveydenhoidon, jopa meidän passaa! (kun koronaviruksenpirusta ei vielä tiedä)

Torgebytä olen lukenutkin jo neljänneksen: vielä ei ole muuttanut metsään asumaan, mutta vankasti suunnitelma päässä pyörimässä. Thoreaun Walden - elämää metsässä -teos on tehnyt tehtävänsä; Markus on käynyt jo Intiassa opintomatkalla metsäänmenoa harjoittelemassa:
"Katmandun bussi on täpötäynnä ihmisiä ja kanoja. - - - Kanat kotkottavat ja ihmiset piereskelevät ja röyhtäilevät. Löyhkä on kammottava. En ole tottunut hajuihin. Kahdessakymmenessäneljässä tunnissa olemme tulleet puoleen väliin."
Sitten bussi pysähtyy kesken kaiken, kuljettaja on noussut ylös ja ilmoittaa: - On bussilakko. Kolmen päivän päästä lakko loppuu ja matka jatkuu, kunnes on vuorossa pissatauko. Auto lähtee, jättää jälkeensä mustan pakokaasupilven. Markus jää orpopiruna tien laitaan: liian pitkä toimitus.
"Kaverit istuvat bussissa ja nukkuvat. Toisella heistä on minun lompakkoni. Ajatukset sinkoilevat päässäni, ei mikään huippuhetki joutua jätetyksi maaseudulle ilman kruunun killinkiä."
Tuohon tienposkeen voi jättää Markuksen tällä kertaa - ei makeaa mahan täydeltä - ja tarttua siihen toiseen kirjaston välittämään kirjaan, toiseen suositukseen jonka puolestaan Kaltiosta ongin.

Lukemisen juhlaa kaikin.

ps
 tossusuositus 
jäällä auringossa 15+7/ 793 km/€  124 h

Kirjavinkeissä tänään: Milla Peltonen: Erakot


lauantai 7. maaliskuuta 2020

Uusiksi

leikkaan eilisestä potusta loppukakistuksen pois, kun tuli niin pitkä pötky ja kaadan sen tänne;
samaan hätään voin ylvästellä (tai häveten mainita) uusilla 85 €:n! monoilla;
mutta on muistettava samaan syssyyn, että edelliset ostin kymmenkunta vuotta sitten ja yritän sitkuilla näillä uusilla elämäni loppuun saakka;
samaan hätään on myös muistettava että - jaa kertokoon kuva raa'an totuuden välineiden hankinnasta;

Tähän hätään tulla tupsahtaa mailiin helpotus.
Nuoren Voiman Liiton uutiskirje:


Ensimmäisestä, Siru Kainulainen, ja kahdesta viimeisestä, Vesa Haapala + Essi Ruuskanen, luennosta voisi apua pulmaan ( = ks. eilinen) saadakin? Tyopajoista kieltäytyisin, ehdottomasti.

Vaan kuka sitä nyt Helsinkiin runon vuoksi!

ps
ne monot:


 13/ 771 km/€  121 h

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Runottaa

Näemmä jonkinlainen kiintolevyn puhdistus päässä on meneillään: on tehtävä tilaa muullekin kuin koronavirukselle, ja Niinistön sotisovalle - jollekin ylevämmälle, runolle arkiproosan kustannuksella. Jotain joka siirtää ajatukset 'kevyemmiksi', jaloimmiksi tai oikeastaan pyyhkii uutispölyt näkymättömiin.

Kejostahan tässä meinotellaan ja Runebergiä. Kahta vastakkaista: toinen kaikki itsestään, toinen ei millään itsestään vaan muista svendufaloista.
Rbg itsestään vain kerran kaksi elonsa aikana eli silloin kun tuo iki-ihana Emilie oli lähes kaikki:

    Den nekande
"Giv av nåd ett svar, 
Blott det minsta ord:
Skall ja komma än,
Vill du se mig mer."

Vad din läpp var skön, / Vad din mun var ljuv. / ...

- ylipäänsä hänen runoutensa, ensimmäistä lyyristä kautta lukuunottamatta, liikkuu kokonaan hänen persoonallisten elämystensä ulkopuolella, kirjoittaa Runebergin elämäkerturi Werner Söderhjelm Tukholmasta, lokakuussa 1922 johdannossa Emilien päiväkirjaan (Edelfelt, Otava 1922)

Mutta hitto soikoon! Näitä soita on kahlattu ennenkin; pian olen lukioaikojen suossa: yksi vuosi pelkkää kasikahta, luokkaa 82.

Edellisviikolla tykönäni jo pohdiskelin sanojen sirottelun tarkoitusta Parnassosta 1/20 Slungan karaokea, Kailaan Mysteerio-muunnosta, lukiessa:


Mikä muuttuisi
jos taivasrauha olisi likempänä horroksessa?
häntä koipien välissä alkaisi rivin alusta?
kinkkurasvan värisistä akoista samoin?


+3 °C luistellen  10/ 758 km/€  119 h