Suuri Illusioni
Mika Waltari (1908-1979) oli yhdeksäntoista kirjoittaessaan Pariisissa parissa kuukaudessa tämän illusionsa. Takana oli jo nössipoikana kirjoittama kirja Jumalaa paossa, jonka Suomen Merimieslähetysseura oli tilannut ja kustantanut (1925) ja jota Waltari häpesi. Se esikoislapsilipsahdus oli kyllä omatekemä (päinvastoin kuin Viljasen ja Vaaran lapsi, jonka isäksi se paheellinen juoruämmä Caucher edellä väitti). Esikoisekseen hän mielsi Suuren illusionin, jota sitäkin sittemmin 'kypsyttyään' väheksyi.
Kirja ei kaivanne vähäpätöisen nykylukijan arvostelua, koska arvostetut lukukykyiset koulutetut (tri ja maisteri) arvostelijat ovat takakannen mukaan löytäneet olennaiset:
Rafael Koskimies, HS: "Ainulaatuinen meidän kirjallisuudessamme, harvinaisen lahjakkuuden näyte ..."
Elsa Enäjärvi, US: "Tällainen kirjallisuus on elävää runoutta."
Mikä sitten on tuo Waltarin suuri illuusio?
Puolet kun kirjasta olen lukenut, olen löytänyt Waltarin vastauksena ainakin kaksi (harha)kuvitelmaa: nuoruus ja rakkaus.
Nuoruus:
"Minä tunsin, kuinka äärettömästi Hellas kadehti Pikkuveljeäni, hänen nuoruuttaan ja hänen uskoaan kaikkeen siihen, mikä meille oli muuttunut illusioniksi."
nuorukainen / turmeltunut kirjailija
Rakkaus:
"Näitä naisia, jotka pettävät heitä, vievät heidän rahansa, kun he ovat humalassa, istuttavat heihin parantumattomia tauteja, he ovat kuitenkin näille illusioni haaveilevasta ja arasta rakkaudesta - kaikesta kauneimmasta mitä he osaavat ajatella." (yleinen)nainen / (meri)mies
Kai se tuo Rakkaus on se suurempi I?
Luetaas loppuun niin nähdään.
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjavinkeissä
🏂 +3°C hiihdot 15 km / 621 km / € = 101 h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti