perjantai 29. syyskuuta 2023

Uutiskirje yliopistolta

Muistavat alumnia, lähettävät silloin tällöin toisinaan Uutiskirjeen, josta irrotan tällä kertaa BB-/ Ukraina-pottujuttuja vahvistavan tiedon:


"Tutkimuksessa selvisi, että mitä enemmän opiskelija seuraa sotaa, sitä enemmän hänellä on masennusoireilua ja opiskelu- ja työkykyä häiritseviä ajatuksia."

Mukana tutkimuksessa olivat Suomen lisäksi Kanada ja Saksa. Lue tarkemmin.

Tulos koskee yliopiston opiskelijoita, mene tiedä opettajiakin, sekä heijastellee myös alumnien elämään. Siis vaaran paikka!

Joten unohdetaanpa sota ja pyyhkäistään tästä Hirvaskankaalle hurvittelemaan. 😁🎰

Irtiottosarjaa I 

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

4 kommenttia:

  1. Jaa. Koronan aikaan ahdistuivat kotona makaamisesta. Mielenosoituksesta saavat kuulemma opintopisteitä. Ja IS:

    "Ahdistuiko joku mahdollisesti tästä keskisormen näyttämisestä?
    – Voi hyvinkin olla, meillä on turvallinen tila täällä valtauksella"

    Valtaus: ekaksi ammutaan tykillä suolet pellolle ja sitten hyökätään karjuen ja tapetaan haavoittuneet. Tällaista on valtaus.

    Terv.
    JV,
    sotahistorioitsija, Åbo

    VastaaPoista
  2. Sodan vastapainoksi on hyvä että runosuoli on toiminnassa. Varsinkin kun hioskelee hiostuneena haikuja: vain pieni kansanlaulu, ei turhia sanoja ollenkaan... Viimeisimmässä blogissa uusin. Menköön maailma menojaan...

    VastaaPoista