sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Unelma murskaksi

Takinkääntö on ruma sana - politiikassa.

Tulee Väyrynen mieleen, vaikka hän jos kuka on pysynyt kannassaan viime käänteissä. Meikäläinen väyrynen on luopio Paavon rinnalla.

Ensin kääntyi tuo nato/venäjäkanta Putinin takia, nyt meni samaan roskapankkiin Kuuba! Yhden kirjan kautta:

Katja Keisala. Atena 2021.
YTT Katja Keisala räväytti tuon omakohtaisesti kokeman romaanina, jonka sisältöön en voi olla uskomatta: sentään vuosikausia kuubalaista piinaa Suomessa ja Kuubassa kärsittyään, koko sukuun kietouduttuaan, pursottuu paha olo ulos. Tulos on kurana kirjan sivuilla. Pakollinen yhteisöllisyys ja kuubalainen aviomies kavereineen saavat huutikyytiä.
Kuuba ei ole sitä miltä turistina tuntuu. Ei Tropicana, ei Varaderon hiekkarannat tahi paksu havannalainen huulilla.
Sanoisinko: varsinainen konkkaronkka edessämme näyteikkunassa. 😂😖

Hännänheiluttajia, epäluotettavia maskuliineja koko sakki. Entä se ylistetty kuubalainen yhteisöllisyys! Sitä kyllä riittää - pakon edessä ja miesten vapauksien ehdoilla.

Mikään ei muutu. Vanha meno jatkuu. Salsa soi, tanssi yltyy, jenkkiautot liikkuvat. Ilmassa leijuu rommin ja sikarin tuoksua. Huomista ei ole Kuubassa. Eletään tätä päivää. Suomessakin, johon tämä kelvoton aviomies kotiutuu. 

Kun rahat loppuvat, talolainatkin on helppo kuitata:

"Sinusta huolehdin turhaan. Heitit vitsiä suomalaisista, jotka viettävät koko elämänsä huolehtien ja murehtien. Elämästä pitää nauttia! Voisimme sitä paitsi ottaa lisää lainaa, jos rahat loppuvat."

Että silleen.

Enpä enää, niin kuin tähän saakka, suosittele tyttärelleni: - Ota kuubalainen mies niin pääsen eläkepäiviä viettämään Havannan kulmille, istumaan kadulle muiden ukkojen seuraan dominonappuloita näpelöimään lierihatun varjossa.

Katja Keisala tyrmäsi unelmani.

Kirjavinkeissä

klo

4 kommenttia:

  1. Kirjarikas elämäni29. toukokuuta 2022 klo 11.43

    Vai niin meni unelmasi murskaksi. Onhan siellä Latinalaisessa Amerikassa aivan omanlaistaan, yksi ystäväni on siellä (Etelä-Amerikan puolella) asunut jo melkein 30 vuotta ja minäkin siellä vietin kerran pari kuukautta. Enpä minäkään sikäläistä miestä, sukua ja muuta menoa jaksaisi, mutta joillekin se voi sopia. Tämä kirja jäi minulta aika nopeasti kesken. Tuntui niin negatiiviselta, vaikka aihe kiinnosti kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hikkaj29. toukokuuta 2022 klo 18.53

      kirjis

      totta että negaation puolella enempi liikutaan, mutta se kai se panee ja yllyttää yleensäkin kirjoja kirjoittamaan enemmän kuin hyvinmeno.
      Vaan enpä silti ihmettele yhtään jos hylkäsit suorasanaisen kirjan: siitä joko pitää tai ei, välimuotoa ei ole.

      Poista
  2. Marjatta Mentula29. toukokuuta 2022 klo 11.44

    Yhteisöllisyys suvun kesken - tuo niin paljon ihannoitukin - on monesti työteliästä pakkopullaa ja varsinkin nuorille tylsää, kun mieluuummin viettäisivät aikaa keskenään.
    Suomessakin kolmen ja neljän polven maalaistaloissa ennen oli joskus hyvinkin toimivia pikkuyhteisöjä, joskus taas elämä jollekin sukupolvelle yhtä helvettiä, tai rasitus sellaiselle, joka kaipasi enemmän yksityisyyttä ja omia valintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hikkaj29. toukokuuta 2022 klo 19.00

      mm
      Tuosta yhteisöllisyydestä Keisala kirjoittaa, että se on niin sitovaa ja siksi rasittavaa kun kaikki riippuu kaikesta: ei voi valita seuraansa, kun pitää ruikuttaa yheltä yhtä ja toiselta toista tarvittavaa kalua eli asiaa.
      "Suomessa kukaan ei välttämättä tarvitse ketään. Nykyään olen sitä mieltä, että tämä on hieno järjestelmä, se takaa, että voin olla tekemisissä vain niiden ihmisten kanssa, joita elämääni haluan."

      Poista