tiistai 17. marraskuuta 2020

Välillä oikeaa kulttuuria

 siis toisen tuottamaa

Oma tuottama ei sellaista ole; se on vain sepustamista. Poistavat pian kulttuuri-/kirjablogilistoilta koko potun! Niin kävi mielessä, kun pariin otteeseen en ole kulttuurinkenttää koskettanut, halkoja vain pinonnut ja puissa kiipeillyt, 'autoillut' siis. Luen kyllä siinä ohessa kirjojakin.

Joten pannaanpa pölkylle oikea kirja.

Kalasatama Tuuve Arolta, WSOY 2020. Autofiktiota tosin pitkälti sekin. Ovat vaan isommat asiat kyseessä kuin omat halkeavat pölkkyni jossain maaseudun metsämaisemissa.

Eipähän tarvitse terapioissa ravata, kun ei julkista painetta ole. Ei käy kuin kirjailijoilla Kirjamessujen alla, mistä Aro kertoo päivystyksessä terapeutilleen:

"Myös lähestyvistä kirjamessuista olin höpöttänyt hoitajalle huolestuneeseen sävyyn ja monta kertaa. En ollut ensimmäinen, hän kertoi, lokakuun lopun lähestyessä psykiatrinen poli kuulemma aina ruuhautui selittämättömän ahdistuneista kirjailijoista."

Ihmiset siellä pelottavat, ne kun haluavat repiä tekijästä jotain muuta kuin ostaa kirjan: - Ne pysähtyy kohdalle, ne ottaa kirjan pöydältä, ne hypistelee sitä ja sitten ne viskaa sen inhoten pois. -- Niitä on niin paljon. Ne eivät näe minua.

Sitten tuleekin piipaa-auto.

On tuhannen kertaa helpompaa pinolla, jos tuo on tuommoista. Suorastaan paratiisillista sahattujen pölkkyjen halkominen, ja entä se pinoaminen: miten luovaa! Raikasta puiden katveessa. 

Sinne siis tästä - satoi tai paistoi! Taikka vaikka listoilta poistaisivat. ☀☁☂

Tuuve Aro
kuvaaja: Donna Roberts

No, sen verran vielä Kalasatamasta: lesbous siinä se pohjateema.

KIRJA-ARVOSTELUT

4 kommenttia:

  1. Aiotko kirjoittaa kirjapuolella lisää tästä?
    Kirja on runsaudensarvi, aiheina lesbouden lisäksi ainakin mielenterveyden hoito ja kirjailijuus. Minusta kieli on nokkelaa ja huomiot purevia, mutta olisin tykännyt paremmasta jäsentelystä. No, se on yhtä "autoilua" nykyään, muillakin.

    Itselläkin on alkanut vetää blogikirjoittamisessa kaikenlaiseen muuhun kuin kirjaesittelyihin tai arviointeihin, koska kaikki muu on helpompaa.
    Jos vaikka muotibloggariksi ryhtyisin :D - ei vaiskaan. Sitten rupean jos sinäkin, Hikkaj!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MM

      siellähän minä nämä kaikk' aikanaan selvittelen, täällä huulta heittelen ja vieriä kaluan.
      Aika yksitoikkoista olisi vielä täällä blogipotussakin 'virallisen oloisena olla'. :)

      Mie voisin ryysyblogata eli esitellä karteroopin, jonka sisältö on pysynyt muuttumattomana sitten työvuosien. Kun ei oo niitä mänöjä.

      Eli autoillaan me vain näin leventämällä ajokaistaa!

      Poista
  2. Enpä taijjakkaan sitä nooppelia tavoitella, kun on kerran tuommosta. Pahus, kerkisin jo kaivella Kingin ja Cameronin kirjoitusoppaat esille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ej

      eläpäs hättäile nooppelis kanssa, vaan tartu noihen Kallen oppaisiin:
      http://hikkaj.blogspot.com/2017/07/synnytystuskissa-kuka-katiloksi.html

      ps
      onnittelen: kommenttis oli järjestyksessä 5900. kommentti, joita tänne blogipottuun on tullut ja läpilaskenut. Kauppalehessähän näitä oli pilvin pimein.

      Poista