keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Tuuve Arosta Matti Nykäseen

johan helepotti!

Oitis, kun vaihtoi kirjaa, ymmärsi mistä kysymys, vaikka kipuilua jos tuskaa tämäkin täys.

Matin maailma Kirjapaja 2020












Ymmärrätte tekin, ja ensilukemalla, kunhan alle nykäsen Nykäs-kirjasta sitaatinpätkän:

"kerran Rovaniemellä, joku oli mennyt pahasti nurin, jolloin seuraavalle oli tornista todettu, että hyppää äkkiä, niin ehdit vielä samaan ambulanssiin."

Eivät Mattia ole unohtaneet fanit eivätkä kirjantekijät: tänäkin vuonna ilmestynyt mäkimiehen elämän kertausta kaksin kappalein.

Toinen on Lempisen Elämä on laiffii, toinen tämä parhaillaan luennassa oleva Matin maailma, jonka takana on kaksi kelpo tekijää eli Arto Teronen ja Jouko Vuolle. Kaksikon rosoisiin kirjoihin olen mieltynyt: niin Kiveen hakatut -sarjaan kuin tuohon Taiteilijakukkula-tarinointiin, missä kummassakin kosketellaan mananmajoille menneitä suuruuksia.

Kyllä maailmanmenossa kirjoja ja kirjoa löytyy, sen osoittavat otsikon Tuuve Aro kuin Nykänenkin. Toisia vaan on helpompi sulattaa ja sulatella.

Jokainen tarinallaan/toilailullaan, joka tapauksessa, helpottaa piirun verran lukijaa/kuuntelijaa oman elämän ymmärtämisessä ja raameihin asettamisessa.


täältä > KIRJA-ARVOSTELUT  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti