keskiviikko 14. elokuuta 2019

Keihästäjä

- myös sanoilla.

Pauli Nevala Teuvalta.

Isä täysi juoppo, alkoholisti. Puukotettiin lasten silmien edessä. Pauli tuolloin vasta 9v. Ensi vuonna jo 80v.
Tässä välissä elämä kaikkine maineineen ja mausteineen.

Alkupalasia lautaselle:

Lähtötelineistä
  • "Olimme kunnan vaivaisia. Köyhiä kuin rotat kirkossa. --- Siihen aikaan meitä oli kuusi lasta ja äiti."
Naisista
  • "Vaikka ei minun ympärilläni koskaan naiset oikein pörränneet kun en ollut sellainen, että olisin hakeutunut sellaisiin paikkoihin. Vaimo oli kotona. Mitä sitä mies useammalla tekee?"
Koulusta
  • "Matematiikka, joka on muuten mielestäni maailman suurinta humpuukia, kun mennään oikein korkeaan matematiikkaan, niin siitä minä en tykännyt. Murtolukujakin muutettiin kokonaisluvuiksi ja minun päähäni ei ollenkaan mennyt, että mikä tarkoitus tällä nyt oikein on. Se oli aivan täyttä utopiaa."
Työstä
  • "Minä sain kovan työkoulutuksen. Olin aina ruumiillisessa työssä." "Kotona oli äiti ja liuta kakaroita. Pakko oli mennä, että jotain sai."
Harjoittelusta
  • "Ei fysiikkaharjoitteluun tarvita hienoja kuntosaleja ja aurinkorantoja. Lapio ja kasa hiekkaa riittää oikein hyvin."

Tämä kirja, josta nämä lainaukset poimin, on juuri ilmestynyt toinen kirja miehestä, joka ei todella syntynyt kultalusikka suussa eikä kultamitali kaulassa.
Eikä kuvia kumartelemaan.

Ensimmäisen Soini Laxin kirjoittaman tarinan julkaisi Weilin+Göös vuonna 1971: Pauli Nevala - Teuvan Rivakka.
Keihäsmies oli tuolloin vasta kolmenkymmenen kieppeillä.
Nyt elämää enemmän nähneen miehen tarinointi kuvaliitteineen on Henry Ahon ylöskirjaama ja Atrain&Nordin kustantama kirja Kaamea heittäjä - Pauli Nevalan mietteitä urheilusta ja elämästä.

Kuten jo alkupaloista maisteltavissa: aihetta uuteen lauluun on. Hyvä ettei Rätykin tokaisuillaan kalpene ja jauhaudu toisen mestarin sanarattaassa.


Kirjavinkit

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

2 kommenttia:

  1. Keihäänheitossa ja mäkihypyssä on noita persoonia ehkä tavallista enemmän. Olihan se Soini Nikkinenkin eräänlainen tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ej

      Nevalapa siitä kumma rämäpää, jottei viina eivätkä naiset maistuneet.
      Hyvin tarinoitu kirja kaiken kaikkiaan.
      Mielipiteet sanotaan niin ku se on, yhtä painavasti kuin kymmenen vuotta nuorempi Tamminen, se Aurinkokurko.

      Poista