Köyhdyttävää kirjallisuutta

                  tai
Rikastavaa kirjallisuutta

Asennekysymys. Ennakkoluuloisen otsikko ylinnä.

Poika täytti vuosia ja aloin laskea että kun vielä samanmoiset lisää täyttää niin minua ei enää ole. Karmivaa? Eikö mitä - minkäs sille totuudelle mahtaa! Eihän minua enää nytkään tarvita, ihan oigeesti, koska omain puoskain kasvatustehtävä on päättynyt ja lisääntymiset lisäännytty.

Helpotus se on, ja suuri sellainen, yhtä kaikki!

Parhaita päiviä tässä on saanut elää ennen pehmenemistä, todella elämisen arvoisia, huolettomimpia aikoja sitten lapsuuskesäpäivien.
Pehmenemistä? Eikös kypsenemistä, kypsymistä?
- Pehmenemistä. Pehmenemistä. Ei tässä ikinä kypsäksi tulekaan. Siis sellaiseksi jotta tietäisi mitä tämä kaikki on.

Ei vaikka miten pohtisi ja kirjoja tutkailisi.

Noista nyt ei ainakaan rikastuisi saati viisastuisi jos noita lukisi. Pojan kassista niitä ongin puntariini, kun hän palautti kassillisen kirjoja huoneensa hyllyyn muistojen joukkoon nostettaviksi.

Vaan näistä 'vihtoreista' saattaisi ollakin:

Ja mitä näitä nyt muita kassista nousee: Kafkan Oikeusjuttu, Londonin Martin Eden, Päätalon Koillismaa, Haanpään Noitaympyrä, Veijo Meren Jääkiekkoilijan kuolema.

Tuttuja ja läpitutkittuja entuudestaan ovat, mutta mutta. Onko noilla nyt niin vaikutusta ollut... Aika tollerona tässä yhä tallataan.
Vai miltä se teistä vaikuttaa? 👅

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Potsipäivät

kulttuuripitäjässä Tohmajärvellä meneillään:
jokohan Katri Helenan ja Maiju Lassilan jälkeen pian nostavat esille unohdetun miehen Tikkalasta, kirjailija Ville Kurosen (1917-2000)?

Kuronen oli kuusissakymmenissä kirjailijauraa aloitellessaan, kirjoitellut toki maanviljelyn ohessa näytelmiä paikkakunnalla; Teräsketju-kuunnelma oli esitetty peräti radiossa ennen esikoiromaania Ei kuu kuule, ei päivä näe, Kirjayhtymä 1978.



Omat näppini työnsin Villen tuotantoon heti ensimmäisestä romaanista, vetäisemällä kunnioituksella melkoisen ylistyslaulun esikoisteoksesta Karjalaiseen, samalla koko pohjoiskarjalaisen kirjallisuuden 'vyörylle'.


Viidenteen eli toiseksi viimeiseen Kurosen romaaniin Jehu, Kirjayhtymä 1983, näyn suhtautuneeni jo maltilla:

"Kalpeahkoa ja monin paikoin kankeaakin on kieleltään Kurosen tämänkertainen;

virallisten asiapapereiden, kuulustelupöytäkirjojen selailu on jäykistänyt luonnikkaan kielen taitajan.

Minne jätit, Ville, sattuvat sanat, mainion murteen?"

 

 

Voisipa hyvinkin olla että tämänkin Jehun ja minkä tahansa joskus luetun kirjan, tällä elämän kokemuksella, tulkitsisi aivan toisin kuin tässä:

 

 On se niin elämäntilanteesta kiinni lukuhetken tulkinta!

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös



Kirja varmasti julki

Ei näytä enää olevan konstikaan julkaista omatekemä, itsekirjoittama kirja - viis veisata otavien nyreydestä.
Ei, älkää peljätkö = en aio - paree pysyä repostelun puolella: pal helpomp arvostella tuotosta kuin tuotostaa.

Muuten vaan kahtelin juhannusjoutenolossani, Hesarin koko aukeaman aulisristikon ratkonnan lomassa, jotta mistä noita rommaaneja ja runoja noin paljon sikiää, kuin itikoita kuunaan.

Yhden pesäpaikan löysin täältä:



Eikä maksa maltaita, ja levityskanavatkin valmiina.

• 'Teoksesi luetteloidaan kirjakauppojen ja kirjastojen tietokantoihin'
• 'Jokaisesta myydystä kirjasta sinulle tilitetään kirjailijanpalkkiota, jonka suuruudesta päätät itse'
• 'Vähimmäispainosmäärää ei ole'

Ja luvassa paljon muuta helpottavaa yksinkyntävän auraajan kivikkoiseen peltotyöhön.

Joten hopi hopi kyntö- ja kylvötöihin siitä halukkaat halulliset!

Siellä on jo nyt meille laiskemmille, jotka vain luemme toisten tuottamaa, runsaasti kelpo satoa korjattavaksi, heti kättelyssä.
Voisi aloittaa vaikka näistä:

Tai niin kuin meikä tästä, tai sitten nuista sadoista muista → ks.

pssst
vähän varpaillaan on kuitenkin oltava, jottei kävisi niin kuin Äejälle, joka jostakin kumman syystä mutta hyvillä mielin sanoi irti yhteistyösopimuksensa BoD:n kanssa parit kirjat julkaistuaan.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Miehuuskoe

Semenyan (s. 1991) testasivat ja siihen tulokseen tulivat, jotta mies mikä mies. Sitä testosteronia tirisee liikaa, niin jotta monen nuoren miehen panee kateellisena huokailemaan - On se niin väärin! - kun omat arvot eivät oikein juhannushellusteluun piisaa.

No, nuorilla nuorten murheet ja meillä vanhemmilla matalatestoisilla miehuuskokeet toisenlaiset.

Kerran vuodessa (esim. City) tämä minähurja käy testaamassa miehuutensa Helsingissä. Eli ajamassa autolla Mannerheimintien päästä päähän sekä sokkeloimalla Esplanadit ja Bulevardit toinen käsi ratissa ja toinen kyynärpää avonaisen ikkunan pokalla; radion bassonjumputus täysillä, tottakai! Vauhti vähintään Porvoontien lukemissa, toisella sadalla, jollei lujempikin. Muutenhan ei autovirrassa mukana pysyisi.

Haipakkata, haipakkata se on. Ihan toista kuin meillä maalla.

Että menikö testi läpi? Onko miehuus vielä tallella? Miltäs näytti? Kolahtiko?

Hyvin hyvin vielä onnistui: Vain yhessä ympyrässä vähän sotkeutui, mutta yhellä taka-auton töräytyksellä siitä selevisi. Ja parit kaistanvaihot olivat meleko omaperäsiä.

Jotta mikäs tässä ollessa, juhannuskoivujen alla istuessa, saunansavuja haistellessa, kun muulla keinoin ei tarvii enää miehuuttaan näyttää, ei lavoille mennä eikä siitä jatkorimpsoille ventovieraan kanssa ...

Mittuja vaan kaikille!
und die
Fahne hoch auch.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kirjatilaus

Liian vari hakata halkoja, joten 'kotiin' taas eli kirjojen kimppuun.

Ikään kuin noita ei tuossa liiemmälti jo lojuisi, niin just piti tilata paukauttaa vielä yksi:

 

 

Ollaan jo nuoruudenlopun taitekohdassa, se 30 v. ylitetty, ja siirrytty aikuisuuteen, eli ollaan lähempänä elämän realiteetteja eikä enää huithapelina - jalat tukevasti ilmassa - kuten Katri Siskon edellisessä 30 ennen 30.

Kaiketi.

Sittenhän tuon näkee, kun tulee ja lukee. Innolla odotan ope-Elinan kehityskaartumaa.

 

Siitä mukavaa luettavaa omatilaama siksikin, ettei tarvitse välttämättä julki mieltään ilmaista, kun on itse maksanut.

Vapauttavaa.

Sitä aina kuitenkin toisin ja vähän varpaillaan ja paneutuvammin, muka, lukee ja kirjoittaa, vaikkei saisi, jos vapaakappaletta lukee. Velvollisuus, tuo kelmi, koputellee tuolloin takaraivoa?

 

Nyt senkun antaa mennä porotella!

 

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös



Kirjako vai kirves kouraan?

Ongelman edessä jälleen. (Mistähän nuita alvariinsa esiin tupsahtelee, mokomia!)

Kirjako vai kirves kätöseen?
Siinäpä hamletia taas nokko.

Talven luku- ja hiihtourkon jälkeen, kevään ja kesän päälle vyöryessä, käen puussa kukkuessa, jotenkin itsestään käy aina näin:

Ensin raahaat metsästä - kenen milloinkin - puuta poikineen. Otsasi hiessä, paita märkänä.
Onnellisna aivan.
Sitten tartut jalostushommiin. Varsinaiseen päättöhakkuuseen ja tuumit: - Mitä sitä nyt kirjaksi asti, jalostuuhan se puu näinkin.
Hakatut halkopinot kasvavat ulkona, lukemattomat kirjapinot sisällä.

Vaan antaapa talven tulla:
Jo taas lämmittää halko hakkaajaansa siinä missä kirja. Ja, Ah! ja Nam! - kuinka yhdessä kumpainenkin!
Toinen päältä, toinen sisältä.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Aika rientää, niin

👀
Oli siinä Parnassossa toinenkin outous: kaikki lehteen kirjoittaneet ovat nuorempia (nuorin s. 1992) kuin yllekirjoittanut!

Paitsi kuvien kaksi herraa:
runoilijat Richard Barnfield ja Georg Philipp Fiedrich von Hardenberg = Novalis. 
Mutta he ovatkin muumaalaisia: eka britti, toka saku.

Ja lisäksi kumpikin jo kuollut ajatammon: Richard lähti 1620, Novalis 1801.

Niin.
Olisiko kohtsillään itsekullakin johtopäätöksenteonaika ... ? 👀

WP-kuvat


 

Richard Barnfield
(1574 – 1620)




NOVALIS = 
Friedrich von Hardenberg
(1772-1801)



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös





`, ei:´

sitä ei hölömömpi heti huomaakaan mistä tässä on kysymys!

Ponnahti postilootaan uusi Parnasso 3/2019, missä Lukijakirjeet -osasto, jossa lukijakin pääsee äännähtämään. Vaan nyt on toimitus sinnekin työntänyt pukkinsa sorkan pukin tehtyään, sotkoksiin mentyään, eli oli tehnyt ed. numerossa pahan virheen, miltei jopa kardinaalimunauksen, mitä nyt häpeissään oikoo - Voi kauhistus!
Katsokaas, monennellako lukemisella huomaatte erheen:

Joel Haahtelan vastikään ilmestyneen pienoisromaanin nimi on Adèlen kysymys, ei "Adélen kysymys" niin kuin Haahtelan haastattelussa Parnassossa 2/2019 itsepintaisesti väitetään.  TOIMITUS

Kolmesti piti minun lukemani ennen kuin älysin, jotta kyseessä on heittovirhe: gravis `

(engl. grave accent, ransk. accent grave, ` )

on diakriittinen merkki eli tarke.

Ja avuksemme huudamme Wikipediaa (kun suomen kielen appropohjalla ei pitkälle pötkitä), niin piankos ollaan perimmäisten sivistyskysymysten äärellä:

Ranskassa gravis (ransk. accent grave) esiintyy ääntämyksen merkkinä vain e:n päällä. Ranskassa è, samoin kuin myös sirkumfleksilla varustettu ê, äännetään suomen e:n ja ä:n välisenä vokaalina [ɛ], kun taas é äännetään laveana puolisuppeana etuvokaalina [e] ja pelkkä e tavallisimmin švaa-vokaalina [ə], joskaan viimeksi mainittua ei sanan lopussa yleensä äännetä ollenkaan. Esimerkiksi verbi lever ("nostaa") äännetään tässä infinitiivimuodossaan [ləve], mutta sen indikatiivin preesensmuoto lève äännetään [lεv]. Sanan loppukonsonantin (ei kuitenkaan s:n) tai sanan sisällä kahden tai useamman peräkkäisen konsonantin edellä kuitenkin myös pelkkä e äännetään [e] tai ɛ], minkä vuoksi näissä tapauksissa e:n päälle ei tule gravista. Ranskassa gravis voi esiintyä myös painottomalla tavulla. Muutamassa sanassa se esiintyy myös a:n ja u:n päällä, mutta tällöin sillä ei ole merkitystä ääntämisen kannalta.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Ville Muilu kirjailija ja pappi

siunaa ja siunailee

Kaivetaanpa kätköistä mustavalko valokuva vuodelta 1955 esille, niin päästään kyläkappelin ensimmäisen alttaritaulun jäljille. Siinä pitäjän kirkkoherra Ville Muilu on siunaamassa opettaja Lehikoista viimeiselle matkalle.

Hartaan papin takana se on: kyläkappelin vaatimaton tummanpuhuva ensimmäinen alttaritaulu - ajalle tyypillinen, tummasävyinen ja koreilematon.

Kuva: Mikko Nurmen kotialbumi

Ville Muilu (1915-1977), Pohjanmaalta Karjalassa käväissyt Jumalan sanansaattaja, oli myös tuottelias kirjailija, joka kirjotti liki kaksikymmentä teosta.

 

Villen kirjassa ei mikään, Herättäjä 1960, käy pitäjän kirkkoherra körttipappi Kalle Kukko melkomoista filosofista jaakopinpainiaan joulusaarnaa valmistellessaan oman mitättömyytensä kanssa - kirjan nimikin pienellä! - sekä vierautensa kanssa väärällä puolen Suomea:

"Hän oli liian yksin vieraassa seurakunnassa, pohjalainen Karjalassa. 'Hevoset Karjalasta, papit Pohjanmaalta', sanoo täkäläinen sananparsi."

" - Jos langenneen julistama sana ei ole täysipainoista, ei minunkaan siinä tapauksessa ole. Virka joutaisi muille, jos siihen vaadittaisiin lankeamattomuutta."

lue  Kirjavinkit

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kyläkappelin alttaritaulu koko komeudessaan

 

On sille etsitty tekijää jos lahjoittajaakin, paljon on saatu selville, mutta koska tarkkaa selvyyttä kaikesta ei ole saatu, niin tyydytään vähempään - ja pääasiahan on, että se on.

Se on tämän vuonna 1951 rakennetun kappelin alttaritauluna - ja tästä pitäjästä sen löytää.
Molempia ihailkaamme - kaikessa rauhassa ja herrannuhteessa.


PS
Kappelin ensimmäinen alttaritaulu on ollut aika paljon vaatimattomampi; kurkataanpa siihen huomenna eli yli-.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Istuttiin penkissä

parit päivät ja ihailtiin penkkejä taikka tuoleja seinältä lopuksi

 

 

Hojohojon-matkojen bussikyydissä penkissä istuessa pakollisiin varusteisiin kuuluvat huomioliivit ynnä kypärä, ja tietenkin on kietouduttava myös turvavöihin.
Sen verran huimaa on meno ja meininki, kuten kuvasta näkyy.

No ei vainkaan: tehdasvierailulla olemme me metsäporhot.
Äänekosken Metsä Boardin (4,12 €) kartonkitehdas on niin julman suuri että tarvitaan linja-auto päästäkseen tehtaan toisesta päästä sisäänmenoaukkoon. Joku ehdotti jotta käveltäisiin, mihin tehtaanpomo: - Kastutte, se on monen minuutin kävely. Sitä paitsi kielletty.
Siellä sitten suu auki katsoimme kun hitonmoinen kartonkirulla tulla putkahti esiin koneen kidasta ja jytkähti lattialle niin että polvissa notkahti. - Rullassa on 21 kilometriä kartonkia, ilmoitti pomo.

Ja jotta materiaalia riittäisi: rekka-autot käyvät tyhjentämässä kuormansa kuuden minuutin välein keskeytymättä läpi vuorokauden vuodet läpeensä. Taitaa ilmaisu 24/7 olla paikallaan.

Eikä tuota alkumateriaalia sieltä metsästä enää tukkijätkä eli metsuri kaada, vaan monitoimikone, joka on kalliimpi kuin metsuri eli n. puolimilliä €. Ponssesta (28,90 €) Vieremältä niitä saa, joten oli sekin ihme koukattava katsomassa. Ei meistä kukaan semmoista ostanut, kuka mistäkin syystä. Vieruskaverille hymähdin,
jotta 'et taitas suaha niillä viijellä Sammollas, 38,66 €'. (Messi muuten saisi ostettua kuukausiliksallaan 8 konetta/kk.)

Olivat Vidgrenin Einarin koneetkin kehittyneet alkuajoista, ainakin siitä 1970 vuoden rottelosta joka kuukausien takomisen jälkeen ilmestyi ruostuneena pajan ovesta ulos ja josta paikalle sattunut kylänmies loihentamaan: - Mikähän Ponsse tuokin lienee?

Oli ensiversio pitkälti muistuttanut kylän kulahtanutta irrallaan juoksentelevaa rakkikoiraa. Siitä jäi nimi tehtaalle ja koneille ja Tero Pitkämäen lippalakkiin.

Mutta olkoot nuo, syväkulttuuri-ihmistä koneet vähemmän kiinnostavat ja virittävät mieltä jos aatostakaan jaloksi. Vasta ponssejen ja boardien jälkeen mieli rauhoittui ja jaloutui päästyämme kulttuurinkehtoon Jyväskylään ja siellä Alvar Aalto -museoon. Johan alkoi mielikuvitus laukata ja silmät suitsiutua renkaiksi; etenkin upea seinätuolikokoelma teki vaikutuksen ja pääsi möläys:

" - On se. On se AA suurempi jyväskyläläinen kuin Matti! Haudattukin kahden vaimon kanssa samaan hautaan."

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Jeanne d'Arc

Ei älkää luulkokaan että olisin osannut kirjoittaa tuon sankarnaisen nimen oikein tuosta noin vaan. Vähänkö yhtä vaikea kirjoittaa kuin aikoinaan se Valeri Siks Kaarteenstään eli Ranskan presidentti Valéry Giscard D'estaing, jonka oikein kirjoittamisesta liitutaululle lupasin oppilaille kymmenen markkaa. Ei noussut käpälääkään, en tosin itsekään sitä tohtinut sinne raapustaa.

Mutt' ylen innoissani luin tuon Orleansin neitsykkä-Johannan uhotarinaa von Schillerin kynäilemänä.
Kuulkas vaikk' palanen:

"Mitä te epäröitte, uljaat frankit!
Päin vihollista! Vaikka enemmän
kuin meren hietaa heitä oisi - teitä
Jumala johdattaa ja Pyhä Neitsyt!"

Tenhovoimaa, vetovoimaa kyllin.
Niinpä kädet hikoillen aukaisin postipakettia eilen, jolloin odotin Hannu Mäkelän uutukaisen putkahtavan kuorestaan: Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä. Ei putkahtanut vielä ilmestymispäivänään. Ei hätä: esimakua saa maistaa Vanhan Miehen Mutinoista.

Verratkaapa Neitsyttä kaikkiin toisiin
               omaa maatamme tuhoaviin loisiin.
              Miten Jeannea saattaisi kukaan piestä,
           hän teki enemmän kuin viisituhatta miestä.

Vaikk'ei tuo kai sieltä Mäkelän suorasanaisesta Jeannen elämäkerrasta lienekään, vaan Mäkelän käännöstä Christine de Pisanin kirjoittamasta 61-säkeistöisestä ylistysrunoelmasta Jeanne d´Arcin kunniaksi.

Muuten: se kirja, joka kuorestaan puhkesi oli tämä Elina Kilkun Täydellinen näytelmä - varmaan rautaa sekin, uskaliaan omaperäinen kuten Teatterin tyylilajit.

 

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös