HÄN kävi

hää tul ja män

 

 

Sotakirjeenvaihtaja STOP Punkaharju-Savonlinna -tieltä STOP päätienposkessa asuvana STOP raportoi ajantasaisesti viime viikolla STOP pitäen näin koulutoverinsa STOP ajan tasalla:

 
to 07-27
7:52
"Hän on täällä tänään!"

to 11:12
"Sotapojan toivat Rantatien risteykseen kymmenen jäläkeen. Pyssyä ei näy olevan. Kännykkee tutkaili. Kajaanista ovat meille turvan tuoneet."

to 12:10
"Niinistön veivät jo. Putinin kone just tuntui laskeutuva. Tie oli poikki melkein tunnin."

to 15:00
"Putin saatu helikopterilla alas ja vot. Punkaharjuun, ainakin tästä ohi."
---

Loppuyhteenveto iltasella:

- Siinä mäni torstaipäivä Putinin hyväks tai pahaks.

 

Kymmenen maissa tiputtivat sotapoikia tienristeyksiin. Kajaanista olivat tuoneet.

Jyväskylän poika vartijoi meitä.

Yhdentoista jälkeen sulkivat tien. Tuntiin ei kulkenut kuin yks tarkistusauto. Kahentoista jälkeen hurahti 5-6 poilissiauton letka Punkasalmeen suuntaan.

Pitkä tauko, pitkä tauko.

Van jopa alkoi sinivalot vilkkua! Kaksi moottoripyöräpoliisia rinnatusten, poliisiauto ja oliko musta tila-auto ja sitten musta mersu... Niinistö siinä tais olla... sitten mustia tila-autoja ja poliisiautoja. Yks huraus. Sitten ei mitään eikä sitten... Normaali liikenne palautui.

Outeltiin ja outeltiin. Naapuritkin tulivat rannasta outtelemaan.

Yhden jälkeen tie sulkeutui. Sitten vaille kaks alkoi jytinä.

Kaks helikopteria partioi tien suunnassa ja kieppui yläpuolella, yks lehtokone vaani Puruveden päällä. Pauhu ja pakokaasujen haju lisääntyi... Ja eikös kahden jälkeen kotvan aikaa ilmaantunut poliisiautoja tarkistamaan jotta tie on tyhjä.

Sitten: kaksi moottoripyöräpoliisia taas rinnatusten, poliisiautoja... poliisiautoja... poliisiautoja... joku musta tila-auto.. ja siinä HÄN on... eiku oli... huiskista... mustien autojen letka ja poliisiautojen letka... loppuhan ne autot ja helikoptereiden jytinä... naapurin pienet pojat vilkuttivat ja yhdestä poliisiautosta vilkuttivat takaisin. HÄNtä en nähnyt... mustat oli auton lasit... mutta Venäin lippu kyllä tökötti ison mersun nokalla...

Sotapojalle vein luontoon termarikahvit ja metvurstivoileivät.

Nähty on.

Puoli viiden maissa sama operaatio koptereineen ja koneineen, mutta nyt nopeutettuna: ensin Niinistö ja kohtapa HÄNkin.

Palasimme arkeen.

terv.

maailman politiikan ytimestä

 

 

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

Onnenmaasta onnenonkijaan

Niitto- ja haravakoneen takaa löytyi jokakesäinen jäljiteltävä: Pölösen Onnen maa, jonka mieluummin kyllä kirjoittaisin yhteen. Vähän samalla tapaa kuin Päätalon kolmannen Iijoen, Kunnan jauhot. Mutta yhdyssanoista ja makuasioista ei kuulemma sovi kiistellä, joten olkoot sitten erillään.
Pääasia ei moisesta kärsi.

Hyvä mikä hyvä.
Tosin Paltaniemen teatterin tulkinnassa ohjaajana olisin vaihtanut Aarnen Tenhoksi ja Tenhon Aarneksi. Tuomas Suokolla oli enemmän silmänvilkettä ja supliikkikapasiteettia kuin routaporsaana kotitilalle kesänviettoon palanneella Tommi Määtällä. Näin isä-Antin tuumailu pojistaan, jotta se 'Aarne se on semmonen hölömiskö vaan kova työmies, kun tuas se Tenho on tuulella käypä', olisi osunut nappiin. Antti-ukkiin ohjaaja Anne Ballini oli löytänyt ripsakkuutta enemmän kuin filmissä, mikä antoi eloa näytelmään: muisti pätki useampaan otteeseen, ja eloisasti tuon Topi Leinonen esille herutteli. Saara Erkamon tarkkailukarjakko Virvassa sekä Eetla-väkättäjässa oli säähköä ja kipunaa niin että avokatsomo hytkyi!

Taipaleen tangojen jälkeen taipaleelle. Kuopioon. Rauhalahdessa oli nostettu tikunnokkaan Katri Helena - ilman väliviivaa.

Kuopion Uusi Kesäteatteri ammattilaisineen oli ja on koko kesän Tohmajärven tytön perässä. Kelpasi katsella ja kuunnella tanssahtavia esiintyjiä. Laulut olivat ns. kohillaan. Ehkä näytelmän tempo oli vähän liian sukkela katrihelenaksi. Toisaalta naisfanittajista ja yhdestä vallanmainiosta antifanista näytelmä suurelta osin kertoikin, ja nämä kun remusivat koko ajan jurrissa - niin sitten.

Kohokohdaksi kirjaihmiselle jäi Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies -juorukirjan nopea käsittely: lukematta saunanuuniin suitsaitsukkelaan työnsi Katri Helena, Johanna Keinänen, koko opuksen saatesanoin 'toisinkin voisi sen sanoa', tai jotain sinne päin. Hyvin pölähti puskista näyttämölle myös uusi onnenonkija, se Liimatainen, Samppa Heikkinen.
Ja siinä tiedenaisessa, Johanna Jauhiainen, oli tyyliä jos laulupersoonaakin. Hänen kynsissään mahtaa nössöllä Ku-Ku-Ku-mehtotutkijayliopistomiehellä, Antti Nieminen, olla kovat ajat vielä edessä, panee oletuttamaan ...

Kevyttä kamaa, silti suuria räiskyviä tunteita, niin Kajaanin kuin Kuopion liepeillä, kummassakin.

On suuri harmi jos Katri Helena Laulajatytön käsiohjelma pitää kutinsa. Teatterinjohtaja Sami Kojonen näet kirjoittaa:
"Kuopion kaupungin myytyä koko leirialueen ulkopuoliselle yritykselle, mukana meni myös teatteriareena. Olisimme halunneet jatkaa toimintaa pitkällä aikatähtäimellä eteenpäin, mutta uusi toimija haluaa tänne muuta. - - Olemme voineet työllistää vuosien mittaan yli 300 teatterialan ammattilaista ja -opiskelijaa."

You Tube

Pölösestä

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Onnen maasta Katri Helenaan

eli iskelmällinen teatterimatka suunnalla Kainuu-Savo
mutta
sitä ennen kuitenkin, niinhän ne radiojuontajat tuppaavat - ärsyttävästi - narraamaan kuuntelulle, yksi kuva-arvoitus Kajaani-Kuopio -kulttuurimatkalta koskien Eino Leinoa (1878-1926) ja hänen patsastaan Kajaanin Rantapuistossa:

Pääosa Eino Leinosta (Nina Sailo, 1980)

Muuan kevyen musiikin edesmennyt keikkataiteilija taisi olla Eikka Leinon sukulaissielu ulkonäön jos janonkin suhteen.
Miettikääs yhdenkaltaisuutta ja arvuutelkaas!
Ken?

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Älä tuplaunta nää!

Kummallista.

Unessa näytti tuplaunen

Näin unissani unta! Näin unta että näin unta unennäkijästä joka näki omaa untaan. 
Ikään kuin ei yksi liveuni kerrallaan riittäisi!

Aika abstraktilla tasolla tässä mennään - tai sitten tämä tietää lopullista puuta heinää pään täytteeksi.

Tai jospa sitten Unennäyttäjä luottaa Unennäkijän moniulotteiseen ymmärryskykyyn!
Vähän niin kuin koulutoimenjohtaja tässä selitti kymmenennen päällekkäisen vakavan sairauden saatuaan: - Jumala luottaa minuun, jotta kyllä se Vesku tämänkin vielä kestää.

Tapahtumien kulku:
Makaan vuoteellani. Asettelen Pietari 1917 -kirjan yöpöydälle; Lenin on juuri saapunut Pietarin Suomen asemalle vallankumousta tekemään.
Valon poisnapsautuksen jälkeen kopeloin että molemmat, Lempi1 ja Lempi2, ovat  kellallaan vieressä. Nukahdan. Pian alkaa näytös: Aluksi näyttää ihan niitä tavallisia eli ne katolta lipeämiset, puusta putoamiset, autokolarit yms.
Sitten sukelletaankin syvemmille vesille, siihen tuplauneen eli unessa uneen.

Unennäkijä, minä, katselee unta unennäkijästä, joka on näkemässä unta portin avautumisesta: taivaan tai helvetin, jommankumman. Joku ääni - kukkuva kello? portin narahdus? - herättää juuri siinä vaiheessa unennäkijän porttiunestaan, emmekä kumpikaan pääse tuon unennäkijän keskeytyneen unen kautta kurkistamaan taivaaseen tai helvettiin ennen aikojaan, vaan jäämme unessa tahoillemme harmittelemaan tapahtunutta.
Toisaalta mitä tuota harmittelemaan: onhan tässä dantet luettu - vaan unessako sen kuitenkaan älysi!

Kun aamu herättää, niin on siinä selvittämistä näille vieressä nukkuville unikavereille komplisoitua ja kerroksellista unennäköä kahdella levelillä, että näin unta unennäkijästä joka näki unta taiv...

Ykkönen pyörittelee päätänsä, kakkonen häntäänsä heilauttaa.

Eivät selvästikään ole pysyneet kärryillä, vähääkään matkaa.
Mites siellä?

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Turusen Heikin pesue

Oinosen perheen raivaaja-perreen tarinahan se on eikä Turusten, vaikka paljon on yhtäläisyyttä silmien edessä  sateen liukastamalla lavalla. Ei nyt Heikki Turunen ihan niin yksyhteen tarinoi omasta kattilakunnastaan kuin Kalle Päätalo, joka nimiä myöten kirjoittaa Iijoki-sarjassaan mistä tässä on kysymys. Mutta sinnepäin.

Oinosen puoskista Heino on se Heikki, josta piti taetelija tulla, vaan kun 'ei se piässy sinne Kapernaumiin' oppiin. Vaan ei se Heino tässä Lieksan teatterin Maan veri -näytelmässäkään kummasta ossaa saa, sillä pääosan kaappaa isä, Viljo, joka palaa rintamalta raiviolle, toisesta pulasta toiseen kiipeliin.

Vaimo- ja äiti-Kyllikin on oltava vahva nainen, jotta tuon sodanpieksämän miehen kanssa elo onnistuisi edes jotenkuten ja sinne päin. Ja vahvoilla taikka näkyvästi esillä on myös Saarelan Aaro, jolla olisi tunteita Kyllikkiä kohtaan, mutta kielletty mikä kielletty on se hedelmä.

Eiköhän tuolla selvityksellä käy ilmi jotta kesäteatterissa taas ollaan, nyt Turusen viisiosaisesta Raivaajat-romaanisarjasta koottua näytelmää näytellään Pielisen pinnassa Vuonislahdessa.

Ja tietysti sataa!
Mikskäpä se kesä tavoiltaan pääsisi.

Ei haittaa, sadenutut niskaan ja rantaan:

 

Älyää sadekin hilliytyä ja Koli vastarannalla kumparoitua näkyväksi.
Ollaan paikoilleenvalmiit Oinos-sirkukseen.

Heti tempaa mukaansa, väkisinhän se Turusen kieli, se joka muutaman nirppanokan mielestä rönsyilee liikaa, on hävytöntä ja perkeleitä täynnä ja jossa ei pissata, kakita eikä pyllyillä, vaan ruma sana sanotaan niinku se on: perse ja silleen.
Jos sivistyneesti ilmaisisi tuon kaiken kahdella sanalla: autenttista lev-vee-vessään.

Tapio Kärkkäinen on mitä mainioin ja erinomaisin Viljo: kiel laalaa ja tapahtuu! Ei tarvihe pelätä jotteiko murre ois aitoo. Siinä katsoja puhkuu mukana, sydämestä ottaa ja vihasta riipassoo yhtälailla kun näyttämön Viljolla. Ja kuten sanottu: ei tarvihe pelätä ilimasun puolesta - niin kuin joskus kun ammattinäyttelijä yrittää selvitä vieraalla murteella.
Moni katsoja kävi miestä oikein kädestä pitäen kiittelemässä näytelmän päätyttyä.
Ansaitusti.

Siinä missä Kärkkäinen hoiteli Viljon osan yksin aina kuolemaan, auto-onnettomuuteen asti, tarvittiin Kyllikiksi kolme eri henkilöä, jotta iän tuoma muutos naisen olemuksessa näkyisi. Topakasti nuoremmat Kyllikit osansa vetivätkin, ei tuon Viljon kanssa muuten olisi pärjännyt.

Näitä teatterin katsojan mielikuvitukselle jättäviä ratkaisuja ei jaksa olla ihailematta.
Tällä kertaa ilahdutti ohjaaja Kai Paavilaisen muutama ratkaisu, kuten
tämäkin Kyllikin vaihto 'lennossa' nuoremmasta vanhemmaksi:

Virpi Koponen ja Heli Palviainen

Ja vaikkapa katsomossa liikkuva 'toinen ääni kellossa' eli mies joka suomensi ja oikoi meille, miten ne asiat oikeasti ja suoraan sanottuna ovat: puhuipa tuo mitä puhui tuolla alhaalla.

Tragikoomistahan elämä on, sen näyttelijät näyttivät, sen Turunen on aikakirjoihin kirjoittanut: asiat voivat kääntyä päälaelleen yhdenäkin ja ennustamatta.
Ihan niin kuin isänlähtö.

Ja ihan niin kuin säätila.

Pielisen takana Koli

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Mutattaa

Konkarihan tässä jo on - monesko kerta lieneekin istua Olavinlinnassa.
Oopperassa!
- Hei hulinata, hei! saattaa joku tutuhko huudahtaa ja tarkoittaa että 'Jop on aikoihin eletty!'.
Enemmänhän sitä ennen kiinnosti siellä nuo linnantornien huussiulokkeet kuin ...

Tunnustettakoon jotta jotenkin vielä vähän tuntuu synnilliseltä, että ei helevetissä: maalaismoukka vika paikassa. Mutta. Mutta.
Mutta kun.
Mutattaa, vähän ikään kuin anteeksi pyydättää.

Mutta minkäs mahat: Alkuhaparointien ja ujouksien ja ihmetysten väistyttyä sitä istuu ihan jo muina miehinä katsomossa, eläytyy omin nokkineen ja taputtaa kun siltä tuntuu vaikkeivät toiset taputtaisikaan. Nauttii kaukaakin katsellen, ihaillen kuunnellen ihmisten, alansa taitajien, tuottamia monisointuisia satakieliääniä - ja mikä mukavinta: livenä, ja ilman mikrofoneja! (joista melkoinen riesa kesäteattereissa)

'Ilman Rigolettoa ei voi tietää mitä ooppera on.'

Mikä runo!
Mikä lopetus, Vesa Sirénin tiivistelmä Hesarissa!

Jo aiemmin oli selvinnyt, että

• Rame Lahaj aloitti hitusen tukkoisesti, briljeerasi elostelevana herttuana näyttelijätyössään.
• Verdin parituurista voisi irrotella laajempaakin dynamiikkaa.
• Kuuntelin aikoinaan hänen 28 oopperaansa peräkkäin.
• Hyvän juhlaorkesterin sointi kuulosti normaalia kompressoidummalta.

Tässä pian alkaa ymmärtää Matti Ahdetta, jolle ooppera on ollut intohimo läpi aikuiselämän! Eli ei tarvitse olla sähkömiestä kummempi ymmärtääkseen musiikin päälle. Hyvään alkuun pääsee kun lukee puffeja ja arvosteluja ennakkoon niin tietää mihin kiinnittää huomionsa, eikä katsele eikä kuuntele epäolennaisia, kuten noinko väliajalla drinksulasia pidetään oikein kädessä, taikka nostaakohan tuo harmaatukkainen järjestysmies varmasti ressuoven auki kesken soiton jos hätä yllättää.

Nyt Vesan 'nuotit' käsissä oli helppo suunnistaa paikoille ja harmitella korkeintaan kun se P. vasta nousna viikolla paikoilla.
Mutta mitäpä täällä tämän enempää, koska hommahan on jo selvitelty tuolla julkisella puolella Cityssä.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Viheliäistä

Nyt on nassesetä vihainen. Taikka oli eilen.
Miten mukava naputella lakanoiden välissä aamutuimaan aamukahvikielin läppäriä ja vilkuilla samalla akkunasta polveilevaa orapihlaja-aitaa, jota - edelleen - käsikäyttöisin pensassaksein puoleenväliin jo silvoin.
Siis samoin menetelmin kuin joka kesä vuosikymmenten ajan, myös samoin telinein.

Eipä pyöri vuoteen yllä kärpäslauma, ei. Paarmoista puhumattakaan. Mitä nyt yks itikka, urhoollinen, inistä yrittää, raukka, ennenku nits! niska nitkahtaapi.
Ei surise, ei pörrää, ei käy kii! Ei. Kärpäsarmeija.
Niinku eilen.

Ensin tuntui jotta mikäs tässä: Napsuttelet. Nipsuttelet. Sinisiä ajattelet. Hikipisaran pyyhit otsaltasi.
Kunnes:
Kostui paita.
Otsa kiilsi.
Hartioilta hiki tipahti.

Kärpäsetkös heräsivät!

Lennähti yksi, hetikohta toinen ja kolmas, neljäs jo syöksyi päälle, viides korvaan työntyi. Kuudennenpa kävi huonosti: tuli huulille, haukkasin välipalaksi.

Kymmeniä niitä lopulta siinä pään päällä pörräsi, pörisi ja kiehui. Kiehuvan pään päällä.
Vähä ettei ope kironnut, kirosana leikkaajan leuoilta livahtanut. - Pannahinen! päässyt, tai peräti Kallen-Riitun Sorsan väittämä siunaus: - Voi sanomapitsi! 

Se Son of a bitch!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Nälkävuosi

'Mutta kun syyskuun 3 päivän ilta pimeni, alkoi pakkanen, joka seuraavan yön seudussa hävitti melkein kokonaan kypsymättömän viljan sangen laajalla alueella, olletikin maan pohjoisosissa. Tätä tuhoisaa hallayötä seurasi sitten toisia, jotka täydensivät hävitystä.
Nyt alkoi todellinen nälkävuosi kaikkine kaameine surauksineen.'

Suomen nälkävuodet 150 vuotta sitten: 1867-1868

'Hätäjauhoja valmistettiin nyt erilaisista aineksista: ruumenista ja tähkistä, jäkälistä, petäjänkuorista, oljista, rahkasammalista, vehkoista, kuusenkerkistä, kuusennaavasta, herneenvarsista, puna- ja valkoapiloista, kuivatuista pihlajanmarjoista, suola-, rimpi-, timotei- ja nurmiheinistä, kahilan juurista sekä oluenperistä eli mäskistä.'

Vuosi 1868

• syntyneitä   43 757
• kuolleita   137 720

'... kelkkaa vetävää miestä, jonka alastomuutta ankarassa talvipakkasessa peitti surkeat repaleet, äiti perässä kulkien vanhempien lasten ympäröimänä, ja molemmat, portaille saavuttuansa, kaivaen esille ryysyjen muodossa pienimmät, usein sairaat lapsensa ... '

Kerjuulla kulkeneesta miehestä, joka ei enää kyennyt antamaan selkoa itsestään, jäi lautakunnan tileihin maininta, ainoa hautakirjoitus:

Tuntemattoman kiertolaisen ruumiin arkusta 0 markkaa

Vaan 'Miksipä viillettäisiinkään lukijan sydäntä kuvaamalla tuota jokapäiväistä, kuukausia kestävää ...'

Niin miksipä - sulkekaamme  Einar W Juvan  Suomen kansan aikakirjat VIII
ja keskittykäämme jäljentämään netistä huomisretkemme menuista yksi vaihtoehto:

 

https://yle.fi/uutiset/3-9738085



KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Varma valinta

Jostakin käsittämättömästä syystä ystävämme Onni Rentner (ent. Eläkeläinen) Paratiisista haluaisi Paratiisista pois!
Haluaisi piipahtaa ns. kylymässä maailmassa luonamme, vähän niin kuin nykymunkit ja -nunnat luostareistaan.
Vaihtelua täydelliseen elämään!

- Ruotsiin laivalle, ruotsinlaivalle! rallattelee.

Sinne mieleni hänen tekevi. Käsittämätön, ristiriitainen ajatus - jo ilmiasussa.

Valinnan vaikeus ensin hätyyttelemässä: Viking vai Silja?

- Toisessa oli se, siis s e !

Ehdoton edellytys.
Oli lukenut pyhänseutuna vanhoja Hesareita, kulttuurisivuja, ja käännellessä sattunut ohimennen silmään se maininta, joka nyt ratkaisisi laivavalinnan. Mutta ei muista: kummassako?

Selata täytyy, hakea Hesarit roskiksesta; siis digit arkistosta, moderneja aikoja kun eletään.

Sen Onni muistaa, ettei ainakaan keskiviikon lehdessä, jossa kriitikko päätti juttunsa julistamalla: "Ilman Rigolettoa ei voi tietää mitä ooppera on."
 Myöhemmin oli laivavertailu.

Onkii torstaista eteenpäin. Perjantaina jo tärppää: oikea alakulma.
Se on siinä, tuo ratkaisee laivan, oikein sormella osoittaa:

- Ei kauneushoitolaa! Siljan laivoja ei missään nimessä.

- Ei kauneushoitolaa! toistaa. 

Viking - varma valinta!

Perustelee alleviivaten, ellei piruillen sitten - Näkee kauniimpia ihmisiä.

(Paraskin vaatija! latojan huom.)

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Väärä valinta

Savonlinnassa tätä edellisen kerran käytiin porukalla katsomassa, Unto Monosen Satumaata kuuntelemassa.
Nyt porukka pienentynyt kahteen, ammattinäyttelijät pienentyneet, ei vaan vaihtuneet amatööreihin. Kesäteatteria siis. Katsomo täynnä. Kaunis kesäilta. Tangoa, tangoa.

Vaan vaihtoaskel ei onnistunut - meiltä.

Omapa oli vika: mitäs menit istumaan niin kauas näyttämöltä! Ilmeet jäivät näkemättä, ne näin herkässä näytelmässä jos missä ovat esityksen olennainen osa.

Surkeista surkein ihminen roikkuu koko kaksituntisen hirressä kun punainen piru, Janna Ryhänen, sitä riivaa ja riepottaa, eikä levollinen taivaanisäkään, Seppo Tolvanen, ennätä vikkelältä pirulta miestä rauhoittaa.

Kunpa olisin älynnyt istuttaa itseni ja tämän porukan toisen jäsenen, sen ainoan, alemmaksi, lähemmäksi näyttämöä. Olisi helpompi ollut säilyttää intensiivinen ote; mites ne sanovat: syönyt esittäjäin kädestä?

Nyt tuli seulottua runsaslukuista yleisöä takaa ja sivulta päin:
"- Ahaa Tasikin on lähtenyt, eipäs tullu perjantaina Ahvenaiseen, Avenissa oli Sirpansa kanssa muinoin. - Kato eikös tuo oo Ritva? - Bjarne ei tänä vuonna isonaan istu! - Pietulla on Sandels-oluttölkeistä hitsattu hattu päässä, kato kato! Jännännäköinen. - Missä Riitta? On. Pitääpä esitellä tauolla ihtesä josko kaikuna toistaa ..."

Ilmankos ne koulussakin levottomimmat ja luovimmat täyttävät takapenkit! Tuommoista veivaamista ajatuksella poikasineen, vaikka pitäisi keskittyä itse asiaan: kehua edes Arto Tarkkosen haitarointia, Juha Ilmakarin mahtavaa karppasmaista olemusta ja ääntä.

Itse Taivahan Jumala istuu pumpulipilvessä ylinnä korkeuksissa ja tekee kaikkensa, jottei Unto tekisi sitä, kun taas tuo punainen piru näykkii yllyttämässä.

Ja ampuihan Unto, kaksikin kertaa, itsensä: näytelmän alussa ja näytelmän lopussa.
Takaumia siinä välissä, niin oli Hannu Virolainen sen ohjannut.
Sai erittäin tehokkaasti Someron baarin verkkoikkunan läpi pilkattua Unton kuolemaan.
Mikä näytelmällinen, vaikuttava loppujakso!
Jopa takapenkkiläinen unohti muut katsojat ja paneutui Unton myllertävän sielun syövereihin. Harri Hiltunen muuttui hetkessä Untiksi.

Anne Vänskä Unton Sirkkana oli napakka; Unto sai mitä Unto ansaitsi: Lemput. Sitäs valitsi taiteen, pillerit ja pullon! Eikä Rovaniemen rehevä varaheila-Leilakaan miestä kauan katsellut, Katri-Helena Sorsa antoi palaa, ja narsisti sai kuulla kunniansa.

Tuli sekin mieleen että nyt Anne tuolla lavalla Unton vaimona laulamassa noin hyvin, ja joskushan palautin hänelle V65-raviveikkausta kahvilan tiskin taakse ...

Opetus: pitää valita oikea paikka katsomossa ja - elämässä.
Ei toinna mennä takapenkille lojumaan!

                              https://www.roukalahti.fi/kesateatteri/

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Sinun valintasi

Kaksi kantta, kaksi lehteä.

Kumman Sinä valitset?
Tenkkapoo?

Ei kahta sanaa, luulemma!

Vaikka toisessa olisi tarjolla ihan kovia nimiä ja vankkaa asiaa:

• Mauno Koiviston sotakirjeitä kotiin
• Matti J. Kurosen mainio pakina radion Iltahartauden suorasta lähetyksestä
• Laulavat Rusasen sisarukset
• Jukka Kemppisen kolumni tunturivaelluksilta
• Blaise Pascalin lyhyt ja kiihkeä elämä
• Birgittalaisnunna Marja-Liisan tarina Turusta, pitää Almasta ja Nightwishin musasta
• Pohjalaisen kutsumus - Koen että Jumala on lähettäjäni. En voi olla lähtemättä...

Toista sentään lukea Tähkän Latesta ja Harlinin Rennystä! Ja miten Niinimaan Janne bailasi Teme Selänteen bileissä tappiin saakka ja ...
Vaikka kyllä toinenkin tarjoaisi julkkisnimiä tuon kansikuvapariskunnan kautta; eli Anu, Hesarin toimituspäällikkö, ja Anthony, SOS-lapsikylän kasvatti (alkoholisoituneen valokuvamallin poika) ovat kirjoittaneet kirjan Suuria unelmia, jossa kerrotaan unelmien saavuttamisesta monin nimekkäin suin:

• Elastinen
• Jenni Vartiainen
• Cheek
• Peetu Piiroinen
• Kiira Korpi
• Jaajo Linnonmaa 
• yms.

Nimilistahan on kuin Seiskasta tempaistu!

Vaan kun Askeleen jutut ovat niin samperin pitkiä, niin jäävät lukematta.
Arvaan: Sinä valitset Seiskan - kiirekin kun on.

 

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Valinnan vaikeus

Kirja luettu - mikä seuraavaksi?
Pääkirjaksi, siis.
Puolenkymmentähän luennassa koko ajan. Tietoa ja romaania rinnan.

Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki nostettu eilen takaisin hyllyyn kallejen uljaaseen riviin; pahus kun enää Pölhökanto Iijoen törmässä jäljellä: taas edessä kohta toiset jäähyväiset.
Pitkittää, pitkittää pitää jotta hyvä jatkuisi. Ja onhan tuota jatkunutkin: toinen kierros piti lukemani melkein paavona puolessa vuodessa tammikuusta juhannukseen 2016 mennessä. 

Ihan vakavalla naamalla ajattelin että puolvuotta ja selevä pyy!
Mitä vielä!
Menossa vuosi 2017 pitkällä. Josko sitten Pölhöä pitkittäisi - eikä tee heikkoakaan - tämän vuoden jouluun, niin kaksi vuotta täyttyisi nautintoa.
Ei henno millään kiirehtiä hyvän alta pois.
Outo että koukuttaa vielä toisenkin kerran sama. No niinhän se kahvikin, ja suklaakin ...

Muuten:
26-osaiseksi väittävät tätä Iijoki-sarjaa, minä väitän 27, sillä onhan ennen pitkän sarjan aloitusta Päätalo kirjoittanut sota-ajan kuvauksen Siiranmäen vankileiriltä romaanin Nälkämäki, jossa Matti Lieko toimii talousaliupseerina.
Sitä aikaa hän ei enää halua toistaa, uudelleen muokata Iijoki-sarjaan, vaan hyppää vankileiriosuuden yli sota-ajanjaksossa ja kehottaa Tuulessa ja tuiskussa romaanissaan lukemaan Nälkämäki-kirjan, tunnustaen näin että Matti Lieko on Kalle Päätalo.

Vaan onpa tuossa pöydän reunalla vartonut jo pitkään Helen Rappaportin arkistolähteisiin perustuva teos Pietari 1917, kuvaus vallankumouksesta etuoikeutettujen silmin.
Sitä Pölhön kyytipojaksi!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Entistä

Ennen kun sinne Ahvenaiseen riennettiin käytiin Ville Lehvosen Karjalan ruusut -valokuvanäyttelyssä meijerillä vilkaisemassa jotta minkämoinen se Salli-Veken arkku on jonka oli rakentanut tulevaa h-hetkeään varten. Hyvinhän tuohon mahtuu.

Suntion Jussin jäljillä on: aikoinaanhan Jussi värkkäsi itselleen tulevien aikojen makuusijan kaikkine kansineen, käytti sitä jo eläissään päivänokosten vetelyyn, kansi kiinni hynniäisiltä suojassa. Jussi oli muutenkin varsinainen persoona; kun saunaan mennessä piti tie ylittää, niin tämäkös ilkosillaan tien ylitti, ja jos sattui ohikulkija, peitti kourillaan aran paikkansa eli naamansa ja selitti 'eihän ne alapuolesta tunnista'. 

Eipä kai.

No sinne Ahvenais-Veikon konserttiin sitten, kylälle missä opettajan virkaa hoitelin - mitä siitä nyt nelisenkymmentä vuotta taapäin.

Muuta tuttua kylältä en tavannut kuin Seurantalon takapihan, jossa yhä on urheilukenttä. Ja eikös heti pahin muisto päähän: Täällä potkittiin palloa maaliin ja pelailtiin pelejä. Joku poika ei kovin innokas ollut niin nuori opekos siitä hiiltyi aikansa turhaan käsiä pois taskusta komenneltuaan:

- Jos vielä paat käit taskuun niin katkasen siulta sormet!

Ymmärsi yskän, tehosi kyllä.

Mutta teepä sama nykyisin!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Ahvenaisen Veikko, 88 v

'PS. Eikö se Ahvenainen ole jo kohta satavuotias, sormet koppurassa. Varmaan playbackkinä istuu rahilla ja on soittavinaan.'

Nuin eppäili kaveri.

Vielä mitä:
Eipä ollut, ei - sormet koppurassa, eikä satavuotias, eikä playpäkkinä! Mies parhaimmillaan ja soitto uljaimmillaan!
Mikä Veikko! Nuor vaimo niin jaksaa?
Carinan kanssa vetäisivät semmosen konsertin jotta pois poikkeen!

Nyt paikka pienempi:

Mutta yleisö sitä innokkaampi - ja kaikki penkkirivit täynnä!
Eikä maltaita maksanut: 13 €!
2½ tuntia tuhtia tavaraa, mitä nyt välissä munkkirinkiläkahvit Seurantalon yläkerrassa.

 Liikuttiin ja liikututtiin isänmaallisissa asioissa:

Välillä vakavalla naamalla, välillä höystöin kera.
So.

Veikko: - Piti tuolle Carinalle hommata synttärilahja, 25+25, käsilaukkua ajattelin. Vaikea valinta laukkukaupassa, keksin sitten ja sanoin myyjälle: "Kuulkaas, kuvitelkaas että te olisitte minun vaimoni niin minkälaisen laukun valitsitte?" "Matkalaukun."

Aika vehnänen, tämä taituri, joka kehui paikallista hanuristi-Hacklinia yhteissoiton jälkeen:
"Soitit hyvin! Entäs miten minä soitin?"

huom!
 ei tässä nyt sentään joka ilta kesäteatterissa istuta! ks1 ks2 jne.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös